Ammattilaisnyrkkeilijälle ehdollista törkeästä pahoinpitelystä
Maanantai 29.6.2015 klo 16.54
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on langettanut porvoolaisnyrkkeilijälle vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä pahoinpitelystä.
Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa oikeus langetti Fitim Latifille yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.
Oikeuden mukaan Latifi pahoinpiteli yhdessä toisen miehen kanssa nelikymppisen miehen Porvoossa viime vuoden tammikuussa, ja uhri olisi todennäköisesti kuollut ilman hoitoa.
25-vuotias Latifi voitti toissa vuonna nyrkkeilyn ammattilaisten keskiraskaan sarjan Suomen mestaruuden.
Oikeuden mukaan uhri palasi yöllä kotiin, kun pahoinpitelijät yllättivät hänet. Väkivallasta vastasivat nyrkkeilijä ja toinen kanssasyytetyistä. Kolmas mies toimi kuskina.
Syyttäjä vaati tuomiota myös kolmannelle miehelle, mutta tämän syyte hylättiin. Toinen pahoinpitelijä sai myös vuoden ja kahdeksan kuukauden rangaistuksen, ja sen ohella 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.