Tunnusta rakkautesi Oriveteen

I.love.Orivesi

"Tunnusta rakkautesi Oriveteen

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää Orivedelle markkinointikampanjaa, johon pyrittäisiin sitouttamaan kaikki kuntalaiset. Kampanjan teemaksi ehdotetaan I love Orivesi.

Tärkeä osa kampanjaa olisi kuntalaisten osallistaminen kuvaamaan Oriveden paikkoja ja tapahtumia ja julkaisemaan niitä sosiaalisessa mediassa. Kaupunki voisi lanseerata kilpailun, jonka avulla innostetaan ihmisiä kuvaamaan kauniita paikkoja ja mukavia kokemuksia. Teeman ympärille olisi myös helppo koota maksullista materiaalia, jota kuntalaiset voisivat käyttää eri tilanteissa.

Aloitteen on allekirjoittanut 9 kokoomusvaltuutettua." OS 17.6.2015 s3

Mitäs sellaisista pienistä ongelmista kuin tapot, perheväkivalta, lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, koulukiusaaminen, päihdeongelmat, vandalisointi, työttömyys jne.

Mielestäni tällainen vastuuton kampanja ansaitsisi vastakampanjan. Valitettavasti en ole hurahtanut sosiaaliseen mediaan, käytän lähinnä tätä keskustelufoorumia. Vastakampanjaan riittäisi Orivedellä aineistoa!

15

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuusorivedestä

      Täysin samaa mieltä. Etenkin kun paikallislehtikin ongelmista vaikenee tai ohittaa pienellä jutulla. Moni tallaaja ei edes tiedä kuinka pahoja ongelmia on, kun kaikki tuupitaan maton alle.

      • Miksetsittenkerro

        Voisit kertoa kun kerta tiedät! Vai oletko höpöhöpö porukkaa??


    • niinmitä

      kerro sinä, kun näemmä tiedät.

      • paljonpahaa

        Lehdestä saa vaan lukea kivoista kesätahtumista. Missä ovat asiat jotka koskettavat oriveden työttömien, alkoholistien, narkkareiden, perheväkivallan uhrien, mielisairaiden tilannetta jne.? Onko niitä koskien tehty montaakaan valtuustoaloitetta? Eikö jo nyt ilman höpöhöpö kampanjoita somessa ole paljon kivoja kuvia Orivedestä joita luvat kysymällä voisi käyttää markkinointiin? Totuus sieltä toisesta päästä olisi paljon tärkeämpi tuoda julki.


    • PäkäPässi

      Mää rakastan Päkää...on niin kiihottavan näköinen nortti huulessa ja ääni on silläin sopivasti kähee

    • Mavaankysyn

      Kuka on Päkä?

    • tammamuori

      Jäi vähän hämäräksi....
      miksi ihmeessä kukaan haluaisi maksaa jostain mainosmateriaalista?
      Taitavat olla sekoomuksessa aika sekaisin?

    • juunääspäivää

      Heitetään veikkaus kauan orivesi pysyy vielä itsenäisenä kaupunkina? Itse veikkaan että viiden vuoden sisällä on liitetty osaksi tamperetta. Tampereen tulevan kaupunginosan eli oriveden nimi ehdotus voisi olla mämmilä.

      Mä en ny oikee älyä mitä järkeä tossa I love Orivesi jutussa on? Hyödyttää ketä? Vai onko sen tarkoituksena joku hyväksyttävyyden haku, egon pönkitys, vai joku muu mikä?

    • OrivesiOnPop

      Orivedellä menee huonosti vain niillä jotka ovat oman huonosaisuutensa itse vartavasten hankkineet...

    • kakluuni

      Olikos tän ketjun anti ympätty paikallislehden pääkirjoitukseen vai kuvittelenko? Lähde oli kyllä unohdettu mainita, mutta ei tuo Orivedellä ole niin justiinsa.

      • orivesisentään

        sä olet outo! tyypillinen orivesiläinen!

        TÄÄ ON AVATTU KUUKAUSI SITTEN JA LÄHDEKIN ON LAINAUKSEN LOPUSSA.

        keskisen eilinen pääkirjoitus on ton huuhaa-ehdotuksen eunukkimaista aisankannattelua. lehden pääkirjoitukset yleensäkin ovat sitä. miten lehden pääkirjoitukset voi olla noin vajakkimaisen sisällöttömiä.


      • kakluuni

        Anteeksi? En viitannut, etteikö tässä ketjussa olisi lähdettä, vaan kritisoin pääkirjoituksen tuovan pointteja tästä keskustelusta ikäänkuin omana ajatteluna manitsematta sitä, että aihetta on täällä ruodittu ja selvästi on vaikutteita napattu. Olen samaa mieltä, että pääkirjoitukset ovat ympäripyöreää mielenkiinnotonta tuubaa ja jutuissa saisi olla pippuria ja tutkivaa otetta.


    • hhjklkki

      Joku voisi perustaa firman jossa myydään tiehidasteita joissa lukee "i love orivesi". Sitten vielä liikennekameroita jotka ottaa kuvan jos hymyilet tarpeeksi levästi tämän "i love orivesi" logon lukiessasi. Orivesi julkaisee joka viikko lehdessä kuvan leveimmästä virnistyksestä ja palkitsee hänet "hyvinvoiva orivesi -liikkeen" lahjakortilla.

    • kaale2

      Muita ideoita: tatska ikuisesti ihoon raapattuna: I love Orivesi ja koska kylä eläköityy voisi hautakivistä, joihin on naputettu" I love Orivesi, ihana paikka kuolla" saada roimat alennukset. Myös lentopalloilijoiden shortsien takamukseen voisi sponssata hymyilevän slouganin. Jos revitellään, niin vaikka tekstillä "Orivesi ei todellakaan oo pyllystä" tai "Orivesi-hymy pyllyyn

      • valheellaonlyhyetjäljet

        Keinotekosuus ja positiivisuuden päälleliimaamismeininki paistaa tästä kampanjasta ja tietyistä politiikoista kilometrien päähän. Jos asiat eivät ole hyvin, niin ei vaikeneminen niistä oo mikään ratkasu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe