karavaanari ei ole kaikkien karavaanarien kaveri

karav.-39

Tuli olluksi karavaanarina noin yli neljännesvuosisata, siitä lähes parikymmentä viimeistä vuotta yhdellä ja samalla alueella..
Kaikessa yritettiin noudattaa karavaanarien säätöjä, oltiin alueisäntiä, oltiin talkoissa jne.
Joukoissa oli myös hattuilijoita. Puuttuivat jopa toisen karavaanarivarusteisiin esittäen niistä näkemyksiään eikä aina kovin hyväntahtoisia.
Otti päähän. Myytiin matkailuajoneuvo ja luovuttiin alueesta. Ei ole takaisin mieli tehnyt, vaikka karavaanariutta ehdittiinkin kokea melkoinen osa elämästä. Oli ikävä, että lähtöön sisältyi katkeruutta. Kaikesta huolimatta mieleen jäi monta mukavaa ja hyväntahtoista ihmistä
Jossakin rallissa lauletaan,että "karavaanari on kaikkien kaveri". Sellainen poikkeus tuohon väittämään on - ikävä kyllä - lisättävä, ettei se kuitenkaan ole kaikkien karavaanarien kaveri.

57

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyörät_pyörii

      Jotkut kausipaikkalaiset asettavat itsensä muiden yläpuolelle. Mut hei, niistähän pääsee eroon kun vaihtaa aluetta. Itse liikumme aina kun ei tuo "kilpavarustelu" kausipaikalla kiinnosta. Vältämme myös alueita missä on enimmäkseen kausipaikkalaisia. Sellaisille alueille missä kausipaikkalaiset on miehittäny parhaat paikat ja vieraspaikat on jossain paskahuussin vieressä tjms. emme mene ollenkaan. Ikävä että sulle on käynyt noin mutta et ole ihan yksin mitä olen kuullut... Pidä pyörät pyörimässä niin maisemaa on helppo vaihtaa kun ei naapuri enää miellytä :D

    • OmarotunsaÖrvelöt

      Mitä se muuten joillekkin kausipaikkalaisille kuuluu millaisella matkailuautolla tai vaunulla sitä reissaa. Kävi kerran kans niin että eräs kausipaikkalainen uskaltautui tulemaan meidän leiriin vasta sitten jutulle,kun oli ottanut tarpeeksi rohkaisua jossain kulmantakana.No hänellä oli vaan tarve päästä moittimaan,että kuinka huonon matkailuauton olette ostaneet,väittäen tuntevansa auton jolla olimme liikenteessä,vaikka väite oli täysin perätön. V.tuttaa sellainen kyylämäisyys meitä sillointällöin poikkeavia kohtaan,että on aikomus myydä auto ja samalla lopettaa koko harrastus . En yleistä,mutta näitä on osunut kohdälle eripuolilla maata valitettavasti. En kyllä taas sitäkään ymmärrä,että jotkut viitsii örveltää samassa pusikossa seisovissa homeisissa vanhoissa "luxusvaunuissa" vuodesta toiseen laput silmillä kännissä,mutta on siellä hienoja ihmisiäkin ei kaikki ole ääliöitä.

    • ex-caravan_4...6

      Suurimmat ongelmat ovat siellä, missä yksiä ja samoja karavaanareja on pitemmän aikaa yhdessä, siis kausipaikoilla.

      Syntyy helposti klikkejä ja puhutaan pahaa muista karavaanareista, jotka eivät tunnu kuuluvan joukkoon. Inhotti kun sivusta seurasi.

      Nähdään jopa asian hyväksi vaivaa. Eräälläkin alueella oli paikallinen karavaaneri ruvennut selvittämään naapurin vaunun katsastusta; ilo oli melkoinen, kun totesi, ettei paikallaan olevalla vaunulla ollut katsastus voimassa.

      Karavaanarivuosilta jäi mieleen mukaviakin ihmisiä, mutta valtaosa oli kiinnostamattomia, joiden kanssa ei ollut henkistä kosketuspintaa. Eipä olisi paljoa kosketuspintaa tämänkään ketjun kirjoittajien kanssa.

      Tuli selväkksi, että ainakaan kausipaikkalainen ei välttämättä ole toisen saman alueen kausipaikkalaisen kaveri.

      Jos meikäläinen vielä tulisi karavaanariksi, niin vaihtaisi kyllä kausipaikkaa ainakin joka toinen vuosi eikä liittyisi mihinkään alan järjestöihin. Järjestöjen toimintaan osallistuminen syö paikallisten yhdistysten varoja. Useimmat jäsenet hyötyvät jäsenyydestä varsin vähän

      Järjestöihin kuulumattomilta peritään yhdistysten ylläpitämillä leirintäpaikoilla korkeampi maksu. Eikö tuo ole räikeää epätasa-arvoa? Eivät ne sen enempää hyödy alueesta kuin järjestöihin kuuluvatkaan kävijät.

    • KaravaanariHaussa

      Paljonko tuollainen keskihintainen karavaanari maksaa? Rumatikillä tai ilman, ei ruosteinen tai laho. Siis pehmeitä karavaanareita ei huomioida.

    • reissaajat

      Olemme kanssa törmänneet vanhan vaunun kausi paikkalaisen arvosteluun,mutta olemme sanoneet,että vaunu on vanha mutta eipähän tarvitse pers aukisena asua leiri alueella samassa paikassa osamaksu vaunussa,

    • TeidenSyöpä

      Eipä karavaanari siis taida olla oikein kenenkään kaveri: yhteishenki rakoilee, varakkaammat elvistelee kamoillaan ja nuoremmat siirtyvät moderneimpiin matkailumuotoihin ja maantiellä kilometrien mittainen jono kiroilee noita edessä huojuvia vanerihökötyksiä jotka eivät vahingossakaan päästä letkaa ohi. Se on melkoinen määrä kiroilua mikä siellä takana olevissa autoissa kuuluu, luulisi että takaraivossa polttelis. Ymmärrän kyllä että noissa vaunuissa on fiilistä, niitä pitäisi vaan siirrellä yöaikaan.

      • Riiska

        juu, kyllä se on sillain että tavan autot siellä tukkona on! tai kääntyy eteen liittymästä kiihdyttämättä. ja pitäs ymmärtää että isolla autolla pitää saada vähän vauhtia ennen ylämäkeä!


      • työmaakoppi

        Suomi on sääntöjen ja määräysten luvattu maa. Pitäisi olla yksi sääntö lisää: Matkailuvaunua saa vetää valtateillä klo 0.00 - 05.00 välissä, muina aikoina vain moottoriteillä ja kanta-seutu-paikallis-yksityisteillä.


      • Rauhaa_
        työmaakoppi kirjoitti:

        Suomi on sääntöjen ja määräysten luvattu maa. Pitäisi olla yksi sääntö lisää: Matkailuvaunua saa vetää valtateillä klo 0.00 - 05.00 välissä, muina aikoina vain moottoriteillä ja kanta-seutu-paikallis-yksityisteillä.

        Sehän on juuri näin.

        Hyvä sääntö on "Elä ja anna toistenkin elää". Kokeile joskus ottaa ihan rauhallisesti siellä liikenteessä. Silleenkin pääsee perille, eikä kiristä päässä niin kovasti.


    • huopatossutehtailija

      Omakotitalossa riittää puuhaa. Kesämökillä riittää puuhaa. Siirtolapuutarhassa riittää puuhaa. Matkaillessa riittää puuhaa. Mutta karavaanialueella enimmäkseen ollaan, vähän samaan tyyliin kuin rivi- tai kerrostaloissa. Tekemisen mahdollisuudet ovat rajoitetut ja vertaisvalvonnan alaisia. Talkootkin ovat taksvärkkiä. Ei ihme, että alkaa viirata.

    • tyttööt

      me ollaan oltiin parhaimmillaan illan aikana ainakin neljässä vaunussa sängyn reunalla tervehtimässä.caravaanari elämän nautintoja,meidän perässä halutaan jonottaa.Ainiin jos joksu ei olisi homo tervehdittäisiin sitäkin ilman rumatikkiä ,tulisi liian kuuma.

    • autoilijatar

      Jos mä hankin asuntoauton tai asuntovaunun niin en ainakaan halua paljon tutustua muihin karavaanareihin. Haluan nauttia lomasta ihan yksin ja rauhassa.

    • Menijä

      Ostin eka auton vuona 1992 en ole karavanarin kerhon jäsen enkä tule ikinä olemaan aina löytyy hyväpaikka yöpymiseen ,ainoastaan ulkomailla käytän yöpymiseen vartioitua parkkia.

      • cara-vaanari

        Tuossa olet ihan oikeassa,, aina jostain löytyy hyvä paikka yöpymiseen ,,ei tarvitse olla kenenkään haittona. Niin mekin ollaan yleensä etsitty paikka muualta , välillä pakko kuitenkin hakeutua leirintä alueelle kun tarvitsee päästä verkkovirralle.


    • cara-vaanari

      Me hankimme n. 3v sitten oman asuntoauton sitä ennen vuokravehkeillä kuleksittiin kymmenisen vuotta. Kuulutaan Caravaanareihin, joka vuosi maksetaan jäsenmaksu, mutta siihen se jääkin. Olemme todenneet kuin monet muutkin täällä, että ei oikein kuuluta "joukkoon". Tienpäällä kyllä tassu pystyssä tuullaan vastaan ,mutta kun ollaan jossain caravanaluella leiriytyneenä ,,eipäs tule kukaan jutteleen, jos ei ole entuudestaan jotenkin tuttu.
      Sieltä oman vaunun tai auton ikkunasta kyräillään ,että pitikös tuohon tulla,, olisivat menneet muualle,, rupusakkilaiset. Jos sattuvat olemaan ulkona niin aika usea kääntää selän, ettei tarvihe vaan tervehtiä,, kuinka naurettavaa käytöstä tuollainen jos ollaan kaikki Caravaaneita ja kavereita ??keskenään..

      • Joksuvastaa

        Ei Mersumies oikein sovi Fiattiporukkaan .


      • cara-vaanari

        sitäkö se onkin,, meillä kyllä ransu, heh


      • miljoonakm

        Mersu on kateellisten kohde 1.


      • ammattikuljettaja1
        Joksuvastaa kirjoitti:

        Ei Mersumies oikein sovi Fiattiporukkaan .

        no jaa...empä kyllä ottaisi mersua.... ennemmin vaikka Fiat...


    • ex-caravan.4....6

      Karavaanarit eivät ole kovin sivistynyttä joukkoa. Valioyksilöitäkin on joukossa, mutta ne ovat poikkeuksia.
      Kyllä niin eri aaltopituudella ollaan, ettei joukko enää kiinnosta

    • ex-caravan..4...6

      Tästä ketjusta on p oistettu melkoinen määrä tekstejä. Mistä oikein on kyse?

      • Joksufani

        Joksu meni kehumaan Fiattiaan, sellaista ei saa näillä palstoilla kirjoittaa, kun se on vale kuitenkin.
        Poistavat aiheettomat jutut


    • vanhatyömaavaunu

      Jess. Kyllähän siellä toimii ihan samat "lainalaisuudet" kuin muuallakin. Suurimmalla osalla on "kateus", "p....n puhuminen toisista", elämän suurimpia voimauttajia, joka johtaa kaikessa melkoiseen "kilpavarusteluun". Inhimillistä elämää. Sitten joukkoon toki sopii pienemmällä kukkarolla toimivia, vanhalla Fiatilla ajavia, jotka saavat "osaaottavia" silmäyksiä, joiden lapsia, varakkaampien perheiden muksut kiusaavat, jne. Paitsi, sitten, kun tuo "köyhä" osaakin asettua, kaiken tuon yläpuolelle, homma muuttuu. Sitten heille tulee "seurailijoita ja p...n nuolijoita" ja taas homma "k.....e".
      On hirvittävän helppo olla, jos "karavaanarit" kuuluu samaan sosiaaliluokkaan, itseni kanssa. Sama koskee pientaloalueita, kerrostaloasumista jne. Erilaisuuden hyväksyminen ja sietäminen vaatii ihmiseltä aina jotakin - jota ei vain kaikilla ole eikä tule. Rahalla ja omaisuudella, tai niiden puutteella, ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

    • Liikkuvakaravaanari

      Sen saman olemme kohdanneet Maansydänjärvellä, jopa alueisännän taholta. Ei ole ollut enää tarvetta leiriytyä siellä.

    • kake1945

      Alitehosilla avensiksilla vedetään jäähallin kokosta kolhoosia perässä 60 km tunnissa ylämäkee ja sitte mennään leirintäalueelle metrin päähän toisistaan. Kaasuhanat paukkuu ja paska haisee.
      Mitä vittua täällä valitatte, eikös se ole teijän unelmaloma.

    • APUA! Ollaan juuri ostamassa matkailuautoa koska mielikuva on ollut mukavasta yhdistävästä yhteisöllisestä harrastuksesta, jossa tutustuisi mukaviin ihmisiin. Nyt laitetaan harkintaan..ehkä pysytäänkin omalla kesämökillä :(

      • Joukkoon

        mukaan vaan ihan ujostelematta!
        Joku mätämunahan on aina isossa joukossa, mutta eihän yhtä kylähullua reinoa kannata noin säikkyä että se olisi harrastuksen esteenä.


    • Ällöttää

      Jutun aloittaja TAAS selvä trolli, ja taas saadaan "keskustelu" akaiseksi, mikä olikin tarkoitus.... Suoli24:n palkkalistoilla olevat näitä "keskusteluja" tehtailevat, ja kansa menee lankaan.... HIENOA!

    • UkkoU

      Läskien juoppojen harrastus, istutaan kotteron vieressä tai sisällä ja vedetään kaljaa. Mukana yleensä vanha kuiva äkäinen mummo, joka vittuilee kaikille, painukaa V...uun.

    • kierränalueet

      Olen vapaa sielu myös karavaanarina. Minua ei saisi millekkään leirialueelle tai karavaanari-ryhmään. Mitä vapaampi elämä, sen parempi.

    • vanhanen

      Sanovat että kalamiehet ovat kateellisia mutta taitaa pitää paikkaansa karavaanareihinkin? Ja nämä tällä palstalla "Suomi24:n ylläpito on poistanut viestin sääntöjen vastaisena" kertoo aika paljon minkälaista sakkia on "olevinaan" karavaanareita.

    • montaonmeitä

      En ole karavaanari, mutta tiedän, että heissä on mukaviakin ihmisiä. Työpaikallanikin eräs harrasti sitä ja on mukava kaveri sekä tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Kehui, että on mukav seurustella siellä taukopaikoillam muiden karavaanareiden kanssa. Vetää asuntoautoaan muuten uudella E-mallinmersulla. Ei kateellinen, ei kerskunut omaisuudellaan, ei mollannut toisia. Aina ystävällinen. Joku häntä tuntematon saattaa kyllä kadehtia häntä.

      • Joksuvastaa

        Ei minun Fiattiani kannata kadehtia.


    • Mummeli-53

      Se kateus on kiteytyny jo syntyissään,,monasti semmoset joilla jotaki on niin ei ne kehuskele tavaroillan,,niin meissä karavaanareissaki,,itselläni on as,vaunu ollu n,25,v,en tykkää paljon vedellä sitä,,kahdeksas vuosi tällä kausipaikalla nyt,,ja se on tosi että esim,pienien paikkojen ongelma on juuri se että paikalliset luulevat omistavansa alueen,,,käytös on väliin sitä,,,parein ko ei päästä ketään liian lähelle,,helposti tulee sit kränää ihan pienistäki"suurin syyllinen on tietenki tuo kuningas alkoholi"muuten tää on kivaa yhden sorttista kesämökki elämää renkaiden päällä!!

      • kyllä_on_erikoinenukko

        On eräskin pöhlökustaa Kuopiosta, joka valvoo tätä palstaa yötä päivää, lähetelleen itsestään alastonkuvia, ja kehuskelee viina juontiaan kuviensa kera.


      • Reinoaviiraa
        kyllä_on_erikoinenukko kirjoitti:

        On eräskin pöhlökustaa Kuopiosta, joka valvoo tätä palstaa yötä päivää, lähetelleen itsestään alastonkuvia, ja kehuskelee viina juontiaan kuviensa kera.

        Ethän sinä pöpireino (http://urly.fi/bKz) jokinen mistään Kuopiosta ole, vaan Orivedeltä!


      • Joksu_fanclub

        Tätä yllä olevaa Puliukko Reinohöpöttäjä Joksua Kuopiosta tarkoitin, joka valvoo täällä yötä päivää, jos joku sattuu moittimaan rumatikkiä ja Fiattia.
        Mutta sinä nimimerkki mummeli saat kyllä olla Joksulta rauhassa, Hän ei ole koskaan ollut vitusta kiinnostunut, vaan ainoastaan punaposkisista pojista


      • Naulankantaan
        Joksu_fanclub kirjoitti:

        Tätä yllä olevaa Puliukko Reinohöpöttäjä Joksua Kuopiosta tarkoitin, joka valvoo täällä yötä päivää, jos joku sattuu moittimaan rumatikkiä ja Fiattia.
        Mutta sinä nimimerkki mummeli saat kyllä olla Joksulta rauhassa, Hän ei ole koskaan ollut vitusta kiinnostunut, vaan ainoastaan punaposkisista pojista

        Aivan, sitähän minäkin, sama pöpireino (http://urly.fi/bKz) jokinen sinä tottakai olet! Mutta sieltähän sinä pöpi olet yhä Oriveden syrjäkylältä, etkä Kuopiosta!


    • wagontrain

      Karavaanari on erakkoluonteinen juurtumaton levoton sielu.Ei osaa olla kotonaan missään,parkkeeraa johonkin leirintä-alueelle niin seuraavana aamuna jo lähdetään kun jokin ei miellyttänyt ja häiritsi.Sitoutumiskammoinen kaikkiin naapureihin,ei päästetä lähelle.Moikataan kyllä ja sitten taas jo ollaan tien päällä tukkeena.

    • Omanvaununherra

      Minäkin olen huomannut, että karavaani ei ole kaikkien kaveri. So what? En eroa, enkä lopeta. En ole kausipaikkalainen sfc-alueella, mutta reissaan ja käytän edullisia sfc--alueita. Olen nähnyt tuon toisten tökkimisen. Sen verran on kokemusta noista talkoopaikoista. Elämä ei siihen kaadu. Kukaan ei niillä paaikoilla pakota pesimään. Meillä on nyt kausipaikka yksityisellä alueella ja siellä on vain yksi isäntä. Sen sana on laki ja thats it! Mikään ei ole helpompaa. Ei isäntävuoroja, eli trefftalkoita,ei maalaustalkoita, ei nurmikonleikkuuta, eikä nokkivia besserwissereitä. Ainoa miinus on kalliimmat saunat, mutta olkoon. Saa viettää rauhassa vapaata. Tätä en vaihda ☺

    • Upeeta_mahtavaa

      Onpa mahtavaa lueskella tällaista hyvien ihmissuhteiden palstaa.

      Puolet vastauksista poistettu "Suomi24 ylläpidon toimesta sääntöjen vastaisina"

      Siinä mulla oikein kaikkien kavereita. Huoh...

      • omanvaununherra

        Oletko ihan varma, että varsinkin nuo poisteut viestit on todella karavaanarien kirjoittamia. Minusta tuntuu, että nimenomaan niitä kirjoittaa nimenomaan ne "eikaravaanarit"


      • Faktaa
        omanvaununherra kirjoitti:

        Oletko ihan varma, että varsinkin nuo poisteut viestit on todella karavaanarien kirjoittamia. Minusta tuntuu, että nimenomaan niitä kirjoittaa nimenomaan ne "eikaravaanarit"

        Kyllä ne vaan olivat tuon saman sekopään (http://urly.fi/bKz) häirikön kirjoituksia, ja on se vielä olevinaan oikein "karavaanarikin"!


      • Histriaa

      • Reinohöpöttäjä_Joksu

    • racedriver

      TEIDEN TUKKO!!

    • Autoilukesä

      Meillä myös jo iäkkäämpi asuntoauto, jolla olemme ajelleet n 15 000 km/vuosi ympäri Suomea ja muutakin pohjoiskalottia.. Norjassa on muuten aivan mahtavia luottamukseen perustuvia, vartioimattomia alueita, joissa saa sähkön, suihkun ym, ja maksetaan lippaaseen; ei taitaisi suomalaisilla onnistua..
      caravaanareihin liityimme pian auton hankittuamme, se kannattaa jo hienon lehden vuoksi, ja edullisemmat yöpymishinnat tulevat vielä kaupan päälle. Kausipaikkaa emme ole edes harkinneet, maisemat ja uusiin paikkoihin tutustuminen on meille se joka ajaa tien päälle aina kun työltä pääsemme. Ei ole vastaan osunut vielä tympeitä kanssa-ajelijoita; olisiko niin että metsä vastaa kuten sinne huudellaan? Yövymme usein muuallakin kuin alueilla, mutta sauna/suihku ja sähkö houkuttelee parin-kolmen yön päästä jo vähintään matkaparkkiin. Omalla autolla on huippua lomailla!! Taas parin viikon päästä kesäloma alkaa!!

      • Kesäfiboja

        Mukava että on olemassa tuollaisia asioihin positiivisesti suhtautuvia ihmisiä, olisikin aika ikävää jos kaikki täällä olisivat reinon kaltaisia!


      • Reinohöpöttäjä-Joksu

        Mikä minun on täällä Rauhalahdessa Reinoni kanssa köllötellä Elnakissamme


      • kulkijaveljenijan

        Kaksi kesää sitten ostettiin vuoden 1990 Pallas matkaaja. Ei aiempaa kokemusta. Lapissa käyty ja joka yö lähes vaihdetaan paikkaa. Ei naapurit ehdi tulla tutuksi. Kiva kun tuntemattomat moikkaa leirintäalueella ja tien päällä. Eikö juuri liikkuvuus ole tämän homman suola? Levähdysalueellakin yövytty ilman ongelmia.


    • harvoinliikkeellä

      Kiva on poiketa alueella, jossa vaunut ja matkailuautot vaihtuvat. On mukava turista, ja vaihtaa kokemuksia "sinne menossa" "sieltä tulossa". Noilla alueilla olen viihtynyt.

    • naiskuski

      Olemme reissanneet stadista nuorgamiin ja nyt ollaan torniossa.eikä ole ollut ongelmia missään.ajan vaunu perässä mikä on 730pitkä tilanteen mukaan 70-80kmh.ihmiset on ollut ystävällisiä.liikenteessä ei ole ollut ongelmia.nyt on tullut 2500km jo taitettua matkaa.trv.parjattu caravaanari rouva.60v

      • Kysyn_vaan

        Oliko Nurgaminnurkilla Palstavahti Joksua rumatikillä liikenteessä


    • Palstavahtijoksu

      Me pyöritään Reinoni kanssa vaan tässä Kuopionnurkilla,ei ole kielivaikeuksia.Oletteko lukeneet yölllisiä Reino juttujani?Rumatikki hyvä nyt.

      • Joksu_vastaa

        Ja meitä kun ei kukaan ymmärrä, mitä me haastetaan rumatikistä ja naisista, Puhumme ainoastaan Savoa


      • holatus

        Que? no entiende....por que?


    Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      183
      2482
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      1973
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1642
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1522
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      163
      1440
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      182
      1413
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1258
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1213
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1198
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1101
    Aihe