Hei. Olen kiinnostunut treenaamaan voimaa ja minulla onkin netissä kehuttu ohjelma käytössä. Siinä tehdään pääliike ja sen jälkeen apuliikkeitä lähinnä pumpataan, koska ohjeiden mukaan niissä ei kilpailla. Keskivartaloa vahvistetaan myös monipuolisesti.
En ole kiinnostunut kisoista vaan treenaan omaksi ilokseni.
Tapasin setäni kaverin joka kertoi että hän on nostellut ja kisannutkin joskus voimanostossa.
Hän kertoi että treenasi YHDEN liikkeen per treeni ja treenejä oli yleensä 3 viikossa.
Jos haluttiin kyykkyä ylös niin ekana ja kolmantena päivänä kyykättiin.
Jos taas haluttiin mavea ylös niin maveteltiin. Toisena päivänä oli punnerrusliike.
Ja tosiaankin vain yksi liike. En aluksi uskonut mutta kun isäni ja setäni sanoi että totta se on niin pakko uskoa.
En muista tuloksia enää mutta kovia ne oli. Miten tälläinen treeni voi toimia kun kaikki tekee paljon liikkeitä treenissä? Aina sanotaan että kova penkki vaatii paljon ojentajatreeniä ja kova kyykky paljon vatsatreeniä.
Vahvaksi vähillä liikkeillä.
4
177
Vastaukset 4
- kuuntelesetääsi
Voimanosto-ohjelmassa päätavoite on luonnollisesti saada penkki, mave ja kyykky nousemaan. Näitä liikettä treenataan monta kertaa viikossa matalammalla intensiteetillä kuin kehonrakennuksessa niin, että tekniikka hioutuu viimeisen päälle ja keskushermosto ei ylirasitu. Apuliikkeiden tehtävä on kasvattaa massaa niihin lihaksiin, mitä tarvitaan kyseisissä liikkeissä eniten.
Kehonrakennuksessa vedetään joka kerta mehut lihaksista pois kovalla intensiteetillä niin, että lihaskasvun ärsyke maksimoituu. Treenejä on harvemmin ja palautuminen kestää pidempään. Eli voimanostaja saattaa treenata kaikkia kolmea pääliikettä 3krt viikossa ja kehonrakentaja jakaa lihasryhmät eri päiville niin, ettei treeni haittaa palautumista.
Naturaalin kannattaa aina suosia voimapainotteista ohjelmaa siksi, että voimaa on huomattavasti helpompi saada kuin lihasmassaa mutta toki sitäkin tulee. Esim. viime vuosisadan alkupuolen voimamiehet ovat nykymittapuun mukaan melkoisia kyniksiä mutta voimaa ja tekniikkaa heillä oli. - Kehonrakennusohj
elmat ovat kokemusperäiseen tietoon perustuvia eli ns broscience. Suurinosa noista perustuu hormooneiden syöntiin. En myöskään ymmärrä tätä yksi liike per päivä treeniä. Kuullostaa laiskalta. Voisin väittää että kyykyn apuliikkeiksi sopii paremmin kyykkyhyput spurtit kuin etureidet takareidet koneessa. Painonnostajien ohjelmat perustuu tieteellisiin näyttöihin. Alkuun painnostoa mikä kehittää myös hyvin voimaa ja tehoa. Apulliikkeeksi kyykkyä 3-5 kertaa viikossa. Loppuun kimmoisuusharjoitteita. Ei laitteita. http://www.voimaharjoittelu.fi/artikkelit/miten-voimanostaja-hyodyntaa-painonnostoharjoittelun
https://www.youtube.com/watch?v=eBmwKtEzPJg- urheilija123
Hyviä linkkejä! Kannatan!
- pekkiurheilija
Painonnosto on ainakin kunnon Urheilua isolla Ulla. Ei todellakaan ole laiskan miehen harjoittelua. Vaatii hyvää kuntoa treenata raskaita kokovartalon liikkeitä. Linkissä käy hyvin ilmi mitä tarkoittaa nopeus, mutta myös mikä on voiman merkitys suorituskyvylle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1401041Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1171007En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213748- 62688
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25686- 135676
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38578
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58525