Uskonnollisten ideologioiden vararikko

s.partacus

Suomessa laadittiin laki uskonnonvapaudesta 1922. Muun muassa kirjailija Ilmari Kianto erosi ensimmäisenä päivänä luterilaisesta kirkosta. Todellinen uskonnonvapaus on vielä hakusessa vaikka paljon on tapahtunutkin. Vapaa-ajattelijoiden ja ateistien piirissä uskonnonvapaus mielletään valtion ja uskontokuntien erona toisistaan. Tunnustuksellista uskonnonopetusta kouluissa ei tulisi opettaa eikä harjoittaa. Ei myöskään missään julkisissa toiminnoissa. Uskontokunnat saavat olla itsenäisinä järjestöinä. Valtion ei tulisi toimia uskonnollisten järjestöjen jäsenmaksujen kerääjänä vaan järjestöt hoitavat toimensa itsenäisesti.
Vapaa-ajttelijoiden liiton "Eroa kirkosta fi" palvelu on perustettu helpottamaan luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta, koska ne ovat valtionkirkkoja erityisasemineen. Kymmenen vuoden toiminnan aikana sen kautta on eronnut lähes 500 000 kansalaista. Jaloilla äänestäminen edistää todellisen uskonnonvapauden syntymistä, jossa erilaiset uskotokunnat ovat yhdenvertaisia toisenssa suhteen kansalaisjärjestöinä.
Maailmalla ylipäänsä tieteiden huiman kehityksen seurauksena uskonnolliset ideologiat kokevat vararikkoutumisen aikakautta. Materialistinen filosofia valtaa uskonnollisten aatteiden jättämää tyhjiötä.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • s.partacus

      Ohessa linkki kansalaisvaikuttamiseen. Suomessa se on toistaiseksi mittavin kansalaisvaikuttamisen kanava Internetin kautta.
      http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

      Vapaa-ajattelijain liiton mukaan kirkosta eroamista tapahtuu monesta syystä. Yksi on yleinen trendi. Tieteelliset katsomukset korvaavat mutu-opit. Eräs tärkeä eroamisen syy on luterilaisen kirkon järjestön kiinnipito etuoikeuksistaan ja kirkon edustajien lausunnot. Muun muassa kristillisten Päivi Räsäsen vetoaminen raamattuun homojen oikeuksien kieltämisessä (homoilta televisiossa 2010) synnytti 30 000 eroa viikossa ja sinä vuonna erosi lähes 80 000. Heterot erosivat kirkosta sympatisoidakseen kirkon vuosituhantista homovastaisuutta vastaan. Samalla "Eroa kirkosta" nettipalvelu nousi kansan tietoisuuteen.
      Internet toimii edistyksellisen kansalaisvaikuttamisen kanavana vaikka siellä pääsevät esille myös taantumukselliset opit.

    • OttoPetteris

      Uskonnoista keskustellessa on huomioitava, että Jumalaan uskominen ei ole sama kuin eri kirkkokuntien ja lahkojen asioihin uskominen. Nämä uskonnolliset yhdistykset ovat pahimmillaan rahankeräystä ja törkeää henkistä väkivaltaa ja ihmismielen hallintaa. Asiat vain verhotaan "Jumalan sanaan" tai "Jumalan tahtoon". Kuka ihan oikeasti uskoo siihen, että "Armollinen ja laupias Jumala" kyttää ihmisiä ja päättää murhata ja polttaa henkilön, joka käyttää ehkäisyä tai luovuttaa verta? Kuitenkin nuo ovat kamalia "syntejä" joissain lahkoissa.
      Näin ahdasmieliset ja kieroutuneet lahkojen johtajat vain pyrkivät alistamaan ihmisä valtansa alle; "Jos et tee kuten lahkon kirjassa käsketään, Sinä joudut ikuiseen helvetin kiirastuleen kärsimään! Jos teet kuten me määräämme, niin pääset paratiisiin!"
      Samalla tuomitaan me muutkin, jotka emme usko moisiin höpinöihin ja valehteluihin. Minutkin on tämän vuoksi uskovaiset tuominneet juopoksi, aviorikkojaksi, huorintekijäksi ja miehimykseksi ( mikähän se on? ).

      Parhaiten näissä asioissa pärjää pysyttelemällä erossa ihan kaikista kirkkokunnista, lahkoista ja uskonnollisista yhdistyksistä. Eipähän tarvitse iltaisin miettiä saako kortonkia käyttää...

      • r.sorsa

        Samaa mieltä. Uskomukset ovat kunkin ihmisen omantunnon asia. Kun uskomuksia ryhdytään tuputtamaan muille, niistä tulee usein alistamisen välineitä. Kristintinusko tuli Rooman valtakunnassa sallituksi uskonnoksi 300 luvun alussa. Muutama vuosikymmen myöhemmin siitä tuli ainoa sallittu uskomusjärjestelmä. Välittömästi alkoi aikaisemman kulttuurin tuhoaminen niiden rakennelmia myöten. Tieteellisen tiedon edustajia likvidoitiin. Tunnetuin surmattu lienee Hypatia Egyptissä joka tutki mm avaruuden rakennetta.
        Nouseva islam toimi päinvastoin. Se keräsi antiikin tietämystä ja suojeli kristittyjen vainoamia tieteilijöitä. Islam kääntyi sisäänpäin 1700 luvulta lähtien muuttuen samanlaiseksi suvaitsemattomuudessa kuin kristinusko oli aikaisemmin. Siis osa islamia - usein lännen tukemat kiihkoislamilaiset ja joista käytetään nimitystä Al Gaida, ISIS ym järjestöt.


    • s.partacus

      Ateisteilla on selkein uskonnollisten ideologioiden vastainen ohjelma. Materialistinen filosofia lähtee ilmiöiden selvittämisestä olemassaolevan pohjalta. Jokaisen ilmiön takana on materiaalinen perusta. Materian ulkopuolella ei ole mitään ilmiöihin vaikuttavaa. Materialismi ja tiede lähtevät materian ajattomuudesta ja rajattomuudesta. Kun historiaa tunnemme universumin alkuhetkiin n. 13.8 mrd vuoden taakse, se hetki ei ole materian syntymisen hetki. Se hetki on tietty hetki rajattoman ajan materiaalisessa virrassa.
      Vapaa-ajattelijoilla on kymmeniä järjestöjä ja useita virtauksia; agnostikkoja, spektikkoja, humanisteja, luonnontieteellisiä seuroja ym. Kaikki luonnontieteiden haarat ja oleminen yleensä edustavat uskonnottomuutta ja ilmiöiden syiden tutkimista oleminen taustana."
      Vapaa-ajattelijoiden liitossa voivat kaikki nämä toimia mutta toimia myös omissakin järjestöissä.
      http://vapaa-ajattelijat.fi/

      Kun eroa kirkosta fi nettisivut aukesivat 2003 lopussa, luterilaiseen kirkkoon kuului 83.6 % väestöstä. 2014 lopussa kirkon jäsenmäärä laski 73.7 prosenttiin. Ennusteiden mukaan Helsingissä on 2020 enemmistö muita kuin kirkon jäseniä. Maan väestöstä enemmistö olisi 2030 muita kuin luterilaisen kirkon jäseniä. Ennuste perustuu siihen, että nykyään enemmistönä nuoret aikuiset erovat lapsineen ja erovauhti kiihtyy kirkkoon liittymisen vähentymisenä (lasten "pakkojäsenyys" ei kasvata jäsenmäärää).
      Ainoa kasvava uskonjärjestö lienee ortodoksit, joka lisännyt jäsenmääräänsä muutamilla tuhansilla. Oletus on maahanmuutossa. Sama on islaminuskoisten suhteen. Juutalaisusko on pysytellyt muutamassa tuhannessa vuosikymmeniä.
      Sotien jälkeen erovauhti kiihtyi vuosi vuodelta, kunnes lut.kirkko sai laiksi periä jäsenmaksut veronkannon yhteydessä. Eroja tapahtui senkin jälkeen ja alkoi kiihtyä uudelleen vuosituhannen lopulla.

      Luterilaisen kirkon erityisasema murtuu väistämättä. Se siirtyy yhdistykseksi muiden joukkoon, samalle viivalle muiden uskomusjärjestöjen rinnalle.

      • eroveli

        Luterilaisista on lähtenyt jonkin verran homo- ja naispappeuden vastustajia. Muiden kristillisten järjestöjen jäsnemäärä ei kuitenkaan ole kohonnut. Eroajat lienevät siten enimmäkseen uskonnolliseen metafysiikkaan kyllästyneitä!


      • OttoPetteris

        Se, että ei usko yhdenkään lahkon tai kirkkokunnan juttuihin, ei tee kenestäkään ateistia. Se, että kritisoi voimakkaastikin noita yhdistyksiä, ei tee ihmisestä ateistia. Kirkosta eroaminenkaan ei tarkoita, että ihminen olisi ateisti. Professori Tiililä erosi joskus kirkosta vedoten kirkon maallistumiseen. Asiasta nousi hirmuinen haloo. Tiililä ei kuitenkaan kieltänyt Jumalaa.

        Ateisti kieltää Jumalan.


    • taustatieto

      Ruotsi toi katolisen kristinuskon miekalla Suomeen sitä mukaa kuin valloitti alueita itään. 1500 luvun lopulla samainen Ruotsi pakkokäännytti maansa kansalaiset luterilaiseen uskontoon. Juutalaisusko (raamatun VT:n teologiaa) oli kielletty paitsi pienellä alueella Etelä-Ruotsissa.
      Ruotsi valloitti 1600 luvulla Käkisalmen ympäristön ja Inkerinmaan. Molemmat alueet olivat ortodoksiuskon alueita. Ruotsi kohteli väestöä väkivalloin vaikeuttamalla ortdoksisuutta ja pakottamalla luterilaisuutta. Käkisalmen seutuvilta väestöä pakeni vainoilta 40-50 000 ja Inkerinmaalta n. 20 000 syvemmälle Venäjälle. Tverin Karjala on pakolaisten luoma asutus.
      Sotien jälkeen ortodoksisilla evakoilla oli vaikeuksia. Laila Hietamies kuvaa niistä romaaneissaan.
      Päätelmäksi jää uskonnon rooli maallisen vallan tukena puolesta tai vastaan. Katolisessa latinalaisessa Amerikassa kirkko tukee demokratiaan pyrkivä hallituksia kuten Venezuealassa, Boliviassa ja muualla. Se ottaa siellä lauseet köyhän ja lesken puolustamisesta jollain tavalla tosissaan.

    • apuatarvinnut

      Uskontojen uhreilla on internetissä oma palsta. He voivat ekrtoa kokemuksistaan ja jakaa niitä toisten samoinkärsivien kanssa.
      http://www.uskontojenuhrientuki.fi/omat-kokemukset-uskonyhteisossa

      Vammat ovat useimmin henkistä laatua. Monissa kertomuksissa ahdistus tulee syntiopista, siitä mikä olisi oikein ettei suututtaisi raamatullista valtiasta. Mukana on hyväksikäyttöä jopa lapsena ja joka on ollut uskonyhteisön tiedossa mutta johon ei ole puututtu. Kolmas viiteryhmä ahdistuksessa on tulla yhteisön hylkäämäksi. Järjestö voi tuomita jäsenensä vääräauskoiseksi jostain syystä ja jolloin uhri jää tyhjän päälle ihmissuhteissa kunnes hankkii ne muualta.
      Mielisairaat eivät välttämättä ole uskovia. Uskonto voi synnyttää ja synnyttääkin mielisairautta. Pahimmissa tapauksissa traumat kantavat elämän läpi.

    • Taistokotkasta

      Kommunismi on nykyään uskontoon verrattava ideologia. Sitä olisi arvosteltava muiden uskontojen rinnalla.

      • attekomu

        Voisitko tasi hiukan valaista yhtymäkohtia? Takavuosina myöhemmin tunnetuksi tullut perussuomalainen kävi kotkalaisessa lehdistössä debaattia paikallista ateistia vastaan ja hävisi. Tappio oli surkea. Persu puolsi homo- ja naispappivihaa Mooseksen lain mukaisesti mutta ateistimme teilasi idean humanismin avulla. Persumme puolusti jumalallista luomisteoriaa eikä sen kumoamiseen tarvita paljoakaan. Persumme oli kovasti menossa taivaaseen ja toivotti ateistille helvetin portteja. Ateistimme osoitti materiaalisen maailman ja ettei siihen sovi yksittäisen olion ikuista elämää. Olio mikä on syntynyt, tulee väistämättä katoamaan. Materia itse on syntymätön ja kuolematon, sen osaset ovat jatkuvassa liikkeessä ja muutostilassa.
        Komunistit eivät suinkaan ole uskovia vastaan. Uskominen on omantunnon asia eikä siihen sovi puuttua. Teologiset järjettömyydet sen sijaan ovat ja tulee olla kritiikin kohteena.


      • tasi
        attekomu kirjoitti:

        Voisitko tasi hiukan valaista yhtymäkohtia? Takavuosina myöhemmin tunnetuksi tullut perussuomalainen kävi kotkalaisessa lehdistössä debaattia paikallista ateistia vastaan ja hävisi. Tappio oli surkea. Persu puolsi homo- ja naispappivihaa Mooseksen lain mukaisesti mutta ateistimme teilasi idean humanismin avulla. Persumme puolusti jumalallista luomisteoriaa eikä sen kumoamiseen tarvita paljoakaan. Persumme oli kovasti menossa taivaaseen ja toivotti ateistille helvetin portteja. Ateistimme osoitti materiaalisen maailman ja ettei siihen sovi yksittäisen olion ikuista elämää. Olio mikä on syntynyt, tulee väistämättä katoamaan. Materia itse on syntymätön ja kuolematon, sen osaset ovat jatkuvassa liikkeessä ja muutostilassa.
        Komunistit eivät suinkaan ole uskovia vastaan. Uskominen on omantunnon asia eikä siihen sovi puuttua. Teologiset järjettömyydet sen sijaan ovat ja tulee olla kritiikin kohteena.

        Voisin kyllä. Jos löydät jostain ateistien keskusteluja, edesmennyt filosofi Tapani Hietaniemi ja kommunisti Tauno Lehtonen kävivät aiheesta debattia. Yksi asia on NL:ssa suositun ateismin haaran filosofinen kestämättömyys. Ei tarvitse kuitenkaan mennä filosifisiin sfääreihin jotta asia tulisi selväksi. Kommunismi on poliittinen ideologia ja puoluekäytäntö ja yksilön kaikenkattava maailmankatsomus. Kaikissa näissä suhteissä epäpätevä.

        Nykyään meillä näkee näitä eläkeiän saavuttaneita kommunisteja. He ottavat kovasti kantaa ja hakevat toisistaan tukea ja elvyttävät keskinäisiä verkostoja, mutta aika on mennyt täysin ohi ja kaikki perusta poissa. He ajautuvat kaikkein pimeimpien voimien vedätettäväksi. Se on surullista katsoa. Mitä voi tehdä jos kyseessä on tuttuja ja haluaisi auttaa?


      • attekomu
        tasi kirjoitti:

        Voisin kyllä. Jos löydät jostain ateistien keskusteluja, edesmennyt filosofi Tapani Hietaniemi ja kommunisti Tauno Lehtonen kävivät aiheesta debattia. Yksi asia on NL:ssa suositun ateismin haaran filosofinen kestämättömyys. Ei tarvitse kuitenkaan mennä filosifisiin sfääreihin jotta asia tulisi selväksi. Kommunismi on poliittinen ideologia ja puoluekäytäntö ja yksilön kaikenkattava maailmankatsomus. Kaikissa näissä suhteissä epäpätevä.

        Nykyään meillä näkee näitä eläkeiän saavuttaneita kommunisteja. He ottavat kovasti kantaa ja hakevat toisistaan tukea ja elvyttävät keskinäisiä verkostoja, mutta aika on mennyt täysin ohi ja kaikki perusta poissa. He ajautuvat kaikkein pimeimpien voimien vedätettäväksi. Se on surullista katsoa. Mitä voi tehdä jos kyseessä on tuttuja ja haluaisi auttaa?

        tasille
        Et sitten löytänyt argumentteja sille, että marxilaisuus olisi uskontoa tai että ateismi olisi uskonoa. Mitään erityistä neuvostoliittolaista ateismia ei ole. Ateismi ei tunnusta jumalien tai henkien olemassaoloa. Niiltä on turha pyytää apua mihinkään. Ihminen subjektina kohtaa ulkopuolellaan olevan todellisuuden ja muokkaa sitä tai sopeutuu siihen tai opiskelee siinä vaikuttavia lainalaisuuksia tai kaikkea tätä mm aurinkokunnan ja avaruuden rakennetta, atomia, sähköliikettä jne. jne. Olematonta ei voi tutkia.
        Ateismi on syntynyt tieteiden kehityksen mukana. Tieteiden on puhuttava totta (voi kyllä spekuloida mitä tiedon rajan takana olisi mutta se on spekulaatiota ilman jumalia). Ateismin perustana ovat tieteiden löydöt materian olomuodoista, liikunnasta ja syysuhteista.
        Ateismin paras apuri on materialistinen filosofia. Se luonnollisesti perustuu myös tieteiden perustalle. Filosofia ei tutki erityistilanteita. Siinä tutkitaan yleisiä olomuotojen ja liikunnan lainalaisuuksia. Tiede, ateismi ja materialistinen filosofia tukevat toisiaan ja lomittuvat toistensa sekaan. Ateistinen propaganda perustuu siis tieteisiin ja materialistiseen filosofiaan. Yksilöt voivat luopua uskonnosta mitä moninaisimmista syistä. Ateistikin voi palata takaisin uskovaksi. Sekään ei ole mahdotonta. Virta vie kuitenkin tieteiden suuntaan. Ilman sitä ei tultaisi toimeen tuntiakaan.

        Helppotajuisin ja johdonmukaisin ateismin ja materialistisen filosofian perusoppikirja on mielestäni edelleen Tuure Lehenin "materialisteja ja idealisteja". Kirjastoista niitä löytää. Kirja kaipaisi uusintapainosta perusoppikirjana.

        Esittäisitkö yhdenkin jutun, jossa tiede olisi uskontoa.


      • Tasi
        attekomu kirjoitti:

        tasille
        Et sitten löytänyt argumentteja sille, että marxilaisuus olisi uskontoa tai että ateismi olisi uskonoa. Mitään erityistä neuvostoliittolaista ateismia ei ole. Ateismi ei tunnusta jumalien tai henkien olemassaoloa. Niiltä on turha pyytää apua mihinkään. Ihminen subjektina kohtaa ulkopuolellaan olevan todellisuuden ja muokkaa sitä tai sopeutuu siihen tai opiskelee siinä vaikuttavia lainalaisuuksia tai kaikkea tätä mm aurinkokunnan ja avaruuden rakennetta, atomia, sähköliikettä jne. jne. Olematonta ei voi tutkia.
        Ateismi on syntynyt tieteiden kehityksen mukana. Tieteiden on puhuttava totta (voi kyllä spekuloida mitä tiedon rajan takana olisi mutta se on spekulaatiota ilman jumalia). Ateismin perustana ovat tieteiden löydöt materian olomuodoista, liikunnasta ja syysuhteista.
        Ateismin paras apuri on materialistinen filosofia. Se luonnollisesti perustuu myös tieteiden perustalle. Filosofia ei tutki erityistilanteita. Siinä tutkitaan yleisiä olomuotojen ja liikunnan lainalaisuuksia. Tiede, ateismi ja materialistinen filosofia tukevat toisiaan ja lomittuvat toistensa sekaan. Ateistinen propaganda perustuu siis tieteisiin ja materialistiseen filosofiaan. Yksilöt voivat luopua uskonnosta mitä moninaisimmista syistä. Ateistikin voi palata takaisin uskovaksi. Sekään ei ole mahdotonta. Virta vie kuitenkin tieteiden suuntaan. Ilman sitä ei tultaisi toimeen tuntiakaan.

