Soinin öykkärimäinen käytös miellyttää persuja

Soinin ministerinä jatkama ja entisestään pahentunut öykkärimäinen käytös miellyttää ilmeisesti ainakin osaa persuista. Valtavaa, yli 80 prosentin enemmistöä suomalaisista äänestäjistä se ei miellytä. Uutta jytkyä ei tullut, vaan sekä persujen äänimäärä, ääniosuus että paikkamäärä eduskunnassa pienenivät.

Soini edustaa huonosta itsetunnosta kumpuavaa röyhkeyttä ja rahvaanomaista öykkärikäytöstä. Jos hän luuli, että moinen mölinä ja petoksellinen politiikka tuovat lisää kannatusta, hän oli väärässä.

Voi olla, ettei hän edes luullut, vaan juoni on seuraava.

Narsististen ja henkilökohtaisten taloudellisten intressien takia poliikkaa tekevä Soini on ilmeisesti tehnyt jo vuosia sitten kalkyylin, jossa olennaista on säilyttää tietty kannatus. Soinille ilmeisesti riittää hyvin tämä nykyinen n. 17 prosentin kannatus, joka takaa henkilökohtaisen näkyvyyden ja vuolaan rahavirran säätiöön.

Eli loppujen lopuksi Soini käyttäytyy edelleen noin vain uskollista kannattajajoukkoaan varten, ei esimerkiksi kasvattaakseen puolueen kannatusta, tai suomalaisia varten, tai Suomen asiaa maailmalla ajaakseen.

Tämä kaikki on tietysti järkyttävässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä Soini on jeesustellessaan mölisevälle persulaumalle luvannut kuluneiden kahden vuosikymmenen kuluessa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katselin eilen " kansan valitseman" ulkoministerin tiedoitustilaisuutta tämän ensimmäisen virkatehtävän tapahtumasta. Jotenkin tuli mieleen keisari uusia vaatteitaan esittelemässä, varsinainen aihe hukkui savuverhon taakse.

Äänestä

Soinin opetuslapset seuraavat mestariaan kaikessa vaikka hänen mielipiteensä kääntyisivät 180 astetta kuten suhtautumisessa lisäydinvoimaan. Soini on kääntänyt kantansa moneen kertaan myös suhteessa euroon ja Suomen EU-jäsenyyteen.

Nyt ulkoministerinä Soini kauppaa ahteriaan siihen malliin, että kaikki entiset lupaukset petetään, kunhan hän vain saa vääntäytyä ministeriaudin takapenkille. Vallanhimo ja narsismi ovat sokaisseet Soinin siinä määrin, että hänelle riittää muodollinen päättäjän asema. Oikeasti hänellä ei ole minkäänlaista tarkoitusta ajaa niiden asioita, jotka persuja äänestivät viime vaaleissa. Tästä huolimatta rivipersut ihailevat johtajaansa kuin ajatusten Suomenlahtea. He odottavat kuin teuraskarja hyväuskoisina loppuun asti teurastajan iskua.

Äänestä

Luonnollisesti huono käytös miellyttää huonosti käyttäytyviä.

Lika barn leker bäst.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perssoni kirjoitti:

Soinin ministerinä jatkama ja entisestään pahentunut öykkärimäinen käytös miellyttää ilmeisesti ainakin osaa persuista. Valtavaa, yli 80 prosentin enemmistöä suomalaisista äänestäjistä se ei miellytä. Uutta jytkyä ei tullut, vaan sekä persujen äänimäärä, ääniosuus että paikkamäärä eduskunnassa pienenivät.

Soini edustaa huonosta itsetunnosta kumpuavaa röyhkeyttä ja rahvaanomaista öykkärikäytöstä. Jos hän luuli, että moinen mölinä ja petoksellinen politiikka tuovat lisää kannatusta, hän oli väärässä.

Voi olla, ettei hän edes luullut, vaan juoni on seuraava.

Narsististen ja henkilökohtaisten taloudellisten intressien takia poliikkaa tekevä Soini on ilmeisesti tehnyt jo vuosia sitten kalkyylin, jossa olennaista on säilyttää tietty kannatus. Soinille ilmeisesti riittää hyvin tämä nykyinen n. 17 prosentin kannatus, joka takaa henkilökohtaisen näkyvyyden ja vuolaan rahavirran säätiöön.

Eli loppujen lopuksi Soini käyttäytyy edelleen noin vain uskollista kannattajajoukkoaan varten, ei esimerkiksi kasvattaakseen puolueen kannatusta, tai suomalaisia varten, tai Suomen asiaa maailmalla ajaakseen.

Tämä kaikki on tietysti järkyttävässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä Soini on jeesustellessaan mölisevälle persulaumalle luvannut kuluneiden kahden vuosikymmenen kuluessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu