vinkkejä ensi kevään pääsykokeeseen lukemiseen

näintässänytkävijoo

Okei eli, jos olisin ollut järkevä ja laittanut 3. toiveeksi esim. Oulun olisin päässyt sisään. My bad, won't happen again. Ensi vuonna laitan kaikki mahdolliset paikat. Sain kyllä paikan amkista, mutta olen päättänyt mieluummin luopua siitä, pitää välivuoden ja sitten hakea ensikertalaisuuskiintiössä.

Jäin tosiaan - pisteen päähän sisäänpääsystä ja vituttaa. En kuitenkaan tänä keväänä ehtinyt/jaksanut paljoakaan lukea yo-kirjoitusten jälkeen eikä minulla ollut valmennuskurssia.

Kysynkin nyt: milloin on teidän mielestänne hyvä aika aloittaa lukeminen? Jo esim. marraskuussa, vai riittääkö tammi-helmikuu. En ole kovin pitkäjänteinen ja pelkään, että jos aloitan "liian" aikaisin, en jaksa täysillä loppuun asti.
Toiseksi: kannattaako valmennuskurssi ottaa? Riittääkö nettikurssi?

Muita vinkkejä?

35

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aallonkylteri

      Ei mitää valmennuskurssei

    • imadeit

      No ite pääsin kolmannella kerralla sisään lunttasin lukion läpi ikinä en ole opiskellut kunnolla ennen tätä pöösykoetta jos todella haluat nii helmikuusta on hyvä aloittaa lukemaan ja huhtikuun alusta kiihdyttää tempo näin ite pääsin

      • näintässänytkävijoo

        Kiitos kommentistasi, kuulostaa järkevältä!


    • tulevaisuudenfuksi

      Luulisin, että avoimen yliopiston opinnoista on enemmän hyötyä kuin valmennuskurssista. Avoimessahan käyt niitä samoja kursseja mitä fuksitkin, ja niissä yleensä käydään pääsykoejutut vähän syvennetään vielä niitä tietoja, ja on vielä paljon halvempaa kuin valmennuskurssi. Ja lukutekniikka riippuu ihan susta. Sanoisin, että kannattaa alottaa lukemaan kunnolla helmikuussa tai sen jälkeen, koska niihin kirjoihin ehtii turhautumaan jo tossakin ajassa :D toisaalta ensi vuonna kirjat varmaan muuttuu, joten ihan kätevä vaihtoehto vois olla myös se, että alotat tosi aikaisin lukemalla kaikki kirjat muutamaan kertaan ja sit pidät vaikka kuukauden tauon ja sen jälkeen aloitat lukemaan yhtäjaksoisesti. Kuitenkin kannattaa muistaa, että pääsykoekirjat on aina tollasia pohjustavia kirjoja eikä ne perusfaktat esim. taloustieteessä tai laskiksessa&rahiksessa ainakaan kovin paljoa muutu vaikka kirja vaihtuukin.
      Paras vinkki mitä voin sulle antaa on, että mikäli sulla on joku toinen lukupaikka, älä lue kotona. Mun mielestä kotona oli liikaa häiriötekijöitä ja aina muka jotain muuta tekemistä, kirjastossa sai helposti luettua monta tuntia päivässä :)

      • näintässänytkävijoo

        Totta, kiitos paljon neuvoista! Oon miettiny tota avointa, mut jotenkin hävettää etten päässyt sisälle ja siellä näkis niitä, jotka pääsi ja no niin.. hmm


      • tämäkannattaa

        Kannattaa aloittaa lämmittely avoimen kursseilla jo tänä syksynä. Saat paljon pohjaa ja syvennettyä tietoa pääsykoealuetta varten. Taloustieto ja Laskentatoimi eivät ole paljon pääsykoetta ajatellen muuttuneet, joten kannattaa ainakin ne käydä avoimessa. Kannattaa myös miettiä työnjakoa kevättä varten, eli ei kannata kamalan intensiivisesti lukea ennen helmikuun puoliväliä, ettei puhti lopu toukokuun puolivälissä. Itse luin avoimen lisäksi pääsykoekirjoja n.600 h ja viimeiset sata tuntia tästä suoritin viimeisen kahden viikon aikana.

        Alkuun kannattaa opiskella alueen vaikeita asioita kuten taloustiedettä ja matematiikkaa. Jomaa kannattaa vain hieman lueskella alkuun, koska Joman lukemisesta saat eniten hyötyä viimeisimpinä viikkoina. Jomasta pisteet tulevat pelkillä istumalihaksilla. Eli vaikeita asioita kannattaa opiskella ensin ja ns. "pelkkää lukemista" kannattaa painottaa lopussa. Valmennuskurssiksi suosittelen Ekonomivalmennusta.

        T. Turussa kohta aloittava


      • näintässänytkävijoo

        Okei, hyä pointti, että kannattaa jättää ns. pänttääminen loppuun!


    • kkaaupis

      Itse aloitin siinä tammikuun lopulla/helmikuun alussa. Itselläni ei olisi varmaankaan riittänyt kiri loppuun asti, jos olisin aiemmin aloittanut. En käynyt valmennuskurssia, kai siitä hyötyä voi olla, mutta tärkeintä on vain vääntää niitä kirjoja niin paljon kuin jaksaa ja tehdä itse muistiinpanot niistä. Itse luin tammi-helmikuun hidasta tahtia, keskimäärin varmaan pari tuntia päivä. Maalis-huhtikuussa tahti vähän koveni, meni varmaa sellaista neljää tuntia päivässä. Toukokuussa aloitin sitten kirivaihteen, alkukuu meni varmaan 5-6h/päivä, mutta kuun loppuun vedin parin viikon järkyttävän jakson, jossa tuli sitä 7-8 tuntia vedeltyä päivässä. Pari viikkoa ennen koetta höllensin jälleen, luin vain muistiinpanoja ja kertailin asioita. Vaikea sanoa, kuin paljon tuli luettua (ehkä jotain 3-5h/pvä), mutta ajatukset oli ylipäätään jo siinä, että "työ on tehty" ja tärkeimpien ja vaikeimpien asioiden kertaaminen ja muistaminen oli tärkeintä siinä vaiheessa.

      Kirjat luin ns. kannesta kanteen yhteensä 4-5 kertaa, joista yksi kerta oli asioiden alleviivausta. Tein pitkät muistiinpanot jokaisesta kirjasta käyttäen hyväksi alleviivauksia (eli en enää lukenut muuta, kuin alleviivattuja kohtia kirjoista). Tämän muistiinpanojen tekemisen aloitin vasta joskus huhtikuun lopussa (olisi ehkä voinut vähän aiemminki aloittaa jo). Yhteensä siis kirjoja tuli sinänsä luettua varmaan 7-8 kertaa, joista ne 4-5 kertaa aivan kaikki, mitä sisälsi (myös esim. ne JoMan henkilöiden sepustukset, jotka myöhemmin jätin surrutta väliin). Matikasta opettelin kaiken tarpeellisen, siihen en loppupeleissä käyttänyt edes kovin paljoa aikaa (aloin katselemaan koko aihetta vasta joskus huhtikuussa ensi kertaa). Näillä tuli se 35,25 pistettä. Vielä enemmän lukeneena olisi tullut paremmatkin, mutta itse en olisi pystynyt enää enempää noita kirjoja vääntämään. Ratkaisevin tekijä oli varmaan tuo parin viikon kirivaihde. Muuten tasaisesti kiihtyvää lukemista ja lopussa se pieni höllennys. Siinä vinkit.

      • näintässänytkävijoo

        Okei, no ainakin toimi sulla! Luulen, että toi lukumäärä vois olla mullekin aika sopiva, kun tiiän jo valmiiks etten pysty mihinkää 10h päiviin kuten yksi tuttavani, hyi.


      • kkaaupis

        Jep! Ja noita tunteja ei sinänsä kannata katsella tai vertailla, koska niin paljon on kiinni siitä, kuinka tehokkaasti luet. Kannattaa keskittyä täysillä silloin kun lukee ja sitten taas tehdä muulla ajalla jotain ihan muuta. Toki niitä hetkiä tulee usein, kun saman sivun lukemiseen tuntuu menevän monta minuuttia kun ajatukset harhailee :D Lisäksi itse olin päivän luku-urakan jakanut aina kirjan sivujen / aihealueen mukaan, en lukemisajan mukaan. Eli jos päivän tavoitteeksi olin asettanut Taloustieteen kirjan luvut 8-14, niin ne sitten tuli luettua ja päivän homma oli siinä, meni tuohon sitten 3 tai 5 tuntia. Helmikuussa JoMaa vetelin välillä 1-2 lukua / päivä tahdilla, mutta toukokuussa luin melkeimpä puoli kirjaa päivässä.

        Ja ainiin, itse en siis lukenut viikonloppuina juuri koskaan, ennen kuin vasta sitten toukokuusta lähtien ja en silloinkaan aina. Mielestäni on järkevää pitää ihan täysiä vapaa päiviäkin silloin tällöin, jolloin ei ajattele koko pääsykokeita ollenkaan.


      • näintässänytkävijoo

        Joo!


    • persekiinnituoliin

      Itse aloitin lukemaan heti kun kirjat tulivat eli loka/marraskuuussa. Panostin asioiden ymmärtämiseen, en niinkään asioiden läpikäymiseen. On tyhmää sanoa lukeneensä kirjat 5 kertaa. Se ei kerro mitään. On hyvä aloittaa mahd. aikasin, ottaa oma aikansa jokaisessa asiassa ja pyrkiä tyhjentävyyteen. Tällöin muutama lukukerta riittää alkupläräysten lisäksi. Kun aloittaa aikasin, stressitaso on myös alhaisempi eikä tarvitse skipata asioita "opettelen tämän sitten edellisenä iltana ennen koetta" -mentaliteelilla. Perse kiinni tuoliin, kiinnostu asioista, ota selvää netistä, päde kavereiden kanssa, tee flashcardeja ja tee olosi mukavaksi. Jos lukeminen ei tunnu mukavalta, teet jotain väärin. Tunnista asia ja karsi se pois. Tällä itse sain luetuksi yli 700h ja kokeesta tuli 36.5 3 pistettä

      • persekiinnituoliin

        Kuten ylempänä sanottiin kannattaa asettaa sisältötavoitteet päiville. Itse luin joka päivä pari kappaletta joka kirjasta muistiinpanoja tehden, välillä pidin kertauspäiviä jolloin kävin kaikki edellisen viikon alleviivaukset ja muistiinpanot. Välillä päivän tavoitteisiin meni 3h, joskus 7h, joskus pidempään. Ennätys taisi olla 11-12h. Aika kuluu nopeammin kun kelloa vilkaisee vasta kun päivän hommat on jo tehty.


      • näintässänytkävijoo

        Okei, kiitos! Toi etten kattois kelloa vois kyl olla aika hyvä..


    • selitys55

      Aikaisempaan kommentoiden, mulla itsellä taas koti toimi parhaiten lukupaikkana. Sai olla just niin mukavasti kun halusi, sekä pystyi lukemaan itselleen ääneen, joka ainakin omalla kohdalla selkeytti asioita huomattavasti. Yksin kotona oli parempi kuin kirjastossa. Kirjastossa se ääretön hiljaisuus jotenkin haittasi enemmänkin, ja tuntui että pälyilin jokaista sisään saapuvaa.

      Myös tosta yhdenmittaisesta lukemisesta sen verran, että itse luin juurikin tolla taktiikalla lukutunteja tuijotellen n.puolet lukuajasta (n.5vko, ehkä kauemminkin), kunnes lopetin tuntien kyttäyksen, pidin runsaasti taukoja (saatoin kuunnella kpl välissä esim hetken musiikkia ja plärätä kännykkää) ja itse tuntui että juuri tuolloin alkoi edistymään parhaiten. Toki jo tuossa vaiheessa aiheet olivat tuttuja, mutta itsellä pakkopänttäys muuttui niin, että luin ajatuksella sen minkä luin, ja sitten kun alkoi ''kyllästyttää'' niin pidin pikku tauon ja sen jälkeen taas jaksoi täydellä teholla. Muistan kun yksi keskeisimmistä ohjeista oli ''kun luet, lue'' joka pyöri päässä jatkuvasti, mutta tein niinkuin itselle tehokkaimmalta tuntui ja sisällä ollaan.
      Toisekseen, luin myös lähes joka päivä. On yhden käden sormilla laskettavissa ne päivät, kun en kevään aikana kirjoihin koskenut. Tuntui tyhmältä heittää yksi päivä hukkaan, tällä tavoin itse sain ainakin myös rytmin pidettyä yllä.
      Tein siis aika paljon ''vasten annettuja ohjeita'', mutta on mahdotonta sanoa mikä toimii kenellekin. Tämä toimi minulle. Mielestäni tärkein ohje lukijalle on tunnistaa oma oppimistyyli, miten oppii parhaiten. Klisee, mutta totta.

      Valmennuskurssin kävin, ja suurin hyöty itselle oli luultavastikin se, että sai kysyä ja keskustella asioista mitkä mietitytti, ja sitä kautta ne asiat sitten usein painuivatkin mieleen. Itse en tiedä olisinko päässyt ilman valmennuskurssia.. se apu, mikä harjotuskokeista ja tehtävistä oli, oli verraton. Tosin sinä, aloittaja, kun olet jo kertaalleen hakenut, tiedätkin jo koekysymystyypit yms.

      • näintässänytkävijoo

        Totta.. Mulle ei tavallaan tunnu kirjasto sellaiselta paikalta, jossa voin keskittyä, mutta toisaalta kotona on niin paljon häiriötekijöitä.. Minnes sitä sitten menis :D


      • Jyväskyläään

        Mä luin kotona myös, tosin asun yksin joten ei ollut mitään häiriötekijöitä. Loppuvaiheessa kävin kirjastossakin lukemassa ja laskemassa, lähinnä sen takia että se vastaa vähän sitä koetilannetta. Jos on koko kevään istunut yksin kotona lukemassa, niin saattaa olla että jännittää ihan liikaa siinä pääsykoetilanteessa, eikä pysty keskittymään. Siinä on kuitenkin aivan erilainen mölinä ympärillä kuin kotona.


    • EiMääräVaanLaatu

      Itse alotin lukemisen vasta huhtikuun puolivälissä, kun tulevaisuuden suunnitelmat selkeytyivät. Luin osa-aikatyön ohessa yleensä 2-5h/pvä viikonloppuisin enemmän, mutta päätin määrän sijasta panostaa laatuun ja ensimmäisen nopean lukukerran jälkeen oikeasti keskittyä oppimaan joka lukukerta mahdollisimman paljon uutta ja toisaalta myöhemmin kertaamaan aina myös vanhan opitun. Hauki on kala -tyyppinen oppiminen tuntui, jo ajan puutteenkin takia, turhalta, joten jos oli olo, että nyt ei tieto mene päähän, en turhaan lukenut. Valmennuskurssina minulla oli Valmennuskeskuksen nettikurssi ja se toimi todella hyvin, hyvät tiivistelmäkirjat ja videoita pystyi katsomaan niissä väleissä kun lukeminen tuntui puulta ja harjoitustehtäviä riitti enemmän, mitä ehdin tehdä. Itse Aaltoon pyrkineenä HY:n maa-metsiksen kaupallisen linjan pääsykokeet olivat hyvät "harjoituspääsykokeet" ja niissä sai hoidettua pääsykoejännityksen pois paria viikkoa aikasemmin. Huonon nelilaskimen käyttöä oli pitänyt harjoitella etukäteen, se ainakin minulle tuotti ongelmia oman graaffisen laskimen jälkeen. Oma lukumääräni jäi noin 100-150 tuntiin ja kirjat luin läpi noin kolmesti, paitsi matikassa menin vain valmennuskurssimateriaalien pohjalta. Summa summarum, pienemälläkin tehokkaalla lukemisella voi pärjätä; 39,75p ja ovet avautuivat ensimmäiseen (ja ainoaan) kauppisvaihtoehtoon.

      • näintässänytkävijoo

        Okei! Pitääkin miettiä tota Valmennuskeskuksen nettikurssia.. Mutta hyvä tietää, ettei kaikki täällä oo lukenut sitä 10h päivässä ja tähdänneet tunteihin..


    • t3q2wef

      Tässä tulee tää paras vinkki kaikille: LUKEKAA VITUN URPOT.. MITEN TUOSTA KOKEESTA VOI EDES SAADA ALLE 30 PISTETTÄ?! Ihan oikeasti nyt hei.. :D

    • Kfkfkxkx

      Älä alota liian ajoissa, tai kunto loppuu kesken. Olet jo kerran sisäistänyt kirjat niin ensi vuonna riittää kun alotat maaliskuun alussa lukemaan. Maaliskuussa kirjat huolella kerran läpi, ja huhtikuussa täysi vaihde päälle. 3kk menee nopeasti.

    • ggknobs

      Miten olisi vaikka että teet töitä? Et määrässä, vaan laadussa. Keskityt siihen mitä teet ja miten teet. Et tarvitse kursseja ja voit aloittaa lukemisen vasta keväällä. Itse aloitin huhtikuun alussa, luin 300h ja 39 pistettä yhteensä.

      T. Aalto 2015

    • pppkp3

      Moi!

      Sanoisin, että ensi vuonna älä lue kirjoja kymmenia kertoja läpi, mielummin yritä ymmärtää asiat ja kokonaisuudet(riippuu varmasti kyllä ihmisestä, miten oppii parhaiten mutta näin neuvoisin). Itse tänä keväänä 39.5p saaneena ja luin kirjat kerran läpi, jomaa tai kansista en edes kokonaan. Toisaalta yritin vain ymmärtää asiat mahdollisimman hyvin, ja ehkä opetella muutamia asiaoita ns. ulkoota. Sanoisin myös, että jos mahdollisuus avoimeen, niin joku kauppis tai tuta kurssi auttaa varmasti. Itse olin käynyt pari tuotantotalouden kurssia ja näistä joma ja varsinkin laskis oli tullut aika tutuiksi. Enkä tosiaan käynyt mitään valmennuskurssia, rahantuhlausta sanoisin...

      • näintässänytkävijoo

        Okei, varmasti kannattaakin tehdä noin! Toi ymmärtäminen on varmaan se avain nyt tähän..


    • omlgll

      Itse pääsin nyt ekalla kerralla sisään, ilman valmennuskursseja. Irtisanouduin helmikuussa töistä ja päätin että teen siitä lukemisesta itselleni kokoaikatyön. Lähdin nollasta liikenteeseen, enkä suunnilleen edes tiennyt että mikä on osake... Yleensä sanotaan että ensin luetaan koko kirja nopeasti läpi ja hahmotellaan kokonaisuudet. Itselläni ensimmäinen kerta oli kaikkein tuskaisin ja hankalin. Aloitin suoraan siitä että ekalla kerralla pitää oppia kaikki, seuraava kerta on aina helpompi jne. Viimeiset lukukerrat pelkkää tylsää kertaamista. Ensimmäisellä kerralla meni melkein kuukausi että sain taloustieteen kirjan luetuksi... Itse luin myös kotona, koska sai lukea ääneen ja pystyi vapaasti lähteä lenkille tai tehdä ruokaa kun tuntui ettei enää mene mikään päähän. Aloitin yleensä heti kun heräsin, parhaimmillaan jaksoin 10 tuntia päivässä, mutta keskimäärin jotain 6 tuntia meni. Kirjat tuli alleviivattua varmaan 4 kertaa aina eri värillä, niin että lopulta oli enää vaikea löytää lausetta jota en olisi alleviivannut, lisäksi marginaalit on täynnä huomioita... Ensimmäisellä kerralla laitoin kysymysmerkin jokaiseen kohtaan mitä en ymmärtänyt. Seuraavilla kerroilla oli mukavaa kun sain pyyhkiä niitä kysymysmerkkejä pois ja huomasi kuinka paljon on jo oppinut. Talousmatikasta lainasin kirjastosta kirjan ja laskin kaikki tehtävät kolmessa vuorokaudessa ja opettelin kaavat. Tuon matikkaosuuden jätin viimetippaan, kun tiesin ettei se (varsinkaan pitkän matikan jälkeen) ole mitenkään vaikeaa.

      • samajuttuitellä

        Haha, kuulostaa ihan itteni kirjoittamalta! :D

        Muistan kun alussa aloin lukemaan laskentatoimen&rahoituksen kirjaa, ja luin ensimmäistä 20ntä sivua varmaan neljä kertaa läpi enkä tajunnut mitään. Kaikki termistö yms oli täysin tuntematonta ja ajattelin että en selviä ikinä tästä kirjasta. Lopussa nauratti taas lähinnä se, miten en ollut tajunnut. Ihan valtavasti siinä siis oppi, ei pelkästään ulkoa koko kirjaa, vaan oikeasti ymmärsi ja osasi hahmottaa suurempia kokonaisuuksia yksittäisien listojen lisäksi. Se palkitsee!


      • näintässänytkävijoo

        Kuulostaa ihan mun tältä keväältä toi laskis ja ymmärtämättömyys.. Siihenhän se tänä keväänä kaatui mulla, kun en heti ymmärtänyt sitä kirjaa ja tuntui, että aikaa oli aivan liian vähän sen ymmärtämiseen -> jätin sen lukematta ja sitten pitikin jättää kaikki paitsi kaksi kohtaa vastaamatta kyseisestä aiheesta kokeessa.. Ehkäpä pitäis alkaa tässä syksyllä jo lukea sitä kirjaa, kun en vielä ymmärrä siitä mitään.

        Ja hyvältä idealta kuulostaa esim noi kysymysmerkit!


    • Kdjfirnx

      Ennen kuin otat maksullisia kursseja niin tsekkaa varjovalmennuksen kurssi ja materiaalit ilmaiseksi netistä. Käytin tänä keväänä ja kattoivat kyllä ihan kaiken tarvittavan. Tiivistelmät kirjoista olivat huikeet, ja tehtäviä riitti. Jomasta tein itse tiivistelmät kun ei vielä silloin ollut varjovalmennuksella mitään niistä. Nyt taitaa löytyä nekin.

      Muut vinkit täällä on tullutkin varmaan ja varjovalmennuksen tiivistelmissä on myös hyvin ohjeistettu. (Ja niin tämä hehkuttaminen ei oikein mene maksetusta mainoksesta tai pahemmin kognitiivisesta dissonanssistakaan, kun varjon mateliaalit tosiaan ovat ilmaisia.) Siispä lyhyesti: Hyödynnä ilmaiset materiaalit (ja tee harjoitusmetodina itsekin esim ajatuskarttoja), ymmärrä asiat kokonaisuuden kautta ja tee paljon tehtäviä.

      Tsemppiä!

