Sipilän esitys hyvätuloisille on lyhyesti sanottuna tyhmä. Nähtiin kun EK vetosi hyväpalkkaisiin ja esitti että he voivat lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen he saavat niistä verovähennyksen.
Käy tällä Sipilän "silmänkääntötempulla" niin että valtiolle ja kunnille tulee lovi verotuloihin ja hyväpalkkaiset eivät menetä mitään. Tämä täyty olla Sipilältä harkittu teko, koska hän itse on verosuunnitelun avulla tehnyt juuri samoin.
Nyt heti määraikainen, veromuotoinen, solidaarisuus maksu hyvätuloisille ja pääomatuloille. Tämä on ainoa oikeudenmukainen maksu.
Käy tällä Sipilän "silmänkääntötempulla" niin että valtiolle ja kunnille tulee lovi verotuloihin ja hyväpalkkaiset eivät menetä mitään. Tämä täyty olla Sipilältä harkittu teko, koska hän itse on verosuunnitelun avulla tehnyt juuri samoin.
Nyt heti määraikainen, veromuotoinen, solidaarisuus maksu hyvätuloisille ja pääomatuloille. Tämä on ainoa oikeudenmukainen maksu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sipilän hallitus on ollut liian optimistinen yhteistyön toimivuudesta ja aikataulutuksesta työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallitus on joutunut peruuttamaan, ja sillä tiellä ollaan. Ehkä Sipilä ei ollut tottunut tilanteeseen, joten osapuolten roolit ovat hieman yllättäneet, sanoo valtio-opin professori Jan Sundberg Helsingin Yliopiston laitokselta.
Pikaisen yhteiskuntasopimuksen Sipilä joutui jo hautaamaan. ammattiyhdistysliike näkee isoja liikkeitä tekevän porvarihallituksen toimivan työnantajien asialla. Eikä ay-liike siinä ihan väärässä ole, Sundberg sanoo.
Stubbin näkemys on kaukana toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan maanantaisesta arviosta, jonka mukaan hallituksen aikataulu yhteiskuntasopimukselle on "erittäin haastava, käytännössä mahdoton”.
Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan hallitus ei ole vielä päättänyt, miten se suhtautuu työmarkkinajärjestöjen esitykseen yhteiskuntasopimuksen lykkäämisestä.
Soini aikoo neuvotella asiasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kanssa. Soinin mielestä tärkeintä on, että hyvä sopimus ylipäätään saadaan aikaan, koska sitä tarvitaan Suomen kilpailukyvyn kohentamiseksi. Soinin mukaan neuvotteluissa on edettävä askel kerrallaan. Hän luottaa siihen, että työnantajat ja työntekijät pääsevät sopuun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkovuodesta. ”Siinä ei ole roolia hallituksella”, Soini sanoi Brysselissä, jossa hän vierailee tänään ensi kertaa ulkoministerinä.
Nyt Sipilä yrittää taas saada kansan uskomaan (luulee varmaan yksinkertaisiksi), että johtajat hyvää hyvyyttään luopuvat 0sasta palkkaansa (voivat ottaa toki saman määrän palkkioina takaisin). Jos ihan oikeasti sitä hyväsydämmisyyttä löytyy, ilmoitetaan se luopujan vuosipalkka ja millä summalla osallistuu ja minne rahat menee.
Köyhä antaa vähästään rikas yltäkylläisyydestään. Pitäisikö tässä jotenkin ihastella tätä median uutisoimaa ja Sipilän vetoamaa hyväntekeväisyyttä?
Vetoomukset on yhtä tyhjän kanssa.Kaikkien on osallistuttava leikkauslistaan Kellä tulot suuret niin hän maksaa eniten tietysti.Joten rikkaiden maksut oltava 50% tuloon nähden,vähempi ei käy.Silloin homma menee oikein.Pulinat pois ja rikkaat lailla määräten mukaan.
Eniten verotettavia ansiotuloja, 4,77 miljoonaa euroa, keräsi 2013 Koneen tuolloinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta. Nykyinen, EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta on vedonnut yritysjohtajia alentamaan palkkojaan ja lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen yhteiskuntasopimuksen edesauttamiseksi. Alahuhta aikoo itse lahjoittaa koulutukseen ja tutkimukseen. Hallitusohjelman mukaan korkeakouluille annettavat lahjoitukset ovat verovapaita puoleen miljoonaan saakka.
Palkkamalttia vaatineen OP-Pohjolan Reijo Karhisen tulot kasvoivat viime vuonna reilusti kertapalkkiolla. Karhisen tulot olivat 2013 yhteensä noin 1,451 milj. euroa, kolmas mukaan lupautunut on Antti Herlin, 2013 tulot 2,904 milj. eur. Kyseessä siis vain ansiotulot.
Toiset haluavat maksaa lisää veroja, toiset ovat mukana ”talkoissa” lahjoittamalla rahaa hyvinä pitämiinsä kohteisiin, esimerkiksi koulutukseen. Vain jälkimmäisistä talkoista saa verovähennyksen, sillä Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan "otetaan käyttöön yksityishenkilöiden verovähennysoikeus korkeakouluille annettavista lahjoituksista".
Kansanedustaja Hjallis Harkimo EK:n palkkatalkoista: – ”Ei ole oikeudenmukaista, että rikkaat laittavat vielä lisää” Kansanedustaja Hjallis Harkimo ei usko, että yritysjohtajat tulevat lähtemään mukaan EK:n vetoomukseen palkkatalkoista.
Mutta kun Sipilä suosittelee hyvätuloisia nyt talkoisiin, pakkohan niitten on, kun Sipiläkin tekee mitä Häkämies pyytää. Onneksi jo kolme ilmoittautunut ja se on Ylenkin uutisissa kerrottu viisi kertaa.
On se vaan niin väärin, kun palkansaajat pistävät nyt vastaan ja ay-pomot eivät oikein usko Sipilää? Ettei nyt kuitenkaan tämä "Ässien" silmänkaatotemppu paljastuisi kansalle.