Nigerialaiset homot turvapaikan haussa

Suomeenkin tuli viime vuonna nigerialaisilta 166 turvapaikkahakemusta. Viidennes heistä viittasi hakemuksessaan homoseksuaalisuuteensa, siitä seuraavaan räikeään syrjintään, vapaus jopa henki vaarassa.

NIgeriassa voi saada 14 vuotta kakkua, jos kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä harrastaa seksiä. Laki kieltää myös julkiset hellyydenosoitukset ja kaiken homoklubeihin ja -järjestöihin liittyvän toiminnan. Niistä voi saada 10 vuotta vankeutta.

Ja suomalaiset tosikritityt hurrasivat edellisen pressaan Goodluck, (mikä nimi!) Jonathanin lainsäädäntösaavutuksille. Jokohan hurraaminen laantuu, kun Nigerian homot tulevat joukolla Suomeen pakolaisiksi?

Jalkapallohan on Nigeriassa erittäin suosittu ja kansainvälisesti suhteellisen menestynytkin laji. Varokaa vaan nigerialaiset jalkapalloilijat, että että osoita julkisesti hellyyttä juokkuekavereillenne maalin tehtyänne. Vai olisikohan laissa erillinen lieventävä tulkinta, jalkapallopykälä.
16108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Samoin on monia Irakilaisia homoja tullut suomeen, minäkin tiedän yhden 32 vuotiaan irakilaisen miehen.

Äänestä

Se ei ole sinänsä mitään uutta että homovastainen ihminen ei ole vastustamistaan loppuun asti ajatellut, sen näkee ihan siinäkin kuinka pinnallisia ja näennäisiä heidän perustelunsa sukupuolineutraalin avioliiton vastustamiselle ovat.

Äänestä
  • Homovastaisuus tulee Raamatun sanasta, ei se ole ihmisten keksimä.
    Jos meillä ei olisi Raamattua ohjekirjana, kaikki olisi sallittua.
    Jos meillä ei olisi Raamattua, ei olisi ihmisiäkään, eikä mitään muutakaan.

    Äänestä

  • iuuuuuuytre kirjoitti:

    Homovastaisuus tulee Raamatun sanasta, ei se ole ihmisten keksimä.
    Jos meillä ei olisi Raamattua ohjekirjana, kaikki olisi sallittua.
    Jos meillä ei olisi Raamattua, ei olisi ihmisiäkään, eikä mitään muutakaan.

    Pystytkö esittämään todisteita yhdenkään esittämäsi väitteen tueksi?

    "Jos meillä ei olisi Raamattua ohjekirjana, kaikki olisi sallittua."

    Tuo voi pitää paikkansa teidän tapauksessanne. Emmehän me normaalit ihmiset oikeastaan voi sille mitään, että on olemassa kaltaisenne pieni ryhmä ihmisiä, jotka eivät kykene elämään ihmisiksi ilman jotain typerää vanhaa kirjaa. Tai no... Mielipiteistäsi päätellen ette te kykene siihen tuon kirjannekaan kanssa.

    Toivottavasti pysyt uskossasi, mikä se sitten onkaan. Tuollaista ihmistä saisi pelätä henkensä edestä ilman sitä, kuten itsekin tuossa tunnustat.

    Äänestä

  • iuuuuuuytre kirjoitti:

    Homovastaisuus tulee Raamatun sanasta, ei se ole ihmisten keksimä.
    Jos meillä ei olisi Raamattua ohjekirjana, kaikki olisi sallittua.
    Jos meillä ei olisi Raamattua, ei olisi ihmisiäkään, eikä mitään muutakaan.

    "Jos meillä ei olisi Raamattua ohjekirjana, kaikki olisi sallittua."

    Varokaa tuollaisia ihmisiä: tuolla logiikalla uskonsa hylännyt alkaa tappaan toisia ihmisiä samantien. Uskonnot ovat äärimmäisen epämoraalisia, raamattu esim. käskee tappamaan naapurin, joka tekee töitä sunnuntaina.

    Äänestä

  • UPDATE_9451523 kirjoitti:

    Pystytkö esittämään todisteita yhdenkään esittämäsi väitteen tueksi?

    Lue Raamatun 3 ensimmäistä lukua.

    Äänestä

  • atskulle kirjoitti:

    Lue Raamatun 3 ensimmäistä lukua.

    Se mitä siellä raamatussa lukee ei edelleenkään kelpaa todisteeksi muusta kuin sen kirjoittajien alkukantaisuudesta ja sivistymättömyydestä.

    Äänestä

Ei hurraaminen lopu. Hihuthan haluavat aina sysätä asioista syyn jollekin muulle. Odottavat näitä uusia tulijoita munapystyssä, jotta pääsisivät näitä "eheyttämään" tai muuten rienaamaan. Sami ymmärtäväisenä hyvänä ihmisenä tosin taitaisi sen lisäksi haluta heidät karkoittaa takaisin vaikka surman suuhun.

