Merkittävä sielunhoitokeskustelu kaksisataa vuotta sitten
Oli vuosi 1799. Pitkän kävelymatkan uuvuttama 22-vuotias mies saapui Jyväskylän lähellä olevalle seppä Högmanin (1753-1806) pajalle. Nuorella miehellä oli ollut vuosia sisäinen ahdistus. Nyt hän toivoi, että tämä tunnettu kristitty auttaisi hänet selvyyteen. Siksi hän oli lähtenyt parisen viikkoa kestäneelle vaellukselle lapsuudenkodistaan Nilsiästä. Hän oli lähtenyt salaa ja peittänyt matkalla jälkensä etsijöiltä. Eväänä oli tuohikontissa pettuleipää. Tämä mies oli Paavo Ruotsalainen. Jälkeenpäin hän kuvaili sitä sisäistä ahdistustaan, joka oli ajanut hänet vaivaloiselle matkalle: "Olen 16 vuotta tehnyt työtä lain alla. Olen harjoittanut Jumalan sanaa löytääkseni sieltä levon ja rauhan sielulleni. Olen nähnyt sanasta, että Vapahtaja on lunastanut minutkin, mutta minä en saa armoa. Minun täytyy olla Jumalan vihan alla. Minä joudun helvettiin" (Tapani Ruokanen, 52).
Tuossa keskustelussa seppä Högmaniin kanssa tuli esille sanat, jotka ovat siitä lähtien olleet merkittäviä suomalaisten herätysliikkeiden historiassa. Seppä antoi ohjeeksi sanat, jotka ovat kiteytyneet iskulauseen omaiseen muotoon: “Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki - Kristuksen sisällinen tunto.” Toki seppä oli puhunut paljon pitempään. Mitä Paavo Ruotsalaiselle selvisi sepän luona? Mitä sisälsi tuo sepän kuuluisaksi tullut neuvo?
Eräs myöhempi tulkitsija kyselee: ”Mikä oli se ’yksi’ joka Paavolta puuttui? Kristuksen sisällinen tunteminenko? Näin se on tähän asti yleensä käsitetty, mutta tämä on väärinkäsitys ja perustuu siihen, että lause on irrotettu alkuperäisestä yhteydestään ja sitä paitsi kuultu huolimattomasti. Toki Paavolta puuttui myös Kristuksen sisällinen tunteminen, mutta se oli vasta seurausta siitä, että se yksi puuttui.
Jatkuu...
http://rovasti.fi/node/339

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maailma täällä iloitsee
ja hekumassa leikitsee,
Siks kun se kerran hukkuu.
On saanut vallan laittomuus
ja julkijumalattomuus,
kun ihmisraukat nukkuu.
Nyt murha, verenvuodatus
ja viha, vaino, sadatus
merellä, maalla pauhaa.
Ei ole maassa rauhaa.
2 Nyt täynnä huoruutta on maa
ja saastaisuutta kauheaa,
se nuoret vanhat täyttää.
He himoissansa kulkevat,
myös muit houkuttelevat
ja vilppiänsä käyttää.
Niin iloita saa saatana,
joukkonsa kanssa riemuita,
kun synti vallan saapi,
ja totuus katoaapi.
3On Herra näistä nuhdellut
ja sanassansa uhkaillut,
myös suonut kuritusta.
Hän neuvoo meitä sanallaan
ja kutsuu meitä palaamaan
ja vaatii parannusta.
Maa, meri, tähdet taivahan,
ne merkeillänsä neuvovat
ja varoittavat meitä
karttamaan synnin teitä.
4? Myös vilja maasta vähenee
ja köyhyys meitä lähenee
elämän korskan tähden
Ja lihassaan ken kylvääpi,
hän turmelusta niittääpi.
Saa palkan kaikkein nähden.
Rakkaus, rauha raukenee,
ja sydän paatuu, kovenee,
ja uskon voimat nääntyy.
Niin kaikki loppuun kääntyy.
5? Ah, kerran kaikki lopun saa,
ja kaikki hukkuu, raukeaa,
maan perustukset kaatuu,
kun taivaan torvi kajahtaa
ja taivaan voimat vavahtaa,
niin Herra Kristus saapuu,
ja kuolleet kaikki haudoistaan
Sun etees, Jeesus, kutsutaan,
saa palkaks pahat vaivan,
ijäisen itkun aivan.
6.Vanhurskaat riemuun saatetaan
ja autuus heille annetaan
Sun Herra armostasi.
He kiitoksensa antavat ja
ylistystäs veisaavat
Sun rakkaudestasi.
On siellä heillä majansa valossa,
kirkkaudessa, kun loistaa itse Luoja,
pyhäinsä turva, suoja.
7? Oi Jeesus lainaa viisaus,
suo voittaa synnin kiusaus.
Mä omas olla soisin.
Suo, että päivääs muistaisin
ja synnin teitä karttaisin
ja kilvoitella voisin.
Kun kutsus minut saavuttaa
ja kuolo rintaa kolkuttaa,
oi Jeesus, kätke huomaas,
ruumis ja sielu suojaas.
Virsikirjasta kopioinut Nokialla 13.7.1995
Juha Salmenheimo
KukkaKekäläinen kiittää.
Paavon päivät koittamassa suomalaisille.
Kyllä pettua syödään ken musta ja harmaa hevonen ilmestyy. Eikä siihen paljon aikaa kulu