Talvivaara on ongelma, sitä ei kukaan kiellä. Hulluinta olisi kuitenkin jättää se nykytilaan yhä paisuvine tulvavesineen, kun päästöputkestakin valitetaan (!). Tervetuloa sankojen kannssa tyhjentämään, ja minne kaadatte? Sama ongelma alasajon kanssa.
Malmia kuitenkin riittää ja pitkällä tähtäimellä kaivos on kannattava. Kaivostoiminta ei ole mitään kuukausikampanjointia. Nikkelin hintaa pitää ajatella ainakin 20 vuoden tähtäimellä, muista saannoista puhumattakaan. Kun kansainvälisellä suurella rahalla on edelleen sijoituskiinnostusta, ei alasajoa kenenkään täysjärkisen pitäisi edes päästää ajatuksiinsa näillä näkymin.
0Äänestä
täysijärkinen_olen
a) Nikkelin hinta on tällä hetkellä keskimääräisellä tasolla ja kaivos ei silti kannata. Nikkelin hinnassa oli yksi piikki ylöspäin jolloin tämä virheinvestointi tehtiin luulossa että poikkeuksellisen korkea hintataso jatkuu. b) Malmia riittää mutta niin pienenä pitoisuutena että kaivos ei kannata. c) Kansainvälistä rahaa on nyt etsitty pari vuotta, ei ole löytynyt. Paljonko veronmaksajien lisärahaa pitää kaivokseen upottaa?
Tässä on nyt jo 10 vuotta maksettu ja 2000 miljoonaa euroa meni. Tuloksena on ollut ainoastaan rikollinen ympäristötuho (firman johto syytteessä) ja kuolemaa.
Heikkopitoisuuksiset malmivarannot tuottavat tähänastiset virheinvestoinnit takaisin noin 250-300 vuodessa. Edellyttäen ettei ympäristötilanne pahene.
Vuokatin urheiluopiston ja hiihtokeskuksen voi saman tien sulkea. Samoin kuin muutkin lähiseutujen matkailuun ja luontopalveluihin panostaneet yritykset.
0Äänestä
03003003
Kepulaisuudessa on sisäärakennettuna ympäristön ja hyvinvoinnin tuhoamisvietti.
0Äänestä
koskaPitääKannattaa
Kertoisivatpa nyt kepulaiset mikä suunitelma on voimassa Talvivaaran suhteen.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Talvivaara on ongelma, sitä ei kukaan kiellä. Hulluinta olisi kuitenkin jättää se nykytilaan yhä paisuvine tulvavesineen, kun päästöputkestakin valitetaan (!). Tervetuloa sankojen kannssa tyhjentämään, ja minne kaadatte? Sama ongelma alasajon kanssa.
Malmia kuitenkin riittää ja pitkällä tähtäimellä kaivos on kannattava. Kaivostoiminta ei ole mitään kuukausikampanjointia. Nikkelin hintaa pitää ajatella ainakin 20 vuoden tähtäimellä, muista saannoista puhumattakaan. Kun kansainvälisellä suurella rahalla on edelleen sijoituskiinnostusta, ei alasajoa kenenkään täysjärkisen pitäisi edes päästää ajatuksiinsa näillä näkymin.
a) Nikkelin hinta on tällä hetkellä keskimääräisellä tasolla ja kaivos ei silti kannata. Nikkelin hinnassa oli yksi piikki ylöspäin jolloin tämä virheinvestointi tehtiin luulossa että poikkeuksellisen korkea hintataso jatkuu.
b) Malmia riittää mutta niin pienenä pitoisuutena että kaivos ei kannata.
c) Kansainvälistä rahaa on nyt etsitty pari vuotta, ei ole löytynyt. Paljonko veronmaksajien lisärahaa pitää kaivokseen upottaa?
http://www.infomine.com/investment/metal-prices/nickel/all/