Miksi velan otto pitäisi lopettaa?

Minua suututtaa kovasti sellaiset poliittiset ja muut talouspuheet, että valtio ei saisi ottaa enempää velkaa.

Minä haluan velkaantua kunnolla!

Olen hyötynyt hyvinvointivaltiossa maksimaalisesti valtion velasta ja miksi minun pitäisi kokea omakohtainen Marxilainen kurjistumisteoria käytännössä?

Lykätkäämme velkojen maksua sen verran, kuin elämme. Minun kohdalla se on todennäköisyyslaskennan mukaan noin 22 vuotta.

Laskekaa te kaikki kukin omat päivänne ja pyrkikää lykkäämään velan takaisinmaksuajatuksia sen taakse, eli tuonpuoleiseen. Silloin kaikki on helpompaa.

Jälkipolvia ei tarvitse ajatella. On Suomesta ennekin osattu lähteä USA:aan, Kanadaan, Ruotsiin ja Australiaan pakoon kaatuvaa taloutta, kurjuutta ja köyhyyttä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


velkaalisää kirjoitti:

Minua suututtaa kovasti sellaiset poliittiset ja muut talouspuheet, että valtio ei saisi ottaa enempää velkaa.

Minä haluan velkaantua kunnolla!

Olen hyötynyt hyvinvointivaltiossa maksimaalisesti valtion velasta ja miksi minun pitäisi kokea omakohtainen Marxilainen kurjistumisteoria käytännössä?

Lykätkäämme velkojen maksua sen verran, kuin elämme. Minun kohdalla se on todennäköisyyslaskennan mukaan noin 22 vuotta.

Laskekaa te kaikki kukin omat päivänne ja pyrkikää lykkäämään velan takaisinmaksuajatuksia sen taakse, eli tuonpuoleiseen. Silloin kaikki on helpompaa.

Jälkipolvia ei tarvitse ajatella. On Suomesta ennekin osattu lähteä USA:aan, Kanadaan, Ruotsiin ja Australiaan pakoon kaatuvaa taloutta, kurjuutta ja köyhyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu