Olen seurustellut pian kaksi vuotta poikaystäväni kanssa. Koko seurustelumme ajan olemme olleet yhdessä tosi tiiviisti, kihloihinkin menimme muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Keväällä muutimme yhteiseen asuntoonkin. Kaiken piti olla hyvin...
Poikaystäni kertoi jo suhteemme alussa olleensa aiemmin muutamia päiviä psykiatrisessa hoidossa. En ole ikinä pitänyt poikaystävääni mitenkään omituisena/sairaana, joten en ole ajatellut asiaa juurikaan. Tai sitten olen halunnut asian itseltäni kieltää...
Syksyn mittaan poikaystäväni lopetti loppusuoralla olevat yliopisto-opintonsa, ja on ollut muutenkin masentuneen oloinen. Olen ehdottanut hänelle muutaman kerran esim. lääkärin kanssa juttelemista tms. mutta hän on suuttunut minulle joka kerta kun olen mitään uskaltanut ehdottaa...
Viikko sitten kaikki romahti. Poikaystäväni meni sekaisin (ilmeisesti hän on ollut psykoottinen jo jonkin aikaa) ja minun oli toimitettava hänet ambulanssilla sairaalaan, josta hänet edelleen siirrettiin psykiatriselle akuuttiosastolle. Siellä hän on edelleen, eikä poispääsystä ole tietoa. Luultavasti hoito kestää viikkoja-kuukausia. Olen käynyt katsomassa poikaystävääni osastolla päivittäin. Hän syyttää minua tapahtumista ja joutumisestaan osastolle, eikä myönnä että häntä mikään edes vaivaa.
Koko tapahtuma on ollut minulle kauhea shokki, tuntuu että koko elämä pysyhtyi.
Olen puhunut tapahtumista usealle ihmiselle (mm. kriisikeskuksen työntekijälle, ystäville...) mutta tuntuu ettei kukaan osaa auttaa/ymmärrä. Olen ihan yksin tämän asian kanssa.
Olisikohan kenelläkään samantapaisia kokemuksia?
Olisin tosi kiitollinen jos joku kertoisi omista vastaavista kokemuksistaan omaisen näkökulmasta!
Poikaystävällä psykoosi
5
1340
Vastaukset
- hoitaja
Minulla ei ole vastaavanlaisia kokemuksia perhepiirissä, mutta ammattini puolesta jotakin tällaisista asioista tiedän. Mahdollisuus mennä psykoosiin on joillakin ihmisillä piilevänä, ja tietyissä olosuhteissa se saattaa puhjeta. Hänellä oli ollut ilmeisesti vaikeaa jo pitkän aikaa, ja nyt tapahtui romahdus. Vaikka hän meni psykoosiin, voi hänen tulevaisuudestaan silti tulla hyvä.
Vaikuttaa siltä että hän yrittää nyt hylkiä sinua pois luotaan. Luulen että tämä kriisi on hänen eikä hän tarvitse sinua sen selvittämiseen. Sinä olet voitavasi tehnyt ja olet tehnyt juuri oikein kun soitit ambulanssin. Mitä olisi voinutkaan tapahtua, jos et olisi sitä tehnyt?
Hän on nyt ammatti-ihmisten käsissä ja minun mielestäsi sinun kannattaisi pitää vähän lomaa. Tarkoitan että voisit sanoa poikaystävällesi ettet käy enää niin usein sairaalassa ja harventaisit käyntejäsi. Sinun tulee miettiä myös omaa jaksamistasi. Muista aina, että vaikka hän syyttää sinua, mikään ei ole sinun vikasi. Hänellä on nyt paha olla ja hän ei puhu nyt entisenä itsenään. Jaksamista!- epätoivo
Olen kokenut kai jotain vastaavaa, kun jouduin toimittamaan lähiomaiseni hoitoon vastoin hänen tahtoaan. Tällä hetkellä en saa sairaalasta mitään tietoa, koska omaiseni on näin päättänyt. Päättänyt tilassa, jossa ei ole valmis päätöksiä tekemään. Jouduin toimittamaan rakkaan ihmisen hoitoon väkisin poliisin viemänä, koska hän ei osannut apua hakea. Syyllisyys on valtava, vaikka tiedän tehneeni oikein ja ajatellen ainoastaan hänen parastaan. Pelkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan, syytöksiä ja välien katkeamista ikuisesti.
