http://ra.fi/RQGm
Pakolaiset niin Välimerellä kuin kaukoidässä asettavat henkensä alttiiksi pakkautuessaan lauttoihin, joiden toivotaan vievän kohti ihmisarvoista elämää. Avustusjärjestö työssä Maltalla.
Puheenaihe: Olemme samassa veneessä, heikompien tueksi on asetuttava ehdoitta
KOTIMAA | 13.6.2015 | 21:30 | PÄIVITETTY 06:137
Arkkipiispa Kari Mäkinen puuttuu viime viikkojen keskusteluun suomalaisten vastuusta. Suomen kirkko ei ole kansallisen edunvalvonnan välikappale, hän muistuttaa. Heikoimpien tueksi on asetuttava ehdoitta.
Vierailija Kari Mäkinen
Viime viikkojen keskustelussa myös kirkkoon on kohdistunut odotuksia. Näkökulmia kirkon rooliin yhteiskunnassa on useita.
Kirkossa on kysymys Jumalasta. Kirkko on sitä varten, että täällä käydään vuoropuhelua Jumalan kanssa. Se on kirkon varsinainen ja tärkein yhteiskunnallinen rooli. Ilman sitä yhteiskunta olisi yksiulotteisempi, minusta pelottavasti.
Kirkot ja uskonnot pitävät yllä tajua, että ihmisen ja yhteiskunnan viimekätinen arviointikriteeri ei ole tuottavuus tai hyödyllisyys.
Jos pyhä haihtuu viikon ja vuoden rytmistä ja uskonto siirtyy vain yksityisen elämänpiirin asiaksi, on vaarana, että jäljelle jää vain taukoamaton talouden ja kulutuksen pyörä ja siihen sopeutuminen. Jumalanpalvelukset hengittävät toisenlaiseen todellisuuteen. Pyhän puolustaminen on ihmisen ja elämän talousmittarein mittaamattoman arvon puolustamista.
On puhuttu paljon samassa veneessä kulkemisesta. Kirkolle vene on suomalaista yhteiskuntaa laajempi. Jumala ei ole erityisesti suomalaisten Jumala, eikä kirkko kansallisten etujen turvaamista, vaan koko Jumalan luomaa elämää varten. Olemme osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa.
Nepalissa maanjäristyksen jälkeen kouluun palaavat nuoret ja Välimeren yli henkensä kaupalla pyrkivät ihmiset ovat samassa veneessä kuin me.
Siksi sanon lujasti ja selkeästi: kehitysyhteistyövarojen leikkaukset ja ankara maahanmuuttopolitiikka merkitsevät kaikkein heikoimpien pudottamista yhteisestä veneestä.
En sano tätä ulkopuolelta. Olen tässä veneessä, kaikesta kriisipuheesta huolimatta vauraassa yhteiskunnassa ja kirkossa.
Kotimaassa seurakunnat ovat osa kansalaisyhteiskuntaa: sosiaalisen turvaverkon viimeinen luukku, perheneuvonnan, henkisen ja hengellisen tuen antaja, päiväkerhojen, rippikoulujen ja musiikkitoiminnan järjestäjä. Seurakuntien 20 000 työntekijää ja lukuisat vapaaehtoiset rakentavat yhteistyössä muiden kanssa suomalaista hyvinvointia arjen tasolla.
Seurakunnissa tuntuvat yhteiskunnan vahvuudet ja vaikeudet, koskivatpa ne taloutta, rakenteita tai ihmisten tilannetta. Kirkko on samassa veneessä.
Lapsi- ja nuorisotyössä sekä erityisesti diakoniassa vastaan tulevat myös hyvinvoinnin varjot. Taloudellisen avun tarve on lisääntynyt, takana ehkä pitkittynyt työttömyys, asumiskulut, arjessa selviytymiseen otetut lainat, sairaus, elämänotteen murtuminen ja yksinäisyys. Leipäjonoissa ja niiden takana asuu hiljainen köyhyys.
Kun julkisia varoja leikataan niiltä, jotka ovat kaikkein lujimmilla, se tuntuu diakonian arjessa kasvavana toivottomuutena, häpeänä ja oman ihmisarvon kysymisenä.
Se ei kannusta, se lannistaa.
Diakonian mahdollisuudet vastata lisääntyvään hätään ovat rajalliset. Sen varaan ei voi rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
Silti kirkon paikka Kristuksen seuraajana on niiden rinnalla, jotka ovat putoamassa tai pudonneet yhteistä veneestä, aina, riippumatta poliittisista tai taloudellisista suhdanteista.
Näistä kahdesta, uskon perspektiivistä ja arjen työn kosketuspinnasta, nousee kirkon kolmas rooli yhteiskunnassa, julkiseen keskusteluun osallistuminen.
Kirkolla ei ole erityisviisautta yhteisten asioiden ratkaisemiseen. Todellisuus on kirkon ikkunasta katsoen yhtä vaikea ja ristiriitainen kuin muualtakin. Päätökset on tehtävä terveen järjen ja yhteisen eettisen tajun pohjalta.
Hyvinvoinnin rakentamisessa talouskehitys on ollut olennaista, eikä sen vaikeuksia voi vähätellä. Sitä perustavampaa on kuitenkin ollut eettinen ja inhimillinen kantovoima, kultaisen säännön sanoin: "Mitä tahtoisitte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Perustarpeet, ravinto, turva, koulutus ja arvostus kuuluvat jokaiselle yhteiskunnallisesta asemasta, kyvyistä ja suorituksista riippumatta. Yhteiskunnan tilaa on aina arvioitava heikoimmassa asemassa olevan näkökulmasta.
Keväällä kokosin laajapohjaisen, eri yhteiskunnallisten toimijoiden köyhyysryhmän. Totesimme, että yhteiskunnan eettisiä voimavaroja kysytään erityisesti nyt, kun taloudelliset voimavarat niukkenevat.
Ratkaisua ei nähty erillisessä köyhyyspolitiikassa, joka kasvattaa sosiaalisia etäisyyksiä ja jakaa kansalaisia "meihin", jotka autamme, ja "noihin", joita autetaan. Jo nyt hyvinvoiva enemmistö katsoo syrjään joutuneita etäisyyden päästä, taakkana tai toimien kohteena.
Sen sijaan kaikki yhteiskuntapolitiikka tulee arvioida niiden ryhmien kannalta, jotka ovat joutuneet hyvinvoinnin katveeseen.
Se on köyhyysryhmän eettinen viesti.
Oikeudenmukaisuutta rakennetaan arkisin ratkaisui
Pakolaiset niin Välimerellä kuin kaukoidässä asettavat henkensä alttiiksi pakkautuessaan lauttoihin, joiden toivotaan vievän kohti ihmisarvoista elämää. Avustusjärjestö työssä Maltalla.
Puheenaihe: Olemme samassa veneessä, heikompien tueksi on asetuttava ehdoitta
KOTIMAA | 13.6.2015 | 21:30 | PÄIVITETTY 06:137
Arkkipiispa Kari Mäkinen puuttuu viime viikkojen keskusteluun suomalaisten vastuusta. Suomen kirkko ei ole kansallisen edunvalvonnan välikappale, hän muistuttaa. Heikoimpien tueksi on asetuttava ehdoitta.
Vierailija Kari Mäkinen
Viime viikkojen keskustelussa myös kirkkoon on kohdistunut odotuksia. Näkökulmia kirkon rooliin yhteiskunnassa on useita.
Kirkossa on kysymys Jumalasta. Kirkko on sitä varten, että täällä käydään vuoropuhelua Jumalan kanssa. Se on kirkon varsinainen ja tärkein yhteiskunnallinen rooli. Ilman sitä yhteiskunta olisi yksiulotteisempi, minusta pelottavasti.
Kirkot ja uskonnot pitävät yllä tajua, että ihmisen ja yhteiskunnan viimekätinen arviointikriteeri ei ole tuottavuus tai hyödyllisyys.
Jos pyhä haihtuu viikon ja vuoden rytmistä ja uskonto siirtyy vain yksityisen elämänpiirin asiaksi, on vaarana, että jäljelle jää vain taukoamaton talouden ja kulutuksen pyörä ja siihen sopeutuminen. Jumalanpalvelukset hengittävät toisenlaiseen todellisuuteen. Pyhän puolustaminen on ihmisen ja elämän talousmittarein mittaamattoman arvon puolustamista.
On puhuttu paljon samassa veneessä kulkemisesta. Kirkolle vene on suomalaista yhteiskuntaa laajempi. Jumala ei ole erityisesti suomalaisten Jumala, eikä kirkko kansallisten etujen turvaamista, vaan koko Jumalan luomaa elämää varten. Olemme osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa.
Nepalissa maanjäristyksen jälkeen kouluun palaavat nuoret ja Välimeren yli henkensä kaupalla pyrkivät ihmiset ovat samassa veneessä kuin me.
Siksi sanon lujasti ja selkeästi: kehitysyhteistyövarojen leikkaukset ja ankara maahanmuuttopolitiikka merkitsevät kaikkein heikoimpien pudottamista yhteisestä veneestä.
En sano tätä ulkopuolelta. Olen tässä veneessä, kaikesta kriisipuheesta huolimatta vauraassa yhteiskunnassa ja kirkossa.
Kotimaassa seurakunnat ovat osa kansalaisyhteiskuntaa: sosiaalisen turvaverkon viimeinen luukku, perheneuvonnan, henkisen ja hengellisen tuen antaja, päiväkerhojen, rippikoulujen ja musiikkitoiminnan järjestäjä. Seurakuntien 20 000 työntekijää ja lukuisat vapaaehtoiset rakentavat yhteistyössä muiden kanssa suomalaista hyvinvointia arjen tasolla.
Seurakunnissa tuntuvat yhteiskunnan vahvuudet ja vaikeudet, koskivatpa ne taloutta, rakenteita tai ihmisten tilannetta. Kirkko on samassa veneessä.
Lapsi- ja nuorisotyössä sekä erityisesti diakoniassa vastaan tulevat myös hyvinvoinnin varjot. Taloudellisen avun tarve on lisääntynyt, takana ehkä pitkittynyt työttömyys, asumiskulut, arjessa selviytymiseen otetut lainat, sairaus, elämänotteen murtuminen ja yksinäisyys. Leipäjonoissa ja niiden takana asuu hiljainen köyhyys.
Kun julkisia varoja leikataan niiltä, jotka ovat kaikkein lujimmilla, se tuntuu diakonian arjessa kasvavana toivottomuutena, häpeänä ja oman ihmisarvon kysymisenä.
Se ei kannusta, se lannistaa.
Diakonian mahdollisuudet vastata lisääntyvään hätään ovat rajalliset. Sen varaan ei voi rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
Silti kirkon paikka Kristuksen seuraajana on niiden rinnalla, jotka ovat putoamassa tai pudonneet yhteistä veneestä, aina, riippumatta poliittisista tai taloudellisista suhdanteista.
Näistä kahdesta, uskon perspektiivistä ja arjen työn kosketuspinnasta, nousee kirkon kolmas rooli yhteiskunnassa, julkiseen keskusteluun osallistuminen.
Kirkolla ei ole erityisviisautta yhteisten asioiden ratkaisemiseen. Todellisuus on kirkon ikkunasta katsoen yhtä vaikea ja ristiriitainen kuin muualtakin. Päätökset on tehtävä terveen järjen ja yhteisen eettisen tajun pohjalta.
Hyvinvoinnin rakentamisessa talouskehitys on ollut olennaista, eikä sen vaikeuksia voi vähätellä. Sitä perustavampaa on kuitenkin ollut eettinen ja inhimillinen kantovoima, kultaisen säännön sanoin: "Mitä tahtoisitte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Perustarpeet, ravinto, turva, koulutus ja arvostus kuuluvat jokaiselle yhteiskunnallisesta asemasta, kyvyistä ja suorituksista riippumatta. Yhteiskunnan tilaa on aina arvioitava heikoimmassa asemassa olevan näkökulmasta.
Keväällä kokosin laajapohjaisen, eri yhteiskunnallisten toimijoiden köyhyysryhmän. Totesimme, että yhteiskunnan eettisiä voimavaroja kysytään erityisesti nyt, kun taloudelliset voimavarat niukkenevat.
Ratkaisua ei nähty erillisessä köyhyyspolitiikassa, joka kasvattaa sosiaalisia etäisyyksiä ja jakaa kansalaisia "meihin", jotka autamme, ja "noihin", joita autetaan. Jo nyt hyvinvoiva enemmistö katsoo syrjään joutuneita etäisyyden päästä, taakkana tai toimien kohteena.
Sen sijaan kaikki yhteiskuntapolitiikka tulee arvioida niiden ryhmien kannalta, jotka ovat joutuneet hyvinvoinnin katveeseen.
Se on köyhyysryhmän eettinen viesti.
Oikeudenmukaisuutta rakennetaan arkisin ratkaisui
Vastaukset 16
Vanhimmat
Uskomatonta paskaa Suomen Luterilaisen kirkon arkkipiispalta, oikeaa vihervasurien lässynlässyn puhetta, eikö edes häpeä mitä puhuu, täydellistä tietämättömyyttä asioista! Kuvittelee että kaikkein heikompiosaiset sieltä afrikasta tänne veneillä tulee!
Kyllä sieltä tulee ne rikkaimmat nuoret miehet ja raiskarit ja rikolliset jotka ovat saaneet varsinaisten köyhien rahat haalittua itselleen 5000-20 000e matkaa varten.
Täällä sitten samat mulkvistit notkuu tekemättä mitään muuta kuin rikollista toimintaa. KYLLÄ ne KÖYHÄT jää sinne afrikkaan ARKKINOOA Mäkinen jollet satu tietämään. Kaikkein tyyytymättömimmät ihmiset tulee tänne eurooppaan loisimaan.
Kirkkokin voisi lopettaa sen MAMMONAN PALVONNAN ja ruveta jakamaan omaisuttaan omanmaan köyhille ja auttamaan köyhiä lapsiperheitä rahallisesti tai työntekijät kävisivät auttamassa vaikeuksiin jotuneita vanhuksia ja lapsiperheitä ym. syrjäytyneitä!
Suosittelen arkkipiispallekkin nostamista se lihavaperse ylös penkistä ja tekemään ilmaista avustustyötä!
Suomeen niitä jotka laivamatkalla heittävät kristityt mereen.
Miksi kristityt heittäisivät kristittyjä mereen?
papinperkeleet on jakamassa verovaroja ja vaatimassa Suomeen lisää pakolaisia? Kannattaa erota kirkosta että ei ole mukana maksamassa niiden halujen toteuttamista. https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/
erosin jo, vittumaista puhetta piispalta mutta ei yllätä sateenkaaripiispanavaus, multikultipiispa se vain päläjää muslimiliturgiaa. häpeäisi edes! Tarja halosen multikultipiispa.
Olisi parempi kun puututtaisiin syihin eikä seurauksiin.
Arkkipiru kiertää syitä ja syyllistää meitä siirtomaa herroja!
piispanperkele on siitä että muslimit veneissä heittävät kristityt mereen?
se on sitä suvaitsevaisuutta kristityiltä, ei pidä provosoitua!
Jos piispa Mäkinen olisikin sanonut että muslimineekerit veneestä uimaan olisin jotenkin paremmin ymmmärtänyt häntä!
Olemme viime kädessä tasa-arvoisina samassa veneessä, kun elintärkeät luonnonvarat loppuvat. Pitkään saimme mellastaa kehitysmaita ryöstäen.
ja paskanmarjat, kehitysmaan vetelät ja saamattomat vätykset ne siellä lämmössä makoo ja naiset raataa ruoan ja veden. Miehet pelaa puunvarjossa pelejään ja laiskottelevat kiljujaan juoden, illat ja yöt naidaan että maailma raikuu ja jokainen naaras on kantavana ja pantavana. Miehet pitkästyessään käyvät naappurissa varastelemassa karjaa ja naisia ja käyvät alituiseen heimosotiaan, paskat välittävät mistään kun vielä euroopan valkoihoiset elättävät heidät syyllisyydentunnossaan ja jakamalla mannaa koko afrikkaan Miljardeja vuodessa. On kultaiset kalashnikovit heimopäälliköillä ja kaikki hilavitkuttimet mitä kehitysapu rahoilla saa. Ruoka otetaan ensimmäisenä avustusrekoista omille heimosotureille jotta voivat pulskasti ja jaksavat tapella naisista ja orjistaan. Tyhmät valkoiset mahdollistaa koko homman, kiitokseksi kaikkein rikkaimmat ja rikollisemmat muuttavat länsimaihin loisimaan ja jatkavat raiskauksiaan täällä hyysärien myötävaikutuksella!
Arkiipiru Mäkinen voi elää omassa utopia maailmassaan tai paremminkin vihervasurikuplassaan jossa kaikki ovat hyviä ja jokainen kääntää toisenposkensa että muslimipirut saa mellastaa ja heittää pelastusveneistä Kristityt hukkumaan ja hoosianna soi. Omanmaan vanhukset ja köyhät lapsiperheet ja sairaat kyllä saavat olla rauhassa kirkon maailmaasyleilevältä multikulturaaliselta avustustyöltä.
Kirkon ulkomaanapu on erittäin tuhoisaa huuhaata ja tekoauttamista, tuodaan ongelmat tännne.
On paljon parempiakin keinoja auttaa, kuin haalia kaikki lauttamatkustajat eurooppaan.
Vanha sanontahan menee: anna miehelle kala ja hän on kylläinen hetken, opeta kalastamaan niin hän pärjää loppuelämänsä.
"Olisi parempi kun puututtaisiin syihin eikä seurauksiin."
Juuri tätä ajattelin sanoa ja komppaan myös edellistä.
Mutta toinen tosiasuia on että länsimaat ryöstää kehitysmaiden
luonnonvarat joskin niiden johtajien myötävaikutuksella,
tähän YK,n pitäsi puuttua.
Merelle on turha lähteä, maalla on paremmat mahdollisuudet pysyä hengissä, siellä o aina juotavaa ja jotain syötävääkin.
Annetaan tarvittava apu sinne,
rauhanturvaajat paikalle estämään tappamiset.
Jopa 90% kirkon ulkomaanavusta menee korruptoituneille välikäsille?
Kumma kun kaikki heikoimmat ovat 18-40-vuotiaita miehiä.