      T. Töissä koko kevään ja töiden ohella luin iltaisin. Pisteet riitti Aaltoon, menen tosin jyväskylään.

    • toinenkertatodensanoo

      Paljon hyviä vinkkejä muilta jo. Laitan alle omat vinkkini, joilla pääsin toisella yrittämällä Aaltoon
      1. Opiskele syksyllä avoimessa kauppiksen peruskursseja (taloustiede erityisesti)

      2. Aloita valmistautuminen pääsykokeisiin tammikuussa: tee kattavat lukusuunnitelmat joka kuukaudelle sekä lyhyen ajan viikkotavoitteet. Keskity asiasisältöihin, eli päätä, että opettele tietyt aihealueet tiettyyn päivämäärään mennessä

      3. Sivumäärä/kirja/päivä on tehokas keino laittaa itsensä töihin. Huomioi myös päivät, jolloin ehkä et pysty lukemaan niin paljon-->määrää paremmalle lukupäivälle enenmän lukemista

      4.Tehtävien teko on ERITTÄIN TÄRKEÄÄ. Sinun on tehtävä kaikki mahdollinen tehtävämateriaali, mitä on tarjolla: vanhat valintakokeet, taloustieteen kirjan loppusivujen tehtävät, valmennuskurssien laatimat tehtävät

      5. Valmennuskurssi ei ole mikään tae eikä etu kauppikseen pääsylle. Itse en hyötynyt kurssilla olemisesta (jonka kävin siis edellisvuotena, enkä päässyt silloin kauppikseen), MUTTA kurssien laatimat materiaalit (tiivistelmät kirjoista, lisätehtävät) suosittelen tilaamaan.

      6.Jokaiselle sopii omanlainen lukurytmi, itse paiskin kuitenkin joka päivä (viikonloput mukaanlukien) noin 8-9 tuntia. En lopettanu lukemista seinään tyyliin klo 20 illalla, koska "vapaa-aika", vaan hoidin päivän hommat aina loppuun, kesti se kymmeneen asti illalla. Tietenkin päivän aikana tulee pitää useita ruoka ym. lepotaukoja sekä liikkua.

      7. Tein paljon omia muistiinpanoja sekavista aihealueista, erityisesti johtamisen ja markkinoinnin osalta, sillä tietyt kappaleet sisälsivät paljon syyyhteyksiä, listauksia tai aikahahmottamista. Mindmapit todella olivat hyödyksi valintakokeessa, sillä pystyin muistamaan paljon pieniä yksityiskohtia ja kokonaisuuksia niiden avulla.

      8. Mikäli talousmatikan osio säilyy kokeessa, lainaa kirjastosta tai osta mahdollisimman monta eri matikankirjaa. Käytin mm. Lyhyt matikkaa, Summa 7, Kertoma 7. Aloita miellyttävimmästä kirjasta ja laske sen tehtävät järjestelmällisesti. Muistakin kirjoista kannattaa laskea ja vertailla esimerkkejä.

      9. Koko toukokuun kannattaisi olla jo kertaamista, jolloin et enää varsinaisesti lue kirjoja mekaanisesti alusta loppuun, vaan teet tehtäviä ja kertaat niitä, teet täsmälukuja. Tavoite on, ettet jätä mitään hämäriä aiheita täysin ymmärtämättä!

    • Rentoomeininki

      Itse aloitin lukemaan tammikuun alussa ja tein helmikuusta toukokuun alkuun joka vklp töitä, ostin nettikurssin maaliskuun puolivälistä ja luin ekoina kuukausina 4-5h, ja lisäsin aina 1h per kuukausi, viimeiset 2vko luin koko päivän ja toukokuun puolessa välissä olin viikon ulkomailla. Pääsin sisään toiseen haluamaani paikkaan pisteillä 37,25. Nettikurssin parhaita neuvoja oli mielestäni omat muistilaput joihin teet kysymyksiä, se oli se mikä ratkaisi oman menestykseni. Ja myös kokeessa rentous, tein sen mielenkiinnolla ja ilman paineita. Toisilla kädet tärisee kuin maailmanloppu olisi ovella. Se on vaan opiskelua, nykyään kun ei päästä sisään ekalla niin maailma kaatuu. Tsemppiä sinulle seuraavaan lukukertaan!

    • Käykurssi

      Teet itelles palveluksen jos meet jollekin kurssille, kun joku opettaa ne asiat niin ne selkiytyy ihan uudella tavalla. Mä tein niin, että kävin syksyl kursseja avoimessa, ja lueskelin pikkusen pääsykoekirjoja joulu-tammikuussa. Sit aloin lukee kunnol helmikuussa ja otin verkkovalmennuskurssin. Tehtävät on aivan number one, niitä kannattaa tehä monta tuhatta. Ja kirjat opetella niin hyvin että osaat kaiken.

      • Fkgkfk

        Ja vielä, parempi alottaa liian aikasin kun että aika loppus kesken. Kyllä sitä motivaatiota löytyy loppuun, jos opiskelupaikan oikeesti haluaa. :)


    • gtjsggsd

      Itse koen että en olisi välttämättä niin paljon ymmärtänyt asioita jos olisin käynyt valmennuskurssin. Yksin lukiessa joutuu (saa) vaivalla selvittämään itsenäisesti kaiken aivan juurta jaksaen. Pitää hakea Wikipediasta laajemmin tietoa koko aihealueesta ja miettimään oikeasti miten asiat liittyvät toisiinsa. Aluksi tulee paljon väärinkäsityksiä, mutta kun jatkaa lukemista niin pikkuhiljaa asiat avautuvat uudella tavalla. Nuo omat väärinkäsitykset ainakin muistaa lopullisesti. Jotenkin ajattelen että valmennuskursseilla saa heti kaiken tiedon silmien eteen ja itse ei tarvitse muuta kuin muistaa ne.

      Kuitenkin, kaikkein parhain oppimistapa tuntuisi olevan sellainen, että saa keskustella asioista jonkun kanssa. Ensin molemmat opiskelevat samaa aihetta itsenäisesti ja sitten kysellään ja vaihdetaan ajatuksia. Se sosiaalisuus on hyvä noissa valmennuskursseissa.

    • kylläseziitä

      Alotin lukemisen maaliskuun alussa osa-aikatyön ohella. Luin aluksi kirjat selaamalla läpi ja painamalla mieleen lähinnä otsikoita ja väliotsikoita (auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia). Toisella kierroksella luin tarkemmin samalla alleviivaamalla. Kolmannella kerralla luin kunnolla pänttäämällä kappale kerrallaan. Tilasin netistä semmosen kotiopetuspaketin..sitten jokasen kappaleem jälkeen luin tiivistelmän ja tein kappaleeseen liittyvät tehtävät itselleni ikäänkuin "kokeena". Lopuks kävi paska munkki ja sairastin pahasti melkeempä kuukauden En saanu luettua oikeastaan lainkaan, vain monivalinta tehtäviä koitin ruksia. Lopulta kuitenkin sain kokeesta 31 pistettä ja pääsin ykköshakukohteeseeni :) eli järjestelmällisesti vaan isommista asiakokonaisuuksista pienempiin. Tsempit ens vuoteen!

    • 00420

      Tämä on vain yksittäistapaus, mutta näin itse pääsin sisään ja voin omiin kokemuksiin viitaten suositella:
      Aloita Maaliskuussa, lue kaikki kirjat kerran tai kahdesti silmäillen läpi (RAUHASSA silmäillen, ei mitään pikalukemista ja sanojen skippailua)
      Lue Huhtikuussa todella intensiivisesti kirjat pari kerran läpi ja tee harjoitustehtäviä siinä ohella.
      Tee Toukokuussa niin paljon harjoitustehtäviä kuin jaksat, ja jos jokin meni väärin, älä vain kohauta olkapäitä, vaan etsi kirjasta kappale ja lue se läpi (=korjaa omat virheet kunnolla)
      Jos Toukokuun lopussa tai Kesäkuun alussa ei jaksa lukee ni ei midii, pelaile änärii ja nauti vihreää. Olet jo valmis. Rentous on paras ase kokeeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe