Olin tänään hammaslääkärissä. Näin erään tytön, joka oli kai jotain 7 vuotias. Hän kävi vastaanotolla ja pois tullessaan hän nauroi, koska ei voinut puhua kunnolla. Sisälläni iski hirveän suuri kaipuu lapsuuteen. Minulle tuli siitä tytöstä mieleen minun siskoni ja minä. Lapsena oli aina jotenkin niin iloinen ja maailma oli huoletonta. Nykyisin harvoin näen kenenkään läheiseni edes nauravan. Kaikilla on kiire, kaikki ovat vihaisia, ei enää ole sellaista rentoa, hauskaa tunnelmaa. Koska ympärillä olevat ihmiset riitelevät ja ovat alakuloisia niin se tarttuu minuunkin. Harvoin olen itsekään enää iloinen ja pirteä.
Kirjoitin Suomi24 palstalle kerran jo siitä, että kaipaan menneisyyteen. Joku kehotti minua jatkamaan elämää, koska tämä on nykyaikaa ja sitä eletään. En haluaisi elää. Kaipuu menneisyyteen voimistuu koko ajan enemmän. Laitoin soimaan kappaleita kun olin alakoulussa. Se oli vuosi 2003. Silloin maailma on ollut ihan erilainen. Nuoret oli tavallisia nuoria. Ei ollut paljon "pissiksiä", emoja sun muita, kaikki pukeutuivat hillitysti, meikkasivat harvoin. Ihmiset olivat aitoja. Vihaan nykynuorisoa. Jo 12 vuotiaatkin pukeutuvat samalla tavalla kuin nykyaikaiset 16 vuotiaat. He myös meikkaavat, tatuoivat ja lävistävät itseään. Kaikilla on kädessä älypuhelimet. Maailma on mennyt ihan pilalle. 2000 luvun alussa musiikkikin oli erilaista. Siinä on jotain hyvää ja tulee sellainen outo tunne kun kuuntelen sen ajan musiikkia. Haluaisin palata siihen aikaan takaisin. Se oli parasta aikaa.
Minua harmittaa se, että minulla ei ole niin paljon kuvia, videoita ja kirjoituksia siltä ajalta. Olisi ihanaa lukea jostain päiväkirjasta tapahtumia siltä ajalta, mutta en ole kirjoittanut. Katselen päivittäin niitä kuvia ja nauhoituksia, mitä minulla on olemassa.
Alkaa tuntua siltä että olen liian väsynyt tähän maailmaan. En pääse koskaan menneeseen aikaan ja en pysy ollenkaan nykymaailman mukana. Enkä oikeastaan haluaisikaan. En tiedä mitä voisin nyt tehdä. Sydämeen koskee, kun on niin ikävä menneeseen. Voi ei... :(
Kirjoitin Suomi24 palstalle kerran jo siitä, että kaipaan menneisyyteen. Joku kehotti minua jatkamaan elämää, koska tämä on nykyaikaa ja sitä eletään. En haluaisi elää. Kaipuu menneisyyteen voimistuu koko ajan enemmän. Laitoin soimaan kappaleita kun olin alakoulussa. Se oli vuosi 2003. Silloin maailma on ollut ihan erilainen. Nuoret oli tavallisia nuoria. Ei ollut paljon "pissiksiä", emoja sun muita, kaikki pukeutuivat hillitysti, meikkasivat harvoin. Ihmiset olivat aitoja. Vihaan nykynuorisoa. Jo 12 vuotiaatkin pukeutuvat samalla tavalla kuin nykyaikaiset 16 vuotiaat. He myös meikkaavat, tatuoivat ja lävistävät itseään. Kaikilla on kädessä älypuhelimet. Maailma on mennyt ihan pilalle. 2000 luvun alussa musiikkikin oli erilaista. Siinä on jotain hyvää ja tulee sellainen outo tunne kun kuuntelen sen ajan musiikkia. Haluaisin palata siihen aikaan takaisin. Se oli parasta aikaa.
Minua harmittaa se, että minulla ei ole niin paljon kuvia, videoita ja kirjoituksia siltä ajalta. Olisi ihanaa lukea jostain päiväkirjasta tapahtumia siltä ajalta, mutta en ole kirjoittanut. Katselen päivittäin niitä kuvia ja nauhoituksia, mitä minulla on olemassa.
Alkaa tuntua siltä että olen liian väsynyt tähän maailmaan. En pääse koskaan menneeseen aikaan ja en pysy ollenkaan nykymaailman mukana. Enkä oikeastaan haluaisikaan. En tiedä mitä voisin nyt tehdä. Sydämeen koskee, kun on niin ikävä menneeseen. Voi ei... :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä kummipojan kanssa on aikakone rakenteilla mutta pari osaa puuttuu vielä Saat lainata sitä, kun se on valmis. Ethän kerro kenellekkään?
kuuntele sitten vanhaa musiikkia, lue vanhoja kirjoja. siis niitä joita on kierrätyskeskusten pohjalla ilmaiseksi. Einari Vuorelan runot ym, kohta voi olla siellä tunnelmissa jossa ei ollut sähkövaloa, oikeasti eksyttiin pimeään metsään ym. se kaikki on joskus ollut. ehkä nyt kesällä voit syventää luontosuhdetta: siinä ikuinen arvo joka kestää aikaa. joku saa antiikin taiteesta samoja kiksejä.
tietysti kyseessä voi olla ikäkriisi. kävele hautausmaalla, kyllä sinne kukin aikanaan pääsee, joten pitää arvostaa sitä mikä vielä on vähän aikaa. iloitse liikuntakyvystä.
paratiisit on aina kadonneita. ole onnellinen että olet edes ollut joskus onnellinen, monella on alusta asti kamalaa, hyväksikäyttöä ja silmitöntä julmuutta lapsia kohtaan, on aina ollut. että ei sulla oikeasti ole valittamista. hyvää nykyajassa on että kamalista asioista saa nykyään puhua.
Miustkii se Saplinin Nykyaika oli parempaa. Ei maha mittää, niin se vaan on.
Tiedän, mistä puhut, aloittaja.
Lapsuus oli mahtavaa aikaa, jotenkin todella maukasta ja maagista. Jopa rössypotutkin maistui ultimaaliselta herkulta. Nykyään jos syön rössypotut, ne eivät maistu miltään :( Mikään ei maistu eikä tunnu yhtään miltään.
Lapsuuteni oli onnellinen ja haluaisin vain jo poissa täältä. 40 vuotta on mielestäni jo ihan tarpeeksi?