Minun puolestani ovat tervetulleita, kunhan opettelevat suomenkieltä ja noudattavat lakeja ja ovat valmiita pitkäjänteisesti sietämään niitä täkäläisiä junttieinareita joilla on ongelma vääränväristen ja väärän preferenssin ihmisiäkin vastaan.

Äänestä

"Monissa Afrikan maissa on kiertänyt varsinkin Yhdysvalloista tulleita kristillisten ääriliikkeiden evankelistoja. He ovat lietsoneet negatiivisia asenteita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan"

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433830113380

Siinä se taas nähdään mitä kristityt ja kristinusko maailmaan levittää - vihaa, vainoa, sortoa ja syrjintää. Rumaa ja vastenmielistä on teidän uskonne kristityt ja rumat ovat sen jäljetkin. Ja pakolaisia tulee, kiitoksia vaan teille.

Äänestä
  • Uskovaisten vainojen uhreille on tarjottava turvapaikka. Meidän uskovaisemme eivät onneksi enää pysty tuollaista touhuamaan.

    Äänestä

  • UrbanLegends kirjoitti:

    Uskovaisten vainojen uhreille on tarjottava turvapaikka. Meidän uskovaisemme eivät onneksi enää pysty tuollaista touhuamaan.

    Kristittyjen hallitsemassa Ugandassa ehdotettiin homoille aluksi suoraan kuolemantuomiota. Tätä lakia ajoivat ennen kaikkea evankeliset pastorit. Lakia lievennettiin sitten "vain" elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Ja mitä tähän sanovat kristityt? No eivät yhtään mitään, koska ovat hyvin tyyytyväisiä.

    Hanketta ajanut kansanedustaja David Bahati iloitsi siitä, että jumalaa pelkäävä Uganda ei tällä kertaa välittänyt muiden mielipiteistä. - "Olen iloinen, että maan parlamentti äänesti pahaa vastaan". David Bahati on yksi johtavista hahmoista evankelisessä liikkeessä nimeltään The Fellowship. Toisessa haastattelussa Bahati sanoi että "hän haluaa tappaa maailmasta joka ikisen homon".

    http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=129422524

    Ja tämä oli siis se rauhan ja rakkauden uskonto?

    Äänestä

  • UskonKauneus kirjoitti:

    Niinpä... Etsiskelin aiheeseen liittyviä keskusteluita. Muutaman löysin. Uskovien kommentit olivat niissä sitä, että oikea kristitty ei tee tuollaista, koska siinä ei ole rakkautta (ja silti sama Jumala kyllä antoi massamurhakäskyjä, että liekö sitten rakkaudeton jumala) ja sitä, että homous on synti ja Raamatunkohtia sen tueksi. En ainakaan löytänyt yhtään uskovaisen kommenttia, jossa olisi itse Bahatin toimintaa vastustettu. Toivottavasti niitä silti on. En halua uskoa, että koko porukka täällä käyvistä on vain hiljaa hyväksynyt.

    Äänestä

  • Pastori Andersonhan kävi puhumassa siellä Ugandan eduskunnassa ja sen jälkeen lynkattiin heti homoja ja lait kiristyivät. Täällähän se yksi magneettimies fanitti Andersonia, joten luulisi että tuollaiselle meiningille löytyy kannatusta kristityiltäkin. Ehkä eivät vaan uskalla kertoa todellisia väkivaltaisia mielipiteitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Babluck.Jonathan kirjoitti:

Suomeenkin tuli viime vuonna nigerialaisilta 166 turvapaikkahakemusta. Viidennes heistä viittasi hakemuksessaan homoseksuaalisuuteensa, siitä seuraavaan räikeään syrjintään, vapaus jopa henki vaarassa.

NIgeriassa voi saada 14 vuotta kakkua, jos kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä harrastaa seksiä. Laki kieltää myös julkiset hellyydenosoitukset ja kaiken homoklubeihin ja -järjestöihin liittyvän toiminnan. Niistä voi saada 10 vuotta vankeutta.

Ja suomalaiset tosikritityt hurrasivat edellisen pressaan Goodluck, (mikä nimi!) Jonathanin lainsäädäntösaavutuksille. Jokohan hurraaminen laantuu, kun Nigerian homot tulevat joukolla Suomeen pakolaisiksi?

Jalkapallohan on Nigeriassa erittäin suosittu ja kansainvälisesti suhteellisen menestynytkin laji. Varokaa vaan nigerialaiset jalkapalloilijat, että että osoita julkisesti hellyyttä juokkuekavereillenne maalin tehtyänne. Vai olisikohan laissa erillinen lieventävä tulkinta, jalkapallopykälä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu