Ihastuksen "Pettäminen"

ladyleinikki

Olin tuossa keväällä todella ihastunut yhteen mieheen, joka oli pyörinyt mun ympärillä jo viime vuodesta. Tunteet alkoivat kevään mukana lämmetä mukavasti ja aloin toivoa myöskin fyysistä yhdessäoloa miehen kanssa.

Sitten tuli mutkia matkaan. Erään viikonlopun jälkeen näin taas miehen. Ei katsonut silmiin ja oli kyllä läsnä, mutta välttelevä ja jotenkin kireän oloinen. Tunne yhteys väliltämme oli täysin haihtunut.

Syy oli hyvin selvän oloisesti, että mies oli ollut petipuuhissa jonkun toisen naisen kanssa, ei vaatinut mitään kysymyksiä tätä todeta.

Vaikutti siltä, että mies kuitenkin oli yhä ihastunut minuun ja halusi jatkaa suhteemme kehitystä. Itse tunsin oloni todella pahaksi ja tunneyhteyden menetys tuntui hirveän masentavalta.

Miehet, mitä ajattelette tästä, mikä on miehen kanta tällaisessa tilanteessa? Myös naiset, kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitänne.

Pidän yhä miehestä, mutta onko hän epäluotettava, itse en menisi sänkyyn toisen kanssa, jos olisin syvästi ihastunut johonkin.

17

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse miehenä loukkaannun myös, mikäli minun säätöni sohlaa muiden miesten kanssa. Se kertoo paljon naisesta ja luonteesta.
      Mutta myöskin, siinä vaiheessa kaikkea saa tehdä. Onko se sitten moraalisesti oikeaa on taas toinen juttu. Tietysti, jos haluaa koittaa ennen suhdetta onko ruoho aidan toisella puolella vihreämpää niin mikäs siinä. Parempi se silloin on kuin suhteessa.

      Tee nyt hyvä mimmi sille miehelle selväks, että SINÄ olet täydellinen hänen ja hänen on syytä ihastua tai rakastua juuri SINUUN! :) Tekee meidän miestenkin elämästä paljon helpompaa. :)

      En mä miehenä lähtisi juoksemaan toisten naisten perään jos säädän yhden kanssa.

      Toki, tällä hetkellä itsellä on menossa semmoinen vaihe, että on muutama (eivät tunne toisiaan) nainen tuossa lähettyvillä, mutta ei mitään vakavaa. Punnitsen kumpaa lähden koittamaan.

      • ladyleinikki

        Niin, en minäkään häntä varsinaisesti tuomitse, koska eihän se omankaan oikeudentajuni mukaisesti ollut varsinaista pettämistä, koska emme seurustele.

        Jäi vaan ikävä tunne ja hieman miehen arvo laski silmissäni. Mielestäni tunneyhteys välillämme oli jo jonkunlaisen suojelun arvoinen. Jos esim kännissä käy baareissa ja bileissä ja sitten haksahtaa niihin petipuuhiin mistään piittaamatta, niin kuinka sellaisen voi päästää jatkossakaan baariin ilman valvontaa?

        En ole mustasukkainen, enkä omistushaluinen ilman aihetta ja suon mielelläni miehelle omat menonsa.

        Myös itselläni on muitakin "ihailijoita", minkäs niille voi, mutta kun todelliset tunteet alkavat saada merkitystä, niin ne jäävät kyllä taka-alalle.

        Mies tietää kyllä, että pidän hänestä, enempää en anna ennen todellista vuorovaikutusta.


      • ladyleinikki kirjoitti:

        Niin, en minäkään häntä varsinaisesti tuomitse, koska eihän se omankaan oikeudentajuni mukaisesti ollut varsinaista pettämistä, koska emme seurustele.

        Jäi vaan ikävä tunne ja hieman miehen arvo laski silmissäni. Mielestäni tunneyhteys välillämme oli jo jonkunlaisen suojelun arvoinen. Jos esim kännissä käy baareissa ja bileissä ja sitten haksahtaa niihin petipuuhiin mistään piittaamatta, niin kuinka sellaisen voi päästää jatkossakaan baariin ilman valvontaa?

        En ole mustasukkainen, enkä omistushaluinen ilman aihetta ja suon mielelläni miehelle omat menonsa.

        Myös itselläni on muitakin "ihailijoita", minkäs niille voi, mutta kun todelliset tunteet alkavat saada merkitystä, niin ne jäävät kyllä taka-alalle.

        Mies tietää kyllä, että pidän hänestä, enempää en anna ennen todellista vuorovaikutusta.

        Näinhän se on. Se syö aika nopeasti luottamuksen, jos sohlaa. :/


      • Kokonaistilanne
        ladyleinikki kirjoitti:

        Niin, en minäkään häntä varsinaisesti tuomitse, koska eihän se omankaan oikeudentajuni mukaisesti ollut varsinaista pettämistä, koska emme seurustele.

        Jäi vaan ikävä tunne ja hieman miehen arvo laski silmissäni. Mielestäni tunneyhteys välillämme oli jo jonkunlaisen suojelun arvoinen. Jos esim kännissä käy baareissa ja bileissä ja sitten haksahtaa niihin petipuuhiin mistään piittaamatta, niin kuinka sellaisen voi päästää jatkossakaan baariin ilman valvontaa?

        En ole mustasukkainen, enkä omistushaluinen ilman aihetta ja suon mielelläni miehelle omat menonsa.

        Myös itselläni on muitakin "ihailijoita", minkäs niille voi, mutta kun todelliset tunteet alkavat saada merkitystä, niin ne jäävät kyllä taka-alalle.

        Mies tietää kyllä, että pidän hänestä, enempää en anna ennen todellista vuorovaikutusta.

        Oletko varma että mies tietää että pidät hänestä? Ja että pidät enemmänkin kuin pelkkänä ystävänä. Miksette sitten ole päätyneet seurustelemaan jos kerran olet myös ollut mieheen ihastunut? Onhan mahdollista että mies on tulkinnut tilanteen niin ettet kuitenkaan ole kiinnostunut seurustelusta, joten on alkanut etsiä naista muualta. Voisin kuvitella että niin käy jos mies on suoraan kertonut ihastuksestaan sinulle, mutta sitä en ole vastannut samalla mitalla takaisin.

        Tosin... Luultavasti kyse on vain miehestä jonka itsehillintä ei riitä kun muitakin naisia on tarjolla.


      • ladyleinikki

        Olen lähes varma myös siitä, että itsehillintä petti, kun oli naisia tyrkyllä. Hyvä esimerkki siitä, miksi naisten ei kannattaisi olla tyrkyllä, siten he pilaavat toisten naisten mahdollisuuksia aitoihin ihmissuhteisiin. Sattuu varmasti omaan nilkkaan jossain vaiheessa. Onneksi voin onnitella itseäni realismista, joka ei kiistä tapauksen todellista merkitystä.

        Useat naiset kuvittelevat löyhän seksuaalisen käytöksen olevan feministisiä arvoja edesauttavaa, mutta asia on käytännössä täysin päinvastainen.


    • ätmel

      Olisit antanut pillua aikaisemmin. Nyt toinen nainen ehti ensin.

      • EtSäkäänOle

        Ei kaikki ihmiset ole rohkeita.


    • Taas näitä "epäselviä" kuvauksia ja päätelmiä........oletko kuullut ikinä "puhumisesta", se on sellaista, että kommunikoidaan äänin ihmisen kanssa, välittömässä vuorovaikutuksessa?

      Se puhuminenkin/kommunikointi on tehokkainta, kun sen sen kohdistaa siihen ihmiseen, jonka kanssa haluaa vaihtaa ajatuksia ja selvittää asioita...... ;)

      • ladyleinikki

        Kyllä me puhumme. Mutta melko hankalaa alkaa puhua syväluotaavista ihmissuhde asioista, kun suhde ei varsinaisesti ole edes vielä treffiasteella. Mies varmaan saisi laakin, jos syyttäisin häntä avoimesti uskottomuudesta tässä vaiheessa, enkä yhtään epäilisi hänen järkeään siinä suhteessa...

        Tuskin tällainen avoimmuus olisi omiaan herättämään ajatuksia järkevästä tasapainoiseen suhteeseen kykenevästä ihmisestä.


      • ladyleinikki kirjoitti:

        Kyllä me puhumme. Mutta melko hankalaa alkaa puhua syväluotaavista ihmissuhde asioista, kun suhde ei varsinaisesti ole edes vielä treffiasteella. Mies varmaan saisi laakin, jos syyttäisin häntä avoimesti uskottomuudesta tässä vaiheessa, enkä yhtään epäilisi hänen järkeään siinä suhteessa...

        Tuskin tällainen avoimmuus olisi omiaan herättämään ajatuksia järkevästä tasapainoiseen suhteeseen kykenevästä ihmisestä.

        Mutta miksi pitää olla näin "epäselviä" kirjoituksia....eihän näistä saa edes mitään selvää?

        Missä, miten, kuinka usein jne....jne. kohtaatte? Miten olette tutustunut? Miten olette osoittaneet kiinnostusta? yms...yms....

        Toiseksi, totuus on se, että vain Sinä & Hän tiedätte mikä tilanne on "oikeasti", sekä myös sen mitä haluatte ja tarvitsette......suosittelen vahvasti keskustelua, jos näytätte "epäselvästi"/"ristiriitaisesti" tunteita, niin pakka on aika sekaisin....


    • ErilainenMiess

      Siis hetkinen...kyseessä on siis joku ihastus, eli mies jonka kanssa et ole ollut treffeillä tai ette ole olleet fyysisesti yhdessä?

      Minä en nyt kyllä ymmärrä mistä miestä voi "syyttää". Jos asioita ei tapahdu sinun kanssasi niin hänellähän on vapaus tehdä mitä huvittaa sinun tunteista välittämättä koska sinun tunteesi ovat sinun itsesi sisällä eikä teillä ole sinällään mitään meneillään.

      Tietysti...vaikka sanoin tuon kaiken niin sehän ei tarkoita etteikö tuo vaikuttaisi tunteisiisi.
      On minullekkin käynyt joskus niin että olen ollut naisen kanssa flirttailu asteella ja ihastusta on ollut ilmassa, mutta sitten olen voinut todeta että olen vain yksi muiden joukossa enkä sen kummempi koska nainen viettää aikaa jonkun toisen miehen kanssa tai hyppää sänkyyn tuosta vain.

      Tällaista se ihmisten pariutuminen on ja omasta mielestäni osa noista tilanteista on ainakin minusta äärimmäisen epämiellyttäviä suuntaan jos toiseen.

      Muistuttaisin että sinullakin on ollut ihailijoita pyörimässä ympärillä ja esimerkiksi mies ei voi tietää mitä heidän kanssa puuhailet.

      Itse en miehenä ole koskaan jaksanut ja nykyään vielä vähemmän eli en lainkaan tätä "piiri pieni pyörii" jossa ihastellaan sosiaasessa ympäristössä vähän sitä sun ketä ristiin rastiin ja sitten käydään välillä nusaisemassa jotakuta yms.

      Jotkut työpaikat esimerkiksi ovat nykyään oikeita kutupaikkoja.

      Kyse ei ole siitä että hän olisi epäluotettava vaan siitä ettei hän nyt vaikuta hirvittävästi välittävän sinusta jos hänestä on ok maata jonkun kanssa jos olet ihastunut ja hän antaa ymmärtää että on myöskin.

    • SelväPeli

      Suosittelen vaihtamaan seuraavaan ihsatuksen kohteeseen. Jos koit, että välillänne oli jo tunneyhteys, mies ei osannut eikä halunnut kunnioittaa sitä. Viettäköön hän aikansa sitten sen hänen ihastuksensa kanssa (jonka kanssa viitsi sänkyynkin hypätä) ja sä sit uuden omasi ihastuksen kanssa. Hän ei suinkaan ollut sinulle ainoa mies maailmassa.

    • ladyleinikki

      Kiitos hyvistä mielipiteistä, sain niistä varmuuden tunnetta ja vähän selkoa ajatuksiini.

      Miehestä tuntui kyllä pahalta jokin, siksi se olikin niin ilmiselvää. Tunne välillämme oli muuttunut ja mies tuntui olevan siitä vastuussa. Kuten whateveryouwant kirjoitti, niin parempi se tässä aiheessa todeta, miltä syrjähyppy tuntuu, kuin suhteen jo alettua.

      Tästä on nyt jo reilu kuukausi kulunut, ehkä nyt loppukesästä voisi koittaa uudestaan, taidan ottaa neuvoista vaarin ja olla hieman aktiivisempi ja avoimemmin osoittaa, että kiinnostukseni todellakin on myös seksuaalista, eikä vain jotain sinne päin, niin että sekin tulee selväksi:)

      Kiitos vielä kerran miehet ja mukavaa juhannus viikonloppua!

    • melkeinlöysinonnen

      Tää kuulostaa tutulta, paitsi, että "me" kerettiin kyllä pidemmälle... siis kyseessä oli juuri eronnut mies, jolle olin aluks vaan kaverina, kuuntelin, jne. Saman kokeneena yritin auttaa katsomaan elämässä eteenpäin. Tää alkoi kuitenkin "liehitteleen" mua, ja hommat meni eteenpäin... joka päivä tuli mun luo, aamuisin tuli aina huomenen toivotukset, jne. Kun hommat eteni, puhuttiin kyllä, että ei tehä tästä vakavaa, mutta minkäs teet tunteilles! Tää ties mun tunteista, ja mä yritin olla takertumatta liikaa tunteisiini, kun en halua ketään kuitenkaan tähän omaan "sirkukseeni" sotkea (useamman lapsen yh). Sit alkoi tuleen näitä päiviä, että tuli aamuisin viestiä, mutta sit ei mitään... päivän päästä kaikki taas palas ennalleen, jne. Tietty tän ex sekoitti välillä narsistisella käytöksellään tän yhen elämää, mut jotenki, ite aloin vaan oottaan sitä päivää, että jotain tapahtuu... alusta asti sanoin, että toivon, että sanot suoraan sitten jos ei enään nappaa, etten turhaa odottele... no kaikki jatku taas normaalisti, välillä hiljaisemmin ja sit taas kiihkeämmin. Oon itekki huono puhuun tunteista, mutta jotenki tää aina tuntu säikähtävän, jos jotai satuin sanoon omistani, vaikka itekki myöns oman kiinnostuksen ja viestitkin oli sellaisia... no, pahin oli kuitenkin sitten, kun taas pienen hiljais elon jälkeen puuhasteltiin jotain vällyjen alla... ja siittä pari päivää, niin tällä oli kaula purtu, ja tuli mun luo:( sattu!! Ja paljon!! (Mun ex petti mua, ja paljon) tää myöns kyllä, kun kysyin, että on jotain jonku kans... ja eipä mun auttanu, kun yrittää hyväksyä tilanne ja toivoa hälle kaikkea hyvää... oli tän toisen kans jonku aikaa... välillä kuitenkin tuli mullekin viestiä, yms.
      en kuitenkaan enään uskalla luottaa, enkä vastaa mitään, vaikka kaipaankin häntä ja itken salaa perään... en tiiä uskallanko enään ikinä keneenkään muuhunkaan luottaa...
      pettämistähän tää oli, vaikka me ei julkisesti seurusteltukkaan. Ja ihan yhtälailla, jos tääki ties sun tunteista, ois ollu reiluu sanoo, että ei itteä nappaa, ennen eteenpäin menoa... sen sanominen satuttaa kuitenki huomattavasti vähemmän!!!
      Kaipaus on kova, mutten todellakaan sille sitä näytä!!! Ehkä tässä taas ite muutaman vuoden räytyy, ennenku uskaltaa edes vilkaista ketään...

    • Noh, minkäs sinä tuntemuksillesi voit. Mutta kuten itsekin totesit, ei mies suoranaisesti pettänyt. Ei voinut, koska ette edes vielä seurustele. Edellisen johdosta minä olen aina vältellyt suhteissani ns. harmaalla alueella olemista. Sitä joko ollaan tai ei olla.

      Minä suvaitsen epäillä, että sinä ole epävarma itsestäsi ja olisit halunnut vakuutteluja siitä, että mies haluaisi vain sinut, vaikkei saa mitään uskollisuuden vastineeksi.

    • Yakvla

      Tunnet entistä enemmän vetoa mieheen, koska mies todisti juuri olevansa hyvä saalis kellistämällä tuon naisen. Varsinkin jos pidät naista hyvännäköisenä. Järkitasolla voit pohtia miehen luotettavuutta ynnä muuta mutta ihastumistunteesi todennäköisesti vain voimistui tuosta tapauksesta. (Maalaisjärjen vastaista, eikö totta?)

      • ladyleinikki

        Todisti olevansa hyvä saalis..hmm, fiksu huomio! Hän on todellakin hyvä "saalis" ja tietää sen itsekkin, ehkä hän jotenkin on tuntenut, etten pidä häntä sellaisena, mikä selittää paljon hänen käytöstään.

        Tosiasiassa pidän häntä hieman liian hyvänä saaliina itselleni, koska hän on huomattavasti paremman näköinen ja varakkaampi, kuin itse olen. Mitä tulee luonteeseen ja tunteisiin, olemme mielestäni hyvä "match".

        Tunteet välillämme ovat tasaantuneet ja etäisyyttä on tullut, mikä on mielestäni hyvä asia, se ei ole niin painostavaa, kuin toisen liian nopea ja hieman vaativa läsnäolo.

        Tällaista tämä on, kun vakavin mielin on liikkeellä, ei ihmekkään, että sinkkuus ja pelkän seksin perässä juokseminen vetoaa enemmän ihmisiin;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      162
      2017
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1921
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1586
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      176
      1461
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      161
      1399
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1395
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1238
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1193
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1178
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1075
    Aihe