se on meidän ohjelmamme mukaista. Vastustimme jo ammoin peruskoulua ja saimmekin sen tuloa jarrutettua pari vuosikymmentä. Jos joku haluaa opiskella ,maksakoon itse,niin minäkin tein.
Stubb: Tottakai loulutuksesta voi leikata
Meollaankoviakok
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Juuri niin Sannikin
joo
Joo
Nii
Ammatillisessa koulutuksessa on leikkausvaraa enemmän kuin riittävästi. Suurin osa ns. opiskelijoista on olemassa vain paperilla. Miksi sellaisille maksetaan opintotukea ja oppilaitoksille valtionapua vaikka nämä paperioppilaat eivät aiheuta oppilaitokselle mitää todellisia kustannuksia.
Miksi totutamme nuoret loisimaan opintotuella? Miksi ylläpidämme opettajia ja opetusryhmiä joilla ei ole todellista tarvetta?
Koulutuksen ensisijainen tarkoitus on valmentaa isänmaalle hyviä kansalaisia. Ensisijainen tarkoitus ei ole esimerkiksi valmistaa työnantajille hyviä työntekijöitä.
Joo
Likaa
Hej,jo OPH sanoi opministerinä,että 70 % suomalaisista hankkii korkeakoulututkinnon. kokoomus on toiminut siten,että luikionkin surittaa vain nelisenkymmentä prosenttia. Ei työvoima tarvitse koulutusta eikä turhia vapaita,luulevat pian olevans vapait.
Onko
hej
Joo
Joo
Hejaa
Kyllä
Hej
Koulutuksesta ei tarvitse säästää, kun pudotetaan opettajan lomaoikeudesta pari viikkoa puolitoistakertaista palkkaa, niin se on siinä.
Opettajat täällä viuruttavat täyttä jaskaa, lapsien asia ei kiinnosta, vain oma palkka ja loisiminen.
Otetaa