        Helppotajuisin ja johdonmukaisin ateismin ja materialistisen filosofian perusoppikirja on mielestäni edelleen Tuure Lehenin "materialisteja ja idealisteja". Kirjastoista niitä löytää. Kirja kaipaisi uusintapainosta perusoppikirjana.

        Esittäisitkö yhdenkin jutun, jossa tiede olisi uskontoa.

        Minun puolestani voit jatkaa rauhassa uskomistasi marxilaisleninistiseen filosofiaan. Ei se ole minulta pois.


    • s.partacus

      Tilastotietoa. Missä joukoissa poliitikot seisovat.

      Kansaedustajista kuuluu ev.lut kirkkoon 143. 28 edustajaa eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön. 6 edustajaa kuuluu muuhun kristilliseen uskontokuntaan kuin luterilaisiin. Kolmella oli muu uskonnollinen yhteisö (juutalaisuus ja muut).
      Yksi kuuluu ortodokseihin. 19 ei kerro kantaansa.

      Puolueittain uskontokuntiin kuulumattomia kansanedustajia on
      Vihreissä 7 Vasemmistoliitossa 7
      Perussuomalaisissa 6 SDP:ssä 5
      Kokoomuksessa 2
      RKP:ssä 1

      KD:ssä kaikki kuuluvat johonkin uskonjärjestöön. Luultavasti kristinuskoisiin. Perussuomalaisissa 6 kansanedustjaa ovat uskonnottomia. Soini pakotti heidät äänestämään sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan kristillisellä perustelulla.
      Uskontokuntien jäsenet/ uskonnottomat ja suhde on n. 14/71 prosenteissa. Väestössä suhde on 23/74.

      Eduskunta on silti pakotettu vuosi vuodelta säätämään lakeja uskontoneutraalin valtiokoneiston puolesta ja siten edistämään uskonnottomien asemaa yhteiskunnassa. Samalla uskonjärjestöt asettuvat samanarvoisiksi lain edessä, koska valtionkirkkojen (lut ortod.) etuoikeudet supistuvat.
      Valtionkirkkojärjestelmä katoaa lähivuosina. Ihmisillä säilyy omantunnon vapaus ja oikeus uskoa vaikkapa olkilyhteen voimaan kuoleman estämiseksi.

    • Hallaahonäänestäjä_7

      Päivi Räsänen on hyvä poliitikko ja ehkä kaikkien aikojen älykkäin ministeri vaikka en sano viisain ja silti uskovainen. Mikä tietty on kummallista. Kirkosta pitäisi kyllä jokaisen ajattelevan ihmisen erota

      LUULISIN ETTÄ VALTAOSA ON KIRKOISSA MUODOLLISISTA SYISTÄ ELI HALUAVAT JOTENKIN OSALLISTUA KIRKON PERHEASIATYÖHÖN SYNTYMÄÄN AVIOLIITTOON JA HAUTAJAISIIN mutta eivät tunne yhtään mitään raamatusta jos kysyy mitä tapahtui Emmauksen tiellä tms.

      Yliopistojen leikkauslista nyt pitäisi toteuttaa siten että potkut annetaan Halosen ukkelille vanhana väitellyt pelle heti professoriksi ja Korkmanille samoin ja kaikille tämänkaltaisille poliittisille pelleille ja TEOLOGISET TIEDEKUNNAT VOISI VÄHITELLEN LAKKAUTTAA ja niiden opetus siirtää raamattuopistoon, arkkipiispa kommenteineen on irvokas tyyppi viisnumeroinen kuukausipalkka valehtelemisesta ja puhuu tasa-arvosta ja jos mistä

      HISTORIASSA ON KUITENKIN MUISTETTAVA TARKASTI ETTÄ MOLEMMAT KATOLISET KIRKOT OVAT OLLEET EUROOPPAA YHDISTÄVÄ TEKIJÄ JA TAISTELLEET VIIMEISEEN MIEHEEN MUSLIMIVALLOITTAJIA VASTAAN samoin Martti Luther protestanttisessa liikkeessä

      Eli meillä on yksilönvapaudet paradoksaalisesti sen takia että rajoituksia jaelleet kirkkokunnat ovat puolustaneet meitä aasialaisia jne. oppeja vastaan kuten kommunismia ja islamismia (tosin Venäjän kirkko on nuollut Stalinia mutta se on ymmärrettävää poskettomassa diktatuurissa)

      LÄNSIMAISET KIRKOT OVAT MAALLISTUNEET ja hyväksyvät vapauden nykyisin. Niitä voisi jopa kannattaa jos ne voimakkaammin alkaisivat taistella pienten valtioiden puolesta muslimi- ja kommunismioppeja estäen ja vapauden puolesta vyörytystä vastaan

    • mensen

      Halla-aholaisten suhteen on yksi lysti, ovatko uskonnon pauloissa vai ei. Islaminuskoon kohdistuva erityinen viha on muunnos fasismin ideologian juutalaisvihasta. Ateismi ei esiinny lainkaan hyvien ja huonjojen kansallisuuksien lumossa. Ihmiskunta on yksi ja siinä on uskovaisia ja ateisteja joka lähtöön. Mikäli kristitty, ja useimmat ovatkin, lähtevät ihmisarvon puolustamisesta se käy ateistien kanssa yhtä jalkaa. Halla-aholaiset "ateistit" seuraavat homo ja naispappeuskielteistä Päivi Räsästä sekä edustavat herrakansallisuusaatetta. Suuri enemmistö kristityistä eivät tue Jussin pusseja.
      Ateismi velvoittaa demokratian puolustamiseen, ihmisarvon kunnioittamiseen, vähäpätöisenkin kansalaisen toimeentulon turvaamiseen. Täysin toisin kuin Halla-ahon teoreetikko esittää.

      Ateismissa on teoreettisesti kysymys tieteellisen tiedon puolustamisesta taikauskoa vastaan.

    • s.partacus

      Uskontokunnista eroamisen jatkumiselle on objektiiviset mahdollisuudet. Väestöstä vain 27 ilmoittaa uskovansa kristinuskon jumalan olemassaoloon. Nuorista ainoastaan 15 % ilmoittaa jumaluskonsa.
      Väestöstä (Suomessa) vain 12 % uskoo kuolleista herättämiseen ja viimeiseen tuomioon (joko helvettiin tai paratiisiin). Ristiriita on siinä että yli puolet väestöstä pitää itseään kristittyinä tai luterilaisina.
      Galluplukemat lupaavat paineen kasvua kirkkokuntien ja valtion avioliiton purkamiselle ja jonka jälkeen uskontokunnat ovat yhdistysrekisterissä sekä keräävät itse jäsenmaksunsa.

    • ertau

      Syvästi uskovien oikeistolaisten piirissä on syntynyt uusi uskonto. Sen tärkein rituaali on uittaa kannattajiaan ihmispaskasaavissa, ottaa rypemistä valokuvia ja esitellä niitä netissä. Muiden muassa halla-aholaisia tukevissa viesteissä esitellään himokkaasti sontaleikkejä. Uusi uskonto voi syntyä hyvinkin nopeaan. Tämä viimemainittu on syntynyt tämän vuosituhannen aikana. Usein näiden sontakuvien levittäjät seisovat asennossa natsitervehdyksen kera.

    • s.partacus

      Islannin parlamentti poisti rikoslaista jumalanpilkkasäädöksen. Islanti astui kehityksen eturiviin. Paradoksi on siinä, miten olematonta voi pilkata. Toinen asia on ottaa sivistyneesti huomioon ihmisten uskonnolliset tunteet. Parlamentti teki päätöksen lähes yksimielisesti. Vain yksi edustaja äänesti vastaan.

      Otetaanpa esiin kristinusko. Kristinuskossa on satoja jumalia ja jeesuksia. Kristityt pilkkaavat toisiaan mennen tullen kehuen oman järjestönsä jumalan olevan ainoa oikea. Uskonnollisessa väittelyssä uskovat lyövät toisiaan jopa raa'emmin kuin poliittisten palstojen keskustelijat.
      Silti tuen uskontokritiikissä hyvän maun rajoja. Ei ole mitään syytä ryhtyä parjaamaan halla-aholaisittain toisuskovaisia ja -uskontoja. Kaikkien uskontojen ideologia perustuu samankaltaiseen metafysiikkaan.

    • uskonnoton2

      Uskonnonvapaus etenee armeijassa.
      http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/07/05/uskonnonvapaus-armeijassa-etenee-askel-heinakuussa-toinen-tammikuussa-tiedote-4-7-2014/
      Vapaa-ajattelijoiden liiton esitys johti tulokseen. Luterilaiseen kirkkoon kuuluvien ei ole pakko osallistua armeijassa kirkollisiin tilaisuuksiin mm valan vannomiseen. Upseerien puheissa ei saa viitata mihinkään uskontoon. Päätös on perusteltu. Varsumiesten piirissä on kymmenien uskontojen jäseniä ja he voivat keskenään veisata tai puhua keskenään mielin määrin. Varusmiespalvelus tulee vapauttaa tietyn uskonnon tunnuksista.
      Päätös ei ole täydellinen. Valaa vannotaan edelleen erilaisten uskontojen mukaisesti vaikkakin vapaaehtoisesti. Toiseksi luterilaiset papit jäävät opettamaan etiikkaa ja yhteiskunnallista tietoutta ja siinä on pukki kalimaan vartijana.
      Eduskuntaa kuljetetaan vieläkin kirkkotapahtumissa, vapaaehtoinen tapahtuma mutta kuitenkin. Ministerinvalaksi kelpaa käsi raamatun päällä kun vala tulisi vannoa lakikirjan päällä.
      Vaikka etenemistä on ollut, luterilaisuus pitää kynsin hampain kiinni etuoikeuksistaan ja todellinen uskonnonvapaus jää vajaaksi. Luterilaisuuden etuna voidaan myöntää toisaalla niiden hyväksyntä monien ihmisoikeuksien kohdalla ja joita mm perussuomalaiset eivät haluaisi kansalaisille myöntää. Luterilaisuus hyväksyy jo noin parikymmentä vuotta seksuaaliset vähemmistöryhmät ja naisten oikeudet järjestössään.

    • OttoPetteris

      Ev.lut.kirkko pitää ehdottomasti erottaa muusta yhteiskunnasta aivan samalla tavalla toimivaksi järjestöksi kuin esim. jehovalaiset. Ei ole mitään syytä sekoittaa jotain uskovaisporukkaa valtion virallisiin elimiin tai edes tilaisuuksiin.
      Ja ennen kaikkea uskonnollisista rituaaleista julkisissa yhteyksissä on päästävä eroon; Eduskunnan juhlajumalanpalvelukset, valat käsi Raamatulla, sotilaiden joukkohartaudet jne.
      Kaikki keskustelu mm. naispappeudestakin pitää lopettaa. MinulleKIN on ihan sama kuka saarnaa tai tekee kirkossa jotain - vaikka ei kukaan tekisi mitään.

      Muussa tapauksessa on kaikki muutkin kirkkokunnat ja lahkot nostettava samaan asemaan kuin nykyinen valtionkirkko.

    • ateismin_tukija

      Ranskan uskonnonvapauslaki voisi olla hyvä esimerkki. Julkisissa vallan elimissä (valtio, kunnat) ei esiinny uskonnollisia tunnusmerkkejä eikä tilaisuuksia. Kouluissa uskonto tulee näkyviin historiallisen näkökulman puitteissa. Mitään erityistä uskonnollista vakaumusta koululaitos ei tuo esiin. Mikään uskontokunta ei ole valtion erityissuojelussa. Valtio salllii kaikenlaisten uskonnollisten järjestöjen toiminnan ja niiden olemassaolon. Niiltä vaaditaan samanlaista vallitsevien lakien noudattamista kuin muiltakin järjestöiltä. Kukin uskonjärjestö hoitaisi itse jäsentensä valistamisen ja kouluttamisen oppiinsa.
      Valtio ei voi tietää mikä tuhansista jumalista olisi se oikea aviokumppani tai olisiko niitä lainkaan, joten julkinen valta tulee olla uskontovapaa. Julkinen valta kohtelee kansalaisiaan yhdenvertaisesti säätämiensä lakien avulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe