Tietääkö joku miltä tuntuu olla täysin turta, kykenemätön edes itkeä tai huutaa pahaa oloa pois? Minäpäs tiedän ja se ei ole kovin kivaa. Olen parikymppinen nainen eli minun pitäisi elää elämäni parasta aikaa, opiskella tai luoda jonkinlaista uraa, harrastaa, toteuttaa itseäni. Sen sijaan olen taas 3kk sairaslomalla, kipeä ja kiukkuinen. Olen ollut kohta 3v työttömänä, koska kärsin milloin mistäkin kivuistaa, joille ei löydy mitään selitystä. Kivut ovat olleet aina sitä luokkaa, että rajoittavat jokapäiväistä arkea tuoden mukanaan pahan masennuksen ja ahdistuksen.
Silti minulla ei ole masennusta, sanoo psykiatri. Hän sanoo, että minulla on jokin suuri pelko, jonka takia kehoni reagoi kivulla. Toisaalla taas lääkärit ovat huolissaan vakavasta masennuksesta ja sanovat selittämättömien kipujen johtuvan ylirasituksesta. Itse sanoisin näille kaikille, että haistakaa v**tu.
Olin jo valmis menemään eteen päin, päätin saada työpaikan, hain kouluun, meinasin muuttaa unelmani perässä, en pelännyt. Sitten tuli uusi kipu ja vaiva, jonka vuoksi en voi enää harrastaa minulle tärkeää asiaa eli liikuntaa. Tai siis tuli käsky mennä joogaan, mutta rahat ei riitä, kiitos työttömyyden.
Jokaisella ihmisellä on jokin henkireikä elämässä. Joku tärkeä aktiviteetti, johon purkaa pahaa oloa saaden tilalle onnea ja sielunrauhaa. Minulla ei sellaista ole enää. Olen täysin tunnoton, ahdistunut enkä pysty edes itkeä enää. Käyn terapiassa ja psykiatri antaa ymmärtää, että vika on minussa, ajatusmaailmassani ja persoonassani. Eli minun pitäisi olla eri ihminen kyetäkseni elämään tavallista elämää? Eli en kelpaa tällaisena?
Oli vain pakko avautua. Hyvää päivänjatkoa kaikille.
Silti minulla ei ole masennusta, sanoo psykiatri. Hän sanoo, että minulla on jokin suuri pelko, jonka takia kehoni reagoi kivulla. Toisaalla taas lääkärit ovat huolissaan vakavasta masennuksesta ja sanovat selittämättömien kipujen johtuvan ylirasituksesta. Itse sanoisin näille kaikille, että haistakaa v**tu.
Olin jo valmis menemään eteen päin, päätin saada työpaikan, hain kouluun, meinasin muuttaa unelmani perässä, en pelännyt. Sitten tuli uusi kipu ja vaiva, jonka vuoksi en voi enää harrastaa minulle tärkeää asiaa eli liikuntaa. Tai siis tuli käsky mennä joogaan, mutta rahat ei riitä, kiitos työttömyyden.
Jokaisella ihmisellä on jokin henkireikä elämässä. Joku tärkeä aktiviteetti, johon purkaa pahaa oloa saaden tilalle onnea ja sielunrauhaa. Minulla ei sellaista ole enää. Olen täysin tunnoton, ahdistunut enkä pysty edes itkeä enää. Käyn terapiassa ja psykiatri antaa ymmärtää, että vika on minussa, ajatusmaailmassani ja persoonassani. Eli minun pitäisi olla eri ihminen kyetäkseni elämään tavallista elämää? Eli en kelpaa tällaisena?
Oli vain pakko avautua. Hyvää päivänjatkoa kaikille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.