KHO antaa huomenna eli 13.12.2004 ratkaisunsa EU tuomioistuimessa esillä olleesta muuttoautojutusta Ensisijainen vaatimus oli, että direktiiviä 183/83 ETY tulisi noudattaa ja näin ei valittajan Suomen tuomalle muutoautolle tulisi määrätä veroa kannettavaksi Toissijaisesti vaadittiin, jos autoverolaki ei ole ristiriidassa mainitun direktiivin kanssa, niin joka tapauksessa ennen lopullista veron määräämistä tulee tehdä syrjintävertailu ja vasta tämän jälkeen tulee vähentää ns. muuttoautovähennys. Ja jos veroa jäisi vielä tämän jälkeen maksettavaksi, ei maksettavalle verolle saa määrätä kannettavaksi ns. elviä.
psnell
psnell
Vastaukset 2
Vanhimmat
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-365/02 antaman tuomion mukaisesti autoveron kantaminen luonnollisen henkilön maahanmuuton yhteydessä toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta ei ollut direktiivin 83/183/ETY 1artiklan mukaan kiellettyä. Autoverolain 25 §:ssä tarkoitettu alennus muuttoautosta suoritettavasta verosta oli tehtävä määrästä, jonka osalta on jo todettu, ettei se johda yhteisöjen tuomioistuimen sanotussa tuomiossa ja asiassa C-101/00 annetussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla syrjivään verotukseen.
Tiedettiin sekin että veroa tulee, ennenkuin Suomen rekisterissä,
ja sekin että on vapaa ehtoista tuominen, ei kukaan pakota
Huono vedota ettei olisi tiedetty
¨
Sekin tiedettiin mm., Pakulaki joka tuloillaan taas uusi,
palautetaan taas ennalleen, ja vähän ylikkin
Semmoinen ero näillä asioilla, pakuissa oli selvä laki, kun taas tuontipuolella epäselvä laki, joka mahdollisti muutoksen oikeudessa
Ja taas Tulli pantu liian kovan tehtävän eteen, kun ei oikein tiedä miten on, paljonko laitetaan veroa
Se taas selvää , että hinnat laskee "päivä-päivältä", johon taas Tullin pitäisi osata reeagoida, eli väärä instanssi tätä tekemään, luetaan vain pyyntihinnoista todellisuudessa