Menikö Pirkko Jalovaara pilaamaan karismaattisuuden mahdollisuudet kansankirkossa?
John Vikström on todennut vuonna 2008:
Piispat sanovat siis mahdollisimman selvästi, että sellainen kristillisyys, jossa on karismaattisia aineksia, on ”osa seurakuntiemme elämää.” Tämän olemme saaneet kokea kirkossamme jo usean vuosikymmenen aikana. Seurakunnissa on järjestetty Sanan ja rukouksen iltoja. Pirkko Jalovaara on toiminut (karismaattisessa hengessä) läheisessä yhteistyössä seurakuntien kanssa, ja ns. Nokian herätys sai alkunsa luterilaisessa seurakunnassa.
Edellä mainitsemani esimerkit riittänevät osoittamaan, että tämän päivän luterilaisuudessa nähdään karismaattisuus yleensä myönteisenä ilmiönä, jolla on paljon annettavaa kirkkojen hengelliselle elämälle. Kriittinen tarkkailija voi tietysti kysyä, mitkä ovat ne motiivit, jotka piilevät tämän myönteisyyden takana. Onko kyseessä vain kirkkopoliittinen laskelmointi ja taktikointi tilanteessa, missä karismaattinen kristillisyys leviää ja osoittaa suurta dynaamisuutta ja elinvoimaa samanaikaisesti, kun perinteiset kirkot menettävät jäseniä ja vaikutusvaltaa kristinuskon vanhoilla alueilla. Onko tämä myönteisyys siis vain taktista mukautumista uuteen tilanteeseen ja pyrkimystä mahdollisimman nopeasti integroida tämä liike kirkkojen elämään?
Näin voi tietysti kysyä, ja näin pitääkin kysyä, koska apostolin kehotus ”koetelkaa kaikkea” suuntaa katseemme tietysti myös kirkkoja eikä vain uusia ilmiöitä kohtaan. Mutta tällainen kriittisyys ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettemme vakavasti tutki, onko luterilaisuuden avautuminen karismaattisuudelle näinä vuosina aito ja johdonmukainen ilmaus jostakin sellaisesta, joka on keskeistä luterilaisessa uskontulkinnassa. Tämä on se suuri ja tärkeä kysymys, joka on puheenvuoroni taustalla.
John Vikström on todennut vuonna 2008:
Piispat sanovat siis mahdollisimman selvästi, että sellainen kristillisyys, jossa on karismaattisia aineksia, on ”osa seurakuntiemme elämää.” Tämän olemme saaneet kokea kirkossamme jo usean vuosikymmenen aikana. Seurakunnissa on järjestetty Sanan ja rukouksen iltoja. Pirkko Jalovaara on toiminut (karismaattisessa hengessä) läheisessä yhteistyössä seurakuntien kanssa, ja ns. Nokian herätys sai alkunsa luterilaisessa seurakunnassa.
Edellä mainitsemani esimerkit riittänevät osoittamaan, että tämän päivän luterilaisuudessa nähdään karismaattisuus yleensä myönteisenä ilmiönä, jolla on paljon annettavaa kirkkojen hengelliselle elämälle. Kriittinen tarkkailija voi tietysti kysyä, mitkä ovat ne motiivit, jotka piilevät tämän myönteisyyden takana. Onko kyseessä vain kirkkopoliittinen laskelmointi ja taktikointi tilanteessa, missä karismaattinen kristillisyys leviää ja osoittaa suurta dynaamisuutta ja elinvoimaa samanaikaisesti, kun perinteiset kirkot menettävät jäseniä ja vaikutusvaltaa kristinuskon vanhoilla alueilla. Onko tämä myönteisyys siis vain taktista mukautumista uuteen tilanteeseen ja pyrkimystä mahdollisimman nopeasti integroida tämä liike kirkkojen elämään?
Näin voi tietysti kysyä, ja näin pitääkin kysyä, koska apostolin kehotus ”koetelkaa kaikkea” suuntaa katseemme tietysti myös kirkkoja eikä vain uusia ilmiöitä kohtaan. Mutta tällainen kriittisyys ei kuitenkaan saa johtaa siihen, ettemme vakavasti tutki, onko luterilaisuuden avautuminen karismaattisuudelle näinä vuosina aito ja johdonmukainen ilmaus jostakin sellaisesta, joka on keskeistä luterilaisessa uskontulkinnassa. Tämä on se suuri ja tärkeä kysymys, joka on puheenvuoroni taustalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taisi tienata jo tarpeeksi demoneita, sielunvihollisia ja vastaavia mörköjä hätyyttelemällä. Olisi pysynyt vaan lahkolaisten seurassa eikä tunkenut itseään ev. lut. kirkkoon, niin bisnes voisi kannattaa vieläkin.
Heitelläänpä tähän ajatuskukan terälehtiä.
Kirkot ja pirkot ongelmakenttänä kristillisyyteen tulee juuri näitten yksinkulkevien kautta.
Raamattu puhuu lähetetyistä, eli kaksin ja se tavallaan turvasi sen ,että kontrolli oli mukana.
Mutta, omalähetit suhaavat langettuaan pian siihen oppiin, että annetaan kymmenys Herralle, ja otetaan loput itselle.
Jos eri kirkoissa mentäisiin raamattuu ja toteltaisiin sen oppia, voisi olla, ettei pirkkoja tarvittaisi kentälle, eikä heitä olisi.
Jos esim. joku sairastaa, kutsukoon seurakunnan vanhimmat ja niin etiäppäin.
**Eikö ole selvä opetus, - mutta, miksi ei tehdä niin?? Siksi Herra sallii keskuuteenne valhelustetta joukkoon.
Aikoinaan luterilainen pappi- uskossa toteutti kirkossaan tätä sairaidenpuolesta rukoilua. Tapasin paikallisen papin K-Supermarketissa.
Keskustelin kohtaamani sairauden muodostamasta ongelmasta, joka fyysisesti rajoitti elämää, vaikkakin kirurgi pyrki auttamaan.
Pastori tuumasi heti, että he olisivat tulleet kotiin voitelemaan öljyllä ja rukoilemaan.
Siinä huomasin sen, että jotain olin jättänyt uskonsananmukaan tekemättä.
Ehkä olisin voinut ryykätä bussienmukana sinne ja tänne, mutten tehnyt kun en kyennyt. Olsisin kuollut noiden tursistibussien matkoihin.
****Niin, ehkä ihmeet olisi, kuten Jeesuksen aikana toteutuneet.
Mutta, tänään ei ihmeitä tapahdu, koska Jeesuksen ajan ihmeillä ja tämänpäivän uskovien nuorten kohdalla on yhteneväisyys.
Nyt tämänpäivän ihme uskovien nuorten kohdalla olisi se, että he olisivat työssä, evankeliumin kentällä. Esim. auttamassa, meitä sairaita.
Ehkä siinämielessä ihmeitten aika on ohi, medialaitteisto on vienyt elämän, hengellisestä diakoniasta. Usko ja nettikännykkä on kilpailevia asioita.
Mikä on Hengen Uudistus kirkossa-liikkeen asema ja missio??
Ettei siihenkin porukkaan olisi eksynyt kummallisuuksiin langenneita?