Olen täysin vakuuttunut, että jos tämän palstan älykkäin ja verbaalisesti taitavin kirjoittaja; Seppo Hietanen antaisi ylipuhua itsensä suostumaan Keskustan seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi voittaisi hän viimeisellä kierroksella ylivoimaisesti istuvan presidentin. Saattaa jopa olla, että Hietanen saisi jo ensimmäisellä kierroksella vaadittavat puolet annetuista äänistä tullakseen suoraan valituksi. Olen mieltynyt Seppo Hietasen leikkisän älykkömäiseen tapaan perustella kaikki väitteensä raudanlujin ja vastaansanomattomin todistein jotka ällistyttävät vastustajansa. Hietasen kaltainen todenpuhuja herättää ihastusta laajoissa kansalaispiireissä, nämä kun ovat tottuneet poliittiseen jargoniaan ja kun Hietanen ylivoimaisella tyylillään sanan säilällä terävästi viipaloi vastustajansa on kansan syvien kerrosten ihailu taattu. Ryhdy Hietanen presidentiksi meille.
T.nimimerkki: Yksi monien puolesta
T.nimimerkki: Yksi monien puolesta
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäperusteluna mainittakoon, että City-Keskustalla on selvästi eväät myös oikein kirjoitukseen erikoistuvaksi äidinkielen opettajaksi, jos hän ei olekaan kiinnostunut kyvyilleen vaatimattomasta presidenttiydestä.
Ja mikä tärkeintä; City-Keskusta-Hietanen on maan uudistumiskykyisin saittikirjoittaja. Häneltä on turha odottaa saman levyn renkutusta.
Hän sai vain 20 ääntä kunnallisvaaleissa. Mistä se mahtoi johtua?
Ei oikein sovi yksiin juttusi kuvauksen kanssa.
Keripukin ehdokkuus olisi onneksi Isänmaalle.
...jos pystyt takaamaan kokoomuksen tuen!
Mitä? Eikös kepulaisten oma tuki riitä? Tuollaisten järjestöjen tukemisten ajat ovat pressanvaaleissa ohi... Lopullisesti.
Mitens' Nokialla pyyhkii?
Suosittelen lämpimästi