KEPU HALUAA JOPA VIINANSAKIN VELAKSI !!!

http://yle.fi/uutiset/alkoholia_myos_velaksi_ministeri_valayttaa_historiallista_muutosta/8100811

"Sosiaali- ja terveysministeriössä harkitaan alkoholilain muuttamista siten, että alkoholin myyminen velaksi olisi sallittua.

Kuopiossa vierailleen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mielestä alkoholilaissa on historiallisia jäänteitä, jotka eivät palvele muuttuneen maailman tarpeita.

Hän ottaa esimerkiksi luottokortilla maksamisen. Alkoholin myyminen luotolla on lain pohjalta kiellettyä, mutta käytännössä se on sallittu monimutkaisten poikkeusjärjestelyjen avulla. Esimerkiksi kansainvälinen luottokortti on maksutapa, joka on ollut Valviran poikkeuspäätöksen perusteella sallittu jo pitkään.

– Luottokortilla alkoholin ostaminen ei ole ihan lakien ja asetusten mukaista. Kuitenkin sellainen maailma on muuttumassa, jossa maksetaan vain käteisellä rahalla, Rehula sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen on Rehulan kanssa samoilla linjoilla siitä, että nykyinen poikkeuksiin perustuva luottomaksuviidakko on ongelmallinen.

– Alkoholitarkastajat ovat kertoneet tilanteista, joissa ravintolassa myydään velaksi alkoholiongelmaiselle ihmiselle ja merkataan sinikantiseen vihkoon. Se voi olla ongelma, mutta jos sillä kaverilla on luottokortti, eikö se sitten ongelma? Tuominen kysyy.

Ministeri suosisi myös mobiilimaksamista"


Kepulit voisivat tehdä vaikkapa kiljua, jotta ei tarvitseisi kinuta Alkossa viinoja velaksi ! tai ryyppäisivät vain sen verran mihin rahat riittävät !
Käteisellä me persutkin viinamme maksamme !


Late Lapista. SSSS Ry!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onhan tuo aivan käsittämätön laki. kun kaupassa käy ostoksilla, ne on helppo nakata tilille. sitten kun ostat yhden kaljapullon, se pitää maksaa erikseen. visallahan senkin kyllä velaksi saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/alkoholia_myos_velaksi_ministeri_valayttaa_historiallista_muutosta/8100811

"Sosiaali- ja terveysministeriössä harkitaan alkoholilain muuttamista siten, että alkoholin myyminen velaksi olisi sallittua.

Kuopiossa vierailleen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mielestä alkoholilaissa on historiallisia jäänteitä, jotka eivät palvele muuttuneen maailman tarpeita.

Hän ottaa esimerkiksi luottokortilla maksamisen. Alkoholin myyminen luotolla on lain pohjalta kiellettyä, mutta käytännössä se on sallittu monimutkaisten poikkeusjärjestelyjen avulla. Esimerkiksi kansainvälinen luottokortti on maksutapa, joka on ollut Valviran poikkeuspäätöksen perusteella sallittu jo pitkään.

– Luottokortilla alkoholin ostaminen ei ole ihan lakien ja asetusten mukaista. Kuitenkin sellainen maailma on muuttumassa, jossa maksetaan vain käteisellä rahalla, Rehula sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen on Rehulan kanssa samoilla linjoilla siitä, että nykyinen poikkeuksiin perustuva luottomaksuviidakko on ongelmallinen.

– Alkoholitarkastajat ovat kertoneet tilanteista, joissa ravintolassa myydään velaksi alkoholiongelmaiselle ihmiselle ja merkataan sinikantiseen vihkoon. Se voi olla ongelma, mutta jos sillä kaverilla on luottokortti, eikö se sitten ongelma? Tuominen kysyy.

Ministeri suosisi myös mobiilimaksamista"


Kepulit voisivat tehdä vaikkapa kiljua, jotta ei tarvitseisi kinuta Alkossa viinoja velaksi ! tai ryyppäisivät vain sen verran mihin rahat riittävät !
Käteisellä me persutkin viinamme maksamme !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu