Sillä vuoret siirtyvät ja kukkulat liikkuvat, mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:10.
»Kenenkä todistusta Jumalasta minä uskoisin, jollen Jumalan omaa todistusta?» sanoi Ambrosius. On onneton asia, että kaikissa ihmisissä, heränneissä ja uskovissakin on ääretön taipumus päättää autuudestaan jonkin oman sisäisen tunteen, oman luulon tai järjen mukaan. Päättää Jumalan suhteesta meihin jonkin mukaan, mitä itsessämme havaitsemme tai koemme. Me emme tahdo katsoa Jumalaan, kuinka hän itse on ilmoittanut tahtonsa ja pelastuspäätöksensä, emme tahdo tarkata Jumalan päätöksiä, kuinka hän on neuvonsa säätänyt, vaan, sen sijaan istumme yksinämme, olemme tuskassa, mietimme ja huokaamme ja kysymme kuin tuulesta. Kunpa tietäisin, kuinka sieluni asiat ovat Jumalan luona?
Kuinka voisin tällä tavalla jollakin varmuudella saada sen tietää? Mitä varmuutta voin saada omista ajatuksistani, tunteistani ja mieltymyksistäni? Mitä ne merkitsevät tässä suuressa kysymyksessä enemmän kuin ruohot ja akanat tuulessa? Toisena hetkenä minusta tuntuu, että Jumala on pelkkää armoa ja rakkautta, toisena hetkenä, että hän on ankara tuomari, joka kysyy vain lakia ja oikeutta. Toisen kerran näen Jumalan kaikessa minua ympäröivässä, toisen kerran arvelen, ettei Jumalaa olekaan. Toisinaan pidän itseäni koko hyvänä kristittynä, toisinaan tunnen itseni aivan auttamattomaksi syntiseksi. Niin horjuvat ja häilyvät mieltymykset ja tunteet sinne tänne ja yhtä väärät voivat olla niin toiset kuin toisetkin ajatukseni.
Sama taipumus tuomita oman mielen mukaan vaikuttaa, että niin lukemattoman monet kokonaan eksyvät autuudentieltä. Jokaisella on oma mieliajatuksensa ja uskoo kernaimmin juuri tähän. Yksi luulee Jumalan mielistyvän yhteen, toinen taas johonkin toiseen. Niin kukin valitsee tiensä, tuntee ehkä siinä joitakin suloisia tuntemuksia sydämessään ja päättää heti sen olevan hyvän tien ja seuraa sitä.
Niinpä esim. koettaa yksi voittaa Jumalan mielisuosion joillakin ulkonaisilla lain teoilla, kuten armeliaisuudentyöllä, kirkonkäynnillä jne. Toinen taas sisäisillä, kuten nöyryydellä, rakkaudella jms. Kolmas itsekieltäymyksellä, rukouksella ja yksinäisyydellä. Neljäs jollakin lähimmäisten hyväksi tehdyllä uskonnollisella toiminnalla. Viides kaikilla näillä ominaisuuksillaan yhteensä. Sellaisella koetetaan saada armoitus ja otollisuus Jumalan edessä.
jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor6-28.html
»Kenenkä todistusta Jumalasta minä uskoisin, jollen Jumalan omaa todistusta?» sanoi Ambrosius. On onneton asia, että kaikissa ihmisissä, heränneissä ja uskovissakin on ääretön taipumus päättää autuudestaan jonkin oman sisäisen tunteen, oman luulon tai järjen mukaan. Päättää Jumalan suhteesta meihin jonkin mukaan, mitä itsessämme havaitsemme tai koemme. Me emme tahdo katsoa Jumalaan, kuinka hän itse on ilmoittanut tahtonsa ja pelastuspäätöksensä, emme tahdo tarkata Jumalan päätöksiä, kuinka hän on neuvonsa säätänyt, vaan, sen sijaan istumme yksinämme, olemme tuskassa, mietimme ja huokaamme ja kysymme kuin tuulesta. Kunpa tietäisin, kuinka sieluni asiat ovat Jumalan luona?
Kuinka voisin tällä tavalla jollakin varmuudella saada sen tietää? Mitä varmuutta voin saada omista ajatuksistani, tunteistani ja mieltymyksistäni? Mitä ne merkitsevät tässä suuressa kysymyksessä enemmän kuin ruohot ja akanat tuulessa? Toisena hetkenä minusta tuntuu, että Jumala on pelkkää armoa ja rakkautta, toisena hetkenä, että hän on ankara tuomari, joka kysyy vain lakia ja oikeutta. Toisen kerran näen Jumalan kaikessa minua ympäröivässä, toisen kerran arvelen, ettei Jumalaa olekaan. Toisinaan pidän itseäni koko hyvänä kristittynä, toisinaan tunnen itseni aivan auttamattomaksi syntiseksi. Niin horjuvat ja häilyvät mieltymykset ja tunteet sinne tänne ja yhtä väärät voivat olla niin toiset kuin toisetkin ajatukseni.
Sama taipumus tuomita oman mielen mukaan vaikuttaa, että niin lukemattoman monet kokonaan eksyvät autuudentieltä. Jokaisella on oma mieliajatuksensa ja uskoo kernaimmin juuri tähän. Yksi luulee Jumalan mielistyvän yhteen, toinen taas johonkin toiseen. Niin kukin valitsee tiensä, tuntee ehkä siinä joitakin suloisia tuntemuksia sydämessään ja päättää heti sen olevan hyvän tien ja seuraa sitä.
Niinpä esim. koettaa yksi voittaa Jumalan mielisuosion joillakin ulkonaisilla lain teoilla, kuten armeliaisuudentyöllä, kirkonkäynnillä jne. Toinen taas sisäisillä, kuten nöyryydellä, rakkaudella jms. Kolmas itsekieltäymyksellä, rukouksella ja yksinäisyydellä. Neljäs jollakin lähimmäisten hyväksi tehdyllä uskonnollisella toiminnalla. Viides kaikilla näillä ominaisuuksillaan yhteensä. Sellaisella koetetaan saada armoitus ja otollisuus Jumalan edessä.
jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor6-28.html
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja mikä on syynä kaikkiin näihin harhateihin, joita he oman mielen mukaan valitsevat? Todellakaan ei mikään muu, kuin että he eivät tiedä tai ajattele, mitä Jumala jo ikuisuudesta on taivaallisessa neuvossaan päättänyt langenneen ihmisen pelastuksesta. He eivät tiedä, minkä liiton Jumala on tehnyt Poikansa kanssa, minkä testamentin hän on ihmisille tehnyt. Sillä emme nyt puhu niistä, jotka nukkuvalla ja ulkokultaisella mielellä unohtavat pelastuksen etsimisen, tai luulotellulla uskolla »vetävät Jumalan, armon irstaisuuteen», vaan niistä, jotka todella etsivät pelastusta, mutta etsivät vain väärällä tiellä.
Samoin, kun sinä oikein etsit pelastusta yksin uskon kautta, mutta etsit uskoa itseltäsi, panet määräksesi ja pyrit uskomiseen, puuhaat ja työskentelet sydämessäsi saadaksesi sen uskomaan, mutta sinun katseesi on suunnattu vain sisäänpäin, itseesi, tai omiin kokemuksiisi ja huomioihisi huomataksesi, onko sinulla vielä jotakin uskoa vai ei, mutta et saa mitään varmuutta, horjut sinne tänne - minkä luulet olevan syynä? Todellakaan ei minkään muun kuin että etsit väärältä paikalta, tuulesta, nimittäin itsestäsi, mitä siellä ei koskaan ollut, mikä oli etsittävissä taivaan neuvoshuoneesta meille ilmoitetusta Jumalan sanasta.
Huomaa: Usko ei synny omilla päätöksillä ja uurastuksilla, vaan sen kautta, että käännämme katseet pois itsestämme, pois omastamme ja huomioistamme ja kohdistamme sen siihen, mitä Jumala on päättänyt ja ilmoittanut pelastuksestamme. Olet pyrkinyt uskoon, olet rukoillut Jumalalta armoa siihen, mutta et ole koskaan vielä saanut mitään uskoa, rauhaa ja nyt ihmettelet, mikä syynä lienee. Älä ihmettele. Et ole ehkä vielä koskaan tiennyt, tiedustellut tai ajatellut, mitä päätettiin suuressa neuvostossa, jonka Jumala piti ihmiskunnan asiasta taivaassa ennen maailman perustusta.
Et ole ehkä koskaan tiennyt tai ajatellut, minkä liiton Jumala silloin teki Poikansa kanssa, minkä testamentin hän teki ihmisille. Kuinka tarpeellista onkaan oppia tämä oikein tuntemaan ja sitten vain ojentautua sen mukaan, vain sille rakentaa! Silloin olen lujalla perustuksella, elämässä ja kuolemassa kestävällä perustuksella, sillä se on iankaikkinen perustus. Se laskettiin syvemmin ja aikaisemmin kuin maan perustukset: Niin kuin hän on valinnut meidät Kristuksessa, ennen kuin tämän maailmanperustus laskettiin. Ja se pysyy kauemmin kuin maan perustus: »sillä vuoret siirtyvät ja kukkulat liikkuvat. mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi.»
''Sillä vuoret siirtyvät ja kukkulat liikkuvat, mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:10.''
Aammeen.
Lisää aamenta vaan!!! Hieno teksti kerrassaan! :)
Room. 8:15
Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
Gal. 4:6
Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
Armo ei ole palkinto vaan lahja. Jumala ei etsi meistä kelvollisuutta taivaaseen, vaan hän avaa taivaan Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen tähden.