Kävin eilen katsomassa the National Treasuren. Varoituksen sana, hyvät ystävät ja kylänmiehet: leffa on täysi paska.
Juoni on kaavamainen, ennalta arvattava ja avuton (kuten kaikissa leffoissa, missä on N. Cage jossakin roolissa). Jokaisen henkilön läpi leffan kestävän ohuen roolin voi arvata puolen minuutin esiintymisen perusteella. Lisukkeena on vielä amerikkalaista kansallispaatosta niin että varmasti piisaa. Kyllähän minä sen jo leffan nimestä tiesin, mutta ajattelin kuitenkin kestäväni sitä pieninä annoksina. Annokset olivat kuitenkin riittäviä. Vapaamuurarien vuosituhantiset hyvät pyrkimykset olivat myös elokuvan yhtenä kompuroivista teemoista. Mistähän on tähän tekeleeseen rahoitusta saatu?
Nicolas Cage (niin, kuvittelin, että ehkä hänkin saisi edes yhden hyvän roolin tekaistua, mutta ei) on huonompi kuin koskaan, ja naispääosa (joku pimu) oli täysin sieluton esitys. No, lopussahan se eksplisiittisesti ilmaistaan mistä tässä naisroolissa oli kysymys: se on se tyttö jonka sankari tarinan lopussa saa. Hienoa. Onneksi olkoon hienosta roolista. Muita suorituksia en edes viitsi kommentoida. Eikö tällä elokuvalla ollut ohjaajaa? Eikö kukaan ole puuttunut näihin "näyttelijäsuorituksiin" missään vaiheessa?
Yhteenveto: amerikkalaiselle yleisölle suunnattu ja voiton maksimointiin tehty masentava ja vaivaannuttava kaksituntinen. Häpesin elokuvan tekijöiden puolesta. Jos ei olisi ollut kaljaa mukana niin olisin lähtenyt kesken esityksen.
Jos joku on nähnyt yhdenkin hyvän Cage-leffan niin kertokaa.
National Treasure
6
585
Vastaukset
- ammattilainen
viitaten lopun kysymykseesi: 8mm
Katsopa Bringing out the dead.
Nicholas Cage tekee hyvän roolin loppuunpalaneena ambulanssikuskina. Tosin Tom Sizemore ja Ving Rhames varastavat shown vieläkin hullumpina lanssikuskeina.- Eternal
City Of Angels, The Family Man
- Entäs tämä?
Leaving Las Vegas-leffassa Cage teki (mielestäni) varsin hyvän roolin itsetuhoisena alkoholistina.
- Eternal
Hei, ei näyttelijöiden tarvitse olla huonoja, vaikka itse elokuva olisikin paska. Eivät ne näyttelijät niitä käsikirjoituksia kirjoita, ainakaan yleensä. Olisi kiva, kun mainitsisit lisää noita elokuvia, missä on Cage sekä:"kaavamainen, ennalta arvattava ja avuton" juoni. Itse en kovin monta sellaista löydä...
Ja mikä siinä Cagessä oli huonoa? Voisit vähän valaista asiaa paremmin."on huonompi kuin koskaan" on vähän turhan lyhyesti kommentoitu. - Baxter
Eli Vampire's kiss. Tehty joskus 80-luvun puolivälissä. Näin tämän joskus lukioaikoina ja silloin ainakin vaikutti aika fiksulta pätkältä. Sangen mielenkiintoinen versio vanhoista vampyyrimyyteistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2182498Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32109Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171847- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831495Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671170
- 251121
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731006