ajatuksia:
Mitä sitten kun toinen antaakin rukkaset kun toinen kosii!? Toinen haluaisi syventää suhdetta ja lupautua täysin toiselle, toinen ei halua/uskalla. Miten jatkaa ihan kun mitään ei olisi tapahtunut, miten jaksaa junnata paikoillaan ja odottaa josko toinen haluaisi joku päivä sitoutua? Miten voi ajatella lasten tekemistä ja talon rakentamista, muttei naimisiin menoa. Olenko antanut jo liikaa, asumme yhdessä ym, eikö toinen tarvitse enempää? Suhde ihan ok, mutta haluan tietää että toinen todella lupautuu vain minulle, nyt hän voi vedota ristiriitatilanteissa siihen että emmehän me ole edes naimisissa...
Kommenttia? Samassa tilanteessa olevia?
rukkaset
-alicia-
18
1949
Vastaukset
- jaahassoo
Mie olen henkeen ja vereen yrittänyt välttää suorasukaista kysymystä, johon on pakko sanoa kyllä tai ei, koska en halua kuulla sitä ei:tä =) Mutta asiasta on puhuttu... ja puhuttu... ja puhuttu... ja lopputulos on "kaikki aikanaan, sitten joskus".
Jaa, että mitenkö sen kanssa jaksaa, kun toinen ei uskalla/halua? En tiedä. Olen jaksanut jo useamman vuoden, mutta en osaa määritellä miksi tai miten. Ehkä sitä kutsutaan rakkaudeksi =) Eikä tässä mihinkään hätä ole, mieluummin vaikka 10 vuoden päästä niin että ukkokultakin sitä sydämessään palavasti haluaa, kuin että nyt ja heti pienen painostuksen alaisena.
Minusta tuntuu että nykyään naisilla on parisuhteessa, työelämässä ja kaikessa muussakin pelottavan monta lankaa kädessä miesten näkökulmasta katsottuna. He eivät ole vielä tottuneet siihen. Ehkä tämä sitten on se viimeinen, millä he yrittävät pitää homman omassa hallinnassa?
Ehkä kysymys on siitä että heillä on OIKEUS vitkutella just niin kauan kuin haluavat, ja se asia on HEIDÄN päätettävissään, ei meidän. Ja tavallaan ehkä jotkut odottavatkin sitä vitkastelua... vai mikäs tohvelisankari se sellainen on, joka vaihtaa villin vapautensa sormukseen, jonka "pahimmassa tapauksessa" maksaa itse? Ihan niin kuin avioliitto olisi vaimokullan koiraksi, kynnysmatoksi ja tiskikoneeksi ryhtymistä... näkis vaan! =)
Meni taas vähän asian vierestä... ja sitä paitsi vitkastelijoita löytyy yhtä lailla naisistakin, tämä nyt oli aika ykspiippunen tämä miun kirjoitus. Mut nyt nukkumaan, kun on päivän annos miesfilosofiaa täynnä.- Kiitos!
jaahassoo otti asiaan sellaisen näkökannan, jota minä en ole tullut ainakaan aiemmin ajatelleeksi.
Voisiko tässä olla perää? Että koska nainen tekee muuten niin isot päätökset, niin tämä on sitten se VIIMEINEN asia, jossa mies saa vielä tehdä sen lopullisen päätöksen?
Tällä selityksellä kyllä tulisi selville, miksi miehet ovat yleensä niitä vastaanhankoittelevia osapuolia.
Miehillä on tietysti se hyvä puoli, että heillä ei ole kiire mihinkään, toisin kuin meillä naisilla. Vanha papparainenkin voi saada vielä lapsia, vrt.Paavo Lipponen. Toisaalta jos ajatellaan ihan tavallista matti meikäläistä, joka ei ole julkisuuden henkilö: Kuinka moni nuori nainen suostuisi synnyttämään vanhalle papparaiselle?
- Tane
Minusta ei ole mitenkään realistista ajatella, että kaksi seurustelevaa ihmistiä olisivat täysin samanlaisia. Miten siis voisi kuvitella, että suhteen molemmat osapuolet samalla hetkellä olisivat kypsyneet ajatukseen avioliitosta? Väkisinhän tuossa on tilanne, että toinen olisi valmis avioliittoon aikaisemmin.
Ei parisuhde tarkoita sitä, että kaikki asiat tapahtuvat samaan aikaan. Parisuhteen osapuolet ovat edelleenkin yksilöitä, jotka eroavat toisistaan. - Annika
Minusta tuntuu hullulta että tuollainen tilanne voisi tulla eteen. Kai pariskunnat nyt sen verran toisiaan tuntevat että tietävät tahtooko toinen naimisiin vai ei(?)
Minut on ainakin kasvatettu niin, että olen oppinut ettei ole mitään järkeä olla yhdessä jos ei mene naimisiin ja perinteitä aion kunnioittaa, mielestäni ei ole soveliasta edes ajatella ettei olisi rakkaansa kanssa uskollisesti loppuelämäänsä, ja jos näin tekee, miksi ei menisi naimisiin?
Tietysti kukin tyylillään, omassa ja mieheni suvussa nyt vaan on vain pitkiä avioliittoja eikä ollenkaan eroja. Voihan sitä olla yhdessä onnellisina muutenkin kuin naimisissa mutta silti en ymmärrä.
Onneksi en ole koskaan tavannut ihmistä joka esim. "pelkää sitoutua yhteen ihmiseen" jessus, miksi sitten olla ollenkaan toisen kanssa?- -alicia-
viestistäsi ja muidenkin viesteistä, lisää saa laittaa aiheesta!
Sitähän minäkin tässä ajattelen että jos kysytän miksi niin MIKSEI? Sitä juuri pelkään että mieheni ei ole valmis sitoutumaan minuun ja odottaa jotain parempaa ilmaantuvan. Mutta en tohdi häntä jättääkään, rakastanhan häntä silti vaikka hän onkin epävarma meidän suhteesta.
Meillä menee ihan normaalisti, asumme yhdessä ja teemme paljon asioita yhdessä, eikä minun auta kuin odottaa että mies kosii tai jättää, niin epäreilulta kun SE taas kuulostaakin!! - Monna
Nimimerkki Annika kirjoitti, et heidän suvussaan nyt vain on pitkiä avioliittoja eikä eroja. Hei haloo!! Tuskin tuo pitkään aviossa olo on geeneissä ja periytyvää. Uskon, että avioeron nähneet (lapset) pysyvät aikuisina kenties entistä hanakammin samassa suhteessa. Ovat nähneet, että ei se vaihtamalla parane!
- Annika
Monna kirjoitti:
Nimimerkki Annika kirjoitti, et heidän suvussaan nyt vain on pitkiä avioliittoja eikä eroja. Hei haloo!! Tuskin tuo pitkään aviossa olo on geeneissä ja periytyvää. Uskon, että avioeron nähneet (lapset) pysyvät aikuisina kenties entistä hanakammin samassa suhteessa. Ovat nähneet, että ei se vaihtamalla parane!
Olenko sanonut että se on geeneissä? EN, se on asenteissa.
- eronneen lapsi
Monna kirjoitti:
Nimimerkki Annika kirjoitti, et heidän suvussaan nyt vain on pitkiä avioliittoja eikä eroja. Hei haloo!! Tuskin tuo pitkään aviossa olo on geeneissä ja periytyvää. Uskon, että avioeron nähneet (lapset) pysyvät aikuisina kenties entistä hanakammin samassa suhteessa. Ovat nähneet, että ei se vaihtamalla parane!
Vanhempani ovat eronneet. Olen nähnyt erinomaisen esimerkin siitä, että joskus se todellakin PARANEE VAIHTAMALLA. Haluan tietenkin välttää vanhempieni virheitä, ja suojella omat lapseni tältä kokemukselta. Siksi panostankin siihen puolison valintaan (mielestäni vanhempani eivät alun alkaenkaan olleet oikeita toisilleen). Koitan valita puolisoni niin, ettei parisuhdehelvettiä synny, ja että ongelmista tahdonvoimalla ja taidolla selvitään. Mutta jos sitten kuitenkin parisuhdehelvettiin päädyn, niin ehdottomasti haen eroa. Eroa pahempaa on kasvattaa lapset onnettomassa liitossa.
Eli itse sanoisin, että eron kokeneet lapset ovat ehkä puolison valinnassaan tarkempia. Eivät (ainakaan tilastojen mukaan) niitä jotka eroavat harvemmin itse, kuin ns. ehjäsä perheessä eläneet. Joskus se ero on voinut olla ihan hyväkin ratkaisu. Oli vaan pakko korjata näin oman kokemukseni valossa.:)
Vähän huvitti myös tuo Annikan teksti. Ei se avioliiton kesto ole mikään itseisarvo. Eikö tärkeämpää ole onnellinen liitto? :)
- Aku156
Sama ongelma... jotenkin se mahdollinen kyllä kuulostaa paremmalta kuin selvä ei, siksi en ole uskaltanut kosia. Tiedän, että monien on vaikea ymmästää, ettei pariskunta tiedä toisen sitoutumistoiveita, mutta parisuhde kulttuureja on monia. Meistä kumpikaan ei liikoja puhu ja analysoi, mutta se mitä sanotaan, on harkittua ja täyttä totta. Monesta ehkä tyhmää, mutta sopii meille. Riidat voi sopia ilman, että aina pitää etsiä syyllisiä ja selvittää koko tapahtumaketju: sen kun pyydetään ja annetaan anteeksi. kääntöpuoli on tietty se, että joskus toisen fiiliksiä joutuu arvailemaan liiankin pitkään. Tiedän kuitenkin, että tämä on minulle ainoa tapa, joten ei kai auta kuin ottaa riski ja toivoa parasta! Jos tulee pakit, niin voi olla kyllä vaikea palata vanhaan.
- Samassa jamassa
Meillä sellainen tilanne että mies on ollut aiemmin kahdesti naimisissa (1. nuoruuden rakkausliitto joka päättyi vaimon pettämiseen ja toinen ns. järkiliitto, josta lapsia).
Taannoin kerroin hänelle mitä tulevaisuudelta haluaisin, siihen sisältyi naimisiinmeno vuonna 20XX.
Kun kysyin mitä mies on tulevaisuudesta ajatellut, hän kertoi että ei ole ajatellutkaan naimisiinmenoa, lapsia kyllä haluaisi.
Aikamoisen kivaa, että juuri minun kanssani hän ei halua naimisiin, vaikka minä olen hänelle sanojensa mukaan se suuri rakkaus.
Lisäksi hän kiduttaa minua: aina joskus kun häistä jossain jotain puhutaan, hän aina vihjailee kuin olisimme joskus menossa naimisiin. Ja muiden uteluihin kihloista hän sanoo ettei ole vielä ehditty. Minä en sano mitään, joskus kyllä tekisi mieleni sanoa suoraan että ei me koskaan mennä kun mies ei halua, että en minä ole sellainen jonka kanssa mennään naimisiin. - mies
Mitä jos mies olisi neljän päivän seurustelun jälkeen kosinut; olisitteko silloin olleet heti valmiita menemään naimisiin vai olisitteko sanoneet että ette ole vielä valmiita mutta haluate katsoa mitä tapahtuu ?!?! Koittakaa ymmärtää että ei molemmat ole samaan aikaan valmiita, ite odotin että neitonen harkitsi asiaa lähes vuoden minua pidempään. Onko järkee nalkuttaa asiasta toiselle osapuolelle? Nalkuttaminen vaan osoittaa että ette osaa kunnioittaa häntä ja antaa hänelle aikaa.
Tuttuni sanoi tyttärelleen (kun hän kiukutteli kun mies ei kosinut) että et sitten koskaan sano tuota miehelles sillä silloin tulet loppuelämän miettimään että kosiko hän sinua vain sen takia että kiukuttelit ja uhkailit erolla vai kosiko hän oikeasti sen takia että rakasti sinua ja tahtoi kanssasi naimisiin.
No niin saatte nyt lopun elämää miettiä sitten että kosiko miehenne vain jotta nalkutuksenne loppuisi ja hän saisi rauhan.- laura
Hyvä pointti, tuon minä painan kallooni.
t. kiukutteluun taipuvainen nainen - heidi
Tuskin tarvitsee miettiä lopun ikää kosiko omasta tahdostaan. Eiköhän liitto kariudu ennemmin tai myöhemmin jos mies on kosinut vain eukon rauhottamiseksi. Toinen asia on jos mies on vaan hyväksynyt nopeamman aikataulun. Joskus voi joustaa jos oikeasti rakastaa. Joskus se on nainen joka joustaa ja odottaa, joskus se on mies joka joustaa ja kosii vitkuttelun sijasta.
- < =)
Ex-mieheni vastasi kysymykseeni "Olisiko meidän aika sitoutua toisiimme" (7,5 vuoden seurustelun, ja 2 avoliittovuoden jälkeen), että "sun kanssa on kiva seurustella, mutta en mä mitään naimisiinmenoja ala lupailemaan".
Kaksi kuukautta olin kysymystä ja vastausvaihtoehtoja miettinyt. Suhde päättyi tämän vastauksen saatuani saman tien minun päätökselläni. Mies kosi eron jälkeen kahdesti, mutta mielestäni suhde oli siinä. Kipeää teki puolisen vuotta. Mielestäni jossain vaiheessa (tässä tapauksessa yli 7 vuoden seurustelun jälkeen) on oikeasti tiedettävä haluaako toisen elämänkumppanikseen. Muutoin toista pitää joko kynnysmattona tai ainakin täysin itsestään selvänä.
Ja löytyihän se täydellinen onni toisen miehen kanssa. Tätä kannatti odottaa =)- Sama tilanne
Käytän samaa nikkiä, kuin mitä tuossa toisessa keskustelussa. En ole siis samassa tilanteessa kuin viimeisin kirjoittaja.
Mutta ymmärsinkö oikein, vasta kun erositte, mies kosi sinua kahdesti? Mitäs järkeä tuossa nyt sitten on? Selittikö hän koskaan, miksi ei suostunut kosintaasi? - Sama tilanne
Käytän samaa nikkiä, kuin mitä tuossa toisessa keskustelussa. En ole siis samassa tilanteessa kuin viimeisin kirjoittaja.
Mutta ymmärsinkö oikein, vasta kun erositte, mies kosi sinua kahdesti? Mitäs järkeä tuossa nyt sitten on? Selittikö hän koskaan, miksi ei suostunut kosintaasi? - < =)
Sama tilanne kirjoitti:
Käytän samaa nikkiä, kuin mitä tuossa toisessa keskustelussa. En ole siis samassa tilanteessa kuin viimeisin kirjoittaja.
Mutta ymmärsinkö oikein, vasta kun erositte, mies kosi sinua kahdesti? Mitäs järkeä tuossa nyt sitten on? Selittikö hän koskaan, miksi ei suostunut kosintaasi?Ymmärsit oikein, vasta kun olin pakannut tavarani yhteisestä asunnostamme ja muuttanut yksin asumaan, ex-avokkini pyysi saada tavata ja kosi. Kieltäydyin. Muutaman viikon päästä hän kosi uudellen. Kieltäydyin uudelleen.
Luulempa, että hän piti minua täysin itsestäänselvyytenä, olimmehan seurustelleet niin kauan "sitoumuksetta" (selvyyden vuoksi, emme siis olleet mitään teini-ikäisiä, vaan reilusti yli parikymppisiä).
Ex-avokki ei koskaan selittänyt miksi vastasi kosintaani kuten vastasi. Enkä ollut todellakaan odottanut sen kaltaista vastausta kuin sain. Sitä tilennetta en toivo kenenkään kokevan. - Sama tilanne
< =) kirjoitti:
Ymmärsit oikein, vasta kun olin pakannut tavarani yhteisestä asunnostamme ja muuttanut yksin asumaan, ex-avokkini pyysi saada tavata ja kosi. Kieltäydyin. Muutaman viikon päästä hän kosi uudellen. Kieltäydyin uudelleen.
Luulempa, että hän piti minua täysin itsestäänselvyytenä, olimmehan seurustelleet niin kauan "sitoumuksetta" (selvyyden vuoksi, emme siis olleet mitään teini-ikäisiä, vaan reilusti yli parikymppisiä).
Ex-avokki ei koskaan selittänyt miksi vastasi kosintaani kuten vastasi. Enkä ollut todellakaan odottanut sen kaltaista vastausta kuin sain. Sitä tilennetta en toivo kenenkään kokevan.Katsoin viikonloppuna leffan "Kuinka hukata kundi 10 päivässä". Se perustui kahden amerikkalaisen sinkkunaisen kirjaan, jossa he olivat kirjoittaneet ne pahimmat klassiset virheet, jotka nainen voi tehdä suhteen alussa.
Aloinkin miettiä, että pitäisiköhän minun kirjoittaa kirja aiheesta "100 syytä kieltäytyä kosinnasta ja lopulta menettää nainen".
Ihan oikeasti, luulen, että olen kuullut ne kaikki jo. Kaksi syytä, jotka ovat nyt jo uuden vuoden jälkeen tulleet esille (siis parin päivän aikana) ovat: 1) Aasian katastrofi -liian masentava ajankohta 2) Levottomuudet uutena vuotena asuinalueellani, mies ei voi kuvitella nyt muuttavansa sinne vaan minun pitäisi ostaa asunto ensin jostain muualta, ennen kuin voimme harkita kihloihin menoa.
Niinpä niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30411676
- 1447146
- 1045962
Vanhempi mies
Jos yritän ajatella sinut pois sydämestäni, ikävä ja surullinen kaipuu tulee kaksin verroin kovempana. Olit mun unessa425319- 534399
Minne sä aina välillä joudut
Kun pitää hakemalla hakea sut sieltä ja sitten oot hetken aikaa esillä kunnes taas menet piiloon, en ymmärrä 🤔❤️ Oot ta304299On niin vaikea olla lähelläsi
En saa ottaa kädestäsi kiinni, en saa halata. En saa silittää hiuksiasi. Enkä saa sinua koskaan omakseni. ☔ Miehelle na323621- 623618
- 833238
Nyt peukut pystyyn
Nyt kaikki peukut pystyyn, siirtopersu on aikeissa muuttaa Kannuksesta pois. Facebookissa haukkui tänään Kannuksen peru223145