Minusta on epäreilua että nykyään tämä sakotus järjestelmä perustuu puhtaasti arpapeliin. Lähes kaikki ajavat ylinopeutta päivittäin ja sellaista ihmistä ei olekkaan joka ei olisi ajanut joskus, paitsi jos ei ole ajanut koskaan.
Sakkoja kuitenkin jaellaan miten sattuu. Toiset niitä saa ja toiset ei. On vain puhtaasti huonoa säkää jos sellaisen saa.
Olisi reilumpaa jos kaikki saisivat jokaisesta rikkeestä sakon tai sitten ei kukaan. Myös se on huvittavaa että parhaassa tapaukessa ylinopeutta kulkevasta jonosta poimitaan ensimmäinen joka saa sakot ja loput jatkaa matkaa? Älytöntä.
Kaikkein rasittavinta on se että Poliisit kyttäävät pääasiassa ylinopeuksia. Mielestäni olisi kuitenkin paljon vaarallisempiakin rikkeitä kuin ylinopeudet. Miten olisi vaikka kolmioiden takaa päätielle tulemiset, mutkassa tai mäen harjalla tapahtuvat ohitukset, yleinen välinpitämättömyys liikenteessä kun ajellaan miten sattuu tai vaikka risteysten tukkiminen kun ajetaan "vanhoilla" vihreillä liikkumattoman jonon perään ja jäädään parkkiin keskelle risteytä tukkimaan risteävän ajoradan liikenne. Eivätkö nämä kaikki ole haitallisempia kuin vaikka lievä nopeuden ylitys?
Useimmat ihmiset kuitenkin ajavat ylinopeutta aina sillon tällöin vahingossa mutta harva vahingossa tekee edellä mainituja virheitä. Niitä tekevät pääasiassa asennevammaiset jotka muutenkin kolaroi eniten liikenteessä. Niille ne sakot kuuluu.
Sakkoja kuitenkin jaellaan miten sattuu. Toiset niitä saa ja toiset ei. On vain puhtaasti huonoa säkää jos sellaisen saa.
Olisi reilumpaa jos kaikki saisivat jokaisesta rikkeestä sakon tai sitten ei kukaan. Myös se on huvittavaa että parhaassa tapaukessa ylinopeutta kulkevasta jonosta poimitaan ensimmäinen joka saa sakot ja loput jatkaa matkaa? Älytöntä.
Kaikkein rasittavinta on se että Poliisit kyttäävät pääasiassa ylinopeuksia. Mielestäni olisi kuitenkin paljon vaarallisempiakin rikkeitä kuin ylinopeudet. Miten olisi vaikka kolmioiden takaa päätielle tulemiset, mutkassa tai mäen harjalla tapahtuvat ohitukset, yleinen välinpitämättömyys liikenteessä kun ajellaan miten sattuu tai vaikka risteysten tukkiminen kun ajetaan "vanhoilla" vihreillä liikkumattoman jonon perään ja jäädään parkkiin keskelle risteytä tukkimaan risteävän ajoradan liikenne. Eivätkö nämä kaikki ole haitallisempia kuin vaikka lievä nopeuden ylitys?
Useimmat ihmiset kuitenkin ajavat ylinopeutta aina sillon tällöin vahingossa mutta harva vahingossa tekee edellä mainituja virheitä. Niitä tekevät pääasiassa asennevammaiset jotka muutenkin kolaroi eniten liikenteessä. Niille ne sakot kuuluu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta toteutus kusee... jokaisen autoilijan valvonta ympäri vuorokauden edellyttäisi jokaisen ajoneuvon varustamista jonkinlaisella rikkeentunnistus järjestelmällä.
Eikä se tulisi yksinkertaisesti onnistumaan.
turvavälin puuttumisesta (100km/h ja alle 20m) pitäisi saada 10 päiväsakkoa. Tuota perässä roikkumista tapahtuu varmasti tämänkin palstan lukijoille. Kysynkin, kuinka moni on viimeisen 10 vuoden aikana saanut ed. rikkeestä sakon?
...olet oikeassa. Tottahan se on, että on arpapeliä saako sakkoja vai ei, vaikka pääkaupunkiseudulla alkaa nykyään olemaan TODELLA HUONO tuuri, jos saa ylinopeussakot, sen verran vähäiset ovat poliisin voimavarat työsarkaan nähden.
En kuitenkaan näe epäreiluna sitä, että joku saa sakot ja joku ei. Sehän johtuu siis siitä, että "jääkö nalkkiin" vai ei. Jos sakotuksessa olisi poikkeavia käytäntöjä, esim. toiset päästetään varoituksella ja toiset saavat samasta virheestä sakon, silloin se olisi epäreilua. Toisaalta, poliisitkin ovat ihmisiä (se heille suotakoon), ja siten inhimillisiä, ja siten voivat tehdä virhearviointeja. Tällöin voi olla, että jossain paikassa sama rike näyttää pahemmalta kuin toisessa paikassa (olosuhteet!) ja toinen saa sakot, toinen ei. On tietysti ihan hyvä, että poliisilla on lupa käyttää järkeä ja harkintaa, mutta tämä tuo sitten sen riskin, että sitä valtaa käytetään väärin.
Olisi mahdotonta valvoa kaikkia autoilijoita koko ajan (mitä siis vaadittaisiin, jos olisi tarkoitus sakottaa joka ikisestä rikkeestä), joten meidän lienee tyytyminen nykyiseen käytäntöön.
Ja vielä sakkokatosta... Sellaista ei tarvita minun !mielestäni!. Tämä ei siis ole absoluuttinen totuus, vaan MIELIPIDE! Esitän perusteluiksi seuraavan:
Työläinen saa 20 päiväsakkoa, joka siis on noin kolmannes kuukauden palkasta (1 ps = 1/60 nettotuloista (vähennettynä 1500mk:lla), 27% veroilla jää 10000mk:sta käteen 7300mk, 20ps = 1/3 * 8500 = 2833mk). Työläisellä tuskin on kovin suuria säästöjä, joten se tuntuu kovastikin pussissa ja taloudessa. Toisaalta isotuloisella saattaa tulla kovatkin sakot (vrt. Nokian miehen 650000mk), mutta isotuloisilla todennäköisesti on myös omaisuutta/säästöjä, joilla maksaa moiset sakot. Siten isotuloisella tuollaiset sakot eivät tunnu yhtä paljoa, vaikka kattoa ei olisikaan. Missä tuntuisi sanotaan 30000mk:n nettotuloissa 10000mk sakot, jos tilin saldo näyttää 150000mk? Tai 1500000mk?
Oikeastaan käytännössä se on niin että isotuloisen päiväsakko on isompi % bruttopalkasta kuin pienituloisella, ihan kuten verotuskin
Mutta ero on se, että poliisin antamia sakkoja ei pidä maksaa jso ei ole tuloja lainkaan/rahaa maksaa sitä, ei tule linnaa enää
Voi viitun vammainen, etkö vanhempaa juttua löytänyt, saaaatanan vajakki vatipäähintti.
1 käyttäjä toivoi että YKSI vastuas nostaa viestiketjun YLIMMÄKSI
1000 käyttäjää toivoi että puunäkymä palautetaan
Kumman ylläpito toteutti?
tapahtuipa jo vuosia sitten itselleni seuraavaa:
ajelin niin tyypilliseen suomalaiseen tapaan autoletkassa joka meni kokonaisuudessaan vähintään kohtuullista vauhtia vallitsevaan nopeusrajoitukseen nähden. sattuipa poliisisetä tutkaimineen paikalle ja päättä rankaista lakia rikkovaa. ajelin jonossa ehkä neljäntenä. en muista eikä se olekaan kauhean olennainen osa asiaa. minuthan se poliisihenkilö huittoi merkkeineen tien poskeen. olikohan "vika" siinä, että satuin pitämään sen verran pitkää etäisyyttä edellä ajajaan, että henkilö uskalsi tulla jalkaisin siihen väliin. noh, mene ja tiedä. sakko siitä sitten tietysti tuli. ja vähän paha mielikin (minulle :). ei se mikään järjettömän suuri sakko ollut kun elettiin vielä sitä aikaa kun siihen pystyi vaikuttamaan. noh, sen sakotustavan periaate pisti ehkä eniten mielen mustaksi ja toimin sen mukaan. sanoin poliisihenkilölle, että valitettavasti nyt minulle ei anneta muita vaihtoetoja kuin riitauttaa asia ja vaivata heidän työpäivää lähitulevaisuudessa ja mennä koko konkkaronkkana raastuvalle.
juttu siis jatkuu muutaman viikon odottelun jälkeen raastuvalla. en muista juttunumeroani, mutta sekään ei ole nyt oleellista. poliisihenkilökin tuli paikalle. sanoin päivää niinkuin "vanhat tutut" tekevät. juttu käsittelyyn ja selvitin asiani lepopulssin saattelemalla. poliisihenkilö raastupakonkarin tavoin veteli lakipykäliä esille (kuten saatoin arvata). minun asiani ei kauaa kestänyt. perusteluni riitauttamiseen oli hyvin lyhyt. en kritisoinut sakkoa enkä poliisihenkilön työtapaa tai kohtelua. kaikki oli oikeudenmukaista, paitsi.....ajoin jonossa jossa kaikki eteni enemmän tai vähemmän keskiarvoisesti samaa tahtia (kuten yleensä jono menee :). minä olin ainut jonosta joka "voitti" jotain. siinä valituksen motiivi ja vaateena tietysti oikeudenmukaisempi kohtelu josta esitin näkemykseni heti perään. noh en kerro sitä tässä, mutta lopputulos oli:
sakkomäärä puolittui ja sain moraalisen voiton :)
mitä opimme? sakkoja ei kannata ottaa mutta jos sellaisen saa, kannattaa katsoa onko kokonaisuudessaan tullut kohdelluksi oikeudenmukaisesti.
Ei se sakotus ole mitään arpapeliä. Toki poliisi voi ylinopeutta ajavasta jonosta poimia mitkä autot tahansa. Eihän se niitä kaikkia kuitenkaan ehdi pysäyttää. Eikä siinä ole mitään selittämistä, että miksei tuo mun takana ajanut saanut sakkoja. Siis mitään arpapeliä ei ole kun et ylitä sallittua nopeutta yli 10 km/tunti. Silloin saat ilman arpapeliä ajella rauhassa.