Kun nyt alkaa käydä ilmeiseksi se, että ydinvoimaprojektin rahoitusta ei kyetty järjestämään lupaehtojen vaatimalla tavalla, voidaan kysyä: mitä tehdään voimalalle tarkoitetulla alueella?
Ehtojahan jo venytettiin farssimaisesti siten, että tulkitaan EU ja ETA-maat kotimaiksi rahoittajien osalta.
Alueellehan on rakennettu jo tiestöä ja valtaosa (kaikki?) alueen mökkiläisistä ovat luopuneet omistuksistaan. Ehdotuksia? Voitaisiinko alueelle rakentaa jonkinlainen vapaa-ajanvietto-kompleksi, ja markkinoida sitä sitten rikkaille venäläisille? Vesiurheilua, kylpylä, juottoloita ehkä joku ostoskeskus?
Mitä Hanhikivellä tehdään?
8
<50
Vastaukset
- dfh54jt
Aiotaanko venäläisrahalla rakennettava voimala nyt torpata vain siksi, että eilen kävi ilmi, että toiseksi suurin "kotimainen" omistaja on venäläinen oligarkkitaho.
- h235u
Tuo 9 % omistusosuus tarkoittaa, että osakkaalta on löydyttävä 150 miljoonaa omaa rahaa hankkeeseen.
Yhtiön osakepääoma on 26 000 e ja aurinkopaneelien tuotto runsaat 500 MWh vuodesa. Maikkiila esiintyneen Voimaosakeyhtiön edustajan mukaan yhtiön omaistaa kaksi kroatialaista. KL mukaan kyseessä on kaksoiskansalaiset.
Juha Sipiläkin olisi ollut uskottavampi ehdokast Fennovoiman toiseksi suurimmaksi "kotimaiseksi" omistajaksi.- croatia_two_points
"Juha Sipiläkin olisi ollut uskottavampi ehdokast Fennovoiman toiseksi suurimmaksi "kotimaiseksi" omistajaksi."
Olis ollu kyllä, mutta kun ei kukaan täysjärkinen Suomessa uskalla tuollaiseen projektiin eurojaan sijoittaa. Nythän omistajina on peräkylien pikkufirmoja ja venäläinen voimayhtiö bulvaaneineen.
- sfdkö78rhg
Nyt on kyse tulkinnasta. Noudatetaanko eduskunnan päätöksen henkeä vai kirjainta.
Pöytälaatikkofirma sijaitsee kerrostalossa EU-alueella. Sen rahat sijaitsevat EU:n pakotelistalla olevassa pankissa Venäjällä. - jkertpo
Hallitus puhaltaa pelin poikki ja kilauttaa enemmistöomistuksensa valtuuttamana Fortumiin, että alkakaas laittaa periaatepäätöshakemusta kasaan. Fortum voi raknetaa omilla verkkomyynnistä saamillaan rahoilla tuon reaktorin Loviisaan korvaamaan käytöstä poistuvat venäläisreaktorit.
- jotain.rotia
Tätähän jo ennakoitiin Niinistön äakeisen vierailun yhteydessä. Putin ilmoitti, että kiinnostusta olisi Loviisaan.
Ilmeisesti edes Putinkaan ei usko, että tuo pöytälaatikkofirmakusetus menisi Suomen hallituksessa läpi. Se ei olisi edes Venäjän edun mukaista. Koko Eurooppahan tuollaiselle nauraisi.
- säteilytetääntarja
- hrastuite_tavarits
Tehhään sinne sukellusvenepuisto, vapaaotteluareena ja huopatossutehdas, niin eiköhän jo kelpaa Putinillekin ja naapurisopu säilyy. Putin sitten avajaisiin kunniavieraaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097