Helsinkiläisyys huvittaa

JompenHVjohto

Keskustaa lähellä olevana arvostan ihmisiä yksilöinä. Juuri tuo ominaisuus korostuu harvemmin asutuilla alueilla.

Ihmiskasoissa kasvaa vain "bulkkikamaa".

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totta_puhut

      Ei siellä Hesassa kait ole montakaan sellasta yksilöä kuin sinä. Liekkö se tappio Hesalle. Ei teitä paljon ole täällä maallakaan. Oliskohan jotain hyötyä teistä muutamasta?

      • JompenHVjohto

        Kyllä tuota aloitepotentiaalia muidenkin mukaan löytyy. Yksin on aika vaikea taistella hyvien, eteenpäin vievien asioiden puolesta kun muut, ymmärtämättömät heittävät koko ajan kapuloita rattaisiin.

    • JompenHVjohto

      Olin eilen mattoja pesemässä. Siellä oli myös tsadilaispariskunta Vuosaaresta. Kerroin heille saitin tsadilaisuudesta ja puhkesimme kaikki nauramaan ääneen.

      • JompenHVjohto

        Vuosaaren pariskunta totesi melkein yhteen ääneen junantuomien tsadilaisten olevan kaikkein kiihkeimpiä "kaupunkilaisia".
        Ho hoo, ho hoo! Tsadilaisuus pätevöittää ihan kaikkeen! Ho hoo, ho hoo!

      • JompenHVjohto kirjoitti:

        Vai niin sanottiin Vuosaaressa. No, sittenhän meitä kaikkeen pätevöityneitä kotiseuturakkaita on täällä Stadissa paljon, suuri enemmistö:

        http://www.hs.fi/kaupunki/a1419918633603

        Mitä kaikkea sinulle onkaan sanottu, kaiken varmaan tuot tänne, sellainen juoruämmä olet. Tosin oma pääsi lienee tuonkin ”sanomasi” kehitellyt, kuten on kehitellyt ne tänne tuomasi haminalaisten evp-toimiupseerien ja monien muiden sanomiset. Sellainenhan on tapana juoruämmillä.

      • kapi_ kirjoitti:

        Ps. Eipä ole tullut mieleeni kertoa täällä näkemääni koskaan missään sen jälkeen kuin joskus ensimmäisenä täällä vierailuvuoteni näytin saamaani palautetta vaimolleni ja pojalleni. Vaimoni silmät pyöreinä kysyi: "tuollaistenko kanssa sinä täällä seurustelet". Ja poikani sanoi siitä tietystä ihailemastasi: "tuohan on ilmiselvä psykopaatti. Pidä aina ase kätesi ulottuvilla, sillä koskaan ei tiedä, mitä tuollaisten päähän pälkähtää".

        Mutta tärkeimpinä pitämistämme asioistahan me mielellämme kerromme myös muille. Sinun elämässäsi tärkeintä - ja varmaan samalla ainoaa - on tämä palsta ja täällä tapahtuva. Minun elämäni on toisenlainen.

      • JompenHVjohto
        kapi_ kirjoitti:

        Erittäin huonolaatuinen on elämäsi ollut. Siksi Sinusta ei ole aitoa, laveasti elämää tulkitsevaa, huumorintajuista kunnon ihmistä kasvanutkaan, aitoo Keskustan malliin.
        Täällä vain toisiin ja Keskustaan yksinäisyyttäsi ja muutenkin henkisesti tyhjää elämääsi purat.

        Vielä tuohon: Millainen lieneekään ollut sinun elämäsi, kun siitä et ole koskaan mitään todisteellista kertonut. Viitaten Pystyyn_kuolleen sanomaan täällä käytetty nikki ei kerro mitään asianomaisen nykyisyydestä eikä työhistoriasta. Ja olisipa työelämäsi ollut millaista tahansa, ennen oli ennen ja nyt on nyt; etkö ottanut opiksesi sinulle eilen linkittämästäni Lapinlahden lintujen laulusta; kuuntelepa se nyt:

        https://www.youtube.com/watch?v=CF2xyExkYmw

        Ja millaista todistusta nykyisestä elämästäsi annat noilla juoruillasi jotka nekin ovat oman pipin pääsi tuottamaa? Kumpihan meistä purkaakaan yksinäisyyttään ja henkisesti tyhjää elämäänsä johonkin toiseen? Teenkö minä avauksia sinusta ja pyrinkö Hyvään Veljeyteesi? En, vain sinun minusta esittämääsi reagoin silloin tällöin, varmaan liian harvoin mielestäsi. Myöntänet, että niin on.

