Evokkien aivopieremiselle ei tule loppua.

Siis ensin sitä ollaan niin maan perusteellisen humaaneja homofanittajia ja sanotaan että homous on geeneissä ja ihan varmasti luonnollista ja jopa suositeltavaa ainakin kokeiltavaksi kaikille jotta se oikea identiteetti löytyisi joka on kuulemma jokaisella erilainen eikä ole missään tapauksessa kiinni ulkomuososta, siis siitä että onko miehen vai naisen näköinen.
Mutta sitten kun minä sanon että okei, puhutaan sitten evokkien fanituskohteesta ja kun myös puhun ottaen myös homovähemmistöt huomioon ja asetun puolustamaan heitä ja selitän faktoin homouden todellisen luonteen jne. jne. niin sitten nuo evokit eivät enää haluakaan puhua homoista yhtään mitään vaan herjaavat minua piilohomoksi, ts. nimitttelevät pahimmalla tavalla minkä osaavat ja sen olikin sitten homottelua, hehe. Eli taisin tulla paljasteneeksi että evokkien homofanitus on vain teeskentelyä.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kreationistiset ydinfyysikot, nimiä?

Äänestä

Et sinä ole selittänyt homouden todellista luonnetta, ja faktoja jutuistasi saa etsimällä etsiä – yleensä turhaan.

Sen sijaan homobofisuutesi ja ylenpalttinen kiinnostuksesi homojen seksielämää kohtaan on vahva viite piilohomoudesta.

"Evokkien aivopieremiselle ei tule loppua."

Määrittelet siis itsesi evokiksi?

Äänestä
  • Tätä minä juuri tarkoitin.

    Siis homot kieltävät sen että homoja syntyy olosuhteiden vuoksi vaikka olen linkittänyt palstalle monien homojen omia kertomuksia siitä että heostä tuli homoja lapsuuden ajan hyväksikäyttöjen vuoksi.
    Suosittelen että seuraatte yhä tarkemmin mm. homoraiskauksista kertovia uutisia sillä niissä usein mainitaan se että homoraiskaaja vain pani lapsena kokemansa vahingon kiertämään.

    Äänestä

  • historiaopettaajyri kirjoitti:

    Tätä minä juuri tarkoitin.

    Ootko paikalla?

    Äänestä

  • Penuels kirjoitti:

    Ootko paikalla?

    Oletko? ?

    Äänestä

  • historiaopettaajyri kirjoitti:

    Tätä minä juuri tarkoitin.

    Siis homot kieltävät sen että homoja syntyy olosuhteiden vuoksi vaikka olen linkittänyt palstalle monien homojen omia kertomuksia siitä että heostä tuli homoja lapsuuden ajan hyväksikäyttöjen vuoksi.
    Suosittelen että seuraatte yhä tarkemmin mm. homoraiskauksista kertovia uutisia sillä niissä usein mainitaan se että homoraiskaaja vain pani lapsena kokemansa vahingon kiertämään.

    ?? ?? Ootko tosissasi?

    Äänestä

  • On sullakin. ..höh.. sano jotain järkevää..

    Äänestä

Jeesus salli homouden ja pride-kulkueen. Jeesus on typerä kurkkuperse-hikitissihomo

Äänestä
  • Onko sulla kaik "kotona"? Näyttäis et ei oo.. kuule.. mene ja hoida lääkityksen kuntoon. Pikkasen käy sua sääliksi.. Onko sulla edes ketään joka auttaisi sinua saamaan apua.. mulla olis antaa sulle hyviä numeroita joihin voit soittaa. Tuli tosi paha mieli kun luin sun viestit.. rukoilen sun puolesta! Muista! Et ole yksin! Sinun kaltaisia on paljon! Jsksamisia sulle! Rakastaen!

    Äänestä

Usein ihmiset tekevät sitä, mistä eivät tiedä. He kytkeytyvät suurempiin kokonaisuuksiin ja välttelevät tietämistä.

Äänestä
  • Jep, koska evokit ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja evoluutiotietämyksensä kanssa niin he sitoutuvat mielellään henkisesti massojen enemmistön ajatteluun pitäen sitä henkisesti turvallisena olotilana. Nämä ovat niitä jotka lähtevät pridemarsseille koska haluavat massojen hyväksyntää osakseen mieluummin kuin viitsivät vaivautua ottamaan selvää homouden luonteesta.

    Samoin he kyllä herkästi sanovat että fossiilisto kyllä todistaa evoluution puolesta mutta eivät tietenkään osaa kertoa ainoatakaan todellista yksityiskohtaa siitä että miten?

    Äänestä

  • Jyrinäkki kirjoitti:

    Jep, koska evokit ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja evoluutiotietämyksensä kanssa niin he sitoutuvat mielellään henkisesti massojen enemmistön ajatteluun pitäen sitä henkisesti turvallisena olotilana. Nämä ovat niitä jotka lähtevät pridemarsseille koska haluavat massojen hyväksyntää osakseen mieluummin kuin viitsivät vaivautua ottamaan selvää homouden luonteesta.

    Samoin he kyllä herkästi sanovat että fossiilisto kyllä todistaa evoluution puolesta mutta eivät tietenkään osaa kertoa ainoatakaan todellista yksityiskohtaa siitä että miten?

    Tunnetko itsesi viisaaksi? Onko sulla jotain tietoa mitä emme ole vielä kuulleet? Ja jos on.. mistä se tieto on peräisin? Mietitäänpä hetki.m h mm. Muutamia luita on löydetty..oke..radiohiili tutkimuksella on paikannettu. .ajanjakso jolta ne ovat.m h mm. Mutta todella.. Tämä "tiede" on /uskonto" joka perustuu olettamuksiin. nyt on tullut uus uskovat.näitä ovat ns. Ufologit. . Ja tiede uskovat. Usko saa uuden merkityksen. Katsos.. Kun usko Jahveen tarkoittaa luottamusta. Jumalan edessä elävä ihminen ei pysty tekemään pahaa . Ateistikin tekee hyvää. Kyllä.. Hän tekee niin koska on " hyvä" Ihminen. Tai hän tekee sen siksi että haluaa ..arvostusta..valtaa.ja rahaa. Näytä minulle " hyvä" ihminen. Joka ei ole uskova.

    Äänestä

  • Jyrinäkki kirjoitti:

    Jep, koska evokit ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja evoluutiotietämyksensä kanssa niin he sitoutuvat mielellään henkisesti massojen enemmistön ajatteluun pitäen sitä henkisesti turvallisena olotilana. Nämä ovat niitä jotka lähtevät pridemarsseille koska haluavat massojen hyväksyntää osakseen mieluummin kuin viitsivät vaivautua ottamaan selvää homouden luonteesta.

    Samoin he kyllä herkästi sanovat että fossiilisto kyllä todistaa evoluution puolesta mutta eivät tietenkään osaa kertoa ainoatakaan todellista yksityiskohtaa siitä että miten?

    Anteeksi.sun höpötys oli niin vaikea selkosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jyritässämoi kirjoitti:

Siis ensin sitä ollaan niin maan perusteellisen humaaneja homofanittajia ja sanotaan että homous on geeneissä ja ihan varmasti luonnollista ja jopa suositeltavaa ainakin kokeiltavaksi kaikille jotta se oikea identiteetti löytyisi joka on kuulemma jokaisella erilainen eikä ole missään tapauksessa kiinni ulkomuososta, siis siitä että onko miehen vai naisen näköinen.
Mutta sitten kun minä sanon että okei, puhutaan sitten evokkien fanituskohteesta ja kun myös puhun ottaen myös homovähemmistöt huomioon ja asetun puolustamaan heitä ja selitän faktoin homouden todellisen luonteen jne. jne. niin sitten nuo evokit eivät enää haluakaan puhua homoista yhtään mitään vaan herjaavat minua piilohomoksi, ts. nimitttelevät pahimmalla tavalla minkä osaavat ja sen olikin sitten homottelua, hehe. Eli taisin tulla paljasteneeksi että evokkien homofanitus on vain teeskentelyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu