SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen käytti erinomaisen puheenvuoron 15.6.2015 Peace Alert tapahtumassa Helsingissä.
http://skp.fi/2015-15-6/rauha-vaatii-leikkauspolitiikan-vastaista-rintamaa
Pelkkä puhe rauhan puolesta jäisi moraaliseksi sanahelinäksi ja jonka kannalla suuri enemmistö muodollisesti on. Väisänen yhdistää kamppailuun rauhan puolesta työtätekevien elinehdot ja silloin rauhanaate saa lihaa luiden ympärille. Yksinkertaistetusti sanoen sota kurjistaa ainaa työväestön elinehtoja ja raa'istaa moraalia. Sota ei koskaan tuo työväestölle lisää henkisiä eikä aineellisia arvoja. Naton käymät voittoisat sodat tuovat joillekin väestöryhmille (aseteollisuuden osakkeenomistajille) voittoja mutta jotka ovat peräisin työväen riistosta ja jopa heidän hengen menetyksistä.
Väisänen yhdistää oikein vallitsevan talouskuripoltiikan ja natosotien yhteyden. Sodat ja sodanlietsonta kiihtyvät taloudellisten kriisien kärjistymisen seurauksena. Läntinen natokapitalismi yrittää säilyttää asemiaan maailmakaupassa sotien avulla. Totuus on raaka ja kylmä mutta ihmiskunnalle vaarallinen. Sodanuhka ja -lietsonta kasvaa kapitalismin talouskriisin jatkuessa. Kansallisten työväenluokkien etu on estää suursota ja jota nato ilmiselvästi valmistelee.
http://skp.fi/2015-15-6/rauha-vaatii-leikkauspolitiikan-vastaista-rintamaa
Pelkkä puhe rauhan puolesta jäisi moraaliseksi sanahelinäksi ja jonka kannalla suuri enemmistö muodollisesti on. Väisänen yhdistää kamppailuun rauhan puolesta työtätekevien elinehdot ja silloin rauhanaate saa lihaa luiden ympärille. Yksinkertaistetusti sanoen sota kurjistaa ainaa työväestön elinehtoja ja raa'istaa moraalia. Sota ei koskaan tuo työväestölle lisää henkisiä eikä aineellisia arvoja. Naton käymät voittoisat sodat tuovat joillekin väestöryhmille (aseteollisuuden osakkeenomistajille) voittoja mutta jotka ovat peräisin työväen riistosta ja jopa heidän hengen menetyksistä.
Väisänen yhdistää oikein vallitsevan talouskuripoltiikan ja natosotien yhteyden. Sodat ja sodanlietsonta kiihtyvät taloudellisten kriisien kärjistymisen seurauksena. Läntinen natokapitalismi yrittää säilyttää asemiaan maailmakaupassa sotien avulla. Totuus on raaka ja kylmä mutta ihmiskunnalle vaarallinen. Sodanuhka ja -lietsonta kasvaa kapitalismin talouskriisin jatkuessa. Kansallisten työväenluokkien etu on estää suursota ja jota nato ilmiselvästi valmistelee.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Asevarustelu Euroopassa. Nato ja USA tuovat itäiseen Eurooppaan raskasta sota-aseistusta, joukko-osastoja ja perustavat sotilastukikohtia. Nato on kehottanut jäsenvaltioitaan lisäämään asevarustelua. Suomi on solmittu naton sotastrategiaan jossa Suomen alue on naton sotavoimien käytettävissä. Suomen yli naton sotakoneet voivat lentää Venäjälle. Suomi on altistettu sotilaskohteeksi. Naton toimeliaisuus Afrikassa on kohoamassa kaikessa tiedotushiljaisuudessa. Keihänkärki ja nopean toiminnan joukkoja lisätään lähinnä Afrikan suunnan takia.
Nato on tuottanut valtaisaa tuhoa maailmalla tämän vuosituhannen aikana.
NATO on puolustusliitto ja se on luvannut puolustaa jäseniään jos niiden kimppuun hyökätään tai niitä aletaan painostaa.
Venäjä kiukuttelee NATO:n lähestymisestä mutta suurin syy tuohon lähestymiseen on naapureiden epäluottamus Venäjään eikä Venäjä ole tehnyt mitään konkreettista tuon epäluulon karkottamiseksi. Päin vastoin nyt Ukrainan tapauksessahan tuo epäluulo on osoittautunut konkreettiseksi uhkasi kunhan vain Putin esikuntineen asiasta päättää yksipuolisesti. Noinhan se oli talvisodankin aattona!
Meidänhän pitäisi kaiken järjen mukaan liittyä NATO täysjäseniksi jolloin kynnys alkaa meitä vatuloimaan olisi paljon korkeammalla kuin mitä se tänään on. Se, että Venäjä sanoo jotain rauhoittavaa ei tarkoita mitään jos he pitävät rajan takana 40'000 miehen, satojen lentokoneiden ja suuren panssarimäärän harjoituksia.
Jos Venäjä haluaa NATO:n pois naapuristaan niin hyvä alku olisi vetää omat joukot vaikka Uralille, saahan ne sieltä vallan vikkelään minne tahansa jos joku oikeasti alkaa hyökkäämään.
Se 5000 miehenosasto ja muutama kymmenen panssaria ei tarkoita muuta kuin viestiksi siitä, että NATO on tosissaan jos Venäjä ei pysy nahoissaan. Mitään todellistahan ei moisella joukolla ole tehtävissä eli se on vain viesti joka Venäjän kannattaa ottaa tosissaan ja lähteä vetäytymään Ukrainasta sekä Krimiltä.
"Meidänhän pitäisi kaiken järjen mukaan liittyä NATO täysjäseniksi"
Tämä näyttää olevan Sipilän linja tai ainakin liittoutua naton asetuotannon helmaan ja johon varat kiskottaisiin sotun leikkauksilla mm lapsilta.
On aivan varmaa jottei lapsilta moisia rahoja löydy . Näin ollen tuo mitä sanot on botaskaa.
Ihanne maailmassa ei sotaväkeä eikä varusteita tarvita vaan sitä ihannetta ei ole vuosituhantenkaan etsinnässä löytynyt. On siis oltava valmis puolustamaan omaansa jotta ei käy vielä hullummin.
Miksi antautua joukkopsykoosille ja itsepetokselle?
http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197778-mika-nato-on-usan-strateginen-ja-geopoliittinen-tyokalu
Väisänen:
"Samaan aikaan EU haluaa olla entistä paremmin Yhdysvaltojen juoksupoika ja tukea kritiikittömästi imperialismin maailmanvalloitusta. Samaan aikaan kun Suomen uusi porvarihallitus leikkaa lapsiperheiltä, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä – vaatii pidempiä työuria, yli 8-tuntisia työpäiviä ja huonompia työehtoja, nostaa tämä EU-kurjistamisen mallioppilas Juha Sipilän hallitus asemäärärahoja ja vauhdittaa 11 miljardin euron hanketta ostaa uusia hävittäjäkoneita ja merikalustoa."
Sipilän esittämä 10 mrd talousvaje saattaa olla sylttytehtaan luomus tulevien aseostojen rahoittamiseksi. Rahoitus tapahtuu lasten, opiskelijoiden ja vähävaraisten kustannuksella. Tie helvettiin on katettu pistävillä kivillä. Talouskurivaatimusta ei salata - tarkoitusperästä ollaan visusti hiljaa.
Kansantalouden tila ei parane aseostoilla. Aseostot huonontavat mahdollisuutta kehittää siviilituotantoa ja työllisyyttä. SSS_hallituksen propaganda "velkaelvytystä vastaan" asettautuu outoon valoon. Aseostot suuntautuvat luultavasti natomaihin ja ilmeisimmin Isäntämaasopimus velvoittaa niin tekemään. Tuleepa aseet mistä tahansa, niiden kustannus on pois siviilielämstä.
Kun nyt Väisänen mielestäsi niin viisas on niin miksi hän ei kerro miten tuottavuutta voidaan nostaa niin paljon, että hintakilpailukykymme palautuu, siitähän tässä vain on kyse.
Kommunistien menetelmin, olkoon ne miten hienolta kuulostavia hyvänsä, ei ole koskaan saavutettu talouden menestystä. Jotain muuta on siten yritettävä jottei käy kuten Neuvostoliiton kävi komuohjein.
Se on tuo entinen kommunistinen Venäjä joka meidät laittaa investoimaan aseisiin, kommunismi on monen katastrofin generaattori kuten tästäkin näemme. Väisästä en liikoja kuuntelisi, mieluummin uskon DI:n vatulointeja. Onhan Sipilä saanut yrityksen menestymään joten hänellä on Suomenkin kanssa mahdollisuuksia. Tosin asiat eivät mene komuoppien mukaan mutta kuka siitä välittäisi jos homma vaan toimii.
Jos teillä olisi vastaava kannatus, eduskunnan suurin puolue niin samat mahdollisuudethan teilläkin olisi omia ehdotuksianne tehdä, muu eduskunta sitten miettisi miten niihin suhtautua, noinhan se menee noiden kolmen ässänkin kanssa, ne päättävät joihin kansa on luottanut ja seuraavissa vaaleissa taas tutkitaan mitä kansa ajattelee.
Nato on esimerkiksi Baltian maille ja Puolalle välttämätön turva, se on niiden maiden oma valinta ja järkevä sellainen. Kommunistien puheita leikkauspolitiikan vastustamiseksi ei kukaan ota vakavissaan niin kauan kuin asenne vapaaseen Eurooppaan on tuo. On katsottava asiaa eurooppalaisesta perspektiivistä. Demokratia, kansalaisoikeudet- ja vapaudet kuuluvat ratkaisevana osana hyvinvointiin.
Nato ei ole kenelläkään turva. Nato pettää aina jäsenmaansa jos vastassa ovat iso jäsenmaa kontra pieni jäsenmaa. Nato ei suojele ketään. Naton sotavoimaa käytetään maailman vähemmän kehittyneiden maiden alistamiseksi. Historiallinen tosiasia.
Väisäsen artikkeli ei ole hyvä siksi, että se on SKP:n puheenjohtajan arvio. Se on hyvä siksi, että heijastaa nykyaikaista todellisuutta oikein.
JP Väisänen:
"Euroopan vasemmisto kutsuu kaikkia rauhaa rakastavia ja edistyksellisiä voimia yhteistyöhön Euroopan ja koko maailman tilanteen muuttamiseksi. Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Voimme jatkaa autoritäärisen kapitalismin tiellä tai voimme valita toisin ja ottaa uusia askeleita kohti entistä solidaarisempaa, oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa ja feminististä kansalaisten Eurooppaa – kohti rauhan Eurooppaa."
Euroopan vasemmistolla tarkoitetaan kommunististen ja työväenpuolueiden yhteisjärjestöä. Eurososialidemokratia kulkee omia porvarien ja naton perässä laahaavia polkujaan. Eipä siksi etteikö demarien tuki edistyksen puolesta olisi toivottava.
SKP:llä on tiiviit yhteydet Euroopan vasemmistoon. Eurovasemmisto on ylipäänsä nousussa. Muuten ei voi ollakaan. Kansat heräilevät kuripolitiikan jatkumiseen ja naton sotaisuuden lisääntymiseen. Natomaat käyttävät asevarusteluun keskim. 2 % bruttokansantuotteesta. Nato on tehnyt päätöksiä nopean toiminnan joukkojen kasvattamisesta. Erityinen huoli natolla on Afrikasta. Se on luisumassa lännen kapitalismin otteesta.
Naton eräs taktiikka on synnyttää terrorismia eri puolille maailmaa ja käydä sen varjolla kansojen kimppuun. Nykyinen naton tällainen sota-aktiivuus alkoi terrorismin luomisesta Afganistaniin, josta se jatkui hyökkäyksellä Irakiin. Kun Lähi-itä alkoi rauhoittua, Syyriaan ja Irakiin luotiin uusia terrorismipesäkkeitä ISISIN ja muiden järjestöjen nimissä. Maailmalle viestitään "urheasta terrorismin vastaisesta sodasta". Natousalla on näpit terrorismin viemisessä Ukrainaan. Libyan valtiorakenteen tuhoaminen teki natosta itsestään terrorismijärjestön.
Sipilän hallituksessa on yksi päämomentti, johon leikkaukset eivät kohdistu. Ne ovat asemäärärahat. Taloustilanne ei niin vaikea olisikaan etteikö aseisiin ts Kankkulan kaivoon olisi vara heittää yhteiskunnallista työtä.
SKP:llä on tiiviit kansainväliset suhteet Venäjän lähetystön tiedustelulinjalle. Vähän haetulta tuntuu nimittää niitä eurooppalaisiksi suhteiksi, ainakin se on harhaanjohtavaa.
Se nyt on ihan sama mihin olemattomalla SKP:n porukalla on suhteita. Venäläiset eivät ole niin kurjassa tilanteessa, että heidän pitäisi turvautua suomalaisiin kommunisteihin. SKP:n yhteiskunnallinen vaikutus ja tietämys on vieläkin onnettomampi kuin pienen pitäjän nuorisoseuralla. Nuorisoseura sentäs pyrkii pitämään takapihansa potkupallokentän kunnossa... SKP ei pysty edes siihen...
Se aika, jolloin maapetokselliset kommunistit pystyivät edes hieman vaikuttamaan asioihin - se on ohi. Ja ollut jo kauan! Eikä tule takaisin!
Ei, vaikka kuinka yrittävät haukkua muita natseiksi tai äärioikeistolaisiksi tms.
Kommunisti referoi toisen kommunistin puheita ja väittää niiden olevan totuus, koska ne ovat kommunistin puheita. Ja lopulta asia perustellaan valheilla kuten nimi. Urkkijavaltiot kirjoittaa.
Typerin väite on, että kommunismi kasvaa. No kasvaahan se: Tunkiolla koiranputkea. Jo yli 25v...
Kerro miten Väisänen analysoisi väärin vallitsevaa tilannetta.
Kommunistit auttaisivat parhaiten leikkausten vastaista liikettä lopettamalla siinä toimimisen kokonaan. Heidän kanssaan ei kukaan järkevä ihminen mielellään ole yhteistyössä. Kommunistit osaavat pilata hyvätkin asiat. Se on heillä luonnossa.
Venäjä on sotilaallisesti heikko. Täysin alakynnessä Euroopankin natomaita vastaan. Venäjä ei ole uhka vaikka toisin väitetään.
Stubbin hallituksen päätehtävä oli solmia naimakauppa naton kanssa kihloina Isäntämaasopimus. Siinä Ruotsi auttoi katteettomalla sukellusvenehavainnolla ja molemmat maat tulivat sidotuksi naton strategiaan. Muualla syntynee kriisin seurauksena Suomi on tahtomattaan sodan osapuoli.
Sipilän hallitusohjelmassa on natoselvitys. Ei sitä, että ei liityttäisi. Sanamuoto edustaa vähintään propagandaa liittymisen puolesta.
Nato käy jatkuvia sotia maailmalla. Unionissa lietsotaan Ukrainan kriisin varjolla naton sotilaallisen valmiuden kohottamista. Maailman ongelmat ovat suurimpia natosotien toimesta. Pakolaisongelma, nälkäongelma ja talouskriisi voidaan yhdistää natosotiin. Asevarusteluun uhrataan valtavia summia. Veronkierto on toinen ongelma. Lännen kapitalismin piirissä on arvioitu olevan 21 - 35 biljoonaa dollaria pääomia verottajan ulottumattomissa. 91 sadasta maailman suurimmasta yhtiöstä kierrättää varojaan Hollannin kautta. Hollantiin maksetaan talletusveroa mitätön summa ja esim usalaiset yritykset välttyvät n. 35 % verotuksesta muutamalla lantilla.
Sotaisuus, veronkierto ja talouskriisin jatkuminen voidaan yhdistää sotaisuuden kasvamiseen. Pääomia on piilossa yhteiskunnallisen tuotannon tarpeista ja aseisiin uhratut varat kerätään palkkatyöläisten veronmaksusta.
- - - Venäjä ei ole uhka vaikka toisin väitetään. - - -
No miksi sitten Putin uhkailee Suomea jatkuvasti? Miksi Putin yrittää kaikin tavoin, jopa nettitrolleilla, uhkailla ja vaikuttaa Suomen asioihin ja estää Suomea tekemästä haluamiaan asioita? Miksi suomalaiset kommarit edelleenkin myötäilevät Venäjää, vaikka sen kommunistinen järjestelmä kaatui jo yli 25v sitten?
Haluavatko kommarit edelleenkin korvata Suomen demokraattisen ja vapaan yhteiskuntajärjestelmän itänaapurin diktatuurilla? Nykyisinhän sitä johtaa käytännössä diktaattori Putin.
Kerropas missä - - - Nato käy jatkuvia sotia - - - ! Nämä kommarien Nato-väitteet ovat ihan samaa tasoa kuin olivat väitteet kommunismista ennen sen romahtamista: "Kommunismi on vain hyvä, hyvä on vain kommunismi." Ja kuitenkin likipitäen kaikki maailman maat ovat luopuneet kommunismista!
Ja perustelepas miksi Itä-Euroopan ja Baltian maat liittyivät vapaaehtoisesti ja heti Natoon, kun Neukkulan miehitysarmeijat poistuivat? Onko muutamalla suomalaisella änkyräkomulla jotain ylimaallista käsitystä tai tietoa, miksi ei olisi pitänyt liittyä? Tietoa, joka on täysin poikkeavaa ko. maiden kansalaisten ja hallinnon tiedoista. Ja jos on, niin miksi ette käyneet silloin kertomassa?
Vai perustuuko ihan kaikki komulien tietämys pelkkiin kummallisiin luuloihin ja vääristelyihin? Siltä se ainaki kaikkien muiden korviin kuulostaa... Vaikka eipä sillä nyt niin suurta merkitystä ole. Kun Suomessakin o n kommunismi ollut poliittisella tunkilla jo vuosikymmenet.
Vai mites ne vaalit menivätkään?
Natomaat eivät käy sotia! Auta armias tietämättömyyttä. Ketä yritetään hämätä. Miten voimakkaasti nato lähetti armeijoitaan tukahduttamaan esim Libyaa pommittavia natomaita? Ei mitenkään. Natoarmeijat ampuivat vauraan maan hajalle, synnyttivät sinne terrorismin ja kansan ahdingon.
Espoon Timo jankkaa jatkuvasti naton rauhanomaisuutta. Järjettömyyden huippu kun sotatieto on luettavissa Suomen mediasta.
Uusnatseilla on tyyli kääntää asiat päälaelleen eli tehdä niin suuri valhe että uskovat itsekin siihen.
Isäntämaasopimus on Suomelle rauhan perikato. Se on itsenöisyytemme luovuttamista naton sotavoimille ja politiikalle.
Missä Nato käy sotaa? Koska Nato on ollut sodassa ensimmäisen kerran?
Kyllä sen nyt jo kaikki ovat havainneet, että komulit eivät ymmärrä eroa Naton ja Natomaiden välillä. Jos ymmärrät, niin kerropas täällä!
Kysehän ei ole samanlaisesta tilanteesta, kuin Unkarissa -56 tai Tsekkoslovakiassa -68, jolloin Varsovanliiton maat hyökkäsivät noihin maihin ja estivät ihan kaiken demokratiakehityksen. Demokratiahan oli ainainen peikko ja vaara kommunistiselle diktatuurille, koska se olisi paljastanut kommunistien valheella ja pelolla hallitsemisen. No, lopultahan tuo sitten sortui ja Berliinin muurikin kaatui, eikä saksalaisten enää tarvinnut pelätä tulevansa murhatuiksi omien rajavartijoiden toimesta.
Ja miksi jatkuvasti väität jotain höpöjuttua "Uusnatseista"? Keitä he ovat? Onko heitä olemassa ja onko heitä enemmän kuin kommunisteja? No, tuo nyt ei siltikään ole paljon...
Sipilän hallituksen leikkaukset kohdistuvat vahvasti julkisiin palveluihin, terveyspalveluihin, koulutukseen ja sosiaalipalveluihin. Ne iskevät tasa-arvoisten ihmisten yhteisöön ja rakenteisiin ja vaikuttavat kielteisesti naisen asemaan. Leikkausten kaveriksi tuodaan halpatyömarkkinat mikä entisestään lisää ihmisten eriarvoisuutta.
"Lapsiperheille, työttömille ja vähäosaisille suunnitellut leikkaukset on peruttava. Työllisyyden hoitoon, koulutukseen ja kulttuuriin tarvitaan radikaalia politiikan suunnan muuttamista ja leikkaamisen sijaan lisää rahaa. Pääomia ja rikkaiden verotusta kiristettävä ja luovuttava kansaa kurjistavista uusista asehankinnoista."
http://skp.fi/2015-15-6/rauha-vaatii-leikkauspolitiikan-vastaista-rintamaa
Asian ydin on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu. SKP:n kanta on talouden ylösajo alasajon sijasta.
>> SKP:n kanta on talouden ylösajo alasajon sijasta. <<
Niin se on kaikkien muidenkin kanta - ei SKP:n "upea älynvälähdys". Muut pystyvät esittämään ja päättämään todellisista toimista asian hyväksi. SKP ei pysty.
Miksi?
eivät osaa eivät tiedä miten ja eivät ole missään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa mukana. Ei yhdessäkään vaikuuttavassa pöydässä.
Miksi?
Koska Suomen kansa on näin päättänyt jo monissa vaaleissa.
Samaa vouhotusta kuin persuilla. Hekin olivat kovasti kansan ääntä olevinaan, mutta pelkkä petos näkyy nyt. Kommunistit yrittävät samoin saada vain kannatusta omille tarkoitusperilleen, todelliset tavoitteet ovat jotain ihan muuta.
Kommunistit esittivät jo 1990 luvulla keinottelijoiden pelastamisen olevan väärää talaouspolitiikkaa. Talouskuri on keino siirtää palkkatyöltä pääomalle. Se johtaa ostovoiman alenemiseen, talouden taantuman syvenemiseen ja pitkittymiseen. Tilanne on kaikkien kansalaisten näkösällä 2009 alkaneen kriisin seurauksina.
Sanotaa vaikka näin että jos yleinen tuloveroprosentti kautta linjan olisi prosenttiyksikön korkeampi, leikkauksia ei tavittaisi ja silti julkisia toimintoja voi järkeistää ja nostaa tehokkuutta.
Mikäli yritys- ja osinkoverotus olisi EU:n keskiarvossa, joka vuosi valtiolle tulisi miljardeja lisää tuloja. Vaatimus ei ole kovin vallankumouksellinen tai vaikeasti toteutettavissa.
Tulevat aseostot n. 11 miljardia. USA:sta ja muista natomaista. Sipilän hallituksen pitkän tähtäimen kuriohjelman tase 10 mrd. Yhtäläisyys on ilmeinen.
On täysin yhdentekevää mitä kommunistit julkisuudessa esittävät. Itsekritiikki ja anteeksipyyntö olisi parasta. Siihen heistä ei ole.
Väisänen on trotskilainen homo ja on selvää, että SKP on hukassa, ei apua homoille Kremlistä
ja joku on väittänyt nähneensä keskiyöllä, että Taisto Sinisalo, leniniläinen, olisi kierinyt haudassaan kuultuaan SKP-trotskismista
KUULUISA KUVA, LENIN JULISTAA VALLANKAAPPAUKSEN ALKANEEKSI
PODIUMIN OIKEALLA PUOLELLA SEISOO TROTSKY ILMEISESTI YLIOPPILAS- TAI TEURASTAJANLAKKI PÄÄSSÄ KOKARDEINEEN
ORIGINAALI KUVA
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/63/Lenin-Trotsky_1920-05-20_Sverdlov_Square_(original).jpg
Tämä originaalikuva on kielletty Venäjällä ja siksi sen sijaan esiteltiin kuvaa
jossa Trotski on pyyhitty pois internetissä eli TÄMÄ ON VIRALLINEN KUVA
VIRALLINEN KUVA
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Lenin-Trotsky_1920-05-20_Sverdlov_Square_(censored).jpg
Saapui kukka kaunis palstalle. Kuuluisa homovihaajien pappien ystävä Jussi Halla-aho. Vaikka hänellä vaimo lienee, naispappi mahtanee olla kirosana, jota ei ei olohuoneessa mainita. Perussuomalaisten takinkääntä kaikissa asioissa, oikeissa ja väärissä, Sipilän hallituksessa on poispyyhitty.
JP Väisänen:
"Euroopan vasemmisto on huolestunut äärioikeiston ja populististen puolueiden kannatuksen noususta. Perussuomalaiset ovat nyt osa Suomen hallitusta. Timo Soini, Perussuomalaisten puheenjohtaja on Suomen ulkoministeri. On huolestuttavaa, että populistien aloitteet on tulkittu vaihtoehtoina uusliberalistisen samanmielisyydelle tai konsensukselle. Ranskassa Front Nacional onnistui esiintymään puolueena joka puolustaisi heikompiosaisia. Euroopan vasemmiston puolueet toimivat aktiivisesti populismin, rasismin ja uusoikeiston vastaisessa työssä."
Katteettomat lupaukset - natokiima - talouskuripolitiikka - rasismi - uusnatsismi, siinä perussuomalaisen politiikan ydin. Ohjelma ei eroa kokoomuslaisesta EK:n poliittisesta linjasta. Tie helvettiin on katettu työväen kurittamisen ohjelmalla.
Peace Alert rauhantapahtuma kutsuu kansalaisia toimintaan leikkauspolitiikkaa, talousdiktatuuria ja militarisoitumista vastaan. Mainitut seikat ovat keskeisiä, joilla valtaapitävät luovat epävakautta yhteiskuntaan ja mahdollistavat kehityksen väkivaltaisiin esiintymisiin.
Nato rakentaa ja vahvistaa nopeasti siirreltäviä joukko-osastoja. EU suunnittelee voimatoimia siirtolaisten tulon alueelle estämiseksi puuttumatta siirtolaisuuden syihin, jotka ovat useimpien EU:n natomaiden sotien aiheuttamia. Muureja rakennetaan konkreettisestikin. USAn Meksikon vastaisella rajalla, Israelin rajoilla on pitkät muurit erottamassa kansoja. Unkari suunnittelee muurin rakentamista Serbian vastaiselle rajalle. Muurit heijastavat osaltaan myös elintasomuureja. Köyhät halutaan jättää muurien taakse. Kapitalismin kriisi ei pahemmin voi näkyä kuin kansojen erottelussa.
Työväenvastainen sisäpolitiikka leikkauksineen ruokkii rasistista uuskoikeistoa. Sen kielteisestä puolesta palstalla on voitu lukea perussuomalaisen Halla-ahon kirjoituksista. Suomen porvariston leikkauspolitiikka yritetään siirtää afrikkalaisten syyksi. Euroopan demokraattinen liike nousee, sen on pakko nousta.
Ennen Ukrainan sotaa kommunistit olivat vaaraton jäänne historiasta. Nyt näkyy mitä liikkeestä on jäljellä, tuki Putinin propagandalle. Nyt näkyy vain se musta puoli, ihmisvihaa ja valloitussotaa he tarjoavat.
Ideologisesti Putin on Perussuomalaisten ja Kokoomuksen mies. Putin on yhtä siinäkin että hän on isänmaallinen omalle isänmaalleen. Eu-isänmaallisuus ja venäjä-isänmaallisuus kohtaavat ja ristiriita on valmis.
Suomalaisten isänmaallinen etu on pysytellä sivussa isojen leikeistä. Ei pidä toistaa 30 luvun natsihenkisiä virheitä. Nato on jo valloittanut Suomen ampumatta laukaustakaan (Isäntämaasopimus). Ongelma on siinä, miten natoseikkailusta päästään irti ennen pahempia vaurioita. haglund teki pahan virheen viedessään Suomen Isäntämaasopimukseen. Haglund on persujen ja kokoomuslaisten oma mies.
Kyllä hän on KGB:n kasvatti ja neuvostokasvatus näkyy ja kuuluu. Nykyajan analyysiin et näytä pystyvän.
- - - Nato on jo valloittanut Suomen... - - -
Missäs niitä Nato-joukkoja Suomessa on?
Mitkä Nato-maat tänne tulivat?
Milloin tuo valloitus on tapahtunut?
Mitä paikkoja on valloitettu?
Miksi kukaan muu ei tuollaista ole havainnut?
Oliskos taas vain kyse komulin merkillisestä luulottelusta ja yrityksestä väittää oman pikku aivoituksen olevan totta?
Kerro ihan omin sanoin, miksi väität ihan älyttömiä tapahtuneen?
JP Väisänen luotaa SKP:n linjaa:
"Lapsiperheille, työttömille ja vähäosaisille suunnitellut leikkaukset on peruttava. Työllisyyden hoitoon, koulutukseen ja kulttuuriin tarvitaan radikaalia politiikan suunnan muuttamista ja leikkaamisen sijaan lisää rahaa. Pääomia ja rikkaiden verotusta kiristettävä ja luovuttava kansaa kurjistavista uusista asehankinnoista."
SKP ehdottaa tuotannon rakentamista leikkauspolitiikan sijaan. Aseisiin nojaava ulkopolitiikka on väärä. Se on väärä Suomessa ja muissa maissa. Maailmaan tulee luoda sellainen siviilituotantoon perustuva turvallisuusjärjestelmä, mikä johtaa asevarustelun hillitsemiseen ja lopulta armeijoiden lakkauttamiseen. Kapitalismin puitteissa tavoite on mahdoton. Väkivaltaan perustuva yhteiskuntajärjestelmä on siirryttävä syrjään ja annettava ohjat rauhantahtoisten voimien käsiin.
Uusi asevarustelukierros on hälyttävä. Sille tulisi pystyä asettamaan sulku. Se merkitsee rauhantahtoisten voimien esiintymisten laajentumista.
Totta kai aseisiin nojaava ulkopolitiikka on väärää. Onhan se ihan selvää, että rauhallinen elämä on aina kriisiä ja sotaa parempi. Ei tämän ymmärtäminen ja hyväksyminen nyt kamalan vaikeaa ole. Asia vain on niin, että sotilaallinen tyhjiö täytyy sotilaista hyvin nopeasti. Ja jos itsenäisellä valtiolla ei ole riittävän tehokasta puolustusta, niin siitä seuraa vaikkapa sekasorto. Libanon on hyvä esimerkki. Eipä ollut omaa sotaväkeä, mutta nyt on reilu puolentusinaa erillisiä armeijoita ja aseellisia porukoita. Ja maassa käytännössä sekasorto.
- - - Väkivaltaan perustuva yhteiskuntajärjestelmä on siirryttävä syrjään... - - -
Eikös tämä siirtynyt syrjään viimeksi 1991, kun NL sortui? Vai olikos ne Punaisentorin paraatit maatalousnäyttelyitä? Ja Venäjän uusi asevarustelukierre on hälyttävä - siinä olet ihan oikeassa. Ruåtsalaiset luulivat maailman olevan söpö kansankoti ja lopettivat puolustusvoimat. No, nyt etsivät ( taas ) turvaa Suomesta, kun lirahti housuun.
Sotaa eivät aloita sotilaat. Sodan aloittava poliitikot. Eihän Stalin, Hitler jne. olleet sotilaita - no, eivät edes poliitikkoja - vaan diktaattoreita.
Oletko Sinä sitä mieltä, että Suomi ei saisi puolustaa omaa suvereenisuutta ja itsenäisyyttä? Tätähän kommunistit ovat vuosikymmenet ajaneet. Nykyään sillä ei ole merkitystä kommunistien ollessa poissa kaikesta yhteiskunnallisesta toiminnasta.
Rauhan asia ja siviilituotannon kehittyminen ovat rakkausavioliiton erottamattomia osapuolia.
Väisäsen puheenvuoro oli osuva, mutta leikkauspolitiikka saanee jatkua jos AY-liikekin on valmis menemään USA:n suurvaltapolitiikan taakse - asia jota ei enää voi järjellä käsittää.
Kaukinen on muuten kynäillyt aihetta sivuten:
http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/07/suurvaltapolitiikka-kuka-pelastaisi-euroopan
No niin.