Nyt tulee 16 euron lisä kuukausipalkkaan tai se 0,43%.
Mutta miksi julkisen sektorin palkkoja ei jäädytetty? Se olisi ollut valtion talouden kannalta järkevää.
Juu, juu - tiedetään. 1,5 miljoonan suomalaisen talous on jonkun henkilön tiimoilta riippuvainen julkisen sektorin työpaikoista, että se siitä.
Mutta oikein se olisi.
Mutta miksi julkisen sektorin palkkoja ei jäädytetty? Se olisi ollut valtion talouden kannalta järkevää.
Juu, juu - tiedetään. 1,5 miljoonan suomalaisen talous on jonkun henkilön tiimoilta riippuvainen julkisen sektorin työpaikoista, että se siitä.
Mutta oikein se olisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nimenomaan valtion palkat ovat nousseet kohtuuttomuuksiin. Kunta-alalla sen sijaan on paljon alipalkattua henkilökuntaa ja työtaakkaa koko ajan kiristetään säästöjen takia. Säästöt revitään suoritusportaasta, ei pöhöttyneestä keski- ja ylimmästä johdosta.
Pakko maksaa reilusti, ettei nää valtion huippukyvyt ja -johtajat pakene paremminpalkattuihin oikeisiin töihin.
Vanha perustelu johdon palkkioihin - että huiput eivät katoaisi muihin tehtäviin.
Ja miten moni suomalainen "huippujohtaja" onkaan lähtenyt ulkomaille - nalle ja lilius sveduihin ja Ollila Hollantiin - oliko muita?
Ei ja ei mikään ihme, sillä kuka näitä tankerotaviksia edes kaipaisi tai haluaisi, mutta silti tyypit kehtaavat rahastaa yrityksiä ja julkista puolta ylisuurilla palkkiovaatimuksillaan ja maksaja perustelee näitä palkkioita juuri "huippukykyjen" pitämiseksi himassa muka paremman johtajuuden ja tulosten takia - no just joo voihan sen noinkin perustella.
Tosiasiassa tyypit vain rahastavat sen mikä rahastettavissa on ja palkkiot ovat aivan liian suuria ja kaukana tyyppien ammattitaidosta, tuloksesta tai osaamisesta.
Ei se ole tyhmä, joka pyytää vaan se, joka maksaa.
Kirististystähän tämä koko talous on. Se jolla on parhaat mahdollisuudet, voittaa. Mutta auta armias, jos joku ay-porukka menee lakkoon !! Kaikki muu kiristys on vain tervettä markkinataloutta, mutta lakot on laittomuutta
Kokonaista
"Nyt tulee 16 euron lisä kuukausipalkkaan"
Jo monta vuotta vuokra on noussut tuollaiset 50 euroa kuukaudessa, aina tulee loppuvuodesta ilmoitus uudesta korotuksesta.