Professori Puttosen mukaan Suomen ei kannata odottaa, että Kreikka maksaa takaisin velkojaan.
– Parhaassa tapauksessa Suomi joutuu kärsimään vain noin kuuden miljardin euron rahalliset tappiot. Rahoja ei koskaan tulla saamaan takaisin. Se olisi paras skenaario. Rahaongelmista selviää rahalla, mutta huonompia skenaarioita on vaikka mitä.
-Saksan kenties vaikutusvaltaisin ekonomisti Hans-Werner Sinn kertoi Kreikan saaneen tähän mennessä rahaa yhteensä noin 325 miljardia euroa ja hänen mukaansa noin komanneksen siitä kreikkalaiset ovat käyttäneet velkojensa maksuun, kolmannes on mennyt kulutukseen ja kolmannes on kärrätty maasta ulos, parempaan talteen.
Se siitä, mikäli farssin annetaan jatkua, tulee suhde olemaan edelleen suunnilleen sama.
– Parhaassa tapauksessa Suomi joutuu kärsimään vain noin kuuden miljardin euron rahalliset tappiot. Rahoja ei koskaan tulla saamaan takaisin. Se olisi paras skenaario. Rahaongelmista selviää rahalla, mutta huonompia skenaarioita on vaikka mitä.
-Saksan kenties vaikutusvaltaisin ekonomisti Hans-Werner Sinn kertoi Kreikan saaneen tähän mennessä rahaa yhteensä noin 325 miljardia euroa ja hänen mukaansa noin komanneksen siitä kreikkalaiset ovat käyttäneet velkojensa maksuun, kolmannes on mennyt kulutukseen ja kolmannes on kärrätty maasta ulos, parempaan talteen.
Se siitä, mikäli farssin annetaan jatkua, tulee suhde olemaan edelleen suunnilleen sama.
Vastaukset 9
Vanhimmat
rahoilla on Urpilaisen takuudet !
SDP jo myi puoluetoimistonsa.
Sieltäkään ei saada vakuuksia.
ne osaa, hukataan omaisuus ettei voi ulosmitata..
”Vakuus”huijaus: Urpilainen ja Katainen ostivat 880 miljoonan euron ”vakuudet” kreikalta lainaamalla kreikalle ERVV:n kautta 800 miljoonaa euroa ylimääräistä!
Useimmilta jäi kuitenkin huomaamatta että samaan aikaan kun tuli tieto Urpilaisen neuvottelemista 880 miljoonan vakuuksista niin tuli tieto että suomen osuus kreikan toisesta pelastuspaketista nousee heinäkuussa ilmoitetusta 1,4 miljardista 2,2 miljardiin.
Nekin jotka huomasivat suomen osuuden nousun 2,2 miljardiin eivät kiinittäneet siihen sen enempää huomiota vaikka minulle ainakin pisti heti silmään että nousu 1,4 miljardista 2,2 miljardiin on 800 miljoonaa eli melkein sama summa kuin Urpilaisen saamat ”vakuudet”.
Mistä tämä 800 miljoonan nousu johtuu ja luin Valtionvarainministeriön tiedotteeseen vakuuksista ja Talouselämän aiheesta tekemän jutun tarkasti.
Talouselämän jutussa valtionvarainministeriön virkamies Martti Salmi selitteli tiistaina 4.10 vakuusratkaisusta kertovassa taustatilaisuudessa suomen osuuden yhtäkkistä nousua kreikan toisessa pelastuspaketissa heinäkuun 1,4 miljardista nykyiseen 2,2 miljardiin sillä että ”Kreikan talouden näkymien synkkenemisen vuoksi maa tarvinnee odotettua suuremman lainapaketin”.
Tämä pisti silmääni koska luen paljon kansainvälistä talousmediaa, enkä muistanut nähneeni missään niistä juttua siitä että kreikan toisen pelastuspaketin kokoa oltaisiin kasvattamassa heinäkuussa sovitusta 109 miljardista joten kävin läpi Reutersin ja Bloombergin enkä löytänyt mitään uutisia joissa oltaisiin puhuttu kreikan toisen pelastuspaketin koon kasvattamisesta ja sitten Bloombergilla silmiini osui juttu jossa kreikan valtionvarainministeri Venizelos puhuu Bloombergille 4.10 edelleen kreikan toisesta pelastuspaketista 109 miljardin pakettina vaikka suomessa valtionvarainministeriön virkamies Martti Salmi puhuu täysin päinvastaista niinikään 4.10.
