Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu.
Jes. 40:1–2
Onko uskominen sinulle pakkotyötä? Suorittamista, hyvän ihmisen esittämistä, hurskasta näytelmää, joka vie voimat ja elämänilon? Samalla sydämesi kuiskaa, että olet loppuun väsynyt, et jaksa sitä enää. Se kuiskaa, että hurskaan kristityn sijaan olet kohdannut sydämessäsi syntisen ihmisen, joka tekee syntiä vieläpä mielellään, vaikka ei pitäisi. Ristiriita on repivä ja on suistaa uskosi haaksirikkoon. Olisitko siis joutunut tilanteeseen, jossa pakkotyön on päätyttävä ja toisen on nyt autettava, jos aiot uskovana jatkaa? Sinulle Jumala sanoo: ”Pakkotyö päättyi jo Golgatan ristille.” Syntisi sovitettiin siellä, voit lakata sovittamasta niitä uskollasi tai teoillasi. Kannettuja syntejä ei tarvitse enää kantaa. Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Suorittamiset oli suoritettu. Saat levätä Vapahtajan sylissä. – Anna Jumalan lohduttaa näillä sanoilla väsynyttä sydäntäsi. Anna armon avarien tuulien saapua luoksesi.
Juha Vähäsarja.
Jes. 40:1–2
Onko uskominen sinulle pakkotyötä? Suorittamista, hyvän ihmisen esittämistä, hurskasta näytelmää, joka vie voimat ja elämänilon? Samalla sydämesi kuiskaa, että olet loppuun väsynyt, et jaksa sitä enää. Se kuiskaa, että hurskaan kristityn sijaan olet kohdannut sydämessäsi syntisen ihmisen, joka tekee syntiä vieläpä mielellään, vaikka ei pitäisi. Ristiriita on repivä ja on suistaa uskosi haaksirikkoon. Olisitko siis joutunut tilanteeseen, jossa pakkotyön on päätyttävä ja toisen on nyt autettava, jos aiot uskovana jatkaa? Sinulle Jumala sanoo: ”Pakkotyö päättyi jo Golgatan ristille.” Syntisi sovitettiin siellä, voit lakata sovittamasta niitä uskollasi tai teoillasi. Kannettuja syntejä ei tarvitse enää kantaa. Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Suorittamiset oli suoritettu. Saat levätä Vapahtajan sylissä. – Anna Jumalan lohduttaa näillä sanoilla väsynyttä sydäntäsi. Anna armon avarien tuulien saapua luoksesi.
Juha Vähäsarja.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kyllä ! Olen väsynyt..syntien kuorma musertaa minut..Olen jo kärsinyt..taakkaa taakan päälle. Olen yksin..hylätty.. Olen väsynyt huutamaan apua kun kukaan ei vastaa..ei ihminen..ei Jumala.. valvon yön yksin..rukoillen Herralta..Taivaan Isältä armahdusta. . Minusta tuntuu että minut on hylätty.. Tiedän. .vanhempani hylkäsivät minut..nyt..lapseni ovat hylänneet minut..Jumalani on hylännyt minut...en tahdo enää elää! Joten sanon..Eeli Eeli la.....Ota ruumiini..Ota henkeni..Ota sieluni..en tahdo enää elää. En jaksa enää ilman rakkauttasi! Apua!
Apua!!!Apua! !! Minä hukun! Pyydän!! Rukoilkaa puolestani! Sillä..en jaksa enää kantaa tätä taakkaa!!!!!
Penuelalle.
Rukoilen parhaillaan puolestasi.
Jeesus Kristus, Vapahtajamme auttaa sinua.
wret34t
Kuinka paljon voi ihminen kestää?? Missä menee raja? Tiedän tasan tarkkaan..en ole osannut toimia elämässä oikein..mutta kysyn Jumalalta..kuka muukaan olisi ..? .. jos joutuu yksin tulemaan toimeen..13 vuotiaana. Työ..12 neliön kämppä.. ja tulot minimaaliset. . Olin yksi ja hylätty.. tsupparina tehtaassa jossa miehet kähmivät ja puhuivat rivoja.
Minua on poltettu. Korvennettu. Mitään jaloa ei kai ole tullut esiin. Olen niin väsynyt.. Olen väsynyt elämään..Olen väsynyt ..eikä kukaan kuule..eikä auta..mitä voin tehdä? Olen rukoillut sieluni ruvelle! Kukaan ei kuule! Kukaan ei vastaa!
Penuela.
Rukoukset eivät ole menneet hukkaan. Herra kerää ne maljaan ja kun malja täyttyy, saat vastauksen, josta saatat yllättyä.
Malja on jo täyttynyt..Minun mielestäni.... yhäkö vielä on jaksettava. ...!? Voin kertoo.. en jaksa enää.oon nyt vakaasti päättänyt. .nyt on hyvä päättää tää paska jota elämäksi kutsutaan. En oo mielestäni paljon pyytänyt.. Pyysin saada rakkautta. .Pyysin saada rakastaa.pyysin saada olla hyödyksi. Ja tämän lisäksi.. peti jossa maata..ruokaa hiukan. sain nämä...kaiken nämä.pilasin itse kaiken.. Kukaan ei opettanut! Miten oisin voinut osata kun kukaan ei opettanut! Nyt elän..Tässä. .helvetissä..koska ei ollut ketään opettamassa toisin.. APUA! MIE HUKUN SYNTRIHINI EIKÄ KUKA AUTA!
Pyydän...Kerro. ... jos tiedät enemmän kuin minä....Pyydän... Auta minua!!!
Näinkö Jumala lohduttaa? Hes.14:21. Mutta näin sanoo Herra, Herra: Mitä sitten, kun minä lähetän Jerusalemin yli neljä kovaa tuomiota: miekan, nälän, pahat petoeläimet ja ruton hävittämään siitä ihmiset ja eläimet!
Kyllähän välillä väsyy tietenkin. "Muista pyhittää lepopäivän", on lääke siihen.
Jokainen tekee syntiä itseään ja toisia kohtaan. Ne synnit voi tuoda Jumalan kasvojen eteen. Rehellisyys omista synneistä lisää ymmärrystä Maan pahuudesta. Jokainen vastaa vain omista synneistään Jumalalle. Oman syntiosuuden selvittely riittää.
Toinen ihminen voi hylätä minut. Hänellä on siihen oikeus. Minulla on oikeus tutustua uusiin ihmisiin ja sitä kautta löytää uuden tärkeän ihmisen.
Itkeminen auttaa pahassa mielessä. Paha tunne poistuu kyynelin pois.
https://www.youtube.com/watch?v=1XD5OLNUdyA
Itku ei vie pahaa mieltä pois.. on asioita .. jotka voi saada anteeksi..ja on joitain niin pahoja ... Ainoa joka voi minut vapauttaa..on hiljaa...
Kiitos sinulle.. toi lohtua minulle.
Mitä te puhutte?! En ymmärrä? Auttakaa minua!!! Rukoilkaa puolestani! Hyvä Taivaan Isä! Armahda minua...! Ota pois tämä tuska! Armahda! Herra Jeesus! ,En
jaksa enää!!!! Aaa aapuuuva aaa! !!!!!
mitäs jos kävisit jossain seurakunnassa ja pyytäisit sieltä apua ja rukousta. http://www.tv7.fi/vod/player/?program=41534 http://www.tv7.fi/ http://www.tv7plus.fi/
Kyllä Isä Jumala on kuullut rukouksesi, usko vaan sinusta huolta pidetään. Jeesus on vierelläsi, Hän rakastaa sinua ja haluaa auttaa.
Tee parannus viimein elämässäsi, äläkä jää kuuntelemaan tätä aikamme kelvotonta seurakunta oppia, joka kehottaa olla tekemättä yhtään mitään, ja odottamaan Herraa.
Tekohurskaat ihmiset seurakunnissa tänään pamentavat, ja siksi sinäkään et löydä sieltä apua, sillä eivät he ole osanneet edes itseään auttaa, niin miten ihmessä ketään muuta?
Anna elämäsi Jumalalle, taivuta itsesi hyviin tekoihin, ja rukoile Jumalalta ymmärystä, jotta voit hänen tahtonsa tuntea ja täyttää.
Ja varo aikamme seurakutia, joissa ei opeteta oikeaa Herran tietä.
Monta vuotta sitten pyysin apua. Soitin seurakuntani pastorille. Kyllä. Hän tuli käymään. Kuulemma voisin saada ehtoollisen yksityisesti. Siistii??!!ei! En halua.. pliis Kuunteletko minua!? Olen hukassa! Olen tehnyt kuoleman synnin! Apua!! Eksyin!eksyin pahasti! Anteeksi! Auttakaa!! Rukoilkaa pyydän.. anteeksi
Jumalani on hylännyt minut...Olen yksin. . Kunpa joku..voisi kertoa..sanoa..Olen yksin .
Kukaan ei ole/ollut tukemassa! Mitä soopaa puhutte!?? Apua! Minä hukun..henkeni hukkuu! Kolme leikkausta takana.. eiiiii! Viisi jo takana! NYT TULI JO ..Tieto..taas leikkaus... !!!???aa apuva. Sori..Unohtakaa.
Minulle on Jumalan palveleminen ei ole pakko työtä, kuten vaikkapa luterlaisille se näyttää olevan.
Jumalan käskyt eivät tule olla raskaita kantaa, jos puhtain sydämin kääntyy Jumalan puoleen, vaan koska te vilpilliseti Herraa olette käyneet palvelemaan, niin teille Jumalan käskyt ovat ylen raskaita, ja hyvientekojen tekeminen vastoin lihallista luonnettanne.
Ja siksi sanonkin, että tavuttakaa itsenne Jumalan puoleen, vielä kun teillä on aikaa, ja varokaa aikamme seurakuntien hapatetta, joka sitoo teidät lihallisiin arvoihin, jolloin epäitsekkyyden teot eivät tunnu teille sopivilta, vaan te käännytte niitä vastaan ja käytte valheellisiksi, eikä totuus ole teissä.
Penuela.
Rukoilemme puolestasi.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.
Amen.
Ja ketä teidän rukoukset autavat, sillä hurskaan rukous voi voida paljon, mutta hurskautta ei tämän ajan uskovissa juurikaan esiinny.
29. Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee. (Sananlaskut 15:29)
Kiitos sinulle. Herra siunatkoon myös sinua .
Kiitos teille.. Vaikka rukoilitte minun puolesta..Hän laskee sen teille siunaukseksi. Kiitos jokaiselle teistä.. on tuntunut erityiseltä. .olla tämän laisen rakkauden kohteena. Voisitteko uskoa..Tämä on minulle ensi kerta. Tämä että joku rukoilee puolestani. Olen niin väsynyt. Voi hyvä tavaton. .Olen niin väsynyt. Mitä voisin tehdä? Ihmiset jotka ovat " lähelläni" olen yrittänyt saada heidät ymmärtämään tämän olon . Kirjaimellisesti. .Olen heiluttanut käsiä heidän edessä. . HÄTÄ HÄTÄ... mutta.. Kukaan ei kuule. Joten sanon teillekkin
Kiva kun on yksi puhtoinen enkelikin eksynyt joukkoon! Kuulin jo harppujen soiton.
Hyvää yötä.. Kiitos kaikille jotka rukoilitte puolestani. Ihmisen elämän viimeiset sanat.. h mm. Kun olette miettineet mitä rakkaus on.. Tämän jälkeen. .rakastakaa toisianne! Penuela kuittaa..
Sinulle Jumalan palveleminen ei ole pakko työtä! Minullekko se on!! Pakko työtä! MENE SINÄ PUOLESTANI SYÖPÄ LEIKKAUKSIIN!!!.. ÖÖÖ.. PAKKO TYÖ ...ÖÖÖ! Häpeä!!! Rukoilen sulle siunausta! Kiitos sinulle rakas sisko tai veli.. niin surkeita kun olettekin. .rukoilen että silmänne avataan.... Kiitos! !Jeesus!@!
Kiitos!
Kiitos kaikille jotka ovat rukoillut puolestani! Kiitos!
Apua!!!Minä hukun!!
Pyydän! Auttakaa!!! Olen hukassa! Rukoilkaa puolestani!en selviä tästä!; EELI EELI! La sabatkani!
En jaksa enää! Hyvä on hänen saarnata jolle ei koskaan tapahtunut mitään. Kiitos vain.. Jatka samaa rataa!
Herra auta tänä Juhannuksena kaikkia murheellisiä, lohduta ja auta. Herra auta kaikkia pettyneitä, jotka ovat pettyneet omaan elämäänsä, omaan Juhannuksen viettoonsa, joka ei iloa eikä lohtua tuonut, vaan murhetta ja itkua. Herra auta että pettyneet voisivat kääntyä pahoilta teiltänsä ja tulla sinun tykösi Jeesus, antaa elämänsä sinulle, jolla ei ole vaatimuksia ja joka et aseta taakkoja ihmisen kannettavaksi, vaan sinä kannoit ihmisen taakat. Herra, anna toivoa toivottomille, anna iloa murheellisille, anna työtä työttömille, anna leipää leivättömille, anna terveyttä sairaille, anna ystäviä yksinäisille, anna lepoa väsyneille, anna rauhasi rauhattomille, anna tulevaisuus niille, jotka vaeltavat pimeässä. Herra, sinä tiedät kaikki, auta.
Siunausta.
Kiitän teitä kaikkia jotka rukoilitte puolestani !
Oletko siellä?
Minä taidan kuolla syntieni vuoksi.
Etkä kuole jos pyydät syntisi anteeksi Jeesukselta Kristukselta. Ristinryövärikin sai syntinsä anteeksi ja niin saat sinäkin kun uskot Jumalan sanaan niin kuin kirjoitettu on.
Yksinkertaisesti.
Jeesus Kristus, anna syntini anteeksi. Ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein olen pyhän tahtosi rikkonut. Herra armahda minua.
Jos lausuit ääneen ed. tekstin, julistan sinulle sinun syntisi anteeksi saaduksi.
Usko ja ylistä Herraasi kiitoksen kanssa.
Oletko siellä nyt!?
Voi kunpa voisin luottaa sanoihisi. Mutta..nyt vasta ymmärrän että lapsesta lähtien se on ollut minussa. .taipumus .. vaikka sanoin ne sanat..se on minussa vielä. Luulen että olen rikkonut jokaista käskyä vastaan.. eikä minua lohduta että olen rukoillut Taivaan Isää 2 vuotiaasta lähtien..Siksi myös ... en pysty sanomaan. .
10×356 yötä olen valvonut.. hävennyt ja inhonnut tekojani. Rukoillut...lukenut Sanaa päivittäin. Etsinyt Jumalan enkelin kasvoja. Minä "painin" Hänen kanssaan ja sain lonkkaani vamman..Siksi nilkutan yhä. Hän lupasi! Ettei tulva vedet enää yltäisi minuun. Elin jo Egyptin ja autiomaan.. nyt elän vankeudessa pakkosiirtolaisena..orjana. . Olen tehnyt pahoin. Jumalani? Jumalani? Anna anteeksi! !!! vanhempani minut hylkäsivät. .Sinä olet ollut isäni syntymästäni lähtien. Pyydän! Ota minut takaisin! Amen
Oletko siellä?? Et ole..
Minä olen jo kuollut..
Minä Häpeän. . Enkä edes tiedä miksi. Olen niin syvällä suossa..Katsos. .äitini miehet.. tekivät jotain mitä..oikeasti. .en edes pysty kertomaan!!! Moni sanoi. .että "luui" siinä olleen äitini..Toinen sanoi. . Että. Ei ymmärtänyt kuka siinä oli.minä olin 11-12 v. Menetin neitsyyteni äitini miehelle. Kukaan ei voi tajuta tai ymmärtää..
En kestä enää.
[email protected]
Kiitos sinulle.. kirjoituksestasi. Kiitos. Menen nyt ja hirtän itseni. Miksikö? Siksi että olen rukoillut. Kukaan ei välitä.. Yksikään ei välitä. .et sinäkään.