        Mutta nyt minä jätän sinut tänne purkamaan sitä, mitä sinulla on purettavana, itse alan nyt molemmin silmin katsoa noita Lahden eliittikisoja, joissa kohta alkaa kiinnostava keihäänheitto. Enkä tänä iltana enää palstaa aukaise, mutta sinähän tietysti jäät tänne, jossa koet olevasi kepua lähellä, vaikka kepulaisetkin sinua karsastavat.

      • Pystykin_valehtelee

        Ei kerro totta nikillään. Ei se ole vielä kuollut,vaan henkitoreissaan.
        Saanut myrkytyksen kapin persvaon nuolennasta.

      • JompenHVjohto
        kapi_ kirjoitti:

        Vai niin sanottiin Vuosaaressa. No, sittenhän meitä kaikkeen pätevöityneitä kotiseuturakkaita on täällä Stadissa paljon, suuri enemmistö:

        http://www.hs.fi/kaupunki/a1419918633603

        Mitä kaikkea sinulle onkaan sanottu, kaiken varmaan tuot tänne, sellainen juoruämmä olet. Tosin oma pääsi lienee tuonkin ”sanomasi” kehitellyt, kuten on kehitellyt ne tänne tuomasi haminalaisten evp-toimiupseerien ja monien muiden sanomiset. Sellainenhan on tapana juoruämmillä.

        En minä ollut Vuosaaressa vaan pariskunta oli kesälomalla täälläpäin. En erityisemmin kaipaa Vuosaareeen, "somaliavenuelle" yms paikkoihin.

      • JompenHVjohto

        Oikeastaan he puhuivat Mogadishu-avenuesta.

      • JompenHVbossi
        kapi_ kirjoitti:

        Vielä tuohon: Millainen lieneekään ollut sinun elämäsi, kun siitä et ole koskaan mitään todisteellista kertonut. Viitaten Pystyyn_kuolleen sanomaan täällä käytetty nikki ei kerro mitään asianomaisen nykyisyydestä eikä työhistoriasta. Ja olisipa työelämäsi ollut millaista tahansa, ennen oli ennen ja nyt on nyt; etkö ottanut opiksesi sinulle eilen linkittämästäni Lapinlahden lintujen laulusta; kuuntelepa se nyt:

        https://www.youtube.com/watch?v=CF2xyExkYmw

        Ja millaista todistusta nykyisestä elämästäsi annat noilla juoruillasi jotka nekin ovat oman pipin pääsi tuottamaa? Kumpihan meistä purkaakaan yksinäisyyttään ja henkisesti tyhjää elämäänsä johonkin toiseen? Teenkö minä avauksia sinusta ja pyrinkö Hyvään Veljeyteesi? En, vain sinun minusta esittämääsi reagoin silloin tällöin, varmaan liian harvoin mielestäsi. Myöntänet, että niin on.

        Mutta nyt minä jätän sinut tänne purkamaan sitä, mitä sinulla on purettavana, itse alan nyt molemmin silmin katsoa noita Lahden eliittikisoja, joissa kohta alkaa kiinnostava keihäänheitto. Enkä tänä iltana enää palstaa aukaise, mutta sinähän tietysti jäät tänne, jossa koet olevasi kepua lähellä, vaikka kepulaisetkin sinua karsastavat.

        Ihmetyttää tuo vääristynyt käsityksesi itsestäsi. Käytännössä olet minun, rehellisen Keskustaa lähellä olevan silmin mitä viheliäisin ihminen.

        Ei Sinulla ole oikeutta nostaa kenenkään nimeä tänne. Toisaalta ymmärrän, ettei ymmärryksesi omasta itsestäsi ole kovinkaan selkeä.

        Sinua ei edelleenkään testattu ennen palvelustasi, etkä ole harjaantunut johtamaan muita kuin papereita, patsastelemaan ja äyskimällä alempiarvoisille.

        Minä häpeän typeryyttäsi puolestasi koska et itse siihen kykene!

    • Kapinpaskahan

      on taas purkanut kaunojaan saitille.

      • Jompenbossjoht

        HV:äni on kuitenkin ymmärrettävä koska hänellä ei ole muuta kuin tsadilaisuus ja itsensä.
        Myös koko eletty elämä on pyörinyt kovin suppeissa ympyröissä.

