Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhoin hapatuksin eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksin, vaan puhtauden ja totuuden happamattomin leivin. 1 Kor. 5:8.
Tässä opimme, että pyhää pääsiäislammasta Kristusta ei saa syödä yhdessä pahuuden ja ilkeyden hapatuksen kanssa - jollei tahdo, että sielu erotetaan Herran Israelista. Mitä tämä on? Sehän tuntuu hirveätä, ei kuulosta varsin evankeliselta. Voidaanko se sovittaa Uuden testamentin ihanaan armonoppiin? Todella! Herätkäämme vain! Moni lukee apostolin sanat hapatuksen perkaamisesta niin kevytmielisesti, ikään kuin se ei koskisi meitä, vaan tarkoittaisi yhä vielä Israelin lapsia Egyptissä. Ei, tämä asia koske jokaista meistä. Mitä se sitten merkitsee?
Se merkitsee sitä, että joka tahtoo viettää juhlaa, joka tahtoo autuudekseen omistaa Kristuksen, tehköön sen vilpittömyydellä, älköön tulko petollisin mielin Herran kasvojen eteen. Sillä tästä hengellisestä vilpillisyydestä varsinaisesti aiheutuu, että sielu hävitetään Herran Israelista, kuten Uuden testamentin Ananias ja Safiira hävitettiin alettuaan ulkokultaisina ja valehdella Herran Hengelle. Pahuuden ja ilkeyden hapatus ei ole varsinaisesti itse syntiturmelus ja lihassa ja veressä tahtomattammekin asuva epäpuhtaus, joka jokaista vilpitöntä kristittyä vaivaa ja murehduttaa. Hapatus on varsinaisesti tuo vilpillinen mieli, jolla tahdotaan yhdistää usko ja syntipalvelus, Kristus ja Belial, Jumala ja maailma, valo ja pimeys.
Tämä näkyy jo alkukielen sanoistakin. Apostolin sana ilkeys merkitsee oikeastaan, ettei minulla vain ole pahaa luontoa, vaan myös teen syntiä, elän vääryydessä ja paheissa. Mutta pahuus on oikeastaan vilpillinen sielu, joka kaikenlaisin pahoin juonin, salaisin ja myrkyllisin ottein vääntelee sekä opin että elämän - mikä vielä selvemmin ilmenee niistä sanoista, jotka ilmaisevat tämän vastakohdan, nimittäin puhtauden ja totuuden happamaton leipä ja jotka jatkuu...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor6-20.html
Tässä opimme, että pyhää pääsiäislammasta Kristusta ei saa syödä yhdessä pahuuden ja ilkeyden hapatuksen kanssa - jollei tahdo, että sielu erotetaan Herran Israelista. Mitä tämä on? Sehän tuntuu hirveätä, ei kuulosta varsin evankeliselta. Voidaanko se sovittaa Uuden testamentin ihanaan armonoppiin? Todella! Herätkäämme vain! Moni lukee apostolin sanat hapatuksen perkaamisesta niin kevytmielisesti, ikään kuin se ei koskisi meitä, vaan tarkoittaisi yhä vielä Israelin lapsia Egyptissä. Ei, tämä asia koske jokaista meistä. Mitä se sitten merkitsee?
Se merkitsee sitä, että joka tahtoo viettää juhlaa, joka tahtoo autuudekseen omistaa Kristuksen, tehköön sen vilpittömyydellä, älköön tulko petollisin mielin Herran kasvojen eteen. Sillä tästä hengellisestä vilpillisyydestä varsinaisesti aiheutuu, että sielu hävitetään Herran Israelista, kuten Uuden testamentin Ananias ja Safiira hävitettiin alettuaan ulkokultaisina ja valehdella Herran Hengelle. Pahuuden ja ilkeyden hapatus ei ole varsinaisesti itse syntiturmelus ja lihassa ja veressä tahtomattammekin asuva epäpuhtaus, joka jokaista vilpitöntä kristittyä vaivaa ja murehduttaa. Hapatus on varsinaisesti tuo vilpillinen mieli, jolla tahdotaan yhdistää usko ja syntipalvelus, Kristus ja Belial, Jumala ja maailma, valo ja pimeys.
Tämä näkyy jo alkukielen sanoistakin. Apostolin sana ilkeys merkitsee oikeastaan, ettei minulla vain ole pahaa luontoa, vaan myös teen syntiä, elän vääryydessä ja paheissa. Mutta pahuus on oikeastaan vilpillinen sielu, joka kaikenlaisin pahoin juonin, salaisin ja myrkyllisin ottein vääntelee sekä opin että elämän - mikä vielä selvemmin ilmenee niistä sanoista, jotka ilmaisevat tämän vastakohdan, nimittäin puhtauden ja totuuden happamaton leipä ja jotka jatkuu...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor6-20.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luther näin selittää: »Puhtautta on, kun elämme ja teemme oikein ja kristillisesti hurskain sydämin, joka tarkoittaa hyvää jokaiselle, ei aio tehdä vääryyttä tai vahinkoa kellekään, vaan toimii kuten soisi itselleen toimittavan. Mutta totuutta on, kun emme harjoita petosta tai vilppiä, kavaluutta ja juonekkuutta, vaan opetamme ja elämme oikeamielisesti, oikein Jumalan sanan mukaan.»
Mutta eri toten sanain yhteydestä ja niiden aiheutuksesta apostolin tarkoitus selvimmin ilmenee. Sanat luemme nim. 1 Kor. 5, jossa hän muistuttaa ja nuhtelee Korinton seurakuntaa kamalasta asiaintilasta, että heidän jäseniensä joukkoon ei kuulunut vain ilmeisiä paheen orjia, että heidän keskuudessaan harjoitettiin haureutta, jopa niin karkeata, että eräs heistä piti isänsä vaimoa. Sen lisäksi, mikä on huomattavaa, he olivat paisuneet pöyhkeiksi, kerskuivat hengellisestä valostaan ja apostoleistaan, olivat varmoja ja huolettomia, ikään kuin kaikki olisi järjestyksessä, kuten apostoli lausuu sanoen: »Teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoistakin haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa. Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Vaan eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, jotta se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin keskuudestanne?» Hän lisää vielä: »Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan. Peratkaa pois vanha hapatus.» Tällainen yhteys oli hänen sanoissaan.