Suomen osuus kreikan toisesta paketista nousi heinäkuussa ilmoitetusta 1,4 miljardista 800 miljoonalla 2,2 miljardiin eli prosentteina 57% (0,8/1,4=0,57) ja jos suomen osuus olisi noussut kreikan toisen pelastuspaketin koon kasvamisen vuoksi niin silloin kreikan toisen pelastuspaketin koon olisi pitänyt nousta heinäkuussa ilmoitetusta 109 miljardista niinikään 57% eli sen uuden koon pitäisi olla 171 miljardia (109*0,57=62 ja 109+62=171)
Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen ovat nostaneet suomen osuutta kreikan toisesta 109 miljardin pelastuspaketista 800 miljoonalla eurolla saadakseen vastineeksi 880 miljoonan euron näennäiset vakuudet eli koko neuvottelumenestys ja saadut ”vakuudet” ovat täyttä kusetusta.
Urpilainen ja Katainen ovat tällä halunneet pelastaa kasvonsa ja peittää täydellisen epäonnistumisensa molempien luvattua hallitusohjelmassa täydet vakuudet ja Urpilaisen vielä huijattua yli 500 000 äänestäjää eduskuntavaaleissa lupaamalla äänestäjille täydet vakuudet.
Kalliiksi tulee Suomelle Eurostoliitto
Urpilainen ja Katainen ovat menettäneet täysin poliittisen uskottavuutensa sillä näin röyhkeää kusetusta ei ole ollut sitten 90-luvun laman ja siihen liittyvän politiikan.
SDP ja Kokoomus puolueina ansaitsisivat ”vakuus”huijauksestaan ja suomen kansalle päin naamaa valehtelustaan isomman kannatusromahduksen kuin mitä keskusta koki viime vaaleissa.
Kun olemme tajunneet että Urpilainen ja Katainen maksoivat 880 miljoonan ”vakuuksista” 800 miljoonaa niin tarkoittaako se että suomi nyt sai sentään 80 miljoonaa? Ei tietenkään! Muistellaanpa niitä ehtoja joihin suomi suostui saadakseen Urpilaisen ja Kataisen ”vakuudet” eli suomi maksaa koko EVM:n alkupääoman eli 1,44 miljardia kerralla kun muut maksavat sen 5 vuodessa. Tästä tulee suomelle korkotappiota 280 miljoonan euron tasaerillä ja 3% korolla laskettuna (jota valtionvarainministeriön paperissa pidetään AAA-maiden papereiden keskimääräisenä korkona) seuraavasti ((280*0,03) + (280*0,06) + (280*0,09) + (280*0,12) = 8,4+16,8+25,2+33,6=84 yksinkertaistettuna ilman korkoa-korolle) eli kun korkotappio 84 miljoonaa lasketaan niin näyttää siltä että Urpilainen ja Katainen ovat kuukausien neuvottelemisella saaneet 4 miljoonan lisätappion suomalaisille (80-84= -4) .
Uutisissa näytetään kuinka kreikkalaiset tyhjentää tilejään ja Ekp
antaa tilalle eurooppalaisten veronmaksajien rahaa.
Taitaisi olla parempi itsekin käydä nostamassa rahat sukanvarteen.
Tämä kaikki oli tiedossa jo ennen kuin euroon siirryttiin,että pienet reunamaat tässä tulevat kärsimään.
Irlanti.Portugal,Kreikka,Suomi.
Kannattaa lukea kirja Euroopan mätä sydän,jonka kirjoittanut Bernard
Connolly joutui lähtemään euroryhmästä kun julkaisi sen.
Kusetus haluttiin viedä läpi vaikka väkisin,siksi ei meilläkään uskallettu
järjestää kansanäänestystä asiasta kun oli tärkeämpi,että Lipposesta
tulisi Euroopan johtaja. Vaan ei tullut,kuinka ihmisillä jopa pienen
kansan edustajalla voikin olla noin suuret luulot itsestään
Nälänhätä, puhtaan juomaveden puute, tartuntataudit ja totaalinen köyhyys on aivan muualla kuin Suomessa, ja tulee jatkossa olemaan.