Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Henkien kanavointi

Visakoivunydin

Täällä olikin jo jossain sivuttu sitä vartiotornin kertomaa, että seuran kirjallistuotanto tulisi jehovalta seuraan, elikkä seura olisi vain "kanava".
Mistä tuollainen käsitys on syntynyt elikkä mikä olisi sen perustelu ?

Vartiotornihan on kirjoittanut että lahkopomo Rutherford näki unta v. 1935 että taivaspaikat ovat varatut, täynnä ja siten saattoi päästä vain maan päälle, jos halusi pelastua. Tämähän on yksi lahkon kristinopista erottava asia, Jeesuksen lupaus pelastuksesta Taivaan Isän luokse ei koske lahkolaisia. Vaikka tähän on tullut sellainen pehmennys, että jos kirjauttaa itsensä seuran pitämään kortistoon taivaaseen menijöistä, niin johan rupeaa löytymään tilaakin.

Mutta onko siis tuo "kanavakäsitys" myös unennäöstä kirjattu vartiotorniin, vai onko sillä muuta selitystä ?

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sekosekolahko

      Vartiotorniseuran oppikikkailu perustuu parin äijänkäppyrän sekoiluihin "Rutte" ja Russeli")ja kitsofreniaan.Aivan samoin kun Adventisteilla yhden ämmän sekoiluihin ja unennäköihin.
      Jumalan kanssa asioilla ei ole mitään tekemistä.Mistä sen tiedämme?
      Siitä että Jumala ei kertoisi palvelijoilleen puuta heinää jonka sitten muuttaisi ties miksi.

    • helppoakunosaa

      Tässä tarvitaan orwellilaista kaksoisajattelua: hallintoelimen viestit ovat Jehovalta peräisin, mutta eivät ole.

    • KauniitaUnia

      Kun ylitsepursuavat todisteet järjestelmäasioiten päättäjäisistä vuodelle 1975 Herätkäässä nro 23 v. 1968 osoittautuivat sittenkin vajaiksi, niin 5 Moos 18:20-22, niin, antaako todistajat merkitystä tälle tuon henkäilyröölin suhteen, ja mistä rööli tosiaan alunperin on, unennäöstä, vaiko spiritismistä kuten seuran käyttämä Greber"raamattu" ?

    • Trumppappaa

      Miten sitten suhtautuu tuohon kanava-asiaan se, että johtoelin äänestää ratkaisuistaan ?
      Onko kanavalta tuleva asia v. 1914 tapahtumat nähneille vaikeasti ymmärrettäviä ?
      Taikka, jos voittavan kannan äänet tulevat jehoovalta, mistä tulevat vähemmistöäänet ?
      Miksi ne vähemmistöäänet ovat tarpeen, mikä vartiotorni käsittelee tämmöistä asiaa ?

      • helppoakunosaa

        Kaikkeen hallintoelimen opetukseen pitää suhtautua ikään kuin se olisi suoraan Jehovalta. Jos "valo" muuttuu, vanha valo ei kuitenkaan ollut Jehovalta, vaan epätäydellisiltä ihmisiltä. Jos valo pysyy voimassa, se totisesti on Jehovalta. Uusi valo on aina Jehovalta. Ymmärrätkö? En minäkään.


    • SilmäilinNäin

      Miten tämä, jonka löysin, valaisee jehovakavata, siis käsitteenä, vai valaiseeko ollenkaan, ja lahkoako vain ?

      Okulaari 24.1.2015 13:50
      vartiotorniseura kynäilijänä

      1.

      Kolonkka 23.1.2015 09:28

      Vartiotorniseura siis julkaisee:

      ”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

      YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.

      Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittämäänkään.

      Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16

      Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)

      Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9

      Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.

      Rauhantyö olisi vastoin lahkon toimintaa, jossa olennaista on hekumoida sodalla, sodasta oli aikoinaan vartiotornissa paljon piirroksiakin, tankkeja, atomipommiräjähdyksiä.

      2.

      totuuseioletuolla 19.1.2015 09:37

      Watchtower AGAIN misquotes scientist to argue against evolution – and this time, it’s personal!

      http://jwsurvey.org/cedars-blog/watchtower-again-misquotes-scientist-to-argue-against-evolution-and-this-time-its-personal

      Tässä kirjoituksessa tarkastellaan Vartiotorniseuran julkaiseman Herätkää!-lehden numeron 01/2015 artikkelia ”Miten elämä on saanut alkunsa.” Artikkeli on saatavilla myös internetistä Herätkää!-lehden sähköisenä julkaisuna. Kursiivilla kirjoitetut otteet ovat lainauksia Herätkää-lehden artikkelista, ellei toisin ole todettu.

      http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s338.html

      Rama Singh on lähettänyt artikkelin johdosta Vartiotorni-seuralle avoimen kirjeen, jossa tämä ihmettelee Vt-seuran tietoista epärehellisyyttä. Singh vaatii Vt-seuraa poistamaan lehden väärinlainatun kohdan välittömästi. Lisäksi Singh vaatii kirjallista anteeksipyyntöä maineensa vahingoittamisesta.

      http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=6900

      3.

      Hevonhierakka 17.1.2015 11:47

      Ei selityksiä 17.1.2015 11:17

      " Raamatun valossa, niin jokainen lukutaitoinen voi todeta, että JT käsitys Raamatun totuudesta on TÄYSIN oikea. "

      Raamatusta lahko käyttää seuran painamaa UM-pamflettia. Seura sanoo antavansa itse kaikki lahkon kirjoitukset ja esittelee itsensä värikuvia myöten. Siten tiedetään että heillä ei ole koulutusta Raamatun kääntämiseen. Joten joko seura on ryhtynyt työhön, johon siltä puuttuu pätevyys, taikka se valehtelee. Vartiotornissa seura on sanonut kieltäytyvänsä paljastamasta UM-opuksen kirjoittajan nimeä.

      Turunen esittelee joitakin oppineiden havaitsemia Raamatun väärennöksiä UM-opuksessa. Katso Turusesta lähdeviitteet tarkistaaksesi itse.

      • MailisTyttö

        Näin ensimmäistä kertaa tällä foorumilla käyden ja lahkoonkin ensimmäistä kertaa tutustuen vetäisin tästä ketjusta sellaisen johtopäätöksen, että lahkon "kanavuus jehoovaan" on epämääräöinen ja lievästi sanottuna epäillyttävä ilmaisukin.


    • McZaragoza

      Siis, oikeasti, jos jokin "hyvä" henkiolento johtaisi järjestöä,
      olipa sitten Jehova tai Jeesus, vähittäisoletus olisi, jotta
      opetus ja ennustelut olisivat kohillaan. (Daniel 12:8-10)
      Myös josain kohdassa(en nyt muista, missä)
      sanotaan että Jumala paljastaa tulevaisuuden palvelijoilleen
      ja profeetoille.
      Näinhän ei ole JT-porukoissa; päinvastoin, historia on
      täynnä pieleen menneitä profetioita. (5. Moos. 18: 20-22)

    • McHasabja

      "YK on perustettu JT-järjestön hävittämiseksi"
      Minun on naurultani vaikea kirjoittaa. Tämä
      on nyt vain yksi esimerkki siitä, kun ollaan hukassa,
      niin ollaan sitten kunnolla!
      Mitä johtajiin tulee: Aina uusi heppu on "uudistanut"
      oppia: Niin kävi kun Russe meni ja Rutte tuli.
      Knorr perusti mm. Gileadin, ja myös siskot pääsivät
      lavalle. Siinä sivumennen kävi heittämässä Hartevan
      yli laidan.
      Ja sitten päästään järjestön kirkkaimpaan tähteen:
      Kun Fredi Franz tuli pressaksi, alkoi 1975 vouhotus.
      Ne JT:eet, joilla on edes jonkun verran häpyä,
      nieleskelevät vieläkin............

    • potaskanpuhujalle

      En tie, mutta aloittaja puhuu niin paljon potaskaa palstalla, ettei häntä voi ottaa tosissaan edes sen verran että viitsisi tarkistaa asioita. Onnittelut aloittajalle uskottavuutensa menetyksestä.

      • tosinoloa

        Surullisinta on nähdä miten aloittaja itse vastailee itselleen ja kehuu itseään.


      • OsuuskaupanKake

        Ottakaa ne erehdykset esille ja oikaiskaa.
        Turusessa, joka on tarkasti ja laajasti lähdeviittein varustettu, sivutaan myös näitä asioita.
        Surullisuus on ymmärrettävää, tuohan lahko Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakaskunnan, masennus on jo sairaudeksi kuuluva. Ja jos lahko on potaskainen, eroon pääsee lain mukaan, ei sitä pomo saata estää.


      • Kiekkumarallan
        OsuuskaupanKake kirjoitti:

        Ottakaa ne erehdykset esille ja oikaiskaa.
        Turusessa, joka on tarkasti ja laajasti lähdeviittein varustettu, sivutaan myös näitä asioita.
        Surullisuus on ymmärrettävää, tuohan lahko Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakaskunnan, masennus on jo sairaudeksi kuuluva. Ja jos lahko on potaskainen, eroon pääsee lain mukaan, ei sitä pomo saata estää.

        Riippumatta siitä , onko esitys oikeassa, kummaltakaan , on se kiwa seurata, kun nämä Lahkopastorit mesoo toistensa tukassa , Tutkimukset ovat asia erikseen , mutta Rahnaa keräävät uskontopastorit ovat asia erikseen ,
        Sama kuin tuo -Lastensairaalaprojekti , siinä pari suursijoittajaa perustaa pari säätiötä, laittaa niihin vähän rahaa ja laittaa suurimman sijoittajatädin ministeriksi , sitten itketetään ihmisiä, kun pienet lapsirellukat kuoleepi sukupuuttoon , jos ei valtio anna sairaalaan rahoitusta , ;
        Tämähän on jo nähty Talvivaaran kaivoksessa, Valtio maksaa viulut ja -yksityinen säätiö koluaa kassalaatikosta killingit ,
        onhan se sairaala jottain , mutta nämä uskontosäätiöt , ne myy ihan aineetonta tuotetta; TV; ohjelmassa Kanadan suurin sijoittaja sanoi , että aineettoman tuotteen myynnissä täytyy tehdä aina vähän väliä uutta äkkimainontaa , muuten ei kama liiku , Tuo " Valon muuttuminen on juuri sitä ,
        Ja myös tuo jatkuva tappelu Opeista ,


    • BarGirl

      Aloitus oli erityisen hyvä ja valaiseva.
      Vilpilliset todistajat yrittävät pimitttää
      oman historiansa, niin häpeällinen se on.

    • SiksiLiittyisin

      Kanavaa sanovat todistajt kuulevansa, eivät kuitenkaan kerro tarkemmin kun kysytään ?

    • yksinkertainenkysymys

      Hallintoelin väittää olevansa Jumalan viestintäkavana, vieläpä yksinoikeudella. Mitä todisteita se pystyy esittämään väitteensä tueksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1400
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1307
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe