Suomalais-Neuvostoliitolainen puskafarssi

Näin kirjoitta Helsingin Sanomat Kepuvoimalahankkeen vaiheista. Hanhivaarasotku tuo mieleen vanhat ajat menneisyyden toimintatavat. Tulkaapa siellä Keskustapuolueessa myös nykyaikaan ja heittäkää lopultakin Mauri Pekkarinen ulos.
http://www.hs.fi/talous/a1435715987193
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanhat neukkuajan yhteistyömiehet siellä puuhaavat ulkomuseota Hanhikiveen.

Äänestä

Joidenkin arvioiden mielestä Hanhikiven matka venäläisomistukseen on käynnissä.

"EU-alueella oleva omistus on 63,75% eli Rosatomin osuus olisi 36,25%. Kroatiaan rekisteröity bulvaani, jolla on kaksi työntekijää ja kerrostalohuoneessa konttori, on todellisuudessa venäläinen EU-pakotelistalla oleva Rosatomin rahoittaja Sperbank. Näin ollen Rosatomin todellinen osuus on jo 45,15%. Kuusi prosenttia lisää, ja meillä on pian venäläinen ydinvoimala Länsi-Suomessa. Ei vain venäläisten rakentama, vaan heidän omistamansa.

En tiedä kaikkien kotimaisten pikkuyhtiöiden taustoja, ja näissä yhtiöissä teoriassa voisi olla myös bulvaaneja, mutta ei edes tarvitse olla. Omistuspohjassa tapahtuu vuosien mittaan muutoksia. Rosatom tulee hankkimaan enemmistön. Kuusi prosenttia ei ole matka eikä mitään. Joku Muhukulman Sähkö tms. myy jossain vaiheessa, kun tehdään tarjous, josta ei voi kieltäytyä."

http://megasalainen.blogspot.fi/2015/07/hanhikiven-ydinvoimalasta-tulee.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Farssia kirjoitti:

Näin kirjoitta Helsingin Sanomat Kepuvoimalahankkeen vaiheista. Hanhivaarasotku tuo mieleen vanhat ajat menneisyyden toimintatavat. Tulkaapa siellä Keskustapuolueessa myös nykyaikaan ja heittäkää lopultakin Mauri Pekkarinen ulos.
http://www.hs.fi/talous/a1435715987193

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu