Isis-taistelija levitti tahallaan aidsia

Lehden mukaan indonesialaismies oli tiennyt sairastavansa aidsia jo ennen liittymistään terroristijärjestöön viime syyskuussa. Hän luovutti vertaan tästä huolimatta "pelastaakseen" haavoittuneita taistelijatovereitaan.

Terroristijärjestö teloitti aidsia sairastaneen taistelijansa saatuaan selville asiasta.

Indonesialaismiehen tapaus on herättänyt paniikkia järjestössä, sillä ainakin kahden tiedetään jo saaneen positiivisen hiv-testituloksen. Toinen sairastuneista on egyptiläinen 30-vuotias Isis-sotilas, joka oli saanut aidsia sairastavan miehen verta. Toinen sairastunut on egyptiläistaistelijan seksiorjana pitämä 15-vuotias tyttö.

Daily Mailin mukaan tiedossa on, että tämän lisäksi ainakin kaksi taistelijaa olisi raiskannut tytön, joten on mahdollista, että tauti on levinnyt edelleen.

Paikallinen aktivistiryhmä Sound and Picture kertoo Isisin alkaneen testata vertaluovuttavat taistelijansa hiv-tartunnan varalta, jotta vastaavalta vältyttäisiin tulevaisuudessa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielipuolien tekoja. Ei noita enää voi kutsua ihmisiksi.

Äänestä
  • Minun mielestäni AIDSin levittäminen ISISin sekaan ei ole mielipuolen teko, vaan hieno ja jalo toimenpide.

    Äänestä

Siis kyseessä on Isis-paska, Isis-rosvo, Isis-reppana .
Ei nämä ole taistelijoita, nämä ovat arkoja pelkuriraukkoja, elukoita, elukoiden pohjasakkaa, paskaa!

Äänestä
  • Juuri näin. Ne ovat liittoutuneet itse saatanan kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iyfiyugo kirjoitti:

Lehden mukaan indonesialaismies oli tiennyt sairastavansa aidsia jo ennen liittymistään terroristijärjestöön viime syyskuussa. Hän luovutti vertaan tästä huolimatta "pelastaakseen" haavoittuneita taistelijatovereitaan.

Terroristijärjestö teloitti aidsia sairastaneen taistelijansa saatuaan selville asiasta.

Indonesialaismiehen tapaus on herättänyt paniikkia järjestössä, sillä ainakin kahden tiedetään jo saaneen positiivisen hiv-testituloksen. Toinen sairastuneista on egyptiläinen 30-vuotias Isis-sotilas, joka oli saanut aidsia sairastavan miehen verta. Toinen sairastunut on egyptiläistaistelijan seksiorjana pitämä 15-vuotias tyttö.

Daily Mailin mukaan tiedossa on, että tämän lisäksi ainakin kaksi taistelijaa olisi raiskannut tytön, joten on mahdollista, että tauti on levinnyt edelleen.

Paikallinen aktivistiryhmä Sound and Picture kertoo Isisin alkaneen testata vertaluovuttavat taistelijansa hiv-tartunnan varalta, jotta vastaavalta vältyttäisiin tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu