http://keskustelu.suomi24.fi/t/13639839
Välillä mietin, tuleeko yhteiskunnan tuilla eläviä kritisoivien mieleen, että yhteiskunnan varoista kustannetaan myös monia muitakin palveluita, joita kaikki eivät tarvitse: esimerkkinä julkinen terveydenhoito. Eli vaikka en tarvitsisi koko vuotena terveydenhoitoa, kustannan silti veroillani sen, että joku, joka palveluja tarvitsee, pääsee niitä hyödyntämään edullisemmin ja parhaimmillaan kotikunnassaan. Tässä tosin on tulossa säästösyistä muutoksia ja käytännössä tämä toteutuu erityisesti pienempien kuntien palveluiden turvaamiseksi, mutta idea on sama: yhteisistä varoista kustannetaan palveluja, joita kaikki eivät tarvitse. Vaikka en koskaan heitä roskaa maahan, kustannan silti veroillani niiden satojen työtuntien palkat, jotka menevät muiden heittämien roskien siivoamiseen.
Samalla tavalla soisi yhteiskunnan tuilla eläviä kritisoivien ajattelevan hetken sitä, että ihmisten elämäntilanteet ovat hyvinkin erilaisia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.