Uskonnon opettaminen julkisilla verovaroilla

Uskonnon harjoittaminen on mielestäni jokaisen henkilökohtainen yksityisasia. Miksi meillä Suomessa on valtionkirkko? Monessa muussa maassa ei näin ole esim. Turkissa. Peruskoulusta voitaisiin lopettaa uskonnonopetus sekä uskonnonopettajien virat ja opettaa esim. yhteiskuntaopin tunneilla eettisiä arvoja. Tässä järjestelyssä avautuisi yksityisyrittäjille kilpailukenttä ja asiakkaat voisivat halutessaan ostaa maksullista uskonnonopetusta vrt imaamikoulut Turkissa.

Miksi valtio rahoittaa pappiskoulutusta verorahoilla yliopistossa? Eihän muitakaan puhtaasti uskomuksiin pohjautuvia oppeja tueta valtion varoilla, meedioitten enkelioppeja jne.

En vastusta sinällään uskontoja. Vastustan uskontojen opettamista julkisilla verovaroilla.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskontotiedon katsotaan kuuluvan yleissivistykseen, näin erityisesti Euroopan ns. vanhoissa kulttuurimaissa. No ehkä siellä ymmärretään, että Suomesta aina välillä voi pelmahtaa metsäläisiä, joilla sivistyksellisen kulttuurin puitteet ovat hieman hakusessa.

Äänestä

Miksi tätä kasvu-ura ideologiaa tyrkytetään meille jatkuvasti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietteitä kirjoitti:

Uskonnon harjoittaminen on mielestäni jokaisen henkilökohtainen yksityisasia. Miksi meillä Suomessa on valtionkirkko? Monessa muussa maassa ei näin ole esim. Turkissa. Peruskoulusta voitaisiin lopettaa uskonnonopetus sekä uskonnonopettajien virat ja opettaa esim. yhteiskuntaopin tunneilla eettisiä arvoja. Tässä järjestelyssä avautuisi yksityisyrittäjille kilpailukenttä ja asiakkaat voisivat halutessaan ostaa maksullista uskonnonopetusta vrt imaamikoulut Turkissa.

Miksi valtio rahoittaa pappiskoulutusta verorahoilla yliopistossa? Eihän muitakaan puhtaasti uskomuksiin pohjautuvia oppeja tueta valtion varoilla, meedioitten enkelioppeja jne.

En vastusta sinällään uskontoja. Vastustan uskontojen opettamista julkisilla verovaroilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu