Hesari ja urbaanit päännousemat

Hesarissa tapahtuu outoja asioita. Eipä silti, lehti on ollut outo jo vuosikausia. Tällä kertaa outous kumpuaa oudosta pääkirjoituksesta, jossa väitetään, että Suomessa tapahtuu outoja asioita. Näiksi oudoiksi asioiksi Hesari näkee muiden muassa seuraavat, täysin normaalit ilmiöt:


a) miljoonalle reserviläiselle lähetetään kirje
b) kouluihin lisätään liikuntaa tunti päivässä
c) hallitusohjelmassa luvataan käynnistää Hornetteja korvaavien hävittäjien hankinnat
d) kansalaisia kielletään arvostelemasta budjettileikkauksia

Reserviläiskirje sinänsä on tietysti epätavallinen, mutta mitenkään outo asia se ei ole. Ei varsinkaan, jos tuntee suomalaisen armeijan ja siellä pesivän itäisen uhkan pelon ja tutinan. Tuon lisäksi armeija on nykyaikaistunut ja kaikki uudet ideat aina feminismistä itujen syömiseen ovat tuttuja asioita myös armeijassa. Politiikka niin ikään on tunkenut lonkeronsa armeijaan joten että eipä olisi maankaatoihme, vaikka saisimme vielä oikean kenraalin maata johtamaan. Erityisesti, jos hallitukselta karkaa mopo lopullisesti hyppysistä ja valtakunta ajautuu sekasortoon. Tämä uhka on tietysti hieman kasvanut, koska sen verran oudosta porukasta hallitus tätä nykyä koostuu. Joka tapauksessa reserviläiskirjeellä armeija ikään kuin huomaamattomasti antaa ymmärtää ”että täältä pesee, jos on tarvis”. Sinänsä tietysti aivan joutava ja kallis toimenpide, kuten myös olemattoman sukellusveneen jahtaaminen Itämerellä tai ainakin tämän olemattoman jahdin dramatisointi. Jos merisaukko on sattunut lyömään päänsä tyhjään öljytynnyriin, niin totta kai siitäkin ääni lähtee.

Liikunnan lisääminen kouluihin on vain yksi osa niin kutsutun hyvinvointivaltion kuristusotetta kansalaisesta. Terveyden ja kaikenlaisen ennaltaehkäisyn nimissä kansalaisilta kielletään kohta kaikki. Yhä useampi tuote kätketetään kaupan tiskin alle, josta sitä ei myydä kuin varjeltuja salasanoja ja erityiskoodeja vastaan niille, joille on korkealta taholta annettu lupa tuotteen ostamiseen. Sinänsä toki liikunnan lisääminen on tarpeellista, koska porukka kouluissa alkaa olla jo kunnossa, että takapuolen saaminen irti penkistä vaatii tunkin. Mutta kun tunti liikuntaa päivässä näyttää jäävän ainoaksi koulutukselliseksi rakenneuudistukseksi, niin eipä tuo ainakaan kestävyysvajeeseen vaikuta.

Hornet –case on tuttu jo 1990 –luvun alun suuren laman ajoilta. Tuolloinkin valtakunta oli lähes romahtamispisteessä, mutta ei silloinkaan ajateltu sen enempää köyhiä, sairaita kuin lapsiakaan vaan uusia sotakaluja piti päästä ostamaan maksoi mitä maksoi. Ja maksoihan se. Ilmeisesti kenraaleilla tutisivat puntit jo tuolloin, olihan Neuvostoliitto hajoamassa ja papit saarnaspöntöissään olivat näkevinään mittavia venäläisarmeijoita milloin missäkin. Leikkauksia siis tehtiin oikein suokuokan kanssa ja Horneteille löytyi kuin löytyikin tarvittavat miljoonat, vaikka muualle ei sitten rahaa enää jäänytkään.

Budjettileikkausten arvostelu on aina ollut kiellettyä kansanhuvia. Poliitikot ovat aina ahdistuneet ja saaneet erilaisia tolppa –kokemuksia, jos heidän hyvää tarkoittavia ja välttämättömiä leikkauksiaan on ryhdytty arvostelemaan. Vallitsevan doktriinin mukaan aina vaikeina aikoina pitää leikata nimenomaan köyhiltä, koska rikkailta leikkaaminen ei ole moraalisesti oikein, koska rikkaat ovat luoneet valtakunnan vaurauden ja köyhät vain elävät heidän työnsä hedelmillä. Siksi rikkaille pitää päinvastoin kerätä vaikeina aikoina vain lisää mammonaa, jotta he kannustuisivat investoimaan ja työllistämään joutilaana köllötteleviä kansanjoukkoja.

Näyttää siis enemmän kuin todennäköiseltä, että Hesari kirjoittaa jälleen kerran omiaan. Lehti on mitä ilmeisimmin vieraantunut todellisuudesta. Syy voi olla siinä, että toimittajakunta on nuorentunut, siltä on kadonnut historian tuoma perspektiivi tai sitten koulutuksen leikkaukset ovat madaltaneet toimittajakunnan tasoa siinä määrin, ettei yhteiskunnallinen analyysi enää onnistu. Tosin yhteiskunnan objektiivinen analyysi ei ole onnistunut Hesarilta koskaan, mutta tällä kertaa lehti alkaa olla rajoilla, joilla entiset ennätykset ovat hilkulla rikkoutua.

Kaupunkitarina, urbaaniledenda on kaupungistuneessa yhteisössä kiertävä, totena pidetty, mutta tavallisesti vailla todellisuuspohjaa oleva tarina. Hesarin jutussa voi kysymys olla juuri tästä. Ongelma on ainoastaan se, voiko Helsinkiä pitää jotenkin erityisen urbaanina. Urbaanina siinä määrin, että legenda ylipäätään voisi syntyä. Aika näyttää, jos on näyttääkseen.


http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1433733131735