”Progressiivinen verotus takaa sen, että tämä yhteiskunta kustannetaan hyvätuloisten maksamilla veroilla ja kaikkein köyhimmät ottavat tulonsiirtojen ja ilmaisten julkisten palvelujen suomaa ilmaista kyytiä. Tästähän hyvinvointivaltiossa on kysymyskin. Ottamatta kantaa siihen, onko tämä oikein vai ei, niin olisi kohtuullista edes kertoa totuus asiassa. Varsinkin Arhinmäellä se tuntuu ottavan liian koville. Ja nämä huijarit olisi vielä pitänyt päästää hallitukseen?”
Ilmaisessa kyydissä liikaa porukkaa..
Kukamaksaa
62283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Ei ole noin. Hyvä- ja keskituloinen palkansaajaporukka maksaa verot Suomessa ja ylläpitää yhteiskuntaa. Enimmäkseen keskituloiset siksi, että heitä on enemmistö.
Rikkaat sekä suuret yritykset ja osa hyvätuloisista palkansaajistakin kiertää verot keinottelemalla.
Maanviljelijät ovat saamapuolella. Heidän maksamiaan veroja on vaikea lukea veronmaksuksi.
Suurin ongelma on veronkierto ja keinottelu. Tämä on yritysten maailmaa. Nehän pyrkivät viemään voittonsa heti verottajan ulottumattomiin. Tuntuu jotenkin, että siitä ei välitetä, vaan katsotaan sormien läpi.
Juuri näin.
MPP
ko se lausuu noin
maksamatverot on ihan oikeita veroja, elintarvikkeista peritään vuodessa n 10 miljardia veroja..
Hyvätuloinen ja hyvätuloinen. Palkansaajahyvätuloinen maksaa yleensä veronsa. Poikkeuksena ehkä lääkärit ja lakimiehet, jotka ovat palkansaajia ja hyvätuloisia, mutta onnistuvat lain näin salliessa kiertää veronsa.l
Todella hyvätuloiset eivät maksa veroja. Heille on luotu verorälssi, jota valtio tukee.
En tiedä, mitä hyvää he ovat Suomen hyväksi tehneet, niin ettei heidän tarvitse maksaa mitään suurista tuloistaan.
kuluttajille, halpaa ruokaa ja verotuloja valtiolle..
kehdataan valittaa !!!
marjanpoimijat on aikoihin eletty !
res-maj
klo 12:05
Itse lähden nyt metsiin.
Uuninpankolla on mukavata juuvva sahtia ja ajatella miten mukavasti tukiaiset juoksee tilille isolla perintötilalla. Maanilveily on kiva osa-aikainen harrastus ja rahaakin tulee! Repikää siittä, turhat roletaariraatajat. Olisitte käyneet kouluja aikananne...!
Ja Sipilä kiertää veroja...on aikoihin eletty.
Tuliko pankkoelätille vilu metsässä., kun olet jo täällä länkyttämässä paskaa? Sinun molopää piti olla marjassa
Jos verotus rasittaa voi sitä palkkaansa jakaa useammalle.
Siitä hyödyt sinä pienempinä veroina ja valtio saa isommaat verotulot kun verotetaan pienempipalkkaisia. valtion ja kuntien Verokertymä olisi 30% isompi kuin nykyisellä tulonjaolla. Lisäksi ei tarvitse elättää joutilaita niin paljon kuin nyt.
Ainoa taloustalkoo jonka yhteiskunta tarvitsee.
rahan jako lopetettava..
Päinvastoin, verotuksella pitäisi enemmän leikata kohtuuttomia palkkoja ja palkkioita. Harva yrityksen johtaja oikeasti on edes 200 000€:n vuosipalkan anasainnut. Joka viiko saamme lukea miten joku miljoonapalkkainen johtaja on tehnyt miljarditappiot politiikallaan pikavoittojen takia.
ilmaista rahaa, kaikuu joka puolella..
Joutilaat elätit töihin sahalle tai sille lopulliselle piikille arvauskeskukseen!
Bioenergia tulee olemaan merkittävämpi työllistäjä kuin sahateollisuus.
Eikä aleta ymmärtämään sanomaani. Passivoivasta hyvinvointivaltiosta on siirryttävä aktiivisuuteen kannustavaan turvaverkkovaltioon.
Bioenergia on turvaverkko, jota parempaa, tai ainakaan realistisempaa, meillä ei ole aikoihin vakavasti esitetty.
Höpö höpö. Ydinvoimaa lisää!
Ydinvoimaloille ei löydy maksajia. Sitä paitsi bioenergian työllistävä vaikutus on suurempi eli ne aktiiviset ja kannustavat turvaverkot ulottuvat laajemmalle.
tai töpseleistä virta loppuu, ydinvoima ei ole erityisen kallista..
Pysty kirjoittaa asiaa. Fortumin liikevaihdosta tulee jo puolet rilaisista uusiutuvista energiamuodoista.
Moniko tiesi tämän? Se tuo lisäksi työpaikkoja. Ydinvoima vain rakentamisvaiheessa. Tosin jos rakennetaan voimalaa kuten Olkiluoto ikuisesti niin se on eri juttu
Viittaatko nyt tuohon ehdotukseeni jossa työttömät kustantaisivat itselleen sosiaaliturvaa Kansalaistilille risuja keräämällä?
Noin niinkuin kustannustehokkuuden ja ympäristövaikutusten suhteen ydinvoima on aivan ylivoimainen. Sanokoot viherkommarit mitä tahansa.
Lisäksi kaupungistuminen tulisi saada Suomessa kunnolla vauhtiin. Tähän liittyvä gettoontuminen on vain hyvä asia. Näin saadaan huonommilta alueilta joustavaa työvoimaa ylä- ja keskiluokan tarpeita tyydyttämään.
Tähän samaan tietysti minimipalkan poisto. Sekä työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen. Lisäksi työaika 48 tuntiin viikossa. Kesälomista viikko pois. Johtoportaan työpaikoilla viikottaisen työajan pitää olla vähintään 60 tuntia. Jenkeissä pidetään laiskana jos johtaja tekee alle 80 tuntia viikossa töitä.
Lisäksi ottaisin käyttömaksut kirjastoihin. 1 euro/kerta. Lisäksi kuntien tehtävä ei ole tukea harrastustoimintoja. Maantietä riittää joten lenkille vain. Kouluruokailu maksulliseksi jotta sitä osattaisiin arvostaa ym. ym.
asuu keskuksissa, vai tarkoitatko että pitää muuttaa Hesaan ?
Mitä enemmän ihmisiä muuttaa pääkaupunkiseudulle sen parempi. Julkisen terveydenhuollon antaisin vain vähävaraisille. Jonkinlainen pakollinen sairasvakuutus voisi olla harkinnna arvoinen asia. Vakuutusmaksut luonnollisesti määräytyisivät sen mukaan kuinka terveyttä edistävät elintavat ovat. Lakkautettuja varuskuntia tulisi käynnistää uudelleen Ryssän varalta.
Eduskuntavaalit voitaisiin kustannusten säästämiseksi pitää kerran kuudessa vuodessa. Kaikenlaiset kansalaisaloite ja kansanäänestyshöpötykset lopetettaisiin. Kansa keskittyköön omiin tehtäviinsä ja noudattakoon annettuja ohjeita. Tasavero voisi olla harkinnan arvoinen asia. Ay-liikkeen valta on alasajettava yhtä kovilla otteilla kuin Thatcher 1980-luvun Iso-Britanniassa.
Miten tuottamattomien paperinsiirtelijöiden määrän lisääntyminen on hyväksi?
Jenkeissä johtajatkin sen verran tunareita, että tarvitsevat 60 tuntia viikossa, vähintään. Kun sinäkin olet tutustunut oikeisiin töihin, huomaat ettei aika ole se joka määrää tehot ja suorituksen ;)
Helsinki nimisen kylän, voisi nykykuvausta käyttäen "räjäyttää" helvetin tuuttiin. Siellä ei ole, eikä sieltä tule mitään hyvää. Täysin turha paikka, jossa pääsääntöisesti tehdään tietöitä, ikuisesti.
Virtuaali sosdem muistuttaa ihan Trumpia joka lupaa tehdä muutoksia jotka eivät ole mahdollisia eivätkä edes kaikki mahdolliset ole USA:n presidentin päätösvallassa.
Ero on siinä että Trumpia uskoo suuri määrä amerikkalaisia, OikeistoSosDem in ehdotuksia ei usko kukaan asioita tunteva.
Voi voi poika. Kateellisten panettelua.
Olen tehnyt merkittävissä johtotehtävissä lääketeollisuudessa työskennellessäni 80 tunnin työviikkoa eikä tuntunut missään. Nyt ei sitten tarvitse enää tehdä kuin projektiluonteisia töitä mm. tuolla Fortalezassa.
Aivan oikein. Maakuntahallinnon kuoppaamisen ja kuntien pakkoliitosten myötä tuottamattomien paperinsiirtelijöiden määrä periferiassa vähenee entisestään.
Kaikista bioenergian tuottamiseen liittyvistä tehtävistä huolehtivat työlliset, eivätkä työttömät. Sama koskee ydinvoimaloita. Ei niissäkin ole työttömiä paiskimassa töitä sosiaaliturvalla.
Kyse olikin työnteosta jolla kustannetaan omaa sosiaaliturvaa vastaisen varalle. Älä tartu nyt detaljeihin Pysty. Ala näkemään!
Mistä erityisestä työnteosta puhut? Pidätetäänhän jokaisen palkansaajan palkasta määräosa sosiaaliturvaa varten.
Kilinvitut sun johtotehtävillesi. Tuollainen yksilö, noilla kyvyillä ja ajatuksilla varustettuna, ei ole, eikä koskaan tule olemaan minkäänlaisissa johtotehtävissä. Paikkaansa kylläkin pitää, että palstapätevyytesi kautta arvioituna, käyttäisit varmastikin 36 tunnin hommiin, 80 tuntia. Siis sellaisiin, joista muut selviävät paremmin 36 tunnin työviikolla, ottaisi sinulla 80 tuntia.
Uskomatonta mitä mielikuvituksellista skeidaa !!!!
Ei sua ainakaan noilla kirjoittajankyvyillä eikä paljon muillakaan taida olla varustettu. Ottaisit oppia palstan paremmista skribenteistä etkä räkkyäisi.
Kuin myös.
Tää keskustelu on niin käyty jo muutamaan kertaan. Vaihdatko taas nikkiä huomiseksi?
Arvasin että tartut tuohon. Kyse olisi eräänlaisesta laajemmasta sosiaaliturvasta joka kustannettaisiin itselle.
Mikäs vitun juttu tämä nyt sitten taas sulta on, jokin älykkömäinen letkautusko ? Päivä päivältä sullakin raukalla taso putoaa, nyt alkaa asteikko loppua . . .
En ole aikaisemmin nähnyt aiheelliseksi nähnyt typeryytesi puuttua, mutta alkaa sulla olla hiukan tuo ylimielisyys liikaa pinnassa, ja nousussa. Se lieneekin ainoa asia joka sulla on nousussa.
Kuten sanoin tämä erä oli taas tässä.
Voi voi kun se meni jo, noinhan sinä ilmoittelet, etkä kuitenkaan, narsismista kärsivänä kykene lopettamaan, sinun kun pitää saada "viimeinen" kommentti ;)
Ok, siis jotain mielikuvitusmaailmaasi vain.
No niin sieltähän se taas tuli. "Narsismi". Vittu oot säälittävä.
Tätähän mää tarkoitin ;)
Kyllähän sinä ymmärrät mitä tarkoitan.
No tottahan "Pysty" ;)
Siis vastikkeellinen sosiaaliturva. Vastikkeeksi tehtäisiin tuota risusavottaa.
En todellakaan. Et ole twiiteissäsi vaivautunut koskaan selostamaan malliasi.
Ei se mikään valmis malli olekaan. Pohdin asian huomenna.
MENE TÖIHIN JA ALA MAKSAA VEROJA ?
Heikompi aines on laiskaa ja loisii.
Tästä syystä heikompi aines onkin syytä sijoittaa em. gettoihin. Oikeudenmukaisuus elämässä on sitä että jokainen saa sen minkä kykyjensä mukaan ansaitsee.
Aivan kerros miksi markkinataloudessa maksetaan yrtistukea? Tai miksi markkinataloudessa sähkö on toiselle kallimpaa kuin toiselle? Tai miksi markkinataloudessa ruoka on halvempaa kuin toisilla?
Oisko siitä lähdettävä et tähän on tultu??
Onko tuo kommareiden päämäärä? Jotenkin muistelen sellaista. Onhan sinussa sitten jotain sosialistia
Jumalauta sä ooot koomisen omituinen !
mitään koomisuutta, komukat on vain opetettava tavoille, heidän tulee kiittää ruokapalsta, eikä moittia sitä pieneksi tai kuivaksi..
Eihän niitä ole kuin muutama tuhat jäljellä. Mitä merkitystä heidän tekemisillään on? Miksi tuollaista pikkuporukkaa pitäisi opettaa mitenkään, eihän heillä ole mitään väliä?