- Inga
Olen itsekin ollut psikiatrisella osastolla. Itsetuhoisuuden takia. On vaikea myöntää itselleen olevansa sairas. Toisen ihmisen on vaikea ymmärtää miltä toisesta tuntuu. Mielestäni sinä teit ihan oikein. Kuulostaa pahalta, että hän oli niin huonossa kunnossa että piti kutsua ambulanssi. Uskon, että poika ystäväsi ymmärtää vielä sen, että teit sen minkä uskoit hänelle olevan parasta. Oma hoitoni keski vuoden verran. Yritä tukea häntä, vaikka tiedän sen olevan rakkaa. Sinun on pysyttävä vahvana. Toivon suhteenne pelastuvan. Poikaystäväsi oli sinulle rehellinen suhteenne alussa. Itse en välttämättä pystyisi kertomaan olleeni psykiatsrisessa sairaala hoidossa. Et saa kieltää sitä, että poikaystäväsi on sairas. Se asian kanssa on opittava elämään. Keskusteleminen on hyvin vaikeaa. Itse en halua puhua itsetuhoisuudestani kenellekään tai yleensä omista asioistani. Poikaystäväsi ei ole hullu. Hienoa, että olet pystynyt puhumaan asiasta muiden kanssa. Toivottavasti sen jakaminen on helpottanut oloasi. Koeta jaksaa!
- omaisille vähän apua
mulla on samat kokemukset. ollaan oltu jo 6 v. yhdessä ja monet sairaalakokemukset takana.se kuuluu asiaan että ennen hoitoa ja nimen omaan hoidon aikana saa syyttelyitä että tää on sun syy jne. ja tulen heti pois ym. kannattaa keskustella sielläolevien hoitajien ja lääkärin kanssa yhdessä sitten kun pääsee hoidosta eli loppuistunnossa jos pääset mukaan ja kaverisi haluaa. siitä on apua voi kysyä asioita. lääkitys on monesti vaikea. bentsodiatsepameista voi tulla ongelmia jos on taipumusta lääkkeitten väärinkäyttöön. mutta aina on hoito auttanut ja elämä tasapainottunu. lääkkeiden lopettaminen kantsii seurata. potilas lopettaa helposti ite liian aikaisen. nykyisin on hyviä jatkuvia lääkkeitä jotka pitää mielen tasaisemtaja. meillä on maanis-debressiivinen juttu, ajattelinkin hakeutua omaisten mielenterveysryhmään. jotta ymmärtäisin paremmin ja en ottaisi syyttelyitä vakavasti. kun jaksaisi olla rauhallinen eikä ite haastaa riita niin kaikki menis vähä paremmin.mutta rakkaus ja toisen kunnioitus on hyvä lääke. arvo ei putoa vaikka on hoidossa. se on saman arvoinen sairaus kuin mikä tahansa. mutta tiedät ettei se ole aina helppoa. en tiedä oletteko nuoria tod. mutta älkää kiirehtikö lasten hankkimisessa, rauhallisesti edeten ja kuulostellen.jos sairaal. pääsyn jälkeen on mahdollista sun olla sairaanhoitajien yms. juttusilla yhdessä se on hyvä. kun olette yhdessä niin on kivempi yhdessä murheet jakaa. tietysti erikseenkin täyty saada purkautua. esim. kohtalotoverille kuten nyt tässä.no. kesä tulee ja kevät menee se helpottuu.minä onneks saan sisäiseen tuskaani apua taivaan isukilta joka aina nostaa syliin kun en jaksa saa katella vähä korkeammalta asioita,eikä niinku ihminen näkee,on armollisempi. ja itse rauhallisempi.
- kaikki ei huomaa
hei. elämä on merkillinen monin eri tavoin. se vaan on niin että kärsimyksen läpi käyny ymmärtää elämää eri tavoin kuin ns. onnistuneet kaikessa. sieltä löytyy ne elämän kallisarvoiset timantit. jotka voivat olla sulle ja teille korvaamattomia elämän varrella. niiden takana on viisautta ja ymmärtämystä, ja voi ymmärtää vaikkapa mitä on rakkaus rimpsu raamatun sanoin jota pappi lukee avio puheissaan usein.vaikeuksienkin läpi voi hymyillä. itse olen sen kokenut.hyvinkin kovasti. niin jopa että nyrkit pystyssä taivasta kohden huutanu. Nyt riittää.mutta kaikella aikansa auringon alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818