    • JänkhäJoonaat

      Lapin kaikki kunnat saisi lopettaa. On rahan tuhlausta syytää sinne Vero-Euroja.

    • Jompenjohtaja

      Luulo omasta ylivertaisuudesta ja kaikkivoipuudesta kehittyy usein ihmiskasojen uumenissa, lohduttomassa yksinäisyydessä.
      Niin on käynyt Paloheinän Hyvälle Veljelleni.

      • Luovuustutkija

        Heikkolahjaisuuskin on merkittävä tekijä Helsingissä.

      • JompenBoss
        Luovuustutkija kirjoitti:

        Heikkolahjaisuuskin on merkittävä tekijä Helsingissä.

        Ymmärtämättömyyttä esiintyy toki täälläkin. On vaikea mennä pitävästi sanomaan pohjautuuko se heikkolahjaisuuteen. Siltä kuitenkin välillä tuntuu.

      • CCI

        Persereikä P-llä vaan väsää noita mielipuolisia viestejään. Olevinaan jonkinlainen johtaja, ei ole ikinä ollut.

      • Jompenkouluttajajohto
        CCI kirjoitti:

        Mitä mielipuolista on siinä kun väitän, että johtamaan opitaan vain johtamalla, ei papereita pläräämällä. Sen ymmärtää jokainen apukoululainenkin.

    • kkklkkk

      Lapin kuntien budjetit koostuu valtionavuista.

      • Ja_hesalaiset

        lykkii lylyä suoleen?

    • Jompenboss

      Minulla oli aikoinaan alaisina helsinkiläinen Vapaavuori. Hänkin oli typerän suvaitsemattomalla tavalla tsadilainen. Kehityskelpoinen kuitenkin tuosta merkittävästä rajottuneisuudestaan huolimatta.

      • CCI

        Fyyreri jatkuvasti kirjoittelee Tsadista, sehän on Afrikassa, mikä kauna sillä on sitä kohtaan, kyllä jätkä on pöljä.

      • Jompenboss
        CCI kirjoitti:

        Fyyreri jatkuvasti kirjoittelee Tsadista, sehän on Afrikassa, mikä kauna sillä on sitä kohtaan, kyllä jätkä on pöljä.

        Saitin kuuluisi tsadilainen ei näköjään ymmärrä, että slangissa Tsadi on Helsingistä käytetty nimi.
        Nimi on osuva koska molemmissa paikoissa ollaan tietyillä alueilla erityisen takapajuisia.

    • Jompenboss

      Joukko-osastossani oli aikoinaan kaksi Tsadista lähtöisin olevaa sotilasta, jotka olivat aina yhdessä. Heitä kutsuttiin "pulttipariksi".

    • Joxanen

      Kumma juttu !
      Eiks maalla ookkaa mukavaa ?
      Pöndelaukkuja vaa....

    • Jompenkouluttajajohto

      Nythän sitä juhlaa myös HV:lläni riittää kun kymmeniä tuhansia SETA_suvaitsevaisia tulvii Tsadin kaduilla.
      Marssitaankohan myös Paloheinässä. Ainakin tapahtumista päätellen niin voisi ollakin.
      Juhlamieltä vain Hyvälle Veljelleni!

      • Jompenkouluttajajohtajal

        Olet sentään juhlista kerennyt nimeä nostelemaan. Hyvä Jompe, taisteleva au!

      • CCI

        Ei ihmispoloinen saa edes nukuttua kun aina on vain Jompe mielessä, juhannuskin meni kytätessä että olisiko HV sivustolla. Viisainta olisi kun. menisit lääkäriin. Saisit sairuateesi helpotusta
        Olet mielisairas.

    • dfgjdhjg

      Miksiköhän "kaikki" muuttaa maalta Helsinkiin ja Hki senkuin kasvaa, jo 625 000 asukasta. Työnperässä tietenkin, mutta myös siksi että täällä saa olla oma itsensä. Pikkupaikkaunilla on aina joku kyttäämässä, että ei vain kukaaan lipeä ruodusta ja Herran nuhteesta. Homot - hyi!

    • fhjdghjhn

      Sinä huvitat enemmän.

    • Onkohan_sitä

      anuskorhosta näkyny?

      • Jomperusreikä

        Näytän kohta kauniin rusehtavan reijän.

      • Isopillu
        Jomperusreikä kirjoitti:

        Näytän kohta kauniin rusehtavan reijän.

        Hyvä eltaantunut aukko on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe