Esi-isät ei häädä malariaa

Pitäisi lopettaa ns. länsimaisen tieteellisen avun kritiikitön tyrkyttäminen, ja tarjota sitä vain valikoidusti, niin että esim. malarian kohdalla hoidettaisiin malariaa toisessa kylässä länsimaisin opein, ja naapurikylä jätettäisiin esi-isien valtakunnaksi.

Kyllä routa porsaan kotiin ajaisi...

http://www.hs.fi/elama/a1434507786828
###Kaikki alkoi pienestä länsiafrikkalaisesta kylästä kolme vuotta sitten.

Hikikarpalot virtasivat Marja-Liisa Honkasalon otsalla, kun hän matkusti moottoripyörän takaistuimella kuoppaista polkua Beninin ja Togon rajalle. Matkan tarkoitus oli tehdä antropologista kenttätutkimusta malariasta. Honkasalo halusi selvittää, miksi lasten malariakuolleisuus oli kylissä edelleen korkea, vaikka taudin leviämistavat olivat tiedossa ja avustusjärjestöt tarjosivat apuaan taudin hoitoon.

Honkasalo haastatteli sairastuneiden lasten äitejä kolmessa jokivarren kylässä. Syy malariakuolleisuudelle selvisi pian.

"Minulle sanottiin, että usko sinä vain hyttysiin, mutta meillä on oma selityksemme."

Kylissä ajateltiin, että jos lapsi jäi pimeän tullen hetkeksi vahtimatta, linnun hahmossa esiintynyt noita saapui ja kaappasi lapsen sielun. Kun sielu oli viety, lapsella ei ollut enää voimia vastustaa hyttysen levittämää tautia.

Pelastaakseen lapsensa äidit osallistuivat seremoniaan, jossa kutsuttiin esi-isiä kertomaan, kuinka lasta tulisi hoitaa.

Lääkärin koulutuksen saanutta Honkasaloa hämmensi se, kuinka esi-isiin luotettiin joskus lääkkeitä enemmän. Antropologina kyläläisten uskomukset kuitenkin herättivät Honkasalon kiinnostuksen.

"Elävät ja kuolleet olivat arkisesti läsnä kyläläisten kokemuksissa. Aloin pohtia, kuinka paljon länsimainen käsitys ihmismielestä sulkeekaan ulos."###

2

63

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinä vaiheessa kun ihmisen tietämys loppuu, hän keksii yliluonnollisen selityksen. Ihmeellistä on se miten tiukassa ne uskomukset ovat. Sitä on hyvin vaikea käsittää miten jotkut ihmiset voivat luottaa enemmän uskomuksiin kuin tutkitusti toimivaan lääkkeeseen silloin kun on kyse omasta tai lapsen hengestä.

      • tätä-mieltä

        Niillä, joilla se tietämys ja resurssit asian ymmärtämiseen ovat alunperinkin heikoimmat, ovat usein varustettu kovimmalla uskolla omaan uskomukseensa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 143
      1860
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      308
      1298
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      939
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      263
      674
    5. 33
      611
    6. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      257
      603
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      601
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      553
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      502
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      482
    Aihe