21.6. Juhannuksen jälkeisenä aamuna näin unta, jossa olin mieheni kanssa ja meidän luoksemme tuli kaksi miestä, jotka olivat mielestään koviksia ja heidän elämäntyylisä oli väkivaltaista pelon lietsontaa. He uhoilivat meille, mutta päätin etten siitä hätkähdä. Aloin kertomaan kuinka Jeesus on elämässäni ja hän on minun Herrani ja voimani. Toinen miehistä hiljeni ja hiljaa poistui paikalta, mutta toinen vielä jäi, seisoen mieheni edessä uhmakkaana. Mieheni ei tehnyt elettäkään puolustautuekseen, vaan seisoi hiljaa paikoillaan. Menin miesten väliin, silläkin uhalla että minut hakattaisiin pahoin ja toin sen julki myös hyökkäävälle osapuolelle:
- ”Vaikka minut hakkaisit pahoin, en tästä väisty, sillä Jeesus on Herrani ja voimani, Jeesuksen Kristuksen nimeen ….”
En kerinnyt muuta sanoa kun mies kaatui edessäni, täydellisen suorin vartaloin, kuin tukki …
Uni loppui ja ymmärsin että Jeesuksen Kristuksen nimeen pahakin väistyy, joten emme saa pelätä, hän on meidän voimamme ja vaikka pahoin kävisikin, pääsisimme taivaan kotiin voittajina. Olin jo hereillä kun sain vielä kaksi näkyä, ensin näin kuin jonkin käynnistys nappulan joita on koneissa ja tuo nappula oli pyöreä ja punaisella värillä, mutta kohta sen päälle iskettiin uusi nappula joka oli pyöreä ja väriltään sinivalkoinen. Ihmettelin tuota näkyä ja kyselin sen tarkoitusta ja kohta minulle näytettiin uutta kuvaa jossa morsian kauniissa puvussaan otti vastaan sulhasen, joka tuli hänen luokseen, noutaen morsiammensa, tarttuen häntä kädestä ja he menivät korkean ja laajan kallion päälle. Minulle näytettiin juuri sulhasta, ei Jeesusta, vaan miestä sulhasen vaatteissa, jotta ymmärtäisin olevan kyseessä juuri sana ”sulhanen”. Ymmärsin että nyt on aika kun Herra tulee sulhasena hakemaan morsiantaan, Kristus kalliolle, Siionin vuorelle.
Olkaa Siunattuja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimeen!
Uni/ näky - Jeesuksen Kristuksen nimeen...
56
231
Vastaukset
- sinettisormus1
PSALMIT 32
1. Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut,
jonka synti on peitetty!
2. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
3. Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani.
4. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
5. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.
6. Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.
7. Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.
8. "Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee".
9. Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty.
10. Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo.
11. Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset. - sinettisormus1
Uni kertoi hyvin siitä rukous taistelusta jota olen pitkään käynyt mieheni puolesta että hänkin jonain päivänä tulisi uskoon ja ehkäpä se on lähellä sillä unessakin paha väistyi ja kaatui. Aamen.
Kiitos taas mielenkiintoisista näyistäsi.
- KTSEiKirj
Minäkin olen saanut unessa vippaslahkoisuutta edustavan israelfanitusdemonin väistymään "Jeesuksen nimessä ja veressä" käskien!
- ksooeijdngmtyk
Ktse Sullakin on vielä mahdollisuus kääntyy Herran puoleen. :)
- Loppumaton_työ
KTS kirjoitti:
Minäkin olen saanut unessa vippaslahkoisuutta edustavan israelfanitusdemonin väistymään "Jeesuksen nimessä ja veressä" käskien!
Kun yksi juutalaisrottafanitusdemoni väistyy, niin seitsemän muuta vielä pahempaa tulee tilalle.
- sinettisormus1
Luin Kristian Sandin kirjaa; Elävän veden virrat, ja koin tämän kohdan tärkeäksi.
USKON JA EPÄILYKSEN VERTAAMINEN
Usko kunnioittaa Jumalaa ja pitää Hänen Sanaansa totena – epäilys häpäisee Jumalan kyseenalaistamalla Hänen sanansa.
Usko uskoo juuri sen, mitä Jumala on sanonut – epäilys esittää komentteja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.
Usko nojaa Sanaan – epäilys pyörii rauhattomana Sanan kieltämisen ja kyseenalaistamisen ympärillä.
Usko nostaa katseesi ongelmasta - epäilys kiinnittää katseesi ongelmaan.
Usko antaa sinun liikkua eteen-ja ylöspäin – epäilys jäädyttää sinut paikoillesi.
Usko osoittaa ulospääsyn – epäilys sanoo, ettei ole olemassa tietä ulos.
Usko sanoo: ”Se on helppoa – epäilys sanoo: ”Se on todella vaikeaa.”
Usko sanoo: ”Pystyn siihen” - epäilys sanoo: ”En pysty siihen.”
Usko sanoo: ”Jumala pitää huolen” - epäilys sanoo: ”Olen aivan yksin tässä asiassa”.
Usko sanoo: ”Jeesus teki sen kaiken Golgatalla” - epäilys sanoo: ”Vain minä voin ratkaista asian”.
Usko sanoo: ”Jumala valloittaa” - epäilys sanoo: ”Minut on valloitettu”.
Usko sanoo: ”Jumala on niin suuri” - epäilys sanoo: ”Ongelma on niin suuri.”
Usko on hedelmä, joka kasvaa Pyhän Hengen yhteydessä – epäilys on hedelmä, joka kasvaa epäilyksen, pelon, petoksen ja Jumalan vastustuksen hengen petollisessa ja ongelmallisessa yhteydessä.- sinettisormus1
... kannattaa muuten lukea tuo kirja ....
- Mistäostit
Mielenkiintoiselta vaikuttaa kirja.
- sinettisormus1
... se on minulla lainassa ...
- sinettisormus1
.. tässä linkkiä mistä voi esim. tilata...
http://www.kristiansandbooks.fi/kauppa/index.html - sinettisormus1
... ja tässä linkki ohjelmasta, jossa Kristiania haastatellaan. Todella vahva hengenmies.
Haastattelussa: Kristian Sand.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=13416 - sinettisormus1
Kun luin tuota kirjaa, huomasin sen olevan samalla hyvä mittari omasta uskostani, paljon jo tiesin mitä siinä kerrottiin, mutta paljon se vielä avasikin. Joissain kohtaa koin kuinka Pyhä Henki tuli ylle, niin oli vahvaa sanomaa. Ihminen jolta tämän käsiini sain, kertoi myös lukiessaan kokeneen Pyhän Hengen kosketusta.
- sinettisormus1
Aamu uus ikuinen.
https://www.youtube.com/watch?v=5QxJku8618M - sinettisormus1
Muutama vuosi sitten näin unen jossa uin todella sinisessä vedessä tai paremminkin sukelsin. Näin valtavan jäävuoren sukeltaessani ja se oli todella iso pinnan alla. Uin kuitenkin kohti tuota jäävuorta ja aina vain syvemmälle. Se oli kaunista ja pelottavaa yhtäaikaa. Jäisen sininen vesi ja tuo valtava jäävuori. Aika ajoin tuon unen muistan ja olen usein miettinyt sen tarkotusta, mutta nyt kun luin tuota Kristian Sandin kirjaa tuli sen sivuilta jotain vastaan , joka laittoi miettimään taas tuota unta. Koin että sen kautta Jumala puhui minulle, se oli aikoja kun aloin kasvaa ja syventymään uskossani. Tämä oli avaavaa tekstiä tuohon uneeni Kristianin kirjasta:
JÄÄVUORIVERTAUS: Näemme jäävuorista vain 10%. Loput 90% on piilossa pinnan alla. Kylmä vesi symboloi paholaisen kylmiä ja särkeviä töitä. Jäävuori puolestaan symboloi sydäntä ja elämää, jotka ovat olleet niin kauan pahojen henkien vaivaama, että ne on jäätyneet, toisin sanoen niiden liike ja virtaavuus on kadonnut. Sydän ja mieli eivät enää ole lämpimiä, vapaita, pehmeitä, nestemäisiä ja rentoja, kylmiä, kovia ja jäykkiä. Niiden elämää hallitseva tekijä ei ole veden pinnalla näkyvä vaan se, mikä pinnan alla on. 90% niiden ongelmista ja siitä, mikä niitä hallitsee, on piilossa pinnan alla. Ihmiset, joiden sydän ja mieli ovat jäässä, eivät voi nähdä vastauksia tarpeisiinsa ennen kuin henkien erottamisen lahja alkaa paljastaa noita syvällä piilossa olevia aiheita.- sinettisormus1
... jäävuori ....
http://cdn2.bigcommerce.com/server5000/hih1x/product_images/uploaded_images/iceberg.png?t=1432935079
- sinettisormus1
Tänä aamuna kun olin silmät kiinni rukouksessa, lausuin nämä sanat:
- "Siunattu olkoon sinun Israel, silmäteräsi..."
Yhtä aika minulle näytettiin kuva, jossa jostakin kasvista tuli esiin kuin nuoli, jonka pää eli nuoli osa oli terästään pyöreä ja kapeni lopussa teräksi, eli pyöreähköterä...
Mietin tuota näkyä ja koin sen kuvaavan vertauskuvallisesti, silmäterää.
Mekin, jotka Häneen, Herraamme Jeesukseen Kristukseen uskomme, ilman pientintäkään epäuskoa, saamme olla Hänen "silmäteränsä." Eläkää ja tehkää tekoja uskossa, vaikka näyttäisi, ettei teillä ole, millä asioita toteuttaa, lähtekää toteuttamaan niitä uskonne varassa, tietäen, että Herran voimassa teemme sen mikä on tehtävä.
Olkaamme siunattuja, me, Hänen silmäteränsä, Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Aamen.- sinettisormus1
... sain vielä tuon näkyni jälkeen toisenkin kuvan kun kyselin Herralta näyn tarkoitusta, mutta ensin ajattelin ettei se tarkoittanut mitään, mutta Herra näytti tämän päivän kuluessa että kyllä sillä oli tarkoituksensa:
- näin tumman miehen joka osoitti minua pyssyllä ja oli aivan edessäni."
Kun sitten aloitin tämän päivän keskustelut, ajattelin että tästä tulee hiljainen päivä, mutta toisin kävi. Herra näytti että hän oli valmistanut tämän päivän pöydän minulle vihollistemme eteen, aivan kuin Psalmi 23:5 sanotaan:
-"Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen."
Tämän päivän keskustelut olivat juuri tuota "vihollisen" edessä olemista. Tiesin jo etukäteen, että on niin turhaa eräisiin viestiin vastata, mutta jokin sai minut kuitenkin niin tekemään ja uskon sen olevan Pyhän Hengen ohjausta, sillä vaikka ihmisenä en saakkaan mitään aikaiseksi, niin Herra tekee työtään ja joskus se ottaa aikaa, mutta se minkä Jumala on päättänyt, se tulee tapahtumaan.
Aamen.
- sinettisormus1
Hannan kiitosrukous, kun Jumala oli vastannut hänen rukoukseensa
Sydämeni riemuitsee Herrasta,
Herra nostaa minun pääni pystyyn.
Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni,
sinun avustasi minä iloitsen.
Vain Herra on pyhä, ei ole toista,
meidän Jumalamme yksin on luja kallio.
Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän,
vie alas Tuonelaan ja nostaa sieltä.
Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden,
painaa maahan ja kohottaa.
Hän ylentää tomusta mitättömän
ja korottaa tuhkasta köyhän,
sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon
ja antaa heille kunniasijan.
Maan perustukset ovat Herran,
niiden varaan hän on laskenut maan.
Hän pitää huolen omiensa askelista,
mutta pahat joutuvat pimeyteen.
Omin voimin ei yksikään menesty.
1 Sam. 2:1-2, 6-9 - sinettisormus1
Jeesus tulee!!
https://www.youtube.com/watch?v=glrgqrQatro - sinettisormus1
HUOMAAT JUMALAN ANTAVAN SINULLE USKOA; KUN:
* Jumala koskettaa sydäntäsi ja antaa sille tietyn sanoman, lupauksen tai vakuutuksen. Silloin usko tulee sinuun.
*Yhtäkkiä tiedät sisäisessä ihmisessäsi, että jokin erityisen hyvä asia tapahtuu, koska Jumala välitti uskon siitä sinuun.
*Yhtäkkiä saat raskaan taistelun jälkeen keventävän uskon varmuuden. Silloin usko tulee sydämeesi.
*Rukouksesi siirtyy toivomisesta, uskomisen yrittämisestä ja ponnistelemisesta rauhaisaan vakuutukseen siitä että olet saanut Jumalalta sen, mitä olet rukoillut. Silloin usko on tullut sinuun.
* Sana, jonka olet Raamatusta lukenut, herää eloon Jumalan henkäyksestä. Jumala antaa sinulle uskon juuri siihen, minkä Hän on eläväksi tehnyt.
*Tiedät kuulleesi Jumalan äänen puhuvan juuri sinulle. Saat uskon siihen, mistä Hän on puhunut.
* Jokin kovasti haluamasi muuttuu toiveesta osaksi sisäistä vakuutusta ja sinulle kuuluvaa perintöä. Silloin sinulla on usko.
*Henkesi ei kykene hyväksymään inhimillistä tai fyysistä mahdottomuutta syyksi siihen, että Jumala ei tekisi sitä, mistä on puhunut. Silloin usko on tulossa sinuun.
*Opit sen, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Silloin usko on tulossa.
* Annat huonot uutiset Jumalan käsiin ja luotat lapsenomaisesti siihen, että Hän voi puuttua tilanteeseen. Silloin usko on tullut sinuun.
( Lainaus Kristian Sandin kirjasta; Elävän veden virrat) - Tuulah
kuulin eilen eräältä helena ilvekseltä kauhean asian, jonka Jumala oli hänelle puhunut. liekö totta se jää nähtäväksi. eihän kyllä mikko repostakaan uskottu 30-luvulla, kun se meni julistamaan kirkkoihin ja kaduille että venäläinen tulee.
- sinettisormus1
Hei Tuula, kiva nähdä sinuakin. Voitko valaista tuota Jumalan sanomaa, vai haluatko pitää sen, vahvistumista odotellen?
- sinettisormus1
Tästä lehdestä löytyy haastattelu Helena Ilveksestä, onko kyseessä sama henkilö?
http://www.uusielama.net/images/ue4_14.pdf - Tuulah
sinettisormus1 kirjoitti:
Hei Tuula, kiva nähdä sinuakin. Voitko valaista tuota Jumalan sanomaa, vai haluatko pitää sen, vahvistumista odotellen?
no jos tätä ei lukisi miljoona ateistia, niin puhuisin. pitäisin mielellään vielä itselläni sisällön. kaikkihan me tiedämme nuo venäjän profetiat ja se nyt sitten koskee niitä asioita. odotellaan. kyllä se median kautta kuitenkin tulee ilmi, jos profetia totta.niinistö kyllä asian ilmoittaa jos se pitää paikkaansa. siunausta sinullekkin sinetti.
- Tuulah
sinettisormus1 kirjoitti:
Tästä lehdestä löytyy haastattelu Helena Ilveksestä, onko kyseessä sama henkilö?
http://www.uusielama.net/images/ue4_14.pdfjuuri sama helena ilves on kyseessä.
Laita Tuula se Pihon postilaatikkoon, niin se julkaisee. Voin minäkin julkaista mutta Piho kerää noita profetioita joten hänellä on omanlaisensa lukijakunta. Varmaan osin sama ku mullakin kummiski.
http://www.jouko-piho.fi/
http://www.pelastussanoma.fi
Kummastaki löytyy sivustolta postilaatikon osoitteet.- sinettisormus1
Tuulah kirjoitti:
juuri sama helena ilves on kyseessä.
Luin tuon Helenan elämän kertomuksen, ja on todella vahva Jumalan Profeetta, hän on saanut kokea mahtavia Jumalan ihmeitä. Siunausta Tuula! Kuin myös Jarmo!
- Tuulah
sanompas vain, että suunnatkaa katseenne niinistöön, mitä se sanoo. se on sisältö, mitä ilves eilen puhui.
- sinettisormus1
... ollaan avoimia sanoman suhteen ja olkaamme rukouksessa, jotain tällaista olen ounastellut .... Jeesuksen Kristuksen nimeen!
- Tuulah
siitä nousisi niin iso kohu, että en ala sisältöä tässä sanomaan. ja jos se ei ole sitten vielä jumalasta se sisältö, jonka Ilves saanut, niin uskovia vastaan tulisi kauhea syyttely, miksi pelotellaan ihmisiä turhilla asioilla.
- sinettisormus1
... ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, joskus joutuu käyttämään viisautta ja ymmärrystä, mitä antaa jakoon, mutta pitää muistaa myös ettei anna turhaa valtaa ihmispelollekkaan, eli sille että miettii mitä muut sanoo, se mitä Helena on saanut voi olla varoitus, näin ymmärrän, ja siksi onkin tärkeintä rukoilla Suomen puolesta ja päättäjien puolesta.
Saatat olla oikeassa... profetia vaan on aina sellainen jota ei saa kaivaa maahan, vaan se pitää jakaa. Se kannattaa jakaa vaikka sitten tuttavien kesken, koska Jumala on suunnitellut kaiken. Jos joku kertoo minkä Pyhä Henki on tuonut julkaistavaksi, niin onhan se selvää että vastuu on Jumalan, eikä sen joka sen kertoo.
- sinettisormus1
... tuokin on niin totta, Jarmo, profetia ei ole tarkoitettu itselleen säilytettäväksi vaan jaettavaksi, että voimme ottaa tuon esim. varoituksen vastaan, kaikesta huolimatta.
- Tuulah
pelotella siis en halua. sisältö tuosta profetiasta olisi ollut se, että niinistö lupaisi lapin venäläisille. aika määriä ei ole mistä antaa, milloin tapahtuisi.
- sinettisormus1
... tuollainen ajatus on käynyt minunkin mielessäni, se että suomi tulee itse salaa luopumaan omastaan, sodan pelossa .... ja juuri tuo lappi oli se mikä nousi mieleeni, en tiedä oliko se tiedonsanoja vai omaa intuutiota.... pitää muistaa että tuo on varmaankin varoitus, että noin voi tulla käymään joten voimme nyt alkaa rukoilemaan tuon asian puolesta, ettei se toteudu, että Sinä Jumala olet Vahvasti meidän puolellamme, minä rukoilen että tämä kansa nousee vahvana rukoukseen tuon asian puolesta, että Herra varjelee meidät.
Aamen.
- sinettisormus1
Näky- Suomen kohtalo, korjattu tekstitys.
https://www.youtube.com/watch?v=H3vQqn9pi50
Sopii hyvin tuohon Helena Ilveksen saamaan sanomaan. Ja aika voi olla pian, sillä Ukrainan kohdalla profetia jo toteutuu...Toi on se jonka tän profetian saaja, Kirsi-Marja itte lähetti mulle joskus 9.6. jonka sitte mun kaveri tekstitti ja siihen tuli muutama virhe. Sen jälkeen tehtiin korjailut ja siks toi teksti on siellä koska liikkeelle lähti virheellinenkin versio. Lopuksi lähetin Kirsi-Marjan pyynnöstä tuon Piholle joka sen julkas.
Ai niin, jos joku haluaa imuroida ton Kirsi-Marjan videon niin se löytyy tuolta:
http://www.pelastussanoma.fi/FTP/Suomen_kohtalo_KirsiMarja_Aho_1986.mp4
Sen koko on 50mb- sinettisormus1
.... alunperin sen sinun sivuilta löysinkin ....
- InhottavaRealisti
Jarmo. Lienet selvillä siitä, että mainostaminen on täällä kielletty. Se koskee jopa Sinun sivustoasikin!
- sinettisormus1
Pihon sivulle on tullut juuri tällainen Sanoma:
24.6.2015
Tuuli Rintasen 24.6.2015 saama sanoma
Sain alla olevan viestin rukouksessa Herralta tänään.
"Katso, Minä rankaisen tätä maata puolella ja puolella siitä rangaistuksesta, mikä oli tuleva kansan päälle. Sano tämä julkisesti."
Pyysin varmistusta viestille:
"Katso, tämä maa saa armon sen mukaan, mitä ovat täyttäneet rukouksin Minun astiaani taivaassa."- sinettisormus1
.... sopii hyvin yhtälöön .... Rukoilkaa! Tämä on vielä varoituksen muodossa.
- sinettisormus1
Synnintunnustus
Herra, maailmamme on täynnä vääryyttä ja väkivaltaa.
Kuulemme siitä joka päivä,
mutta emme haluaisi tunnustaa,
että olemme itsekin osallisia siihen ja siksi myös syyllisiä.
Usein olemme antaneet vääryyden tapahtua,
vaikka olisimme voineet estää sen.
Usein olemme vaienneet,
kun olisi pitänyt puhua.
Usein olemme vain puhuneet,
kun olisi pitänyt toimia.
Jumala, me tunnustamme syyllisyytemme ja pyydämme:
Armahda ja auta meitä.
Älä katso pahuuttamme,
välinpitämättömyyttämme ja velttouttamme.
Katso Poikaasi Jeesusta Kristusta,
joka on kuolemallaan voittanut pahan vallan
ja hankkinut meille anteeksiantosi.
Herra armahda Suomen kansaa,
ole meille armollinen.
Aamen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845