Minä olen kärsinyt noin viikon verran pahaa ihottumaa käsissä jaloissa sekä kasvoissa nämä ja edellä mainitut ruumiinsa aivan punaiset kirvelyä aivan kuin olisi pyörinyt nokkospuskassa.Sain jos jonkinmoista allergialäkkeitä jotka maksoivat hunajaa eikä kuitenkaan mikää auttanut.Olin ihan epätoivoinen ja päätinkin että käyn vielä aptekissa kyselemässä olisiko heillä mitää neuvoksi vaivani. Ja kuinka ollakaan eräs valveutunut apteekin henkilö neuvoin minua kun näki hankalan tilanteeni ettei tohon auta enää muu kuin kyypakkaus. Olin aivan ällikällä että kyy pakkaus?No olin niin epätoivoinen että otin kyypakkausen ja otin kaikki kolme tablettia heti apteekissa henkilökunnan neuvojen mukaa kolme tablettia peräkkäin pienen vesimäärä kera .Menin kotia ja kas seuraavana päivänä kirvely punoitus olivat poissa aivankuin minulla ei olisi ollut koskaan mitään.Oli niin innoissani ja tyytyväinen että haluisin jakaa tämän muidenkin ihottumasta kärsivien ihmisten kanssa.
Paha ihottuma
ihgu
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.