Kysyisin työeläketietäjältä, miten ihmeessä sain työeläkevakuutusyhtiöltä reilu 5 vuoden työhistorialla peräti 3000€ eläkkeen vain 32-vuotiaana lääkärinä ja tuleeko tähän vielä päälle jotakin nuoruusbonuskorotusta, kun olen ollut eläkkeellä viisi vuotta? Luin jostain, että nuorena eläkkeelle jäänyttä palkitaan erityisellä korotuksella hänen oltuaan ensin eläkkeellä 5 vuotta, joka olisi minulle n. 25%. Eli 750€ euroa lisää, jolloin eläkkeeni olisi hieman alle 4000€ kuukaudessa hautaan asti.
Ihmetyttää, kun 40 vuotta työtä tehnyt äitini marisee jostain reilu tonnin suuruisesta eläkkeestä ja sitten minä taas saan näin hirveästi viidestä terveyskeskusvuodesta.
Lääkiksestä valmistuttuani ehdin olla vain reilu viisi vuotta töissä 5000-6000 euron kuukausipalkalla, kunnes sairastuin. Lisäksi olin ennen eläkkeelle jäämistä vuoden sairauslomalla.
Ihmetyttää, kun 40 vuotta työtä tehnyt äitini marisee jostain reilu tonnin suuruisesta eläkkeestä ja sitten minä taas saan näin hirveästi viidestä terveyskeskusvuodesta.
Lääkiksestä valmistuttuani ehdin olla vain reilu viisi vuotta töissä 5000-6000 euron kuukausipalkalla, kunnes sairastuin. Lisäksi olin ennen eläkkeelle jäämistä vuoden sairauslomalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Työeläketietäjä vastaa palstalla vain yleisesti työeläkettä koskeviin kysymyksiin. Omaa eläkeasiaasi voit selvittää omasata eläkelaitoksestasi.
Työkyvyttömyyseläke myönnetään useimmiten määräaikaisena eläkkeenä, jolloin selvitetään ja tehdään erilaisia hoito- ja kuntoutustoimia.
Työkyvyttömyyseläkkeissä lasketaan ns. tuleva-aika. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkeeseen lasketaan työstä kartuneen eläkkeen lisäksi työkyvyttömäksi / sairatumisvuoden alusta vanhuuseläkeikään laskennallista eläkettä.
Vuodesta 2010 alkaen nuorina työkyvyttömäksi tulleille lasketaan kertakorotus,sen jälkeen, kun eläkkeelle jäämisestä on kulunut viisi vuotta. Korotus lasketaan eläkkeeseen vain kerran.
Onpa kiva systeemi, kun saan viiden vuoden työhistorialla kertakorotuksen takia jopa enemmän eläkettä kuin samalla palkalla 63-vuotiaaksi työtä tehnyt. Ei tämä kovin reilulta kuulosta maksajia kohtaan, mutta minun kannalta tosi hieno juttu. Hieman yllätyin eläkkeen suuruutta, kun aina ihmiset hokevat sitä, että työeläke perustuu muka omiin ansioihin.
Tämä eläke tuli nyt vasta määräaikaisena kuntoutustukena, mutta en kyllä aio luopua tästä rahasta, koska asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Jos kuntoutuisi, pitäisi ainakin salata se lääkärin ammattitaidolla tai muuten menettää nuo rahat. Eikö vain?
Tuo on varmaa tuloa loppuelämäksi, kun ei jaksaminen enää ole entisellään.
Kysyisin työeläketietäjältä vielä sitä, miksi suuremman työkyvyttömyyseläkkeen päälle saa tienata suurempia työansioita, vaikka eniten niitä tarvitsisi pientä eläkettä saava?
Minulle selvisi, että saan tehdä 3000 euron työkyvyttömyyseläkkeen päälle 2000 euron edestä töitä. En kyllä uskalla harkita töitä, ennen kuin pääsen pysyvälle tai arvioivat minut pian liian hyväkuntoiseksi.
Säälittää hiukan kaverini, joka sairastui kesken yliopistopintojen ja saa lopun ikänsä vain takuueläkkeen ja saa tienata ainoastaan sen verran eläkkeen päälle, vaikka on ihmisenä ihan yhtä arvokas kuin minäkin, vaikka ei päässytkään tällaisten valtion järjestämien vakuutusten piiriin.
Kun kertakorotus tulee viiden vuoden päästä, jolloin bruttoeläke on lähemmäs 4000 euroa kuussa, paljonko sen suuruisen summan päälle saisi tehdä töitä yleisellä tasolla?
Hieman yleistäen voi siis todeta sinun ihmettelevän sitä, miksi vakuutus korvaakin tapahtuneen 'vahingon' eli sinun tapauksessa sairautesi vuoksi saatkin eläkettä. Näinkö?
Aika harvoin näitä ihmetellään näin päin....
Vastaavasti tietysti voisi ihmetellä vastaavasti, miksi talon iso kaikenkattava ja kovia vakuutusmmaksuja sisältänyt täysarvovakuutus korvaakin tulipalossa tuhoutuneen talon, vaikka vakuutus on ollut voimassa vasta viisi vuotta.
Kun taas isäni vuosikymmeniä voimassa ollut pienillä vakuutusmaksuilla otettu palovakuutus antoi vain pienen korvauksen.
En tiennyt edes ostaneeni tai allekirjoittaneeni mitään erityistä vakuutusta. Valtio hoiti kaiken ikään kuin salaa. Luulin, että saan sen eläkkeen, joka oli kertynyt 5 vuoden työpanoksestani, koska eläkeläiset väittävät yleisessä keskustelussa työeläkkeiden olevan itse ansaittuja.
Minua myös ihmetyttää, ettei valtio vakuuttanut yliopisto-opintojen aikana sairastunutta kaveriani normaalisti. Hänelläkin olisi voinut olla terävänä kaverina hyvä ura edessä, mutta nyt hän saa vain takuueläkkeen, joka olisi vain olematon viidesosa eläkkeestäni kertakorotuksen jälkeen.
Kun aloitit työsuhteesi, niin työnantajasi liitti sinut ottamaansa työeläkevakutukseensa. Valtio ei ole 'hoitanut' mitään salaa.
Ellei työpaikkasi ollut valtiolla, niin valtio ei ole edes osallistunut koko vakuutustapahtumaan. Jos työnantajasi oli valtio, niin sitten valtio toimi siinä kuten muutkin työnantajat, ei sen kummempaa.
Jos ei ole ollut työsuhteessa, niin ei sitten ole myöskään työeläkevakuutettu eikä voi saada korvausta siitä eli työeläkettä. Näin ilmeisesti kävi opiskelevalle kaverillesi, joka sairastui. Eli ei ollut vakuutettu, niin ei myöskään saa sellaisesta korvausta ( eläkettä).
Vakuutukset on eri juttu kuin säästöt eikä luulo on tiedon väärti myöskään näissä asioissa. Kun ottaa asioista hieman selvää, niin useimmat niistä ovat melkoisen selkeästi ymmärrettäviä.
Työeläketietäjä vastaa kysyjän työkyvyttömyyseläkkeellä olevan ansioista:
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämiseksi on säädetty määräaikaislaki, joka on voimassa 31.12.2016 saakka. Sen mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi ansaita aina 746,57 euroa kuukaudessa. Ole yhteydessä eläkeyhtiöösi ja selvitä, onko ansaintarajasi korkeampi.
Eläkkeen maksu voidaan liian korkeiden ansiotulojen takia keskeyttää tai jopa lakkauttaa.
Nuorena työkyvyttömäksi tulleen eläkkeensaajan työkyvyttömyyseläkkeeseen lisätään kertakorotus sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä eläkkeen alkamisesta on kulunut 5 kalenterivuotta. Maksussa olevien työeläkkeiden yhteismäärä kerrotaan kertakorotusprosentilla, jonka suuruus määräytyy eläkkeen-saajan iän mukaan korotushetkellä eli korotusvuoden alussa 1. tammikuuta.
Kertakorotuksen voi saada aikaisintaan 24-vuotiaana. Kertakorotusta ei myönnetä, jos työkyvyttömyyseläke alkaa 50 vuoden iän täyttämisvuoden jälkeen.
Tarkempaa tietoa työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotuksen määrästä ja korotusprosenteista voit lukea osoitteesta: https://www.tyoelakelakipalvelu.fi/telp-publishing/vepa/document.faces?document_id=305583
Minulle näkyy kertyvän työeläkettä promillen verran vuositulostani. 63-vuotiaana kun jään eläkkeelle, tulen olleeksi palkkatöissä 45 vuotta. Lapsityövoimaa pienessä maalaistalossa tietysti olin heti kun jotakin pystyin tekemään. Ei tuleva eläkkeeni ole kuin vajaa 3000 €, mutta kyllä sillä pärjää, kuten olen toisessa jutussa kertonutkin. Onko muuten helpompi jäädä eläkkeelle vain 5 vuoden työuran jälkeen. Minä jo nyt irrottaudun työelämästä 4-päiväistä viikkoa tekemällä.