Miksi exFAT sotkee muokkausaikoja?

Huomasin, että useiden tiedostojen muokkausaikoihin tulee 1-2 sekuntia lisää, kun ne kopioi exFAT-kovalevylle, samaan tapaan kuin FAT32-muistille. Olen käyttänyt kopiointiin Fastcopy-ohjelmaa, joka säilyttää alkuperäiset ajat. Luomisaika ei muutu, tai en ole ainakaan huomannut sitä. exFAT tallentaa ajat 10 ms tarkkuudella, joten 1 sek muutoksia pitäisi olla vain n. 1 % tiedostoista eikä yhtään 2 sek muutosta.

exFAT-formatoitua kovalevyä ajattelin käyttää valokuvien ja videoiden arkistointiin, jolloin sitä voisi käyttää PC:n lisäksi Macbookilla. Samat tiedostot on edelleen ainakin PC:llä (sisäisellä levyllä) ja toivoisin tiedostojen muokkaus- ja luontiaikojen pysyvän täsmälleen samoina myös kopiolla. NTFS-levylle Fastcopylla kopioimalla kaikki kansiopäivämääriä myöten säilyvät muuttumattomina.

Käyttöjärjestelmänä on Windows 7 64bit ja levy on muistaakseni formatoitu samalla systeemillä viime vuonna. Muokkausaika vaihtuu sekä Fastcopylla että Windowsin omalla drag&drop kopioinnilla.

Tiedän että tämä on aika turhaa pilkunnussimista, mutta olisin kiitollinen, jos joku voisi vahvistaa "ongelman" omalla koneellaan.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastaan sitten itselleni. Tarkemmin kun googlasin, niin todellakin näyttää olevan muokkausajalle MS-DOS:sta periytyen vain 2 sek tarkkuus. Ainoastaan luomis- ja käyttöajalle on 10 ms data lisätty. Microsoft on pitänyt määritelmät niin salaisina, että Wikipediassakin on virhe eikä asiaa kerrota monella virallisemmallakaan sivulla.

Ehkä tän epätarkkuuden kanssa voi elää. :) Ihmettelen kyllä suuresti, miksi historiallisia DOS-kauden jäänteitä raahataan edelleen uusissa määritelmissä mukana. Kyllä millisekuntien tarkkuus olisi monessa käyttötarkoituksessa hyödyllinen. Esim. samaan aikaan kuvattujen videoiden, kuvan- ja äänen synkronointi, nopeuden laskeminen peräkkäin otetuista kuvista ja vaikka mitä. Olisi edes unix-maailman kanssa yhteensopiva aikaleima, mutta kun ei niin ei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä_mättää kirjoitti:

Huomasin, että useiden tiedostojen muokkausaikoihin tulee 1-2 sekuntia lisää, kun ne kopioi exFAT-kovalevylle, samaan tapaan kuin FAT32-muistille. Olen käyttänyt kopiointiin Fastcopy-ohjelmaa, joka säilyttää alkuperäiset ajat. Luomisaika ei muutu, tai en ole ainakaan huomannut sitä. exFAT tallentaa ajat 10 ms tarkkuudella, joten 1 sek muutoksia pitäisi olla vain n. 1 % tiedostoista eikä yhtään 2 sek muutosta.

exFAT-formatoitua kovalevyä ajattelin käyttää valokuvien ja videoiden arkistointiin, jolloin sitä voisi käyttää PC:n lisäksi Macbookilla. Samat tiedostot on edelleen ainakin PC:llä (sisäisellä levyllä) ja toivoisin tiedostojen muokkaus- ja luontiaikojen pysyvän täsmälleen samoina myös kopiolla. NTFS-levylle Fastcopylla kopioimalla kaikki kansiopäivämääriä myöten säilyvät muuttumattomina.

Käyttöjärjestelmänä on Windows 7 64bit ja levy on muistaakseni formatoitu samalla systeemillä viime vuonna. Muokkausaika vaihtuu sekä Fastcopylla että Windowsin omalla drag&drop kopioinnilla.

Tiedän että tämä on aika turhaa pilkunnussimista, mutta olisin kiitollinen, jos joku voisi vahvistaa "ongelman" omalla koneellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu