Jep,jep, Kyseessä ns, AutoCornerista on jäänyt todellakin törkeää kokemusta mm, myyjä tai kauppias kuka se olikaaan on todella huijari. Tiedustelin perjantai 12.6. 2015 klo 16.30 yhtä BMW serial 5 ja olin todellakin valmis ostamaan sitä autoa mutta myi sitä toiselle asiakkaalle varoittamatta tai sanomatta minulle sanaakaan. Huijaus Homma nimi on se, että olin tällöin työmaalla vielä kun soitin ja sanoin hänelle voinko tulla nyt tai huomenna aamulla ja tehdä kauppa kyseistä autosta niin hän sanoi ensin tule huomenna klo 10.00 ja samalla kysyi minun sotu nro, hetken kuluttua soitti takaisin kuin salama ja sanoi, että tule nyt odotan ja tehdään kauppa. Lisäksi sanoi ota mukaan talvirenkaat ja auton vara-avaimet ja kaikkea.
Lisäksi hän sanoi puhelimessa kauanko menee matkani sanoin noin 2 tuntia jos ajan sallittua tien nopeuden mukaan niin hän sanoi vielä odotan ajaa normaalisti. Pla, Pla, Pla.
Lähdin Tampereelta pitkän työpäivän jälkeen laitoin autoni tankki täytteen ja nokka Vantaan suuntaan. Saavuin AutoCorneriin ilman pissa tai kahvitauko. Menin suoraan myyjän koppiin ja tervehdys ja kysyin missä se auto on? Kerroin, että minä olen se joka on tullut Tampereelta, hän ensin säikähti ja sormella osoitti väärään auton !!! Sanoin hänelle ei ole tämä missä se BMW josta oli puhetta niin harhaan johti minulle ja sanoi sitä ja tätä ja lopuksi sanoi se on koeajossa ja tulee kohta. Odotin kiltisti ulkona ja auto tuli koeajo jälkeen talliin. Tämän jälkeen hän aloitti keskustella samaa porukan kanssa ja menivät sisään. Edelleen olen ulkona odottamassa koska haluaisin antaa tilaa ja oma rauha nuo asiakkaille MUTTA kävi niin, että myyjä teki kaupan juuri auton koeajosta tulleiden kanssa. Odotin ulkona melkein 2 tuntia kaikkiaan tällöin.
Tämän pitkän odotuksen jälkeen ostajat tulivat pois sieltä tyytyväisenä ja lähtivät menemään.; sen sijaan odotin ihminen / myyjän joka arvostaa ja kunnioittaa asiakaspalveluun varsinkin kun tulin hänen pyynnöstä Tampereelta Helsinkiin, jätin minun ilta vuorotyöt, laitoin auton talvirenkaat varastosta, uhrasin aikani, raha, ja kilometri kului.... Lopuksi myyjä laittoi AutoCornerin oven kiinni eikä tullut ulos reilu tunnin oli sisällä eikä vastaa minun puhelu soittoihin.!!! Koputin oven, ikkunat ymt ei myyjä reagoi näihin ollenkaan !!! Soitin sille 4 - 5 kertaa kahdelle eri numerolle ei hän edelleenkin haluaa vastata.
Voite kuvitella miltä tuntuu siinä vaiheessa!! Mitä kaikkea ajatukseni pyörii...lopuksi päätin kirjoittaa viestin SMS hänelle niin kunnes hän itse ei jaksanut olla enää sisällä niin lopulta hän tuli ulos siis kotiin on mentävä ja huippu tilanne oli, että hänellä ulos tullessa oli mukanaan noin 80 cm golfpallon maila...Varustautunut puolustaa mikäli tilanne vaatii...Hyvät ystävät..kysyin mikä homman nimi on ja hänen vastaus oli myyn auton se joka tulee ovelta sisään!!!! sen jälkeen jokainen meistä oli sanonut toiselle mitä suusta voi sanoa niin myyjä juoksi autonsa ja häipyi paikalta välittömästi. Jäin hetken paikalla miettimään tuli kyyneleet silmiin pettymyksestä johtuen voiko tämä olla totta niin lopuksi laitoin sille viestin viestin, että teen valitus tästä ja lähdin takaisin erittäin hyvin pettyneenä kotiin ..!!!!
Mitä tekisit jos olisit sinä ? Kerro mielipiteesi kiitos... Nyt itse en ikinä menisi kyseisen AutoCorneriin vaikka antaisi Auton ilmaiseksi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Luin koko sekavan viestin läpi, mutta edelleen ei selvinnyt, että mikä huijaus tässä piti olla tapahtunut?
Samoin ihmettelen missä huijaus.
Erikoinen on kuitenkin mainosteksti kyseisellä liikkeellä:
"KATSO JA VERTAA HINTOJA !! UUDEN VERON MUKAISET HINNAT !!!SUOMEN HALVIN, VARMASTI !!"
Katsoin ja vertailin hintoja: Ei halpaa.
Uuden veron mukaiset hinnat? Siis häh?? Käytettyjä linttoja myyvä liike, mikä vtun "uuden veron mukainen"??
Lupauksensa "Suomen halvin, varmasti." ei sekään pidä paikkaansa.
BMW:t ostetaan merkkiliikkeestä eikä mistään puljuista. Olet häpeäksi BMW-ajajille.
Toisaalta taas ihailen sinun kiihkeää suhtautumista ko. Merkkiin. Olet tosiaan sitä mieltä, että tuo BMW oli sinun ja, että sinut on petetty.
Vai niin. Tehdäänpä taasen mitä-missä-milloin analyysi tapahtuneesta.
"Tiedustelin perjantai 12.6. 2015 klo 16.30... kun soitin ja sanoin hänelle voinko tulla nyt tai huomenna aamulla ja tehdä kauppa kyseistä autosta..."
ELI kun matkaasi menisi 2-tuntia ja liike ilmoittaa olevansa avoinna 10-18, olisit sille päivälle jo pirusti paljon myöhässä. Siksi pyysi tulemaan huomenna.
"...hän sanoi ensin tule huomenna klo 10.00 ja samalla kysyi minun sotu nro, hetken kuluttua soitti takaisin kuin salama ja sanoi, että tule nyt odotan ja tehdään kauppa."
SALAMANA ja salamana... päätti sitten jäädä kuitenkin ylitöihin odottelemaan; varsin hyvää asiakaspalvelua odotella lupailijaa perjantai-iltana.
"MUTTA kävi niin, että myyjä teki kaupan juuri auton koeajosta tulleiden kanssa. Odotin ulkona melkein 2 tuntia kaikkiaan tällöin."
ELI kello oli jo noin 20.00 perjantai-iltana? Ja tottakai kauppa tehdään sen kanssa, joka on ensin rahan kanssa (tai rahoituksella) kaupan tekemässä.
"Tämän pitkän odotuksen jälkeen ostajat tulivat pois sieltä tyytyväisenä ja lähtivät menemään..."
OSTIVAT ilmeisesti hyvän BMW:n.
"Lopuksi myyjä laittoi AutoCornerin oven kiinni eikä tullut ulos reilu tunnin oli sisällä... Koputin oven, ikkunat ymt... Soitin sille 4 - 5 kertaa kahdelle eri numerolle ei hän edelleenkin haluaa vastata. Voite kuvitella miltä tuntuu siinä vaiheessa!! Mitä kaikkea ajatukseni pyörii...lopuksi päätin kirjoittaa viestin SMS hänelle..."
SIIS piinasit ja ahdistelit myyjäparkaa 20.00-21.00 perjantai-iltana, liikkeen sulkemisajan jälkeen hänen reviirillään eli työpaikallaan!?! Hullu?
"...kunnes hän itse ei jaksanut olla enää sisällä niin lopulta hän tuli ulos siis kotiin on mentävä ja huippu tilanne oli, että hänellä ulos tullessa oli mukanaan noin 80 cm golfpallon maila...Varustautunut puolustaa mikäli tilanne vaatii..."
KOKI varmasti ahdistelusi jo terveydelleenkin vaaraksi. Kättä pidempää kannattaa ottaakin, jos kaltaisesi hullun kanssa joutuu tekemisiin YKSIN perjantai-iltana työpaikallaan sulkemisajan jälkeen. Ja kuten itsekin totesit: "Voite kuvitella miltä tuntuu siinä vaiheessa!! Mitä kaikkea ajatukseni pyörii..." niin taisit olla varsin sekavassa (hullussa?) mielentilassa.
"...lopuksi laitoin sille viestin viestin, että teen valitus tästä..."
AHA. Ja kenelle tai minne ja mistä teet valituksen? Joulupukilleko? Mielensäpahoittamisestako?
"Mitä tekisit jos olisit sinä ? Kerro mielipiteesi kiitos..."
JOS ja KUN olen minä, kerroin tässä vain mielipiteeni jota kysyit. Ole hyvä.
"Nyt itse en ikinä menisi kyseisen AutoCorneriin vaikka antaisi Auton ilmaiseksi."
ÄLÄ puhu paskaa.
Heh. Hyvä kooste.
Myyjä ja kauppias on sama asia.
"Koputin oven, ikkunat ymt ei myyjä reagoi näihin ollenkaan !!! Soitin sille 4 - 5 kertaa kahdelle eri numerolle ei hän edelleenkin haluaa vastata. Voite kuvitella miltä tuntuu siinä vaiheessa!! Mitä kaikkea ajatukseni pyörii..."
Olet siis myyjänpiinaajahullu?