JC:llä vakava mielenterveysongelma?

Olen parin viimeisen viikon aikana seurannut tällä palstalla käytyjä keskusteluja todennäköisyydestä. Hämmentävintä niissä on se, että nimimerkkiä 'JC__' käyttävä keskustelija kirjoittaa kommentteja, jotka ovat järjestään yksinkertaisesti silkkaa tuubaa. Siis mikä ihme saa keskustelijan väittämään järjettömästi jotain täysin matematiikan vastaista? Tai sitten vääristelemään sitä mitä muut keskustelijat kirjoittavat?

Olen syvästi huolestunut hänen puolestaan.

Siis oikeasti ei kai kukaan normaalilla järjenjuoksulla varustettu ja henkisesti tasapainoinen ihminen käyttädy tuolla tavoin?

Lähipiirissäni on eräs henkilö, jonka käyttäytymisessä oli hyvin samankaltaisia piirteitä. Lopulta hänellä todettiin skitsofrenia, joka vaati sairaalahoitoa.

Kysymys kuulukin nyt, että jos JC__ ei ole pelkkä trolli niin onko mitään keinoa auttaa häntä?

Tietenkin jos hän on oikeasti kreationisti niin silloin hän on kaiken maallisen avun ulottumattomissa oleva jehovahiivainen vajakki.

Mjuahahhaaa ahahaaahahah haaaaaa.
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Assiantuntijjan mielipiteenä toteaisin, että JC on persoonallisuushäiriöinen uskovainen, joka haluaa ilkeillä itseään huomattavasti älykkäämmille evoille - joita palstan evot järjestään ovat. Hänen luonnolleen ja itsetunnolleen käy se, että hän on jatkuvasti väärässä.

Äänestä
  • Jeesus sanoi ettei terveet tarvitse parannusta vaan sairaat. Jyrbän sairaus etenee kohti fataalia huipentumaa. Uskon että Jyrbä kokee syvää masennusta ja ahdistusta tiedostaessaan oman toivottoman tilanteensa. Me korkean evomoraalin omaksuneet emme tarvitse parannusta emmekä näin ollen tarvitse myöskään parantajaa eli Jeesusta.
    Jeesus ehkä kerkeää parantaa Jyrbän ja muutaman muunkin eksyksissä olevan kreationistin jos vain haluaa. Toisaalta ei taivaassa yhtä Jyrbää kauaa kaipailla.

    Äänestä

  • Jyrbänvelipuoli kirjoitti:

    Jeesus sanoi ettei terveet tarvitse parannusta vaan sairaat. Jyrbän sairaus etenee kohti fataalia huipentumaa. Uskon että Jyrbä kokee syvää masennusta ja ahdistusta tiedostaessaan oman toivottoman tilanteensa. Me korkean evomoraalin omaksuneet emme tarvitse parannusta emmekä näin ollen tarvitse myöskään parantajaa eli Jeesusta.
    Jeesus ehkä kerkeää parantaa Jyrbän ja muutaman muunkin eksyksissä olevan kreationistin jos vain haluaa. Toisaalta ei taivaassa yhtä Jyrbää kauaa kaipailla.

    Häh. Enköhän minä liene palstan iloisin heppu. Ainakin minua naurattaa ihan koko ajan evokkien roska-dna sekoilut.

    Äänestä

  • jyyrrri kirjoitti:

    Häh. Enköhän minä liene palstan iloisin heppu. Ainakin minua naurattaa ihan koko ajan evokkien roska-dna sekoilut.

    Ehkä. Hulluna on hyvä olla ja tietämättömyys on autuus.
    Oletko huomannut, miten iloisia tyyppejä monet kehitysvammaiset ovat?

    Äänestä

  • jyyrrri kirjoitti:

    Häh. Enköhän minä liene palstan iloisin heppu. Ainakin minua naurattaa ihan koko ajan evokkien roska-dna sekoilut.

    Ainakin olet gay, eli iloinen

    Äänestä

  • Huolestutettunavainen kirjoitti:

    Ainakin olet gay, eli iloinen

    Toden totta. Glad to be Gay ♪♫♫♪

    Äänestä

  • ÄÄh, rupea gigoloksi mieluummin, tai tulee Suomeen sukupuutto kohta kaikille, meille hulluille se ainakin kai tulee, valitettavasti. Gay-hommat ei ruumiita lisää, vaikka henki lisääntyy kyllä homopuheilla paremminkin, kuin naisille puhuessa? Naisesta, puheistaankin, löytyy aina vittu, ja kaikki muuttuu samantien, "olemattomaksi".... Mutta kun miehille puhuu, maskuliininen henki kasvaa jatkuvasti. Tämän vuoksi Jeesus ei kulkenut naisten vaan miesten seurassa. Jeesuksen seksuaalisesta suuntaumuksesta minulla ei ole varmuutta, koska hän oli Herra. Herrahan voi olla lähes transukin, jos joutuisi sellaisenkin kohtaamaan ja pelastamaan Hellvetiltä.... Helvetti on vain se, että paljastatte syntinne saatanalle. Ei täällä suomi24:ssa syntien paljastaminen ole "Helvetti", vaan se että jäätte omaan päähänne ja sydämenne tunteeseen tuskissanne kaiken salaamaan. Minulla ei olisi tuskia, jos en joutisi silloin tällöin lähes väkipakolla ottamaan psyykelääkettä, joka toisaalta vie tuskat, mutta iskee ajoittain sitten päinvastoin, eli sen tuskan jälkeen on aina liian helppo fiilis....

    Äänestä

Meinaat siis, ettei lause: "Varman tapahtuman eli tapahtuman, jota vastaavat kaikki tapahtuma-avaruuden alkiot, todennäköisyys on 1", pidä paikkaansa?

Äänestä
  • Katos katos multinikki sössöttää.

    Turha kieroilla. Avaaja ei taatusti meinaa sitä eikä kukaan muukaan. Kukaan ei ole kiistänyt että P(Ω) = 1. Sehän on yksi todennäköisyyden aksioomista.

    Multinilkki on esittänyt lukemattomia matematiikan vastaisia valheita. Keskeisin valhe on tietenkin se todennäköisyysmatematiikan vaistainen aivopieru, että satunnaiskoe suoritettaessa ei aina toteudu yksi sen alkeistapahtumista, joista kunkin todennäköisyys on 1/N.

    Äänestä

  • Joo, hei, ei välttämättä toteudu, jos yrityskertoja ei ole riittävästi.

    Äänestä

JC on henkisesti sairas. Ei kukaan normaali, henkisesti tasapainoinen ihminen kieroile ja valehtele kommentista toiseen kuten JC. JC muistuttaa monessa suhteessa jyrbä. Lievätkö sitten J & J vähintään veljeksiä?

Äänestä

JC on selvästikin kateellinen itseään älykkäämmille eikä voi kestää sitä että hänet osoitetaan olevan väärässä. Siksi hän mieluummin on epärehellinen kuin tunnustaa rehdisti olevansa väärässä.

Äänestä
  • Luulenpa että olet varsin oikeassa. Ja varsin monihan tuon päätelmän havaintojensa perusteella on tällä palstalla tehnyt ja ilmaissut.

    Äänestä

"...uskovainen, joka haluaa ilkeillä itseään huomattavasti älykkäämmille evoille..."

Älykkyyttäni on turha epäillä, kuulun ylimpään desiiliin tässä suhteessa. Toki tunnen itseäni älykkäämpiä henkilöitä, mutta heidän älystään en ole kateellinen. Itse asiassa eräskin epäilemättä huippuälykäs ystäväni (6L korkein pistein, menestys matematiikkakilpailuissa, RUK:ssa, liikkeenjohdon konsulttina kv. huipputoimistossa, jne.jne.) elää varsin outoa elämää. Taloudellisesti toki hyvinkin menestyksekästä, mutta ihmissuhteiden osalta ja henkisesti ilmeisen köyhää elämää. Materialistinen ja hedonistinen elämäntapa näkyy käyvän kovin raskaaksi pidempään jatkuessaan.

Hyvin korkea älykkyys ei ole läheskään aina siunaukseksi.

Palstan evoista olen pitänyt vertaisinani vain nimimerkkejä Heh! ja illuminatus. Kumpikin heistä on käytännössä jättänyt palstan, koska evolutionismilla saatikka evomatematiikalla on täällä kovin tukalat oltavat.

Palstan luovin ajattelija on epäilemättä kvasi.

Äänestä
  • Kiitos että tulit tähän keskusteluun itse todistamaan oman persoonallisuushäiriösi, johon kuuluu pelkästään kommenttisi perusteella omahyväisyys.

    Ja tokihan älykkyyttäsi ja konginitiivisia toimintojasi on syytä epäillä, jos olet vuosien ajan esittänyt matematiikan vastaisia typeryyksiä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/11628723#comment-0 ja http://keskustelu.suomi24.fi/t/13641113

    Ja epärehellisyyttäsihän meidän palstalaisten ei sitten tarvitse epäillä ollenkaan. Olet todistettavasi jumalasi nimeen valehteleva kieroileva ketku: http://keskustelu.suomi24.fi/t/12029668

    "Palstan luovin ajattelija on epäilemättä kvasi."

    Myönnettäköön, että hän on melko luova esittäessään huvittavia hörhöilyjään.

    Äänestä

  • Älykkyytesi ei ole kuitenkaan niin korkealla tasolla, että pystyisit vetämään 100-0 porukoita. Mielikuvitukselliset luovat tarinoinnit paljastaa itse itsensä, halusit tai et. Rivien välistä paistaa aina se todellinen luonne.

    Äänestä

  • Psilosybiinisoppa kirjoitti:

    Älykkyytesi ei ole kuitenkaan niin korkealla tasolla, että pystyisit vetämään 100-0 porukoita. Mielikuvitukselliset luovat tarinoinnit paljastaa itse itsensä, halusit tai et. Rivien välistä paistaa aina se todellinen luonne.

    Totta. JC:n kieroilut ovat kategorisesti lapsellisen kökköjä ja läpinäkyviä. Uppoavat korkeintaan yksinkertaisiin lahkolaisiin.

    Tällä palstalla JC on onnistunut vedättämään ainoastaan kvasia ja siksihän JC häntä nuoleskeleekin.

    Äänestä

  • "Itse asiassa eräskin epäilemättä huippuälykäs ystäväni (6L korkein pistein, menestys matematiikkakilpailuissa, RUK:ssa, liikkeenjohdon konsulttina kv. huipputoimistossa, jne.jne.) elää varsin outoa elämää. Taloudellisesti toki hyvinkin menestyksekästä, mutta ihmissuhteiden osalta ja henkisesti ilmeisen köyhää elämää. Materialistinen ja hedonistinen elämäntapa näkyy käyvän kovin raskaaksi pidempään jatkuessaan."

    Huippuälykkäällä ystävälläsi pyyhkii siis todella hyvin. Tärkeintähän on että hän ei ole sellainen typerä kreationisti kuin sinä!

    Äänestä

  • Kyllä sinus JC_ olisi syytä nöyrtyä ja luopua tuosta Raamatun vastaisesta omahyväisyydestäsi. Sitä suuremmalla syyllä, kun olet koko ajan ollut väärässä. Kyllä matemaattiset tosiasiat pitää uskovankin tunnustaa, vaikka tekisivätkin tyhjäksi yhden köykäisen Jumalan olemassaolon todistelun yrityksen. Minusta meidän uskovien ei pidäkään fariseusten ja kirjanoppineiden mallin mukaan yrittää todistella sanoja vääntelemällä ja halpahintaisen retoriikan keinoin. Ja vielä ajautua siinä umpikujaan, niin kuin sinä olet ylpeydessäsi tehnyt.
    Sananl. 11:2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus.
    Sananl. 16:18 Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Sananl. 18:12 Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
    Sinänsä tavoitteesi palstakirjoittelullesi on varmaan ihan oikea, Raamatun sanan puolesta puhuminen. Mutta toimit minusta uskovalle ihan sopimattomalla tavalla. Tutkiskele itseäsi ja asennettasi Raamatun sanan valossa, ehkä tulet ymmärtämään väärän toimintatapasi ja teet parannuksen.

    Äänestä

  • Uskova-ihminen kirjoitti:

    Kyllä sinus JC_ olisi syytä nöyrtyä ja luopua tuosta Raamatun vastaisesta omahyväisyydestäsi. Sitä suuremmalla syyllä, kun olet koko ajan ollut väärässä. Kyllä matemaattiset tosiasiat pitää uskovankin tunnustaa, vaikka tekisivätkin tyhjäksi yhden köykäisen Jumalan olemassaolon todistelun yrityksen. Minusta meidän uskovien ei pidäkään fariseusten ja kirjanoppineiden mallin mukaan yrittää todistella sanoja vääntelemällä ja halpahintaisen retoriikan keinoin. Ja vielä ajautua siinä umpikujaan, niin kuin sinä olet ylpeydessäsi tehnyt.

    Aamen.

    Hienosti kirjoitettu.

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Aamen.

    Hienosti kirjoitettu.

    Kyllä, erittäin hyvin kirjoitettu.

    Äänestä

  • Uskova-ihminen kirjoitti:

    Kyllä sinus JC_ olisi syytä nöyrtyä ja luopua tuosta Raamatun vastaisesta omahyväisyydestäsi. Sitä suuremmalla syyllä, kun olet koko ajan ollut väärässä. Kyllä matemaattiset tosiasiat pitää uskovankin tunnustaa, vaikka tekisivätkin tyhjäksi yhden köykäisen Jumalan olemassaolon todistelun yrityksen. Minusta meidän uskovien ei pidäkään fariseusten ja kirjanoppineiden mallin mukaan yrittää todistella sanoja vääntelemällä ja halpahintaisen retoriikan keinoin. Ja vielä ajautua siinä umpikujaan, niin kuin sinä olet ylpeydessäsi tehnyt.
    Sananl. 11:2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus.
    Sananl. 16:18 Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Sananl. 18:12 Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
    Sinänsä tavoitteesi palstakirjoittelullesi on varmaan ihan oikea, Raamatun sanan puolesta puhuminen. Mutta toimit minusta uskovalle ihan sopimattomalla tavalla. Tutkiskele itseäsi ja asennettasi Raamatun sanan valossa, ehkä tulet ymmärtämään väärän toimintatapasi ja teet parannuksen.

    Jopa ateistina täytyy nostaa hattua viisaille sanoillesi.

    Äänestä

  • Kävin JC_ taas lukemassa sitä pitkää todennäköisyyskeskustelua. Huomasin surukseni, ettet ole ottanut opiksesi etkä parantanut tapojasi vaan päinvastoin pahentanut. Etkö häpeä vannoskella Jumalan nimeen vääriä valoja? Et taida olla mikään uskova, vaikka kreationistina esiinnyt. Niin surutta väärinkäytät Jumalan nimeä.
    Mt 5:33-37: Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta.
    Jaak. 5:12: "Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin teitä kohtaa tuomio.

    Äänestä

  • Uskova-ihminen kirjoitti:

    Kyllä sinus JC_ olisi syytä nöyrtyä ja luopua tuosta Raamatun vastaisesta omahyväisyydestäsi. Sitä suuremmalla syyllä, kun olet koko ajan ollut väärässä. Kyllä matemaattiset tosiasiat pitää uskovankin tunnustaa, vaikka tekisivätkin tyhjäksi yhden köykäisen Jumalan olemassaolon todistelun yrityksen. Minusta meidän uskovien ei pidäkään fariseusten ja kirjanoppineiden mallin mukaan yrittää todistella sanoja vääntelemällä ja halpahintaisen retoriikan keinoin. Ja vielä ajautua siinä umpikujaan, niin kuin sinä olet ylpeydessäsi tehnyt.
    Sananl. 11:2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus.
    Sananl. 16:18 Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Sananl. 18:12 Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
    Sinänsä tavoitteesi palstakirjoittelullesi on varmaan ihan oikea, Raamatun sanan puolesta puhuminen. Mutta toimit minusta uskovalle ihan sopimattomalla tavalla. Tutkiskele itseäsi ja asennettasi Raamatun sanan valossa, ehkä tulet ymmärtämään väärän toimintatapasi ja teet parannuksen.

    <>

    Tässä ollaan asian ytimessä. JC:n tärkein uskonkappale näyttää olevan usko omaan erehtymättömyyteen. Surullinen tapaus.

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    <>

    Tässä ollaan asian ytimessä. JC:n tärkein uskonkappale näyttää olevan usko omaan erehtymättömyyteen. Surullinen tapaus.

    "Tässä ollaan asian ytimessä. JC:n tärkein uskonkappale näyttää olevan usko omaan erehtymättömyyteen. Surullinen tapaus."

    Dogmahan se näyttää JC:lle olevan. Ja kyseisen dogmansa noudattamisessa valehteleminen Jumalan nimeen on JC:lle pikku juttu.

    Äänestä

  • Uskova-ihminen kirjoitti:

    Kävin JC_ taas lukemassa sitä pitkää todennäköisyyskeskustelua. Huomasin surukseni, ettet ole ottanut opiksesi etkä parantanut tapojasi vaan päinvastoin pahentanut. Etkö häpeä vannoskella Jumalan nimeen vääriä valoja? Et taida olla mikään uskova, vaikka kreationistina esiinnyt. Niin surutta väärinkäytät Jumalan nimeä.
    Mt 5:33-37: Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta.
    Jaak. 5:12: "Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin teitä kohtaa tuomio.

    "Etkö häpeä vannoskella Jumalan nimeen vääriä valoja? Et taida olla mikään uskova, vaikka kreationistina esiinnyt. Niin surutta väärinkäytät Jumalan nimeä."

    JC:llä taitaa olla vain yksi jumala. Hän itse.

    Äänestä

  • "JC:llä taitaa olla vain yksi Jumala. Hän itse."
    NYtkö vasta sen tajusit että se on se ainoa Jumala?

    Äänestä

  • Uskova-ihminen kirjoitti:

    Kyllä sinus JC_ olisi syytä nöyrtyä ja luopua tuosta Raamatun vastaisesta omahyväisyydestäsi. Sitä suuremmalla syyllä, kun olet koko ajan ollut väärässä. Kyllä matemaattiset tosiasiat pitää uskovankin tunnustaa, vaikka tekisivätkin tyhjäksi yhden köykäisen Jumalan olemassaolon todistelun yrityksen. Minusta meidän uskovien ei pidäkään fariseusten ja kirjanoppineiden mallin mukaan yrittää todistella sanoja vääntelemällä ja halpahintaisen retoriikan keinoin. Ja vielä ajautua siinä umpikujaan, niin kuin sinä olet ylpeydessäsi tehnyt.
    Sananl. 11:2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus.
    Sananl. 16:18 Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Sananl. 18:12 Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
    Sinänsä tavoitteesi palstakirjoittelullesi on varmaan ihan oikea, Raamatun sanan puolesta puhuminen. Mutta toimit minusta uskovalle ihan sopimattomalla tavalla. Tutkiskele itseäsi ja asennettasi Raamatun sanan valossa, ehkä tulet ymmärtämään väärän toimintatapasi ja teet parannuksen.

    JC ylpeä? En minä sellaista huomannut, jotenkin paisunutta, itse paisutettua egoa? Minullakin se taitaa olla pahempi ongelma? No, kuka minä olen? Kai sen tiedätte:-)

    Äänestä

Jos JC on aidosti megalo- ja egomaaninen tosikko niin olisi varmaan parasta lakata ruokkimasta hänen harhojaan.

Sääliksi käy jos on.

Äänestä
  • Onhan se vähän hämmentävää, jos hän tuomitsee matemaattisia tosiasioita esittävät helvettiin, kuten hän minut tuomitsi eräässä käynnissä olevassa todennäköisyyteen liittyvässä keskustelussa.

    Minusta on kylläkin todennäköisempää että hänen toimintansa on eräänlaista kiusaukseen perustuvaa trollausta.

    Äänestä

Kaiketi tiedostava ja patologinen valehtelu voidaan lukea jonkinsortin mielenterveysongelmaksi.

Nimimerkki JC__ on toistuvasti esittänyt seuraavan valheen (esim. http://keskustelu.suomi24.fi/t/13669998) vaikka siitä on hänelle moneen otteeseen huomautettu:

"Epätodennäköiset tapahtumat eivät tietenkään toteudu aina, kuten puolimutka on höperehtien väittänyt."

Totuushan on, että että ei puolimutkateisti eikä kukaan mukaan ole tuollaista väitettä esittänyt. Matematiikan mukaan YKSI epätodennäköisimmistä satunnaiskokeen tapahtumista eli YKSI alkeistapahtumista toteutuu aina satunnaiskoe suoritettaessa.

Tekisi mieleni esittää seuraanvanlainen gallup. Onko JC__:

a) aidosti tyhmä ja ymmärryskyvytön todennäköisyyden perusteiden suhteen

b) tietoisesti epärehellinen, koska ei halua tunnustaa ilmiselvää väärässä oloaan

c) trolli, joka kostaa kärsimänsä tappion valehtelemalla ja ketkuilemalla rehellisille keskustelijoille, jotka perustavat väitteensä matematiikkaan

Äänestä
  • Niin, kaikki tapahtuu, epätodennäköisetkin tapahtumat, jos "arvan" heiton suorituskertoja saa lisää, ja niitä kertoja on riittävästi. Mutta mikään tasan nollan todennäköisyys ei toteudu koskaan, en tosin tiedä yhtään sellaista ilmiötä. Absurdi taide ja kubismi tai dadaismi ainakin sellaisen näyttää, vaikkei se tapahtuisi täällä kuitenkaan realistisesti.

    Äänestä

  • Tai okei, se ei tapahdu, että yhdellä nopalla saisi seiskan, jos se on kuusitahkoinen?Kuten numeroilla 0-9 ei voi yhdellä numerolla ilmaista kymppiä. Mutta kahdella voi, ja voihan tavallisesta nopastakin tosin ruveta katsoa asenojen mukaan numeroita jopa 1-24? Eli että mikä sivu on sivulla, ja sen mukaan tehdä nelinkertainen määrä tuloksia? Sellaista pakkausalgorytmienkin teko tavallaan on.

    Äänestä

"Joka veljeään sanoo hulluksi, on ansainnut HELVETIN TULEN"(Jeesus)
Varoitus sinulle siitä!

Äänestä
  • Jos minulle sanasi suuntasit, niin eihän Pakstorri hyvä epärehellinen, tyhmä tai ymmärryskyvytön tarkoita hullua.

    Tarkistaisitko Raamatusta mitä siellä todetaan valehtelusta tai väärän todistuksen antamisesta lähimmäisestä? Näihin on veljesi JC__ syyllistynyt lukemattomat kerrat.

    Äänestä

  • Menekö teillä nyt sekaisin JC ja jyrrykkä? JC on selvästi järkimiehiä, vaikka saikin ääneensä hiukan psykoottisuutta. Hulluushan on välttämätöntä, että alussa pääsee siisään viisauteen. Eikä Hulludesta aina kannata edes luopua, jos pääsee asumaan psyykekuntoutujien ja -eläkeläisten paikkoihin loppuiäkseen? Me olemme "hulluja"; ei kaikki tosin Jumalan Hulluja, Saatanan hulluja täällä lähes yhtä paljon.

    Äänestä

  • Pakkstorri kirjoitti:

    Menekö teillä nyt sekaisin JC ja jyrrykkä? JC on selvästi järkimiehiä, vaikka saikin ääneensä hiukan psykoottisuutta. Hulluushan on välttämätöntä, että alussa pääsee siisään viisauteen. Eikä Hulludesta aina kannata edes luopua, jos pääsee asumaan psyykekuntoutujien ja -eläkeläisten paikkoihin loppuiäkseen? Me olemme "hulluja"; ei kaikki tosin Jumalan Hulluja, Saatanan hulluja täällä lähes yhtä paljon.

    Tarkoitatko että nimimerkki JC__ on Jyri?

    En minä sentään kristittynä noin vaan halua ketään hulluksi leimata. Ja olet oikeassa siinä suhteessa, että kyllä meissä kaikissa vikamme on.

    Miten on sinun laitasi? Harrastatko/tunnetko mahdollisesti matematiikkaa?

    Jos esimerkiksi heitetään kuusisivuista noppaa niin mikä on sattuvan tuloksen todennäköisyys.

    Äänestä

  • Assiantuntijja kirjoitti:

    Jep, matikka on toinen luontoni. Yliopistossa olen opiskellut tusinan matikan kurssia, arvoisanoilla 2=>4. Lukion matikkakilpailussa tulin 15. Suomen tasolla, pisteen päähän jäi suora paikka yliopistossa. Mutta minusta te molemmat puhitte totta niissä todarilaskelmistanne, yrititte vain turhaan luulla vastapuolenne oelvan väärässä. Olen tiede-fiissäkin tehnyt muutamia matikanlaskuja. Olet jo nuori sielu, jos haluat jotakin laskea, mutta "juutalaisia".juoma- ja syömäkulttuurin edustajia on liikaa vielä. Eli kaikenlaisia rohkeita rakastelijoita on paljon, mutta ei niissä asioissa ylpeää iloa ole, mikä tulee kun jotakin laskemalla rakentaa. Tsekatkaa mun tekemä jätkänshakkitekoäly:
    http://personal.inet.fi/koulu/karppi/ohjelmointi.html
    Ne tiedostot 1-6 pitää myös ladata. Samaan hakemistoon kuin jatkasha.exe. Lähdekoodikin, tosin taitaa olla jokin aiempi versio on siellä myös .pas-muodossa.

    1/6 todari eli yhdessä heitossa 16,66666...%. Jos kombinoidaan ja permutoidaan useamman heiton kanssa, se pitää laskea "yli"-määritellä,(kertomia) nCr-näppäin laskimessa, ja koroittamalla potenssiin vastatapaukset ja itse tapauksen todennäköisyys, yhdessä suorituksessa => monessa tapauksessa.

    Äänestä

  • Maukino kirjoitti:

    Todennäköisyys 1/6 on oikea vastaus :) Matematiikka noilta osin täysin hallussa siis. Kiitos rehellisesti vastauksesta.

    Äänestä

  • Aukino kirjoitti:

    Jep, matikka on toinen luontoni. Yliopistossa olen opiskellut tusinan matikan kurssia, arvoisanoilla 2=>4. Lukion matikkakilpailussa tulin 15. Suomen tasolla, pisteen päähän jäi suora paikka yliopistossa. Mutta minusta te molemmat puhitte totta niissä todarilaskelmistanne, yrititte vain turhaan luulla vastapuolenne oelvan väärässä. Olen tiede-fiissäkin tehnyt muutamia matikanlaskuja. Olet jo nuori sielu, jos haluat jotakin laskea, mutta "juutalaisia".juoma- ja syömäkulttuurin edustajia on liikaa vielä. Eli kaikenlaisia rohkeita rakastelijoita on paljon, mutta ei niissä asioissa ylpeää iloa ole, mikä tulee kun jotakin laskemalla rakentaa. Tsekatkaa mun tekemä jätkänshakkitekoäly:
    http://personal.inet.fi/koulu/karppi/ohjelmointi.html
    Ne tiedostot 1-6 pitää myös ladata. Samaan hakemistoon kuin jatkasha.exe. Lähdekoodikin, tosin taitaa olla jokin aiempi versio on siellä myös .pas-muodossa.

    Toki JC,_ joissakin asioissa puhuu totta, kuten siinä, että otosavaruuden S todennäköisyys P(S)=1.

    Valitettavasti hän kyllä on väärässä monissa väitteessään. Hän on väärässä mm. näissä väitteissään:

    - Enqvistin esimerkissä ainoa mahdollinen sigma-algebra on triviaali sigma-algebra
    - yksi alkeistapahtumista ei aina toteudu satunnaiskoe suoritettaessa
    - alkeistapahtumille täytyy etukäteen nimetä suotuisat tapaukset ennenkuin ne voivat toteutua
    - Enqvistin esimerkissä ei toteudu tapahtumaa, jonka todennäköisyys on 1/2^100

    Olen Linux-käyttäjä, joten minun pitää ensin virittää Wine-ympäristö, jotta mahdollisesti saan jätkänshakki-ohjelmasi suoriutumaan.

    Mitä algoritmeja sovelsit? Käytätkö patterneja arvottamiseen? Oletko julkaissut sorsat?

    Kaksi algorytmiä ainoastaan. Pistetyttäminen 5:n pätkissä kaikkiin suuntiin, eli "patternit" ja kuudennenkin arviointi, eli että onko tukittu linja, ja niille pisteet nille, mutta todellinen "löytöni" oli tehdä prioriteettietsintä, jossa seuraavia siirtoja eteenpäin laskiessa: A) Omissa voittosiirroissa ei omien siirtojen prioriteetilla ole väliä B) Vastustajan voittosiirroissa ei ole väliä millä prioriteetilla vastustajan siirrot oli, C) Jos vastustajan siirtoon reagointi on prioriteetillään korkeampi, kuin omassa hyökkäyssiirrossa, ei siirretä hyökkäävästi. D) Näyttäisi siltä, että kaikki jätkänshakkipelit on mahdolllista tappaa noin 30 30 siirrossa, aloittajan voitoksi.

    Äänestä

  • MAukino kirjoitti:

    Minäkin olen aikoinaan tehnyt mielenkiinnosta jätkänshakin. Itse käytin kaksiulotteisia patterneja, joihin sisältyivät myös neljän, kolmen kahden peräkkäisen merkin jonot. Sitten oli muutama kaksiulotteinen kuvio, joita käytin ruutujen arvojen laskentaan. Esim. sellainen kuvio, jossa on kaksi kolmen merkin jonoa ristissä.

    Eli kaikille ruuduille laskettiin arvot ensimmäisellä algoritmilla. Toisella algoritmilla, joka on tyyppiä max-min valittiin ruutu, johon tekoäly sijoittaa oman merkkinsä.

    Tarkoitus oli myös tehdä sovellus geneettisestä algoritmista, joka pyrkii tuottamaan noita patterneja laittamalla kaksi tekoälyä pelaamaan vastakkain. Se homma on vielä aloittamatta.

    Äänestä

Jumala älä auttaa ihmiskuntaa lakkaa, tai sivele päälleni pissiä_ja_kakkaa

Äänestä
  • Hoosea 9:7:"Rangaistuksen päivä tulee, tilinteon hetki on ovella. Israel(Jumalan Kansa) sen vielä kipeästi tuntee."Profeetta on menettänyt järkensä, hengenmies on mieltä vailla!" - Näin te väitätte. Te vihaatte minua omien rikostenne vuoksi.

    Äänestä

Pakkohan se on itse kunkin myöntää että JC on päästään pipi. Ei kukaan tervejärkinen väitä että kun heitetään kaksi kertaa kolikkoa niin 100% varmuudella toisella heitolla saadaan sama kolikon puoli sattumaan kuin ensimmäisellä heitolla:

"P(toisella heitolla saadaan sama tulos kuin 1. heitolla) = P(toisella heitolla saadaan kruuna tai klaava) = 2/2 = 1"

Lisäksi hänen ketkuiluillaan ja muiden turhaan syyttämisellä ei ole ollut pitkään aikaan mitään rajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestutettunavainen kirjoitti:

Olen parin viimeisen viikon aikana seurannut tällä palstalla käytyjä keskusteluja todennäköisyydestä. Hämmentävintä niissä on se, että nimimerkkiä 'JC__' käyttävä keskustelija kirjoittaa kommentteja, jotka ovat järjestään yksinkertaisesti silkkaa tuubaa. Siis mikä ihme saa keskustelijan väittämään järjettömästi jotain täysin matematiikan vastaista? Tai sitten vääristelemään sitä mitä muut keskustelijat kirjoittavat?

Olen syvästi huolestunut hänen puolestaan.

Siis oikeasti ei kai kukaan normaalilla järjenjuoksulla varustettu ja henkisesti tasapainoinen ihminen käyttädy tuolla tavoin?

Lähipiirissäni on eräs henkilö, jonka käyttäytymisessä oli hyvin samankaltaisia piirteitä. Lopulta hänellä todettiin skitsofrenia, joka vaati sairaalahoitoa.

Kysymys kuulukin nyt, että jos JC__ ei ole pelkkä trolli niin onko mitään keinoa auttaa häntä?

Tietenkin jos hän on oikeasti kreationisti niin silloin hän on kaiken maallisen avun ulottumattomissa oleva jehovahiivainen vajakki.

Mjuahahhaaa ahahaaahahah haaaaaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu