Kreikka harkitsee oikeustoimia, jos maa yritetään

pakottaa ulos euroalueesta. Kreikan näkemys perustuu siihen, että jäsenmaiden EU-sopimuksissa ei ole ehtoja tai sääntöjä eurosta eroamiselle.
Mikähän painoarvo olisi sillä, että Kreikka tuli euroalueelle petoksella, ts, taloustilastot vääristeltiin?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tottakai usa auttoi ja auttaa vastedeskin Nato maata.

Äänestä

Kreikan jättäessä maksamatta lainaerän ECB:lle (Euroopan keskuspankki) parin viikon päästä on keskuspankin todettava että Kreikan pankeille myönnetyllä hätärahoituksella (ns. ELA) ei ole riittävästi vakuuksia.

Lain mukaan 89 miljardin euron hätärahoitus on vedettävä pois mikä johtaa Kreikan pankkien maksukyvyttömyyteen. Pankkien on maksukyvyttöminä hakeuduttava konkurssiin ja toinen vaihtoehto kansallistaminen eli Kreikan hallitus ottaa pankit omistukseensa. Kun pankeilla tai Kreikan valtiolla ei ole kassassa rahaa niin eläkkeitä tai palkkoja ei voida maksaa ainakaan täysimääräisinä. Troikan haluamat eläke- ja palkkaleikkaukset näin ollen toteutuvat.

Kreikan pankkijärjestelmän luhistuessa otetaan euron rinnalle käyttöön väliaikainen valuutta eli maksusitoumukset ainakin siksi aikaa ennen kuin uusi valuutta saadaan markkinoille joskus kuukausien päästä. Uusi maksuväline maksaa sekin miljardeja joten saa nähdä mitä Kreikan amatöörihallitus saa aikaan.

Tavallinen kansalainen on kovilla jos ei ole säästöjä ollenkaan. Työttömyys tulee väkisin nousemaan kun talouselämä halvaantuu suurelta osin. Kurjuus ja köyhyys tuskin tulevat väistymään moneen vuoteen. Valuutan nostorajoitukset ja jonkinlainen pääomakontrolli eivät nekään poistu viikoissa vaan kyse on vähintään kuukausista mutta todennäköisimmin vuosista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aa55bb kirjoitti:

pakottaa ulos euroalueesta. Kreikan näkemys perustuu siihen, että jäsenmaiden EU-sopimuksissa ei ole ehtoja tai sääntöjä eurosta eroamiselle.
Mikähän painoarvo olisi sillä, että Kreikka tuli euroalueelle petoksella, ts, taloustilastot vääristeltiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu