Kreikkalaiset ökyilevät, kuin Halonen

Ovat harmissaan erityisesti siitä, ettei neuvotteluissa tunnuta pääsevän eteenpäin, vaikka ne vievät valtavasti aikaa ja aiheuttavat suuria matkustuskustannuksia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288378251296.html
Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) totesi maanantaina, että viimeisin Brysselissä pidetty valtiovarainministerien Kreikka-kokous tuntui lähinnä lentomailien tuhlaamiselta.

Itävallan valtiovarainministeri Hans Jörg Schelling oli samoilla linjoilla.

- Jossain vaiheessa meidän on päätettävä, kuka maksaa matkustelumme, Schelling sanoi.

Kansalliset delegaatiot saavat vuotuisen palkkion Eurooppa-neuvostolta rahoittaakseen matkansa ja majoituksensa huippukokouksissa.

Vaikka rahaa on sallittua käyttää niin paljon kuin tarpeen, ovat maiden edustajat turhautuneita liialliseen rahankäyttöön vaikeassa taloustilanteessa. He huomauttavat rahan loppuvan jossain vaiheessa.

Kreikkalaiset ökyilevät

Kreikkalaisjohtajat eivät juuri tunnu piittaavan kulujen suuruudesta.

Brysseliin he lensivät myöhään sunnuntaina hallituksen suihkukoneella, eivätkä kaupallisella lennolla. Kreikan hallituksen lähde perusteli järjestelyä joustavuussyillä.

Kreikan ministerit käyttävät tavallisesti kaupallisia lentoja edustusmatkoillaan.

Kreikan delegaatio asuu Brysselissä hotellissa, jossa tavalliset huoneet maksavat 300-500 euroa yöltä. Hotelli on isännöinyt muun muassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.

Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė ilmaisi maanantaina pettymyksensä kreikkalaisten ökyilyyn.

- Kreikan hallitus haluaa yhä juhlia, mutta laskut jäävät muiden maksettaviksi
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa"

Kreikka ei tule maksamaan mitään. Kaikki on vaan suurta teatteria, jolla tyhmiltä imutetaan rahat.

Äänestä

Kuin Halonenkin
-haluaa yhä juhlia, mutta laskut jäävät muiden maksettaviksi

Äänestä

on maa joka maksaa velkansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vasemmisto_tuhlailevaa kirjoitti:

Ovat harmissaan erityisesti siitä, ettei neuvotteluissa tunnuta pääsevän eteenpäin, vaikka ne vievät valtavasti aikaa ja aiheuttavat suuria matkustuskustannuksia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288378251296.html
Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) totesi maanantaina, että viimeisin Brysselissä pidetty valtiovarainministerien Kreikka-kokous tuntui lähinnä lentomailien tuhlaamiselta.

Itävallan valtiovarainministeri Hans Jörg Schelling oli samoilla linjoilla.

- Jossain vaiheessa meidän on päätettävä, kuka maksaa matkustelumme, Schelling sanoi.

Kansalliset delegaatiot saavat vuotuisen palkkion Eurooppa-neuvostolta rahoittaakseen matkansa ja majoituksensa huippukokouksissa.

Vaikka rahaa on sallittua käyttää niin paljon kuin tarpeen, ovat maiden edustajat turhautuneita liialliseen rahankäyttöön vaikeassa taloustilanteessa. He huomauttavat rahan loppuvan jossain vaiheessa.

Kreikkalaiset ökyilevät

Kreikkalaisjohtajat eivät juuri tunnu piittaavan kulujen suuruudesta.

Brysseliin he lensivät myöhään sunnuntaina hallituksen suihkukoneella, eivätkä kaupallisella lennolla. Kreikan hallituksen lähde perusteli järjestelyä joustavuussyillä.

Kreikan ministerit käyttävät tavallisesti kaupallisia lentoja edustusmatkoillaan.

Kreikan delegaatio asuu Brysselissä hotellissa, jossa tavalliset huoneet maksavat 300-500 euroa yöltä. Hotelli on isännöinyt muun muassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.

Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė ilmaisi maanantaina pettymyksensä kreikkalaisten ökyilyyn.

- Kreikan hallitus haluaa yhä juhlia, mutta laskut jäävät muiden maksettaviksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu